KKO:2026:40
A, joka oli vammautunut liukastuttuaan säätiön omistaman kiinteistön piha-alueella, vaati säätiöltä korvausta kärsimästään henkilövahingosta.
Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että säätiö oli valtuuttanut vastuuvakuutusyhtiönsä toimimaan puolestaan säätiön korvausvastuuta koskevissa kysymyksissä ja että A:n ja vakuutusyhtiön väliset toimet olivat katkaisseet säätiön vahingonkorvausvelan vanhentumisen. Ks. KKO:1991:18
VanhL 10 §
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Kanne ja vastaus Keski-Suomen käräjäoikeudessa
A vaati kanteessaan muun ohella, että säätiö ja tämän vastuuvakuutusyhtiö velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle ansionmenetyskorvauksia ajalta 8.5.2014–31.12.2054 kanteessa yksilöidyt määrät sekä korvauksia kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta samoin kuin pysyvästä haitasta. Kanne perustui siihen, että A oli vammautunut liukastuttuaan 4.3.2013 säätiön omistaman kiinteistön piha-alueella.
Säätiö vastusti vaatimuksia muun muassa sillä perusteella, että vahingonkorvaukset olivat vanhentuneet.
Käräjäoikeuden välituomio 3.3.2022 nro 22/276 ja tuomio 7.3.2023 nro 23/303
Käräjäoikeus antoi välituomion siitä kysymyksestä, olivatko A:n säätiötä kohtaan esittämät vaatimukset vanhentuneet velan vanhentumisesta annetun lain nojalla.
Käräjäoikeus katsoi, että A:n vapaamuotoiset muistutukset säätiölle eivät olleet katkaisseet vahingonkorvausvelan vanhentumista. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että vakuutusyhtiö oli toiminut säätiön asiamiehenä korvausasiassa ja että vakuutusyhtiön tekemät korvauspäätökset ja sen maksamat korvaukset olivat katkaisseet vanhentumisen myös säätiötä kohtaan. Siten A:n vaatimukset eivät olleet vanhentuneet.
Pääasian tuomiossaan käräjäoikeus vahvisti, että A:lle oli aiheutunut kaatumistapahtuman seurauksena lievä aivovamma jälkitiloineen ja niskan retkahdusvamma, joista oli aiheutunut hänelle parantumatta jääneiltä osin haittaluokan 9 mukainen pysyvä haitta sekä työkyvyn alenema, joka oli ollut 100 prosenttia viimeistään 4.11.2015 lukien. Käräjäoikeus velvoitti vakuutusyhtiön ja säätiön yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle korvauksia muun ohella kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta, pysyvästä haitasta ja ansionmenetyksestä ajalta 1.6.2016–31.12.2054. Korvausvelvollisuus määrättiin yhteisvastuulliseksi siten, että vakuutusyhtiön osalta korvausvelvollisuus rajoittui 1 000 000 euroon, mihin sisältyivät jo maksetut korvaukset. Mainitun määrän ylittävältä osalta säätiö vastasi maksettaviksi tuomituista korvauksista yksin.
Asian ovat välituomion osalta ratkaisseet käräjätuomarit Ulla-Maija Viitavuori, Harri Heikkilä ja Terhi Kettunen sekä tuomion osalta Heikkilä ja Kettunen.
Vaasan hovioikeuden välituomio 23.2.2024 nro 76 ja tuomio 28.6.2024 nro 257
Säätiö valitti käräjäoikeuden välituomiosta ja tuomiosta hovioikeuteen.
