KKO:2016:76

Oikeudenkäyntimenettely - Todistelu - Hyödyntämiskielto
Oikeus avustajaan - Rikosasian vastaaja - Esitutkinta
Itsekriminointisuoja

Diaarinumero: R2015/529
Taltionumero: 2261
Antopäivä: 02.11.2016

A oli pidätettynä, kun häntä kuulusteltiin epäiltynä tuhotyöstä ja murhan yrityksestä. A:lla, joka oli aikaisemmin tuomittu alentuneesti syyntakeisena tehdyistä rikoksista, ei ollut kuulusteluissa avustajaa. A:lle oli kuulustelujen aluksi kerrottu, mistä häntä epäillään ja kuinka vakavasta rikoksesta on kysymys. Hänelle oli kerrottu myös mahdollisuudesta avustajan käyttöön sekä oikeudesta olla myötävaikuttamatta rikosepäilyn selvittämiseen. A oli, kerrottuaan ymmärtäneensä ohjeet ja saaneensa riittävästi harkita avustajan käyttämistä, ilmoittanut, ettei hän tarvitse kuulusteluun avustajaa.

A tuomittiin hovioikeudessa alentuneesti syyntakeisena tehdyistä tuhotyöstä ja murhan yrityksestä. Syyksilukeminen perustui osaksi A:n esitutkinnassa antamiin lausumiin, joihin syyttäjä oli hovioikeudessa vedonnut.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, ettei A ollut luopunut oikeudestaan avustajaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä edellytetyllä tavoin oikeuksistaan tietoisena ja ettei A:n esitutkinnassa antamia lausumia saanut käyttää näyttönä A:ta vastaan. Ks. KKO:2012:45 ­ KKO:2013:25

EsitutkintaL 4 luku 3 §
EsitutkintaL 4 luku 10 §
EsitutkintaL 4 luku 16 §
IhmisoikeusSop 6 art

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati käräjäoikeudessa A:lle rangaistusta syytekohdassa 1 tuhotyöstä ja syytekohdassa 2 murhan yrityksestä. Syytekohdan 2 mukaan A oli yrittänyt tappaa sängyssään sikeästi nukkuneen B:n sytyttämällä tämän vuodevaatteet tuleen sidottuaan tätä ennen tämän jalat johdolla. B oli pelastautunut asunnostaan herättyään palohälyttimen ääneen. Asunto oli tuhoutunut tulipalossa täysin. Teko oli syytteen mukaan tehty vakaasti harkiten, koska A oli vankilassa ollessaan suunnitellut sen kostoksi B:n A:han aikaisemmin kohdistamasta rikoksesta ja toteuttanut sen lähes heti ehdonalaiseen vapauteen päästyään. Rikos oli lisäksi tehty tavalla, joka oli aiheuttanut vakavaa yleistä vaaraa. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

A myönsi syyllistyneensä syytekohdassa 1 tuhotyöhön. Syytteen murhan yrityksestä hän kiisti, mutta myönsi syyllistyneensä syytekohdassa 2 tapon yritykseen. Hän oli yrittänyt tappaa B:n tulipalon sytyttämällä. B:n jalkoja hän ei ollut kuitenkaan sitonut siinä tarkoituksessa, ettei tämä pääsisi pakenemaan, vaan siksi, että olisi päässyt pakenemaan, jos B olisi herännyt ennen palon syttymistä. A ei ollut myöskään suunnitellut tekoa etukäteen vaan päätös siitä oli syntynyt hetken mielijohteesta. A:lla oli mielenterveydellisiä ongelmia. Hän kiihtyi erittäin nopeasti eikä kyennyt harkitsemaan tekojaan järkevästi. A:n mukaan teosta ei ollut myöskään aiheutunut vakavaa yleistä vaaraa. Teko ei joka tapauksessa ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Käräjäoikeuden tuomio 11.7.2014

