Etusivu » Ennakkopäätökset » Ennakkopäätökset » KKO:2015:82

KKO:2015:82

Ne bis in idem
Asevelvollisuudesta kieltäytyminen

Diaarinumero: R2013/282
Taltionumero: 2092
Antopäivä: 11.11.2015

Käräjäoikeus oli lainvoimaisesti hylännyt A:ta vastaan nostetun syytteen asevelvollisuudesta kieltäytymisestä. Käräjäoikeus lausui, että Jehovan todistajana A olisi oikea-aikaisella hakemuksella saanut lykkäystä asevelvollisuuden suorittamisesta ja että A oli erehdyksen vuoksi jättänyt tekemättä lykkäyshakemuksen ennen laissa säädetyn 25-vuoden ikärajan täyttymistä. A ei ollut tahallisesti ilman syytä kieltäytynyt asevelvollisuuden suorittamisesta.

A oli määrätty uudelleen aseelliseen palvelukseen, jolloin hän oli kieltäytynyt jälleen palvelusta vedoten jäsenyyteensä Jehovan todistajissa. Syyttäjä nosti uuden syytteen asevelvollisuudesta kieltäytymisestä. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että syytteet perustuivat olennaisesti samoihin tosiseikkoihin ja että jälkimmäisen syytteen tutkimiselle oli tämän vuoksi este.

IhmisoikeusSop 7 lisäpöytäkirja 4 art
AsevelvollisuusL 118 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta asevelvollisuudesta kieltäytymisestä 11.7.2011. Kanta-Hämeen käräjäoikeus hylkäsi syytteen tuomiollaan 22.11.2011. Syyttäjän valitettua käräjäoikeuden tuomiosta Helsingin hovioikeus tuomitsi 1.2.2013 A:n syytteen mukaisesti 172 päiväksi ehdottomaan vankeuteen. Syyte ja alempien oikeuksien ratkaisut on selostettu tarkemmin Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluissa.

Käräjäoikeudessa asian ovat ratkaisseet laamanni Juhani Hirvonen ja sotilasjäsenet Pasi Rankila ja Ari-Pekka Tuominen (eri mieltä).

Hovioikeudessa asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Juusela, Merja Söderström ja Heikki Rautiola sekä sotilasjäsenet Olli-Matti Salminen ja Sakari Martimo.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että syyte hylätään ja hänet vapautetaan rangaistuksesta.

Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Jehovan todistajien vapauttamisesta asevelvollisuuden suorittamisesta eräissä tapauksissa annetun lain (vapauttamislaki) 1 §:n mukaan asevelvolliselle, joka osoittaa kuuluvansa Jehovan todistajat -nimiseen rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan ja ilmoittaa, että uskonnolliseen vakaumukseen perustuvat vakavat omantunnonsyyt estävät häntä suorittamasta asevelvollisuutta aseellisessa palveluksessa tai missään sitä korvaavassa palvelussa, voidaan myöntää lykkäystä ja hänet vapauttaa asevelvollisuuden suorittamisesta rauhan aikana. Lain 2 §:n 1 momentin mukaan jos asevelvollinen kutsuntaan tullessaan esittää selvityksen kuulumisestaan kyseiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan ja antaa edellä kuvatun ilmoituksen, on hänelle hakemuksesta myönnettävä palveluksen suorittamisesta lykkäystä enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan, ei kuitenkaan pitemmälle kuin sen vuoden loppuun, kun hakija täyttää 28 vuotta. Pykälän 2 momentin mukaan lykkäystä on hakemuksesta myönnettävä myöhemminkin kuin kutsunta-ajankohtana edellyttäen, että hän ei ole vielä aloittanut asepalvelustaan ja että hakemus on lykkäystä ensimmäistä kertaa myönnettäessä tehty ennen kuin hän on täyttänyt 25 vuotta.

2. Vuonna 1982 syntynyt A on saanut lähinnä opiskeluun liittyvien syiden vuoksi keskeytymättömästi lykkäystä asevelvollisuuden suorittamisesta. Hän on 5.6.2009 eli 26 vuotta täytettyään hakenut ensimmäisen kerran lykkäystä asevelvollisuuden suorittamisesta vapauttamislain 2 §:n nojalla Jehovan todistajat -nimiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumisen perusteella. Osoituksena kuulumisestaan sanottuun yhdyskuntaan hän on esittänyt todistuksen vuonna 2006 annetusta kasteesta.