Hovioikeus totesi vanhentumista koskevasta kysymyksestä antamassaan välituomiossa, että säätiön vastuuvakuutus ei ollut lakisääteinen vakuutus ja että sen käyttäminen oli siten edellyttänyt säätiön aktiivisuutta. Vahinkoilmoituksessa vakuutusyhtiölle oli annettu asiassa selvittelyrooli ja oikeus maksaa vastuuvakuutuksen kattamat vahingot. Vahinkoilmoituksen tekemisen lisäksi säätiö oli ohjeistanut A:ta asioimaan vakuutusyhtiön kanssa. Säätiö oli siten omalla toiminnallaan siirtänyt asian selvittämisen ja korvausten maksamisen vakuutusyhtiön vastuulle ja valtuuttanut vakuutusyhtiön tekemään tarvittavat ratkaisut säätiön vahingonkorvausvastuusta, mikä oli ollut vastuuvakuutuksesta maksettavien korvausten edellytyksenä. A oli perustellusti voinut käsittää, että hänen tuli asioida ensisijaisesti vakuutusyhtiön kanssa, eikä hänellä ollut ollut aihetta asioida suoraan säätiön kanssa, jotta hänen saatavansa vahingonaiheuttajalta eivät vanhenisi. A oli keväästä 2013 vaatinut korvauksia vakuutusyhtiöltä pää- ja niskavammaan liittyen. Vakuutusyhtiö oli päätöksillään maksanut korvauksia muun muassa kivusta, särystä ja ansionmenetyksestä, mutta oli 20.4.2017 tekemällään päätöksellä kieltäytynyt maksamasta A:lle korvauksia. A oli esittänyt säätiölle yksilöidyt vaatimuksensa 12.3.2019 eli kolmen vuoden kuluessa siitä, kun hän oli saanut tiedon, että vakuutusyhtiö ei maksa korvauksia. A oli kesällä 2019 saanut tiedon siitä, että vastuuvakuutuksessa oli miljoonan euron korvauskatto. Hän oli 9.1.2020 nostanut kanteen säätiötä vastaan myös korvauskaton ylittävien vaatimusten osalta. Hän oli siten katkaissut velan vanhentumisen kolmen vuoden vanhentumisajan puitteissa säätiötä kohtaan. Näin ollen asiassa ei ollut tarpeen lausua siitä, olisivatko A:n säätiölle toimittamat vapaaehtoiset muistutukset katkaisseet vanhentumisen.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden välituomion lopputulosta eikä myöhemmin antamassaan tuomiossa myöskään käräjäoikeuden pääasiassa antaman tuomion lopputulosta.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Petteri Korhonen, Tapio Kaarniemi ja Sandra Wallin.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
Säätiölle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna siihen kysymykseen, ovatko A:n säätiötä kohtaan esittämät vaatimukset vanhentuneet.
Säätiö vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja A:n kannevaatimukset hylätään.
A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta
1. A on 9.1.2020 vireille tulleessa kanteessaan vaatinut muun ohella, että säätiö velvoitetaan yhteisvastuullisesti vakuutusyhtiön kanssa suorittamaan hänelle korvauksia 4.3.2013 tapahtuneen kaatumisen seurauksena aiheutuneesta pysyvästä työkyvyttömyydestä johtuvasta ansionmenetyksestä sekä kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta samoin kuin pysyvästä haitasta.
2. Säätiö on vaatinut edellä mainittujen vaatimusten hylkäämistä muun muassa sillä perusteella, että kyseiset vahingonkorvausvelat ovat vanhentuneet.
3. Käräjäoikeus on katsonut, että vakuutusyhtiö on toiminut säätiön asiamiehenä korvausasiassa, joten vakuutusyhtiön korvauspäätökset ja sen maksamat korvaukset ovat katkaisseet vanhentumisen myös säätiöön nähden.
