KKO:2026:39

A ja B olivat törkeästä huolimattomuudesta laiminlyöneet noin 15 koiran, noin 15 kissan, 4–6 hevosen, noin 20 vuohen, noin 20 kanan, noin 20 kanin, 2–4 lehmän ja kahden kilpikonnan eli yhteensä noin sadan eläimen asianmukaista hoitoa ja huolenpitoa noin puolentoista vuoden aikana.

Korkein oikeus katsoi, että rikoksen kohteena oli ollut huomattavan suuri määrä eläimiä mutta että rikos ei ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä. A ja B olivat menettelyllään syyllistyneet eläinsuojelurikokseen.

Kysymys myös eläintenpitokiellon määräämisen edellytyksistä. (Ään.)

RL 17 luku 14 § (585/2013)
RL 17 luku 14 a §
RL 17 luku 23 § (14/2011)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja eläintenpitokieltoa koskeva vaatimus sekä vastaukset Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle ja B:lle rangaistusta 17.5.2019–19.11.2020 tehdystä törkeästä eläinsuojelurikoksesta.

Syytteen mukaan A ja B olivat tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta kohdelleet omistamiaan tai hoidossaan olleita eläimiä tekoaikana voimassa olleen eläinsuojelulain (247/1996) ja sen nojalla annettujen säännösten vastaisesti
- laiminlyömällä huolehtia siitä, että eläinten pitopaikat olivat riittävän tilavia, suojaavia, valoisia, puhtaita, turvallisia ja muutenkin tarkoituksenmukaisia kunkin eläinlajin tarpeet huomioon ottaen,
- laiminlyömällä huolehtia siitä, että eläimet saivat tarpeeksi niille sopivaa ja hyvälaatuista ravintoa, vettä sekä muuta eläinten tarvitsemaa hoitoa, ulkoilua ja kehonhoitoa,
- laiminlyömällä huolehtia siitä, että eläimet saivat sairastuessaan tai loukkaantuessaan asianmukaista hoitoa ja
- pitämällä ulkona eläimiä, joilla ei ollut asianmukaista säänsuojaa, ja pitämällä ulkona eläimiä, jotka eivät sovellu ulkokasvatukseen.

A:lla ja B:llä oli syytteen mukaan ollut vaihteleva määrä erilajisia eläimiä: noin 15 kissaa, noin 15 koiraa, 4–6 hevosta, noin 20 vuohta, noin 20 kanaa, noin 20 kania, 2–4 lehmää ja kaksi kilpikonnaa.

Syytteen mukaan A:n ja B:n tilalla oli tehty useita eläinsuojelutarkastuksia, joissa oli todettu seuraavanlaisia puutteita:

- Hevosten pitopaikkana ollut talli oli ollut hämärä ja sen ilmanlaatu huono. Hevosten turkkia ja kavioita ei ollut hoidettu, eivätkä hevoset olleet saaneet riittävästi liikuntaa. Kavioiden hoitamatta jättäminen oli aiheuttanut osalle hevosista jalkojen virheasentoja ja vaikeuttanut kävelemistä. Ulkotarhassa hevosilla ei ollut ollut kunnollista säänsuojaa. Laitumet olivat olleet osin mutaisia ja lantaisia. Laitumilla ei ollut ollut kuivaa paikkaa rehulle eikä kuivaa makuupaikkaa hevosille. Osa hevosista oli ollut liian laihoja ja lihasköyhiä eikä kahdelle sairastuneelle hevoselle, joista toisella oli ollut hengitystietulehdus ja toisella kaviokuume, ollut hankittu asianmukaista hoitoa. Yksi hevonen oli ontunut jalkaansa. Talvella ulkotarhan pohja oli ollut jään ja jäätyneen mudan peitossa.

- Vuohien ulkotarhan aita oli ollut rikkinäinen aiheuttaen vuohille loukkaantumisriskin. Vuohilla ei ollut ollut kunnollista säänsuojaa. Sisätiloissa oli ollut paksu lantakerros. Osalla vuohista turkki oli ollut harjaamatta. Yksi vuohista oli ontunut jalkaansa.

- Kissat olivat olleet laihoja. Ulkohäkki, jossa kissoja oli pidetty, oli ollut liian pieni. Osalla kissoista turkki oli ollut hoitamatta ja silmät olivat rähmineet.