3. Puolustusvoimien Kanta-Hämeen Aluetoimisto on hylännyt päätöksellään 18.6.2009 A:n lykkäyshakemuksen ja määrännyt tämän astumaan varusmiespalvelukseen 11.1.2010. Aluetoimisto on katsonut, ettei A ollut hakenut lykkäystä vapauttamislaissa säädetyssä määräajassa ennen 25 vuoden ikäänsä. Kutsunta-asiain keskuslautakunta on hylännyt päätöksellään 17.9.2009 A:n valituksen.

4. A on kerrotuin tavoin määrätty aloittamaan aseellinen palvelus 11.1.2010. Saavuttuaan palveluspaikalle hän on kieltäytynyt asevelvollisuuslaissa säädetystä palveluksesta ja siviilipalveluksesta.

Ensimmäinen syyte ja käräjäoikeuden tuomio

5. Syyttäjä on nostanut asevelvollisuuslain 118 §:n 1 momentin perusteella A:ta vastaan syytteen asevelvollisuudesta kieltäytymisestä. Syytteen teonkuvauksen mukaan A oli saapuessaan palveluspaikkaansa Panssariprikaatiin 11.1.2010 ilmoittanut kieltäytyvänsä asevelvollisuuslaissa säädetystä palveluksesta kokonaan ja oli myös ilmoittanut, ettei hän aio hakea siviilipalvelukseenkaan. A on tunnustanut menetelleensä syytteen mukaisesti, mutta hän on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Jehovan todistajana hän ei ollut ollut menossa armeijaan vaan oli erehdyksen johdosta tehnyt lykkäyshakemuksen myöhässä. Hän ei ollut tiennyt vapauttamislaissa säädetystä 25 vuoden ikärajasta ja hänelle oli jo myönnetty lykkäystä muista syistä.

6. Kanta-Hämeen käräjäoikeus on tuomiollaan 28.4.2010 hylännyt syytteen. Käräjäoikeus on todennut, että A:lla olisi oikea-aikaisella hakemuksella ollut mahdollisuus saada lykkäystä asevelvollisuuden suorittamisesta Jehovan todistajien jäsenyytensä perusteella. Käräjäoikeus on pitänyt uskottavana, että A oli erehtynyt vapautushakemusta koskevasta määräajasta. A oli siten erehdyksen vuoksi jättänyt tekemättä lykkäyshakemuksen ennen laissa säädetyn 25 vuoden ikärajan täyttymistä. Käräjäoikeus on katsonut, ettei A ollut tahallisesti ilman syytä kieltäytynyt asevelvollisuuslain 118 §:n tarkoittamalla tavalla asevelvollisuuden suorittamisesta. Käräjäoikeuden tuomio on lainvoimainen.

Uusi kieltäytyminen ja toinen syyte

7. A on määrätty uudelleen aloittamaan aseellinen palvelus 11.7.2011. Saavuttuaan palveluspaikalle A on kieltäytynyt jälleen palveluksesta vedoten jäsenyyteensä Jehovan todistajissa.

8. Kieltäytymisen johdosta syyttäjä on nostanut A:ta vastaan syytteen, jonka teonkuvauksen mukaan A oli saapuessaan palveluspaikkaansa Panssariprikaatiin 11.7.2011 ilmoittanut kieltäytyvänsä asevelvollisuuslaissa säädetystä palveluksesta kokonaan ja ilmoittanut, ettei hän aio hakea siviilipalvelukseenkaan. Käräjäoikeudessa A on tunnustanut menetelleensä syytteen mukaisesti, mutta hän on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen kohdassa 5 kuvatuilla, aikaisemmassa rikosoikeudenkäynnissä esittämillään perusteilla.

9. Kanta-Hämeen käräjäoikeus on tutkinut syytteen, koska kysymys oli uudesta kieltäytymisestä. Käräjäoikeus on kuitenkin 22.11.2011 antamallaan tuomiolla hylännyt syytteen. Tuomio on perustunut siihen, että käräjäoikeus oli aikaisemmalla tuomiollaan hylännyt samanlaisen syytteen katsottuaan, ettei A ollut menetellyt tahallisesti. Käräjäoikeuden mukaan uudessa oikeudenkäyntiaineistossa ei ollut esitetty mitään sellaista uutta seikkaa, minkä johdosta käräjäoikeudella olisi mahdollisuus arvioida asian ratkaisemisen perusteena olevien seikkojen merkitystä eri tavalla kuin aikaisemmassa tuomiossa.