4. Myös hovioikeus on katsonut, että säätiö on valtuuttanut vakuutusyhtiön toimimaan asiamiehenään asiassa. Hovioikeus on niin ikään katsonut, että vakuutusyhtiön 20.4.2016, 11.5.2016, 16.5.2016 ja 20.4.2017 antamat päätökset sekä sen maksamat suoritukset ovat katkaisseet vanhentumisen ratkaistavana olevien korvausten osalta. Hovioikeus on lisäksi todennut, että ansionmenetyksen ja haitan pysyvyys on keväällä 2017 jäänyt avoimeksi ja että A on esittänyt yksilöidyt korvausvaatimuksensa säätiölle 12.3.2019 eli kolmen vuoden kuluessa siitä, kun hän oli vakuutusyhtiön 20.4.2017 tekemästä päätöksestä saanut tiedon, että vakuutusyhtiö ei maksa korvauksia. Hovioikeus on edelleen lausunut A:n saaneen tiedon säätiön vastuuvakuutukseen sisältyvästä miljoonan euron korvauskatosta kesällä 2019. Hovioikeus on todennut A:n nostaneen kanteen säätiötä vastaan 9.1.2020 myös korvauskaton ylittävien vaatimusten osalta ja katsonut A:n siten katkaisseen vanhentumisen säätiötä kohtaan kolmen vuoden vanhentumisajan kuluessa.
Kysymyksenasettelu
5. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on, ovatko A:n kanteessaan säätiöltä vaatimat vahingonkorvaukset vanhentuneet. Arvioitavana on erityisesti, mikä merkitys A:n ja vakuutusyhtiön välisillä toimilla on säätiön korvausvastuun vanhentumisen katkeamisen kannalta.
Sovellettavat säännökset ja oikeudellisen arvioinnin lähtökohdat
6. Velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 4 §:n mukaan velka vanhentuu kolmen vuoden kuluttua lain
5–7 §:ssä tarkoitetusta ajankohdasta, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Lain 7 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan korvausvelan vanhentumisaika alkaa kulua muuhun kuin sopimussuhteeseen perustuvassa vahingonkorvauksessa siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta.
7. Vanhentumislain 10 §:ssä säädetään vapaamuotoisista katkaisutoimista. Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan velan vanhentuminen katkeaa, kun velallinen suorittaa velkaa tai muutoin tunnustaa velan velkojalle. Saman momentin 3 kohdan mukaan vanhentuminen katkeaa, kun velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta. Pykälän 2 momentin mukaan velan vanhentumisen katkaiseminen edellyttää, että velka yksilöidään katkaisutoimessa. Jos kysymys on 7 §:ssä tarkoitetusta vahingonkorvauksesta, velkojan tekemästä muistutuksesta on momentin mukaan käytävä ilmi velan peruste ja määrä kohtuudella vaadittavalla tavalla, jolleivät ne ole velallisen tiedossa.
8. Vanhentumislain 11 §:ssä säädetään oikeudellisista katkaisutoimista. Pykälästä seuraa muun ohessa, että jos velkoja panee vireille saatavaa koskevan kanteen velallista vastaan, vanhentuminen keskeytyy oikeudenkäynnin ajaksi.
9. Vanhentumislain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perustelujen mukaan kaikkien vapaamuotoisten katkaisutoimien osalta edellytetään, että toimen tekee joko velkoja tai velallinen ja että toinen osapuoli saa siitä tiedon. Velkasuhteen ulkopuolisten tahojen muistutukset eivät katkaise vanhentumista. Velallisen yksipuolisesti suorittamista katkaisutoimista on perusteluissa todettu, että myös viivästynyt tai liian pieni maksu katkaisee vanhentumisen. Perusteluissa on edelleen todettu, ettei pykälässä ole säännöstä vanhentumisen katkeamisesta silloin, kun kanssavelallinen tai kolmas henkilö suorittaa velkaa velallisen tieten. Pelkästään se, että joku kolmas henkilö suorittaa velkaa, ei merkitse, että velallinen tunnustaisi velan olemassaolon. Jos kuitenkin kolmas henkilö tekee suorituksen velallisen asiamiehenä tai lakimääräisenä edustajana, on yleisten valtuutusta koskevien sääntöjen perusteella pidetty selvänä, että suoritus katkaisee velan vanhentumisen. (HE 187/2002 vp s. 54–55.)