Käräjäoikeus lausui, että A ja B olivat olleet entisiä seurustelukumppaneita ja että B oli tuomittu A:han kohdistuneesta seksuaalirikoksesta pitkään vankeusrangaistukseen, jonka B oli suorittanut. A oli päässyt juuri ennen nyt esillä olevaa rikosta ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan vankeusrangaistusta muun ohella tuhotyöstä. Käräjäoikeus totesi A:n kertoneen, että hän oli vankilassa ollessaan suunnitellut kostavansa B:n häneen kohdistaman rikoksen ja ajatellut myös tappavansa tämän, ja että B:n nukahdettua ajatus kostosta oli palannut hänen mieleensä. A oli kertomansa mukaan sitonut B:n jalat sähköjohdolla ennen tulipalon sytyttämistä. Käräjäoikeuden mukaan teko oli tehty syytteessä kuvatulla tavalla vakaasti harkiten ja siitä oli aiheutunut vakavaa yleistä vaaraa. Teko oli käräjäoikeuden mukaan myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n alentuneesti syyntakeisena tehdyistä tuhotyöstä ja murhan yrityksestä vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Kalevi Julkunen ja lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 23.4.2015

A valitti hovioikeuteen ja vaati syytekohdan 2 osalta, että hänen katsotaan syyllistyneen murhan yrityksen asemesta tapon yritykseen.

Hovioikeus totesi A:n kertoneen hovioikeudessa, ettei hänellä ollut B:n luokse perjantai-iltana mennessään ollut ajatusta vahingoittaa tätä vaan vasta sunnuntai-iltana hänelle oli tullut ajatus, että hänen pitäisi kostaa B:lle. Vankilassa ollessaan A oli kertomansa mukaan joskus "huonona päivänä" pohtinut B:n vahingoittamista.

Syyttäjä vetosi hovioikeudessa A:n esitutkintakertomukseen. Hovioikeuden perustelujen mukaan A oli esitutkinnassa kertonut, että kyseessä oli ollut kosto ja että vuosien mittaan hän oli päättänyt toimia näin. A:n ollessa vankilassa ajatus kostosta oli varmistunut. Lisäksi A oli esitutkinnassa kertonut, että jo hänen mennessä B:n luokse kosto oli ollut hänelle selvää ja että lopullisesti se oli varmistunut sunnuntaina B:n sammuttua. A oli edelleen kertonut esitutkinnassa, että hän oli juottanut B:lle alkoholia, jotta tämä sammuisi, ja että hän oli tarkistanut, että sängyn peitto syttyisi. Hän oli halunnut, että B:ltä lähtee henki.

Hovioikeus totesi A:n kertomuksen perusteella olevan pääteltävissä, että hän oli pitkän aikaa jo vankilassa ollessaan miettinyt B:n surmaamista ja että A oli tehnyt teon vakaasti harkiten. Hovioikeus katsoi myös, että teko oli tehty vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen ja että se oli ollut myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota syyksilukemisen ja rangaistuksen osalta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pirjo Soininen, Sisko Heimonen ja Jussi Huuskonen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa syyksilukemisen ja tuomitun rangaistuksen osalta.

A vaati valituksessaan ensisijaisesti, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen ja toissijaisesti, että syyte murhan yrityksestä hylätään ja hänen katsotaan sen asemesta syyllistyneen ainoastaan tapon yritykseen, sekä että rangaistusta joka tapauksessa alennetaan.

Syyttäjä ja B:n oikeudenomistaja vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat tuominneet A:n alentuneesti syyntakeisena tehdyistä tuhotyöstä (kohta 1) ja murhan yrityksestä (kohta 2) sekä täytäntöönpantavaksi määrätystä jäännösrangaistuksesta yhteiseen 7 vuoden vankeusrangaistukseen.

2. A on kohdan 2 osalta esitutkinnassa tunnustanut syyllistyneensä murhan yritykseen ja muun ohella kertonut, että kyseessä oli ollut kosto B:n häneen kohdistamasta seksuaalirikoksesta.

3. Hovioikeudessa A on kertonut, että hän oli vankilassa ollessaan kyllä joskus pohtinut B:n vahingoittamista, mutta perjantaina B:n asunnolle mennessään hänellä ei ollut kuitenkaan ollut ajatusta vahingoittaa B:tä. Vasta sunnuntai-iltana hänelle oli tullut tunne, että hänen pitäisi kostaa B:lle. Tämän jälkeen hän ei ollut enää kyennyt kontrolloimaan itseään.