- Kanien pitopaikat olivat olleet siivottomia ja niissä oli ollut runsaasti ulostetta. Välillä häkeissä oli ollut niin paljon lantaa, että häkit olivat olleet kaneille liian ahtaita. Osalta kaneista oli puuttunut pesäkoppi ja osalle ravinto oli laitettu suoraan pitopaikkojen likaiselle ja ulosteen peittämälle pohjalle. Juomavettä ei ollut ollut kunnolla saatavilla. Ulkona olleet häkit eivät olleet tarjonneet riittävästi suojaa sateelta ja auringonpaahteelta. Talvella ulkotarhan pohja oli ollut jäätynyt ja likainen.

- Koirien ulkotarha oli ollut ulosteiden peitossa eikä koirien turkkia ollut hoidettu. Koirilla ei ollut ollut riittävää säänsuojaa eikä kopeissa makuualustoja. Koirat eivät olleet saaneet riittävästi liikuntaa eikä niiden ulkohäkissä ollut ollut virikkeitä. Yksi koirista oli ollut kytkettynä liian lyhyeen liekaan ulkotarhassa. Osa koirista oli ollut liian laihoja. Yhden koiran allergiasta johtuva ihosairaus oli jätetty hoitamatta. Talvella ulkotarhan pohja oli ollut jäätynyt ja likainen.

- Kilpikonnien akvaario oli ollut levän peitossa, vedenlaatu oli ollut huono ja myös kilpikonnien kilvissä oli kasvanut levää. Kilpikonnien lepopaikat olivat olleet liian pieniä ja sijainneet vedenpinnan alapuolella eivätkä ne olleet sijainneet UV-lampun alla.

- Nautojen pitopaikan valaistus oli ollut puutteellinen ja lattialla oli ollut paksu lantakerros. Yksi lehmä oli ollut hyvin laiha ja likaantunut vatsaansa myöten, välillä naudoilla oli ollut lantapanssaria. Lehmää oli pidetty kahden sukukypsän sonnijälkeläisensä kanssa samassa tilassa. Talvella ulkotarhan pohja oli ollut jäätynyt ja likainen.

- Kanoilla ei ollut ollut asianmukaisia munintapesiä ja häkkejä ei ollut kunnolla siivottu. Yksi kukko oli ollut liian matalassa häkissä, jossa se ei ollut voinut seistä suorana. Ilmanlaatu pitopaikassa oli ollut välillä huono, pitopaikassa oli ollut huono valaistus eikä kanoilla ollut ollut aina juomavettä. Ulkona oleville kanoille ei ollut ollut kunnollista säänsuojaa.

- Talvipakkasilla ulkotiloissa pidettyjen eläinten juomavesi oli jäätynyt silloinkin, kun sitä oli ollut tarjolla.

A:n ja B:n menettely oli ollut omiaan aiheuttamaan eläimille tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa.

Rikoksen kohteena oli ollut huomattavan suuri määrä eläimiä. Rikosta oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä ottaen huomioon rikoksen pitkä tekoaika ja se, että teon kohteena oli ollut suuri määrä erilajisia eläimiä.

Lisäksi syyttäjä vaati, että A ja B määrätään vähintään viiden vuoden pituiseen eläintenpitokieltoon.

A ja B kiistivät syytteen ja eläintenpitokieltoa koskevan vaatimuksen.

Käräjäoikeuden tuomio 30.10.2023 nro 23/142880

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A ja B olivat menetelleet syytteessä kuvatulla tavalla. Heidän menettelynsä oli ollut eläinsuojelulain ja sen nojalla annettujen säännösten vastaista sekä vähintään törkeän huolimatonta. Menettelystä oli aiheutunut eläimille tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa. Menettely täytti siten eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön.

Käräjäoikeus totesi, että A:lla ja B:llä oli ollut paljon erilajisia eläimiä ja joidenkin eläinlajien yksilöitä oli ollut varsin monta kappaletta. Tekoaika oli myös ollut pitkä. Nämä seikat puolsivat sitä, että eläinsuojelurikos olisi törkeä. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että rikosta ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä ottaen huomioon, että A ja B olivat korjanneet eläintenhoitoon ja pitopaikkoihin liittyviä puutteita tilalla tehtyjen eläinsuojelutarkastusten jälkeen niin, että lopulta aluehallintovirasto oli todennut, että eläinten pito ja olosuhteet oli saatettu eläinsuojelulaissa vaaditulle tasolle. Käräjäoikeus luki A:n ja B:n syyksi eläinsuojelurikoksen.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n tästä ja hänen syykseen luetusta toisesta eläinsuojelurikoksesta yhteiseen 80 päiväsakon sakkorangaistukseen. B tuomittiin 60 päiväsakon sakkorangaistukseen.