10. Korvausvelasta muistuttamista koskevaa erityistä vaatimusta korvausvelan perusteen ja määrän ilmoittamisesta on hallituksen esityksessä perusteltu muun muassa sillä, että velallisen on voitava velkojan ilmoituksen perusteella arvioida vaatimuksen oikeellisuutta, hankkia omia selvityksiään samoin kuin varautua maksuvelvollisuuden täyttämiseen. Perustelujen mukaan korvausvelan katkaistessaan velkojan olisi ilmoitettava velan perusteena olevat tosiseikat sekä velan arvioitu määrä muistutushetkellä. Perusteesta on ilmoitettava muun muassa aiheutettu vahinko. Velkojalta ei kuitenkaan vaadita arvioita oikeudellisista kysymyksistä, kuten vahingonaiheuttajan tuottamuksesta tai vahinkoaiheista, eikä vahingon määrän osalta vaadita tarkkaa rahamäärää. Perustelujen mukaan kohtuuden vaatimaa tapaa tulkittaessa voidaan hyödyntää korkolain 7 §:n säännöksestä omaksuttuja periaatteita, ja arviossa voidaan ottaa huomioon muun muassa velkojan asiantuntemus sekä yleensäkin selvityksen saatavuus. Säännöksellä ei ole tarkoitus estää tai vaikeuttaa katkaisua silloin, kun saatavan määrä on vaikeasti selvitettävissä. (HE 187/2002 vp s. 57–58.)
11. Vanhentumislakia edeltäneen lainsäädännön aikaisessa Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1991:18 on katsottu, että vakuutusyhtiön vastuuvakuutuksen nojalla tekemät suoritukset olivat katkaisseet vahingonkärsijän korvaussaamisen vanhentumisen suhteessa vahingonaiheuttajaan riippumatta siitä, oliko vahingonaiheuttaja tiennyt vakuutusyhtiön suorituksista. Tuolloin voimassa olleen määräajasta velkomusasioissa sekä julkisesta haasteesta velkojille annetun asetuksen mukaan muun muassa velallisen tieten tapahtunut maksusuoritus katkaisi velan vanhentumisen. Kyseisessä asiassa vallinneissa olosuhteissa velallisen tietoisuudelle vastuuvakuutusyhtiönsä suorituksista ei kuitenkaan annettu merkitystä. Ratkaisun perustelujen mukaan vakuutusyhtiö oli yhtiön ja vakuutuksenottajan välisen sopimuksen nojalla, selvitettyään vahingonaiheuttajan puolesta vahinkoasiaa vahingonkärsijän kanssa, maksanut tälle vahingonkärsijän yhtiölle toimittamien selvitysten perusteella korvausta muun muassa sairauskuluista sekä kivusta ja särystä. Kyseiset suoritukset olivat katkaisseet korvaussaamisten vanhentumisen näiden korvausaiheiden osalta.
Vanhentumisen katkaisemisen arviointi tässä tapauksessa
Onko vakuutusyhtiö toiminut säätiön edustajana?
12. Käsiteltävässä asiassa on kysymys A:n ja säätiön välisestä vahingonkorvausvelan vanhentumisesta tilanteessa, jossa vahingonaiheuttajalla eli säätiöllä on kiinteistön omistajana ollut vapaaehtoinen vastuuvakuutus. Korkein oikeus toteaa, että A:n ja vakuutusyhtiön väliset toimet ovat voineet katkaista säätiön vahingonkorvausvelan vanhentumisen, jos vakuutusyhtiön voidaan katsoa edustaneen säätiötä kyseisissä toimissa. Varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 10 §:n 1 momentin mukaan se, joka on valtuuttanut toisen tekemään sopimuksia tai muita oikeustoimia, tulee suhteessaan kolmanteen henkilöön välittömästi oikeutetuksi ja velvoitetuksi oikeustoimen perusteella, jonka valtuutettu valtuutuksen rajoissa tekee valtuuttajan nimessä.