4. Syyttäjä on hovioikeudessa vedonnut A:n esitutkintakertomukseen. Hovioikeus on katsonut esitutkintakertomuksen perusteella olevan pääteltävissä, että A oli pitkän aikaa jo vankilassa ollessaan miettinyt B:n surmaamista ja että teko oli tehty vakaasti harkiten.

5. A on katsonut, ettei hovioikeuden olisi tullut sallia hänen esitutkintakertomuksensa hyödyntämistä näyttönä, koska hänellä ei ollut ollut esitutkinnassa avustajaa, vaikka hän oli kärsinyt mielentilaan vaikuttavista sairauksista ja ongelmista.

6. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, voidaanko A:n esitutkintakertomusta käyttää näyttönä häntä vastaan.

Epäillyn oikeudesta avustajaan esitutkinnassa

7. Esitutkintalain 4 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan asianosaisella on oikeus käyttää valitsemaansa avustajaa esitutkinnassa. Rikoksesta epäillylle on ilmoitettava tästä oikeudesta. Esitutkintaviranomaisen on muutenkin selvitettävään rikokseen, rikoksen selvittämiseen ja asianosaisen henkilöön liittyvät seikat huomioon ottaen huolehdittava siitä, että asianosaisen oikeus käyttää avustajaa tosiasiallisesti toteutuu hänen sitä halutessaan tai oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaamisen sitä edellyttäessä. Rikoksesta epäilty voi yleensä luopua oikeudestaan avustajaan esitutkinnassa. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohdan mukaan rikoksesta epäillylle on viran puolesta määrättävä puolustaja, jos epäilty ei kykene puolustamaan itseään. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2012:45 korostanut sitä, että puolustautumismahdollisuuksien turvaamisen täytyy olla todellista ja tehokasta (kohta 32).

8. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaan jokaisella syytetyllä on oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on katsottu puolustajan olevan tarpeen ainakin silloin, kun kysymyksessä on vakava, vapausrangaistuksen uhan perustava rikos tai asiassa on vaikeita oikeus- tai tosiasiakysymyksiä (esim. Benham v. Yhdistynyt kuningaskunta, suuren jaoston tuomio 10.6.1996, kohdat 60 – 64). Ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännössään korostanut rikoksen johdosta vapautensa menettäneen epäillyn oikeutta avustajaan heti esitutkinnan alusta alkaen (Salduz v. Turkki, suuren jaoston tuomio 27.11.2008, kohdat 54 – 55 ja Ibrahim v. Yhdistynyt kuningaskunta, suuren jaoston tuomio 13.9.2016, kohdat 253 ja 255). Keskeistä epäillyn oikeuksien toteutumisen kannalta on, että hänellä on jo tutkinnan alkuvaiheessa, lähtökohtaisesti ennen kuin poliisi ensimmäisen kerran esittää hänelle kysymyksiä, mahdollisuus tavata avustajaansa ja käydä tämän kanssa luottamuksellisia keskusteluja. Tällöin avustaja voi selvittää epäillylle tämän oikeuksia ja epäilty voi arvioida asemaansa ja oikeuksiensa käyttöä kysymyksessä olevassa asiassa (Salduz, kohta 54).

9. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on korostettu sitä, että epäillyn oikeus avustajan käyttöön esitutkinnassa toteuttaa rikoksesta epäillyn itsekriminointisuojaa eli jokaisen oikeutta olla joutumatta pakotetuksi myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen (esim. Salduz, kohta 54 ja Pishchalnikov v. Venäjä, tuomio 24.9.2009, kohta 69 sekä Ibrahim, kohta 266). Sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi heikossa asemassa olevien henkilöiden osalta ihmisoikeustuomioistuin on lisäksi korostanut sen varmistamista, että nämä todella ymmärtävät oikeutensa, kuten oikeutensa avustajaan sekä oikeutensa olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen (esim. Panovits v. Kypros, tuomio 11.12.2008, kohta 74 ja Borotyuk v. Ukraina, tuomio 16.12.2010, kohta 82).