Käräjäoikeus totesi, että eläintenpitokiellon määräämisen puolesta puhui se, että kaltoinkohdeltuja eläimiä oli ollut lukuisia ja tekoaika oli ollut pitkä. Toisaalta A ja B olivat korjanneet kaikki viranomaisten havaitsemat laiminlyönnit siinä määrin, että aluehallintovirasto oli päättänyt eläinsuojeluasian käsittelyn. Lisäksi asiassa oli uskottavasti selvitetty, että A ja B aikoivat jatkossa pitää vain sen verran eläimiä, että he suoriutuvat niiden hoidosta. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi eläintenpitokieltoa koskevan vaatimuksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Eeva Palaja.

Turun hovioikeuden tuomio 4.12.2024 nro 24/140459

Syyttäjä valitti hovioikeuteen ja vaati A:n ja B:n tuomitsemista törkeästä eläinsuojelurikoksesta sekä määräämistä eläintenpitokieltoon.

Hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeus, että A ja B olivat menetelleet syytteen teonkuvauksessa kerrotulla tavalla, että heidän menettelynsä oli ollut eläinsuojelulain ja sen nojalla annettujen säännösten vastaista ja vähintään törkeän huolimatonta ja että siitä oli aiheutunut eläimille tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa. A:n ja B:n menettely täytti siten eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön.

Teon törkeysarvioinnin osalta hovioikeus katsoi, että rikoksen kohteena oli ollut törkeän eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistössä tarkoitettu huomattavan suuri määrä eläimiä.

Rikoksen kokonaistörkeyttä arvioidessaan hovioikeus kiinnitti huomiota siihen, että tilalla oli ollut laaja-alaisesti erilaisia puutteita ja laiminlyöntejä, joita oli korjattu vasta useiden kehotusten jälkeen. Kunnallinen eläinlääkäri oli joutunut pyytämään aluehallintoviraston eläinsuojelua tarkastuskäynneille avuksi, koska puutteiden korjaaminen ei ollut edennyt asetetuissa määräajoissa. Rikoksen tekoaika oli ollut pitkä, ja pieniä korjaustoimia eli tehty vähitellen ja vain osittain.

Tilalla tehdyissä eläinsuojelutarkastuksissa oli havaittu eläintenhoidossa lukuisia puutteita ja virheitä, jotka lisäsivät teon moitittavuutta, etenkin kun A:ta ja B:tä oli useaan kertaan huomautettu eläinsuojelullisista ongelmista tilalla ja annettu niitä koskevia määräyksiä määräaikoineen. Kokonaistörkeyttä osoitti myös se, että useat laiminlyönnit, kuten erityisesti eläinten riittävästä ruokinnasta ja vedensaannista, säänsuojasta ja puhtaudesta sekä hevosten kavioiden säännöllisestä vuolemisesta huolehtiminen, olivat olleet vakavia ja liittyneet eläinten perustarpeisiin. Mainittujen seikkojen ei voitu katsoa edes edellyttävän erityistä asiantuntemusta tai erillistä ohjausta, jonka puutteeseen A ja B olivat vedonneet. Toisaalta kokonaistörkeyttä vastaan puhui jossain määrin se, että A ja B olivat tehneet joitakin vähäisiä korjauksia tarkastuksissa annettujen kehotusten jälkeen.

Hovioikeus piti kokonaistörkeyden puolesta puhuvia seikkoja merkittävästi painavampina ja luki A:n ja B:n syyksi törkeän eläinsuojelurikoksen.