13. Asiassa esitetystä sähköpostikirjeenvaihdosta ilmenee, että A on 6.3.2013 ottanut yhteyttä säätiön asiakaspalveluun ja ilmoittanut 4.3.2013 tapahtuneesta liukastumisestaan ja päänsä lyömisestä sekä tapahtumasta hänelle aiheutuneista sairaanhoito- ja muista kuluista. Viestissään A on lisäksi tiedustellut tapahtumasta vastuussa olevaa tahoa. Säätiö on A:n yhteydenoton jälkeen tehnyt vakuutusmeklarinsa välityksellä kiinteistön täysarvovakuutukseen perustuvan vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiölleen. Vakuutusmeklarin tekemässä vahinkoilmoituksessa on todettu, että vastuu vahingosta jätetään vakuutusyhtiön ratkaistavaksi ja että mahdollisen korvauksen saa maksaa. Vakuutusyhtiö on 18.3.2013 vakuutusmeklarille ja A:lle lähettämissään sähköpostiviesteissä ilmoittanut vastaanottaneensa vahinkoilmoituksen ja pyytänyt säätiötä ja A:ta toimittamaan lisäselvitystä tapahtumaan liittyen. Vakuutusyhtiö on muun muassa kehottanut A:ta toimittamaan yhtiölle yksilöidyn korvausvaatimuksen. Säätiön edustaja on A:lle 18.3.2013 lähettämässään viestissä ilmoittanut, että vakuutusmeklari hoitaa säätiön asiat vakuutusyhtiön suuntaan ja että vakuutusyhtiö ei ota asiaan kantaa, ellei säätiön omavastuuosuus tule ylittymään. Tuossa vaiheessa aiheutuneet kulut eivät vielä olleet ylittäneet omavastuuosuutta, joten säätiö oli ilmoittanut maksavansa A:lle aiheutuneita kuluja. Tämän jälkeen A:n ja säätiön välillä on käyty sähköpostikeskustelua erinäisten kulujen kuten yksittäisen neurologikäynnin kulujen korvattavuudesta.
14. Säätiön edustaja on sittemmin 30.4.2013 ilmoittanut A:lle muun muassa, että tämän kannattaa jatkossa kysyä korvattavuusasiat suoraan vakuutusyhtiöltä, ja kehottanut tätä käyttämään vakuutusyhtiön vastuuvakuutusasialle antamaa vahinkotunnusta. Lisäksi säätiön edustaja on viestissään ilmoittanut A:lle, että vakuutusyhtiö tekee päätökset siitä, mitä tapahtuman osalta korvataan, ja että päätöstä koko vahingon korvattavuudesta ei ollut vielä tehty. A on tämän jälkeen tiedustellut säätiön edustajalta, lähettääkö hän viimeisimmät potilaskertomukset myös säätiölle vai ainoastaan vakuutusyhtiölle. Säätiön edustaja on 2.5.2013 lähettämässään sähköpostiviestissä kehottanut A:ta toimittamaan kaiken aiheeseen liittyvän dokumentaation myös säätiölle. Viestissä kehotusta on perusteltu sillä, että säätiö toimittaa aineiston vakuutusasioitaan hoitavalle yritykselle.
15. Korkein oikeus katsoo, että kun säätiö on edeltä ilmenevin tavoin ohjannut A:n asioimaan kyseisestä tapahtumasta aiheutuneiden vahinkojen korvattavuutta koskevissa asioissa säätiölle vastuuvakuutuksen myöntäneen vakuutusyhtiön kanssa, säätiön on katsottava valtuuttaneen vakuutusyhtiön toimimaan puolestaan suhteessa A:han kysymyksissä, jotka koskevat kyseiseen kaatumiseen perustuvaa säätiön korvausvastuuta A:ta kohtaan. Säätiön kehotus 2.5.2013 toimittaa aiheeseen liittyvä dokumentaatio myös säätiölle ei kyseisen kehotuksen tarkoituksesta edellä lausuttu huomioon ottaen anna aihetta arvioida asiaa toisin.