10. Syyttäjän valitettua tuomiosta hovioikeus on valituksen kohteena olevalla tuomiollaan hyväksynyt syytteen ja tuominnut A:n asevelvollisuudesta kieltäytymisestä 172 päiväksi vankeuteen. Hovioikeuden tuomiossa on todettu, että A oli käräjäoikeuden aikaisemman vapauttavan tuomion jälkeen määrätty uudelleen palvelukseen 11.7.2011, ja että hän oli kokonaan kieltäytynyt palveluksesta. A:lla ei tuolloin enää ollut oikeutta vapauttamislaissa tarkoitettuun lykkäykseen, koska hän ei ollut toimittanut kastetodistusta eikä ollut tehnyt hakemusta ennen 25 vuoden ikää. A:n väittämällä erehtymisellä ei ollut asiassa merkitystä ottaen huomioon, että hän oli omankin kertomuksensa mukaan ollut tietoinen Jehovan todistajia koskevasta lainsäädännöstä ja että hän oli saanut ensimmäisissä kutsunnoissa kehotuksen toimittaa kastetodistus.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

11. A on valituksessaan vaatinut syytteen hylkäämistä ja vedonnut edellä kohdassa 5 mainittuihin perusteisiin. Koska tuomioistuimen tulee viran puolesta ottaa huomioon syytteen tutkimiseen liittyvät ehdottomat prosessinedellytykset, Korkein oikeus ottaa ensin käsiteltäväkseen kysymyksen siitä, tulisiko syyte jättää tutkimatta sen johdosta, että aikaisempi A:ta vastaan nostettu rikossyyte asevelvollisuudesta kieltäytymisestä on lainvoimaisella tuomiolla hylätty.

Ne bis in idem -kielto

12. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 kappaleen mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti (niin sanottu ne bis in idem -kielto). Samankaltainen säännös on kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 7 kappaleessa.

13. Suomessa ne bis in idem -kieltoa on rikosoikeudenkäynnissä vakiintuneesti noudatettu siten, että sama asia ei voi johtaa kahteen rikosasian käsittelyyn tai rangaistukseen. Oikeus olla tulematta syytetyksi tai tuomituksi toistamiseen saman teon perusteella kuuluu perustuslain 21 §:ssä turvattuihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin (HE 309/1993 vp s. 74). Lähtökohtana on, että laintulkinnassa otetaan huomioon perustuslain samoin kuin kansainvälisten ihmisoikeussopimusten asettamat vaatimukset (PeVL 2/1990 vp s. 3 ja PeVM 25/1994 vp s. 5). Tuomioistuinten tulee valita perusteltavissa olevista lain tulkintavaihtoehdoista sellainen, joka parhaiten edistää perusoikeuksien tarkoituksen toteutumista ja joka eliminoi perustuslain kanssa ristiriitaisiksi katsottavat vaihtoehdot (PeVM 25/1994 vp s. 4).

14. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että ne bis in idem -kielto ei koske vain kahteen kertaan rankaisemista vaan myös kertaalleen ratkaistun asian tutkimista toiseen kertaan (KKO 2012:106, kohta 17). Kieltoa sovelletaan siitä riippumatta, onko asianomainen tuomittu vai vapautettu lopulliseksi jääneessä tuomiossa.

15. Asian samuuden (idem) arviointi tulee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti perustua teon konkreettisten tosiseikkojen tarkasteluun. Keskeistä asioiden samuuden arvioinnissa on se, onko kysymys samoista tai olennaisesti samoista tosiseikoista (Zolotukhin v. Venäjä, suuri jaosto 10.2.2009, kohta 82).

16. Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2014:76 (kohta 15) ilmenevin tavoin asioiden samuuden arviointi on ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä tehty vertaamalla lainvoimaisessa ratkaisussa kuvattua tosiseikastoa myöhemmin esitetyn syytteen perusteena oleviin tosiseikkoihin. Tarkastelu on kohdistunut teonkuvauksiin eikä rangaistussäännösten mukaisiin tunnusmerkkeihin. Erityistä merkitystä on annettu tekijän, tekoajan ja tekopaikan samuudelle. Myös teon kohteelle ja sille, onko toiminta ollut jatkuvaa tai toistuvaa, on annettu arvioinnissa merkitystä.