10. Luopuminen oikeudestaan avustajaan voi olla tehokas vain, jos se on tapahtunut vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti ja jos siihen liittyy luopumisen merkityksen huomioon ottaen oikeasuhteiset vähimmäistakeet (esim. Panovits, kohta 68 ja Pishchalnikov, kohdat 77 – 78). Avustajasta luopumisen yksiselitteisyyden on katsottu edellyttävän, että epäillylle on kerrottu hänen oikeudestaan avustajaan sekä oikeudestaan olla vaiti ja myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen (esim. Brusco v. Ranska, tuomio 14.10.2010, kohdat 45 ja 54 – 55 ja Stojkovic v. Ranska ja Belgia, tuomio 27.10.2011, kohta 54). Epäillyllä tulee myös olla mahdollisuus todella ymmärtää nämä oikeutensa, mikä voi edellyttää tämän erityistä varmistamista muun muassa nuorten ja esimerkiksi sairauden tai vastaavan syyn vuoksi heikossa asemassa olevien henkilöiden osalta (esim. Panovits, kohta 74 ja Borotyuk, kohta 82).

Avustajasta luopuminen tässä tapauksessa

11. A:ta on kuulusteltu esitutkinnassa epäiltyjä tekoja seuranneina päivinä eli 7.4.2014 ja 8.4.2014. A:lle on ilmoitettu hänen asemansa esitutkinnassa ja se, mistä häntä epäillään. Hänelle on kerrottu useaan kertaan mahdollisuudesta avustajan käyttöön ja että hänelle tullaan määräämään puolustaja. A:lle on kerrottu myös oikeudesta olla myötävaikuttamatta rikosepäilyn selvittämiseen. Esitutkintapöytäkirjan mukaan A ei ole halunnut avustajaa esitutkintakuulusteluihinsa. Korkein oikeus toteaa, ettei A:lla ole ollut yhteyttä avustajaan ennen kuulustelua eikä hänellä ole ollut avustajaa kuulustelujen aikana.

12. Ensimmäisessä kuulustelussa A on kiistänyt sytyttäneensä tulipalon. Toisessa kuulustelussa A on syytekohdan 2 osalta kertonut muun muassa, että hän oli vuosien mittaan pohtinut B:n surmaamista kostona siitä, että B oli aikaisemmin raiskannut hänet. Ollessaan toisen rikoksen johdosta vankilassa vähän ennen B:n surmaamista hän oli miettinyt myös sitä, miten hän B:n tappaisi. Hän oli esitutkintakertomuksensa mukaan juottanut B:lle alkoholia, jotta tämä sammuisi, ja B:n vuodevaatteet sytytettyään tarkistanut, että peitto oli syttynyt. Hän oli halunnut, että "B:lta lähtee henki".

13. A on ennen nyt esillä olevaa syytettä tuomittu elokuussa 2012 muun ohella alentuneesti syyntakeisena tehdystä tuhotyöstä ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja toukokuussa 2013 niin ikään muun ohella alentuneesti syyntakeisena tehdystä tuhotyöstä 3 vuodeksi vankeuteen. A:n mielentila on näiden rikosasioiden yhteydessä tutkittu. A:n mielentilasta 15.6.2012 ja 24.4.2013 annetuissa lausunnoissa on todettu, että A:n mieliala on epävakaa ja oikukas. Persoonalliseen epävakauteen liittyi merkittävää tunteiden sääntelyn vaikeutta ja alttiutta realiteettitajun horjumiseen. Lausuntojen mukaan A:lla todettu aivo-orgaaninen vaurio ja persoonallisuuden poikkeavuus ovat heikentäneet hänen kykyään säädellä käyttäytymistään niin merkittävästi, että hänen voidaan katsoa olleen syytteenalaisten tekojen aikana alentuneesti syyntakeinen.

14. Sen arvioiminen, onko toisen surmaamisessa kysymys taposta vai murhasta edellyttää asianomaisten rikossäännösten ja niiden soveltamiskäytännön tuntemista. Tekotavasta riippuen tämä rajankäynti saattaa olla vaikeaa. Kuultava, joka ei ole ennen kuulustelemistaan käynyt luottamuksellisia keskusteluja soveltamiskäytäntöä tuntevan avustajan kanssa, saattaa kuulustelussa käyttää ilmaisuja, jotka eivät anna oikeaa kuvaa hänen tekonsa rikosoikeudelliseen arviointiin vaikuttavista seikoista. Epäillyn on lisäksi usein vaikea ymmärtää, mikä merkitys tällaisen asian arvioinnissa olisi sillä, että hän päättäisi käyttää oikeuttaan vaieta esitutkinnassa.