16. Edelleen Korkein oikeus toteaa, että sanotuin tavoin menetellessään säätiö ei ole millään tavoin viitannut vastuuvakuutuksen enimmäiskorvausmäärään, eikä vakuutuksen enimmäiskorvausmäärä ole esitetyn selvityksen perusteella muutenkaan tullut tuolloin esille. Kuvatuissa olosuhteissa asiassa ei ole perusteita katsoa, että edellä tarkoitettu säätiön antama valtuutus olisi rajoittunut vain siihen osaan säätiön vahingonkorvausvastuuta, joka on voinut tulla vakuutuksesta korvattavaksi, vaan valtuutuksen on katsottava koskeneen säätiön korvausvastuuta kokonaisuudessaan.
Vanhentumisen katkaisemista koskevien toimenpiteiden arviointi
17. A on säätiöltä saamansa ohjeistuksen nojalla asioinut vakuutusyhtiön kanssa keväästä 2013 lähtien. Tuolloin diagnooseina ovat olleet niskan/kaularangan nyrjähdys tai venähdys sekä aivotärähdys niiden jälkitiloineen. Myöhemmin A:lle lääketieteellisissä selvityksissä tehdyt diagnoosit ovat vaihdelleet ja niistä on ollut erimielisyyttä A:n ja vakuutusyhtiön välillä.
18. Kuten edellä on todettu, vanhentumislain 10 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdan mukaan velan vanhentuminen katkeaa, kun velallinen suorittaa velkaa tai muutoin tunnustaa velan velkojalle taikka kun velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta. Lain sanamuodosta ja esitöistä ilmenevin tavoin myös osittainen suorituksen maksaminen tai liian pieni suoritus riittää katkaisemaan vanhentumisen. Velkojan muistuttaessa velallista vahingonkorvausvelasta on tapauskohtaisesti arvioitava, käyvätkö muistutuksesta ilmi velan peruste ja määrä sellaisella kohtuudella vaadittavalla tavalla, jota pykälän 2 momentissa edellytetään, sikäli kuin ne eivät ole velallisen tiedossa.
19. Käsillä olevassa tapauksessa korvausvelan peruste on ollut säätiötä edustaneen vakuutusyhtiön tiedossa muuten, mutta kaatumisesta aiheutuneen henkilövahingon tarkemmista vahinkoseuraamuksista on ollut epäselvyyttä ja erimielisyyttä A:n ja vakuutusyhtiön välillä. Korkein oikeus katsoo, että kun A näissä olosuhteissa on esittänyt vakuutusyhtiölle lääketieteellistä selvitystä osoitukseksi kanteessa tarkoitettujen vahinkoseuraamusten aiheutumisesta, hän on samalla muistuttanut säätiön edustajana toiminutta vakuutusyhtiötä velasta niin, että muistutuksesta on käynyt ilmi velan peruste kohtuudella vaadittavalla tavalla. Edelleen Korkein oikeus katsoo, että vakuutusyhtiöllä on kyseisen selvityksen perusteella täytynyt korvausalan ammattimaisena toimijana olla sellainen ymmärrys korvauksen arvioinnissa huomioon otettavista seikoista ja korvausvelan mahdollisesta määrästä, että A:n oman rahamääräisen arvion esittämistä vahingon määrästä ei ole näissä olosuhteissa voitu vanhentumisen katkaisemiseksi kohtuudella vaatia.
20. Korkein oikeus toteaa vakiintuneesti katsotun, että samasta vahinkotapahtumasta aiheutuvien vahinkolajien eri korvausaiheiden osalta vanhentumista on arvioitava itsenäisesti (ks. esim. liikennevakuutuskorvauksia koskevat ratkaisut KKO 2011:90 ja KKO 2017:36).