17. Kansallisessa rikosoikeuskäytännössämme kysymys asian samuudesta on ratkaistu vertaamalla uuden syytteen teonkuvausta aiemman syytteen vastaavaan kuvaukseen. Ratkaisevaa on katsottu olevan, koskevatko syytteissä esitetyt teonkuvaukset samoja tosiseikkoja, kun taas sillä, miten teko on aikaisemmassa syytteessä tai tuomiossa rikosoikeudellisesti luokiteltu, ei ole ollut tässä yhteydessä merkitystä (KKO 2014:76, kohta 19). Lähtökohtana on siis ollut syytteiden teonkuvauksiin sisältyvien historiallisten tapahtumienkulkujen vertailu (KKO 2010:59). Kysymys on "samasta teosta", jos syyte on koskenut viime kädessä yhtä ja samaa tosielämän tapahtumaa tai menettelyä kuin jo annettu lainvoimainen tuomio (KKO 2010:45, kohta 15).

18. Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä myös teon luonteelle on annettu merkitystä harkittaessa sitä, onko menettelyssä ollut kysymys samasta vai uudesta rikoksesta. Ratkaisussa KKO 2000:4 on katsottu, että työtodistuksen antamisen laiminlyönnistä toimitusjohtajalle jo annettu rangaistusmääräys oli esteenä hänen tuomitsemiselleen siitä, ettei hän ollut myöhemminkään antanut pyydettyä todistusta. Ratkaisua on perusteltu sillä, että kysymys oli luonteeltaan kertasuorituksena täytettävästä velvollisuudesta ja että kieltäytyessään edelleen työtodistuksen antamisesta tekijä oli vain pysynyt aikaisemmin tekemässään päätöksessä.

19. Korkein oikeus toteaa, että ne bis in idem -kielto ei estä syyttämästä ja tuomitsemasta useista samankaltaisista teoista, mikäli kysymys ei ole edellä todettujen arviointiperusteiden perusteella samasta teosta. Euroopan ihmisoikeustoimikunta on valituksen tutkimatta jättämistä koskevassa asiassa Suomi v. Raninen (7.11.1996), todennut, ettei ne bis in idem -kieltoa voida tulkita siten, että se estäisi tuomitsemasta käyttäytymisestä, joka ilmenee useassa eri tilanteessa, vaikka käyttäytyminen olisi oleellisesti samanlaista kuin aikaisemmilla kerroilla.

Kiellon soveltaminen tässä asiassa

20. Syytetoimet nyt käsiteltävänä olevassa asiassa perustuvat asevelvollisuuslain 118 §:n säännöksiin. Pykälän 1 momentin mukaan varusmies, joka kieltäytyy kokonaan asevelvollisuuslaissa säädetystä palveluksesta, on, jollei hän hae siviilipalvelukseen, tuomittava rangaistukseen asevelvollisuudesta kieltäytymisestä. Pykälän 2 momentissa säädetään, että jos asianomaista ei tuomita asevelvollisuudesta kieltäytymisestä vankeusrangaistukseen, sotilasviranomainen määrää hänet uudelleen palvelukseen. Pykälän 4 momentin mukaan kun asevelvollisuudesta kieltäytymisestä tuomittu on suorittanut kokonaan vankeusrangaistuksen tai kun vankeusrangaistus on rauennut, häntä ei enää määrätä suorittamaan asevelvollisuuttaan rauhan aikana.

21. Korkein oikeus toteaa, että mainitut säännökset koskevat sananmukaisesti asevelvollisuuden suorittamista ja siitä kieltäytymisen rangaistavuutta, eivätkä sitä, millä edellytyksillä aikaisemmin asevelvollisuudesta kieltäytymisestä syytettyä vastaan voidaan uudestaan nostaa syyte hänen edelleen kieltäytyessään palveluksen suorittamisesta. Korkein oikeus katsoo, ettei säännöksiä ole perusteltua tulkita niin, että asevelvollisuudesta kieltäytymistä koskevissa asioissa voitaisiin poiketa perustuslaissa turvatuista oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevista yleisistä säännöistä, kuten ne bis in idem -kiellosta. Tapauskohtaisesti on harkittava sitä, onko kieltäytymisiä pidettävä eri tekoina vai ei.