15. A:ta on epäilty erittäin vakavista rikoksista, mikä jo sinänsä edellyttää erityistä huolellisuutta epäillyn puolustautumismahdollisuuksista huolehtimisessa. Tässä tapauksessa epäiltyyn henkirikokseen on lisäksi liittynyt sellaisia oikeudellisia kysymyksiä, joista rikoksesta epäillyn tulisi olla tietoinen häntä esitutkinnassa kuultaessa ja joiden merkitystä hänen on vaikea arvioida ilman oikeudellista apua. A:sta aiemmin laadittujen mielentilalausuntojen perusteella on mahdollista, että A:n mielentila on myös nyt esillä olevan asian tutkinnan yhteydessä voinut vaikuttaa siihen, miten hän on todellisuudessa ymmärtänyt esitutkintaan liittyvät oikeutensa sekä esitutkinnassa tekemänsä tunnustuksen ja siinä antamansa B:n surmaamista koskevan kertomuksensa oikeudellisen merkityksen. Edellä kerrotuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A ei ole luopunut oikeudestaan avustajaan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä edellytetyin tavoin tietoisena siitä, millaisin oikeusvaikutuksin hän sen tekee. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaaminen A:lle olisi siten edellyttänyt sitä, että hänelle olisi määrätty avustaja, jonka kanssa hän olisi voinut käydä luottamuksellisia keskusteluita ennen kuulustelemistaan esitutkinnassa.

Esitutkintapöytäkirjan hyödyntäminen ja itsekriminointisuoja

16. Asiaa käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa ratkaistaessa voimassa olleissa oikeudenkäymiskaaren tai oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain säännöksissä ei ole säädetty virheellisellä menettelyllä saadun esitutkintakertomuksen hyödyntämiskiellosta. Voimassa olevassa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:ssä (732/2015) on todisteen hyödyntämiskieltoa koskeva säännös. Se asiallisesti vastaa aikaisemman lain aikaista oikeustilaa, joka oli muotoutunut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Korkeimman oikeuden vakiintuneen käytännön kautta. Kuten ratkaisussa KKO 2011:91 on todettu, pelkästään se seikka, että todiste tai todisteen sisältämä tieto on hankittu lainvastaisella tavalla tai muutoin virheellisellä menettelyllä, ei vielä välttämättä merkitse sitä, ettei tällaista todistetta saisi käyttää oikeudenkäynnissä. Jos todisteen sisältämän tiedon hankkimiseen liittyy vakava oikeudenloukkaus, todisteen käytön kieltäminen voi tulla tapauskohtaisesti kysymykseen. Punnittavaksi tulee tällöin yhtäältä oikeudenloukkauksen vakavuus ja toisaalta rikoksen selvittämisintressi (kohta 10).

17. Niin kuin ratkaisussa KKO 2012:45 on todettu, epäillyn oikeus vaieta ja itsekriminoinnin suoja kuuluvat kansainvälisesti tunnustettuihin periaatteisiin, jotka ihmisoikeustuomioistuimen mukaan kuuluvat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ytimeen. Itsekriminointisuojan tarkoituksena on ensinnäkin turvata epäillyn oikeutta valita, pysyykö hän vaiti vai antaako hän lausumia poliisin kuulusteluissa. Jos rikostuomiossa on nojauduttu näyttöön, jota hankittaessa on loukattu epäillyn itsekriminointisuojaa, tämä seikka voi perustaa 6 artiklan loukkauksen (kohta 41).