21. Ansionmenetystä koskevan korvausvaatimuksen osalta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys pysyvän työkyvyttömyyden vuoksi 1.6.2016 jälkeen menetetyistä ja menetettävistä työansioista. Riidatonta on, että pysyvästä työkyvyttömyydestä johtuvaa ansionmenetystä koskeva korvausvelka ei ole alkanut vanhentua aiemmin kuin 8.5.2014, jolloin A on lopettanut työskentelyn. Asiassa esitetyistä vakuutusyhtiön korvauspäätöksistä ilmenee, että A on eri aikoina, muun muassa loppuvuodesta 2016, esittänyt vakuutusyhtiölle lääketieteellistä selvitystä muun muassa saadakseen korvausta jatkuvan työkyvyttömyytensä aiheuttamasta ansionmenetyksestä. Korkein oikeus katsoo, että sikäli kuin A:n työkyvyttömyys on jo tuolloin osoittautunut pysyväksi ja siihen perustuvaa ansionmenetystä koskeva säätiön korvausvelka on alkanut vanhentua,
A on näin menetellessään katkaissut kyseisen korvausvelan vanhentumisen.
22. Kipua, särkyä ja muuta tilapäistä haittaa koskevan korvausvaatimuksen osalta vakuutusyhtiön korvauspäätöksistä ilmenee muun ohessa, että A on kyseiseltä osin korvausta saadakseen toimittanut vakuutusyhtiölle selvitystä 20.4.2015 ja että vakuutusyhtiö on 20.4.2016 päättänyt suorittaa A:lle lisäkorvausta kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta. Vakuutusyhtiö on päätöksessään lausunut, että se tulee arvioimaan myöhemmin uuden lääkärinlausunnon perusteella uudelleen kantaa kivun ja säryn korvausta pysyvän haitan korvauksen yhteydessä. Säätiön kyseisen korvausvelan vanhentuminen on näillä toimilla tullut katkaistuksi.
23. Pysyvää haittaa koskevan korvausvaatimuksen osalta vakuutusyhtiön korvauspäätöksistä ilmenee muun ohessa, että A on eri aikoina, muun muassa keväällä ja loppuvuodesta 2016, esittänyt vakuutusyhtiölle tätä koskevaa lääketieteellistä selvitystä. Koska pysyvän haitan toteaminen on ollut mahdollista vasta huomattavasti 4.3.2013 tapahtuneen kaatumisen jälkeen, ei kolmen vuoden vanhentumisaika ole kulunut umpeen keväällä 2016. Sanotun huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että sikäli kuin pysyvään haittaan perustuva säätiön korvausvelka on ylipäätään vielä tuolloin alkanut vanhentua, A on mainituilla kevään ja loppuvuoden 2016 toimillaan katkaissut kyseisen korvausvelan vanhentumisen.
24. Säätiö ei ole Korkeimmassa oikeudessa riitauttanut hovioikeuden ratkaisua siltä osin kuin A:n on katsottu toimittaneen yksilöidyt kanteessa tarkoitettuja korvausaiheita koskevat vaatimuksensa säätiölle 12.3.2019. Käsiteltävänä oleva kanne on pantu vireille 9.1.2020.
25. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo kaikkien kanteessa suoritettavaksi vaadittujen korvausten osalta säätiön korvausvelan vanhentumisen tulleen A:n ja vakuutusyhtiön välisillä toimilla sillä tavoin katkaistuksi, että korvaukset eivät ole vanhentuneet. Kysymystä korvausvelan vanhentumisesta ei siten ole syytä arvioida hovioikeuden välituomion lopputuloksesta poikkeavalla tavalla, eikä hovioikeuden tuomion lopputulosta ole aihetta muuttaa.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Pekka Pulkkinen, Pasi Pölönen, Kaarlo Hakamies ja Heli Melander. Esittelijä Paula Klami-Wetterstein.