Hovioikeus tuomitsi A:n törkeästä eläinsuojelurikoksesta ja hänen syykseen käräjäoikeudessa luetusta eläinsuojelurikoksesta yhteiseen 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. B tuomittiin törkeästä eläinsuojelurikoksesta 5 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Hovioikeus katsoi, että asiassa ei ollut laissa tarkoitettuja erityisen painavia syitä jättää törkeästä eläinsuojelurikoksesta tuomittuja A:ta ja B:tä määräämättä eläintenpitokieltoon. Hovioikeus määräsi heidät viiden vuoden pituiseen eläintenpitokieltoon.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Elina Paasivirta, Atte Andersson ja Camilla Nissi.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna kysymykseen, olivatko he hovioikeuden heidän syykseen lukemalla menettelyllä syyllistyneet törkeään eläinsuojelurikokseen ja oliko heidät määrättävä eläintenpitokieltoon.

A ja B vaativat valituksissaan, että heidän syykseen luetaan törkeän eläinsuojelurikoksen asemesta eläinsuojelurikos ja että heille määrätyt eläintenpitokiellot kumotaan.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitukset hylätään.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus on katsonut A:n ja B:n törkeästä huolimattomuudesta laiminlyöneen noin 15 kissan, noin 15 koiran, 4–6 hevosen, noin 20 vuohen, noin 20 kanan, noin 20 kanin, 2–4 lehmän ja kahden kilpikonnan asianmukaisen hoidon ja huolenpidon noin puolentoista vuoden aikana. Käräjäoikeus on katsonut A:n ja B:n menettelyn täyttävän eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön. Rikos ei käräjäoikeuden mukaan ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä. Käräjäoikeus on tuominnut A:n ja B:n sakkorangaistuksiin ja hylännyt syyttäjän vaatimuksen heidän määräämisestään eläintenpitokieltoon.

2. Syyttäjän haettua muutosta käräjäoikeuden tuomioon hovioikeus on katsonut, että A:n ja B:n syyksi luetun eläinsuojelurikoksen kohteena oli ollut huomattavan suuri määrä eläimiä ja että rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. A ja B olivat siten menettelyllään syyllistyneet törkeään eläinsuojelurikokseen. Hovioikeus on tuominnut heidät ehdollisiin vankeusrangaistuksiin sekä määrännyt heidät viiden vuoden pituiseen eläintenpitokieltoon.

3. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on ensiksi kysymys siitä, täyttääkö A:n ja B:n syyksi hovioikeuden tuomiossa luettu menettely törkeän eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön vai onko menettelyssä kysymys perusmuotoisesta eläinsuojelurikoksesta, kuten käräjäoikeus on katsonut. Toiseksi Korkeimman oikeuden ratkaistavana on se, onko hovioikeuden tuomiota aihetta muuttaa siltä osin kuin hovioikeus on määrännyt A:n ja B:n eläintenpitokieltoon viiden vuoden ajaksi.

Eläinsuojelurikoksen törkeysarvioinnin lähtökohdat

4. Rikoslain 17 luvun 14 a §:n mukaan eläinsuojelurikosta pidetään törkeänä, jos 1) rikos tehdään erityisen raa’alla tai julmalla tavalla, 2) rikoksen kohteena on huomattavan suuri määrä eläimiä tai 3) rikoksella tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä. Lisäksi edellytetään, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

5. Lain perusteluista (HE 97/2010 vp s. 15) ilmenee, että rikoksen törkeästä tekomuodosta säätämiseen on johtanut tarve eriyttää lainsäädännössä ankarammin rangaistaviksi eräät erityisen törkeät eläinsuojelurikoksen tekotavat.

6. Lain perustelujen (HE 97/2010 vp s. 24) mukaan eläinten huomattavan suuri määrä on osoitus toiminnan laajamittaisuudesta. Huomattavan suurta määrää tulee arvioida eläinlajeittain. Siipikarjan osalta huomattavan suurta määrää on ar­vioitava eri tavalla kuin esimerkiksi lehmien tai seura- ja harrastuseläinten kohdalla. Tuotantoeläimiä on yleensä omistajallaan suurempi määrä kuin seura- tai harrastuseläimiä. Tämän vuoksi säännöksessä edellytetään, että kyse ei ole vain suuresta määrästä, vaan huomattavan suuresta määrästä.

7. Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2020:44 (kohdat 9 ja 11) katsonut, että eläinten huomattavan suurta määrää arvioitaessa huomioon on otettava kaikki ne eläimet, joita rikoksen tekoaikana on kohdeltu julmasti tai joille on aiheutettu tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa. Arviointi tulee tehdä eläinlaji huomioon ottaen. Kysymys on siten siitä, onko eläinten määrää pidettävä huomattavan suurena, kun sitä verrataan kyseisen eläinlajin tavanomaiseen määrään omistajallaan.