22. Arvioitaessa sitä, onko A:han kohdistetuissa syytteissä ollut kysymys edellä kuvattujen tunnusmerkkien perusteella samasta teosta, lähtökohdaksi on otettava syytteiden teonkuvaukset ja niissä kuvattu tosiasiallinen tapahtumainkulku. Merkitystä voidaan antaa myös niille rikosoikeudelliseen vastuuseen vaikuttaville tosiseikoille, jotka molemmilla kerroilla ovat vaikuttaneet A:n kieltäytymiseen asevelvollisuuden suorittamisesta.

23. Kummassakin syytteessä A:n menettelyä on kuvattu yhtenevästi siten, että A oli kieltäytynyt kaikesta palveluksesta hänen saavuttuaan määrättyyn palveluspaikkaansa Panssariprikaatiin.

24. Korkein oikeus toteaa, että teot eroavat toisistaan tekoajan osalta. Ensimmäisen kerran kieltäytyminen oli tapahtunut 11.1.2010 ja toisen kerran 11.7.2011. Tekoaikojen ero, kun otetaan huomioon A:n kieltäytymisten välillä kulunut puolentoista vuoden aika, voi sinänsä olla peruste pitää tekoja erillisinä.

25. Kysymys on myös eri palvelukseenastumismääräyksistä. A on voinut jälkimmäisen palvelukseenastumismääräyksen saa-tuaan uudelleen arvioida kieltäytymistään ja sen perusteita. Hänen ratkaisunsa kieltäytyä jälkimmäisellä kerralla voi siten ilmentää erillistä päätöksentekoa, joka puoltaisi tekojen erillisyyttä sekä rikosoikeudellisesti että myös ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön valossa (Zolotukhin, kohdat 92 - 93).

26. Korkein oikeus toteaa toisaalta, että kummassakin rikosoikeudenkäynnissä A:n asevelvollisuudesta kieltäytymisen kannalta keskeistä on ollut arvioida A:n väitettä puuttuvasta tahallisuudestaan. A on kertonut erehtyneensä vapautuslaissa säädetyistä lykkäyksen edellytyksistä ja lykkäyshakemuksen tekemisestä koskien erityisesti 25 vuoden ikärajaa. Erehtymiseen on vaikuttanut myös se, että hän oli saanut palveluksesta lykkäystä opintojen vuoksi siitä alkaen, kun hän oli ollut kutsuntaiässä.

27. Korkein oikeus toteaa, että A ei ole voinut ikänsä vuoksi kummankaan syytteen tarkoittamana tekoaikana saada hakemuksestaan Jehovan todistajana lykkäystä ja vapautusta asevelvollisuudesta. Hänen kieltäytymispäätöksensä on perustunut samaan syyhyn, uskonnolliseen vakaumukseen, joka on ehdottomasti kieltänyt asevelvollisuuden suorittamisen. Tähän tahallisuusarviointiin ja myös aitoon toisin toimimisen mahdollisuuteen vaikuttavat tosiseikat ja olosuhteet ovat olleet kummassakin oikeudenkäynnissä samat ja muuttumattomat. Syytteen ratkaisemisen kannalta keskeisten tosiseikkojen arviointi on siten jo kertaalleen ja lopullisesti suoritettu käräjäoikeuden lainvoimaiseksi jääneessä ensimmäisen syytteen hylkäävässä tuomiossa.

28. Korkein oikeus katsoo, että A:han kohdistetut syytteet perustuvat edellä mainituilla perusteilla olennaisesti samoihin tosiseikkoihin ja kuuluvat siten ne bis in idem -kiellon piiriin. Tämän vuoksi käräjäoikeuden lainvoimainen tuomio 28.4.2010 on esteenä sille, että A:han kohdistettu syyte asevelvollisuudesta kieltäytymisestä 11.7.2011 tutkitaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan.

Syyte asevelvollisuudesta kieltäytymisestä jätetään tutkimatta. A vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki, Marjut Jokela, Ari Kantor ja Tuula Pynnä sekä sotilasjäsenet kenraaliluutnantti Seppo Toivonen ja kenraalimajuri Timo Kivinen. Esittelijä Teemu Vanhanen.

 
Julkaistu 11.11.2015  Päivitetty 13.11.2015