18. Ratkaisussa KKO 2012:45 (kohdat 42, 43 ja 46) on ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön viitaten edelleen katsottu, että jos epäillyn oikeus avustajan käyttöön esitutkinnassa ei ole toteutunut, syytetyn oikeuksille aiheutuu periaatteessa korjaamatonta vahinkoa, jos tuomiossa syyllisyyden tueksi nojaudutaan hänen esitutkinnassa antamiinsa lausumiin. Itsekriminointisuojaa koskevan oikeudenloukkauksen korjaamattomuus merkitsee puolestaan sitä, että oikeudenkäynti voi yleensä olla oikeudenmukainen vain, mikäli syyllisyyttä arvioitaessa ei nojauduta sellaisiin epäillyn lausumiin, joita rasittaa tällainen oikeudenloukkaus. Jos tuomio on perustunut epäillyn lausumiin, joihin liittyy epäillyn oikeutta avustajaan koskeva loukkaus, ihmisoikeustuomioistuimen mukaan asianmukaisin tapa korjata todettu rikkomus on se, että syytettä arvioidaan oikeudenkäynnissä valittajan pyynnöstä uudelleen ja että oikeudenkäynnissä menetellään 6 artiklan vaatimusten mukaisesti.

19. Ihmisoikeustuomioistuin on edellä kohdassa 8 mainitussa suuren jaoston ratkaisussaan Ibrahim ja muut v. Yhdistynyt kuningaskunta täsmentänyt Salduz-ratkaisussa omaksumaansa linjaa sellaisten todisteiden käyttämiseen, joita rasittaa itsekriminointisuojaan kohdistuva loukkaus. Ibrahim-ratkaisun mukaan myös tällaisten todisteiden käyttämisen vaikutusta on arvioitava silmällä pitäen oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta kokonaisuutena. Tässä arvioinnissa on tapauksen mukaan kiinnitettävä huomiota muun muassa siihen, onko kuultava ollut erityisen haavoittuva henkilö, esimerkiksi ikänsä tai henkisten ominaisuuksiensa vuoksi ja onko kiistetty lausuma nopeasti peruttu tai tarkistettu, sekä todisteen painoarvoon näytön arvioinnissa (kohdat 260 ja 274).

20. Epäillyn oikeudesta avustajaan on myös säännelty Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 22.10.2013 (2013/48/EU). Direktiivissä määritellään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön perustuva vähimmäistaso koskien epäillyn oikeutta käyttää avustajaa rikosoikeudellisessa menettelyssä, ja sen 3 artiklan mukaan oikeus syntyy jo esitutkintavaiheessa. Direktiivin 9 artiklan mukaan luopuminen oikeudesta käyttää avustajaa edellyttää, että (a) epäilty on saanut suullisesti tai kirjallisesti selvät ja riittävät tiedot selkeällä ja ymmärrettävällä kielellä kyseisen oikeuden sisällöstä ja siitä luopumisen mahdollisista seurauksista; ja että (b) luopuminen tapahtuu vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti. Direktiivin mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että rikosoikeudellisessa menettelyssä epäillyllä on käytössään kansallisen lainsäädännön mukaiset tehokkaat oikeussuojakeinot, jos direktiivin mukaisia oikeuksia loukataan. Lisäksi on huolehdittava siitä, että arvioitaessa epäillyn lausumia ja todisteita, joiden hankkimisessa on loukattu hänen oikeuttaan käyttää avustajaa, oikeutta puolustukseen ja oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta kunnioitetaan (12 artikla). Direktiivin mukaan myös haavoittuvassa asemassa olevien epäiltyjen erityistarpeet on otettava huomioon direktiiviä sovellettaessa (13 artikla).