8. Edelleen Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2020:44 (kohta 14) katsonut, että eläinsuojelurikoksen katsominen törkeäksi vain eläinten määrän perusteella edellyttää laajuudeltaan tavanomaisesta poikkeavaa tai pitkään jatkunutta toimintaa. Kun kysymys on koirista tai muista niihin verrattavista seura- ja harrastustarkoituksissa pidettävistä eläimistä, huomattavan suurena voidaan pitää vain sellaista koirien määrää, joka selvästi ylittää yksityistaloudessa tavanomaisesti pidettävien ja päivittäin hoidettavien eläinyksilöiden määrän.

9. Korkein oikeus on mainitussa ratkaisussa KKO 2020:44 (kohta 17) katsonut, että rikoksen kohteena oli ollut törkeän eläinsuojelurikoksen rangaistussäännöksessä tarkoitettu huomattavan suuri määrä eläimiä, kun eläinsuojelurikos oli koskenut yhteensä noin 50 koiraa ja neljää ponia.

Korkeimman oikeuden arviointi eläinsuojelurikoksen törkeydestä

10. A:n ja B:n rikoksen kohteena on noin puolentoista vuoden aikana ollut noin 15 kissaa, noin 15 koiraa, 4–6 hevosta, noin 20 vuohta, noin 20 kanaa, noin 20 kania, 2–4 lehmää ja kaksi kilpikonnaa.

11. Asiassa on selvitetty, että A ja B ovat pitäneet eläimiä harjoittaakseen omavaraistaloutta. Kysymys ei ole ollut tyypillisistä tuotantoeläimistä, joita olisi kasvatettu eläinperäisten tuotteiden tilan ulkopuolelle myymistä varten, vaan eläimiä on hyödynnetty A:n ja B:n omassa taloudessa ja ne ovat kuuluneet heidän henkilökohtaiseen elämänpiiriinsä. A:n ja B:n syyksi luettu menettely on käsittänyt yhteensä noin sata eläintä. Vaikka minkään eläinlajin yksilöitä ei ole ollut erityisen suurta määrää ja vaikka pyrkimys omavaraistalouteen selittää osin eläinten määrää, useasta eri eläinlajista muodostuva eläinmäärä on kokonaisuutena kuitenkin selvästi ylittänyt yksityistaloudessa tavanomaisesti pidettävien ja päivittäin hoidettavien eläinyksilöiden määrän. Korkein oikeus katsoo, että A:n ja B:n rikoksen kohteena on ollut rikoslaissa tarkoitettu huomattavan suuri määrä eläimiä.

12. Rikoksen arvioimista kokonaisuudessaan törkeäksi puoltaa se, että A:n ja B:n laiminlyönnit ovat koskeneet useita eläinlajeja, olleet lukuisia ja pitkäaikaisia sekä koskeneet osittain heidän keskeisiä velvollisuuksiaan eläinten hyvinvoinnista huolehtimisessa, kuten eläinten riittävää ravinnon- ja vedensaantia sekä sairastuneiden eläinten vaatimaa hoitoa. Kaksi hevosta on myös tekoaikana eläinsuojeluviranomaisen määräyksestä lopetettu niiden huonon kunnon vuoksi.

13. Kokonaistörkeyttä vastaan puhuvina seikkoina on otettava huomioon, että A ja B eivät ole tavoitelleet rikoksella taloudellista hyötyä eikä heidän menettelyssään ole ollut raakoja tai julmia piirteitä. Eläinten voinnissa ja pito-olosuhteissa havaitut puutteet ovat olleet osin vakavia, mutta lajissaan kuitenkin sellaisia, että eläinsuojeluviranomainen on edellä mainittua hevosten lopettamista koskevaa määräystä lukuun ottamatta toistuvasti varannut A:lle ja B:lle tilaisuuden saattaa eläinten olosuhteet paremmalle tasolle eikä asiassa ole ryhdytty tekoaikana voimassa olleen eläinsuojelulain (247/1996) 44 §:ssä tarkoitettuihin kiireellisiin toimenpiteisiin eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi. A:n ja B:n on myös selvitetty tekoajan kuluessa pyrkineen parantamaan eläinten olosuhteita, vaikka parannukset ovatkin monin osin tapahtuneet vasta viranomaisten toistuvien kehotusten jälkeen. Rikos ei osoita A:ssa ja B:ssä vakavaa välinpitämättömyyttä eläinten hyvinvoinnista, vaan rikolliseen menettelyyn on ennemminkin johtanut lukuisten eläinten ja niiden elinympäristön hoidosta aiheutuneen työn kuormittavuus asiassa selvitettyyn A:n ja B:n elämäntilanteeseen nähden.