Johtopäätökset tässä asiassa

21. Vapautensa menettäneen rikoksesta epäillyn oikeudella avustajan käyttöön heti esitutkinnan alusta alkaen turvataan epäillyn itsekriminointisuojaa ja muita puolustautumismahdollisuuksia. Avustajan tehtävänä on muun muassa huolehtia siitä, että syytetty ei vastoin tahtoaan joudu myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Varhainen mahdollisuus avustajan saamiseen kuuluu siten tärkeisiin rikoksesta epäillyn prosessuaalisiin oikeussuojatakeisiin. Kun esitutkintakertomus on hankittu loukaten epäillyn oikeutta avustajaan, kysymys sen käytettävyydestä oikeudenkäynnissä ei siis ensisijaisesti liity epäillyn tai hänen lausumiensa uskottavuuden arviointiin vaan epäillyn puolustautumisoikeuksiin. Jos epäillyn itsekriminointisuojaa on näissä tilanteissa loukattu, epäillyn asemaa ei voida korjata noudattamalla vapaan todisteiden harkinnan periaatetta, jonka mukaan asianosaisen oikeuksia loukatenkin hankitun todisteen esittäminen sallitaan, mutta sen näyttöarvoa alennetaan tapauksen olosuhteiden mukaan. Epäillyn oikeuksien loukkaaminen voidaan tällöin välttää vain, jos hänen syyllisyyttään tukevia lausumia ei hyödynnetä oikeudenkäynnissä (ks. KKO 2012:45, kohdat 45 ja 46). Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren voimassa olevan 17 luvun 25 §:n esitöissä viitataan siihen, että itsekriminointisuojaan liittyy läheisesti kysymys puolustuksen järjestämisestä ja etenkin avustajan saamisesta. Jos kysymys on ensisijaisesti puolustuksen järjestämistä koskevasta loukkauksesta, hyödyntämiskielto ratkaistaan pykälän 3 momentin nojalla (HE 46/2014 vp s. 89). Voimassa oleva laki ei siis anna aihetta tarkistaa Korkeimman oikeuden edellä esitettyjä kannanottoja.

22. Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2012:45 nojautuu olennaisesti ihmisoikeustuomioistuimen Salduz-ratkaisuun, jota ihmisoikeustuomioistuin on tänä vuonna annetulla Ibrahim-ratkaisullaan täsmentänyt kohdassa 19 kerrotulla tavalla. Korkein oikeus toteaa, että tässä tapauksessa epäilty on hänen mielentilastaan tehtyjen tutkimusten perusteella ollut erityisen haavoittuva henkilö. Hänen esitutkintakertomuksellaan on ollut näytön arvioinnissa keskeinen merkitys. Esitutkinnassa annetun kertomuksen oikaiseminen on tapahtunut oikeudenkäynnissä, jossa epäillyllä on ollut puolustaja. Korkein oikeus katsoo, että ihmisoikeustuomioistuimen Ibrahim-ratkaisu ei anna aihetta arvioida todisteiden käyttämistä Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2012:45 poikkeavalla tavalla.

23. Edellä kerrotuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n esitutkinnassa 8.4.2014 antamaa lausumaa ei saa käyttää hänen syyllisyyttään tukevana näyttönä asiassa.

24. A on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian palauttamista hovioikeuteen tai ainakin murhan yritystä koskevan syytteen hylkäämistä syytekohdassa 2. Hovioikeus on tältä osin perustellut tuomiotaan A:n esitutkintakertomuksella. Asiassa on kuitenkin esitetty myös muuta todistelua. Hovioikeus on nimenomaisesti tukeutunut A:n esitutkintakertomukseen vain syytekohdan 2 perusteluissa. Syytekohdissa 1 ja 2 kerrotut teot liittyvät kuitenkin niin kiinteästi toisiinsa, ettei niitä koskevaa todistelua voida käsitellä kokonaan toisistaan erillisinä. Tämän vuoksi asiassa esitetty näyttö on arvioitava kokonaisuudessaan eli myös syytekohtaa 1 koskien uudelleen ilman, että A:n esitutkintakertomusta käytetään hänen syyllisyyttään tukevana näyttönä. Näytön uudelleen arviointi soveltuu parhaimmin tehtäväksi hovioikeudessa.

Päätöslauselma

Korkein oikeus määrää, että asiassa ei saa A:n syyllisyyttä tukevana näyttönä käyttää A:n esitutkinnassa 7.4. ja 8.4.2014 antamaa lausumaa.

Hovioikeuden tuomio kumotaan syyksilukemisen ja tuomitun yhteisen rangaistuksen osalta. Asia palautetaan mainituilta osin Itä-Suomen hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Pertti Välimäki, Ilkka Rautio, Soile Poutiainen ja Ari Kantor. Esittelijä Ilkka Lahtinen.

 
Julkaistu 2.11.2016  Päivitetty 18.11.2016