14. Edellä mainittuihin seikkoihin nähden sekä ottaen huo­mioon sen, että törkeää eläinsuojelurikosta koskevan tunnusmerkistön säätämisen tarkoituksena on ollut saada kaikkein törkeimmät eläinsuojelurikokset ankarammin rangaistaviksi, Korkein oikeus katsoo, että kokonaistörkeyttä vastaan puhuvia seikkoja on pidettävä tässä asiassa painavampina kuin sen puolesta puhuvia seikkoja. A:n ja B:n syyksi luettua rikosta ei ole siten pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä, ja he ovat menettelyllään syyllistyneet perusmuotoiseen eläinsuojelurikokseen.

Rangaistuksen määrääminen

15. Rikoslain 17 luvun 14 §:n mukaan eläinsuojelurikoksesta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

16. Rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon edellä eläinsuojelurikoksen törkeyttä arvioitaessa käsitellyt seikat. Ottaen erityisesti huomioon rikoksen kohteena olleiden eläinten suuren määrän, tekoajan pituuden sekä A:n ja B:n syyksi luettujen laiminlyöntien laadun Korkein oikeus pitää rikosta lajissaan vakavana, vaikka sitä ei olekaan katsottu törkeän eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla kokonaisuutena arvostellen törkeäksi. Siksi sakkorangaistusta ei voida pitää riittävänä seuraamuksena, vaan A ja B on kumpikin tuomittava ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

17. Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen yhteinen rangaistus A:n syyksi Korkeimmassa oikeudessa luetusta eläinsuojelurikoksesta sekä hänen syykseen käräjäoikeudessa luetusta toisesta eläinsuojelurikoksesta on neljä kuukautta ehdollista vankeutta. Oikeudenmukainen rangaistus B:lle hänen syykseen luetusta eläinsuojelurikoksesta on kolme kuukautta ehdollista vankeutta.

Eläintenpitokiellon määräämisen lähtökohdat

18. Rikoksen tekoaikana voimassa olleen rikoslain 17 luvun 23 §:n 1 momentin (14/2011) mukaan se, joka tuomitaan tör­keästä eläinsuojelurikoksesta, on samalla tuomioistuimessa määrättävä eläintenpitokieltoon. Tuomioistuin voi kuitenkin jättää kiellon määräämättä, jos siihen on erityisen painavia syitä. Joka tuomitaan eläinsuojelurikoksesta tai lievästä eläinsuojelurikoksesta, voidaan samalla määrätä eläintenpitokieltoon.

19. Mainittua säännöstä on sittemmin muutettu lailla 696/2023. Voimassa oleva rikoslain 17 luvun 23 §:n 1 momentti vastaa nyt merkityksellisiltä osin aikaisemmin voimassa ollutta säännöstä.

20. Rikoslain 17 luvun 23 §:n 2 momentin mukaan eläintenpitokieltoon määrätty ei saa omistaa, pitää eikä hoitaa eläimiä eikä muuten vastata eläinten hyvinvoinnista. Kielto voi koskea määrättyjä eläinlajeja tai eläimiä yleensä. Tuomioistuin voi kuitenkin erityisistä syistä määrätä, että tuomittu saa edelleen omistaa kokonaan tai osaksi eläimiä, jotka eivät ole rikoksen kohteena ja jotka ovat hänen omistuksessaan päätöstä tehtäessä, jos niiden määritteleminen päätöksessä on mahdollista. Pykälän 3 momentin mukaan eläintenpitokielto voidaan määrätä vähintään yhden vuoden määräajaksi tai pysyväksi.

21. Lain perustelujen (HE 97/2010 vp s. 27) mukaan pykälän 2 momentissa tarkoitettu rajoitettu eläintenpitokielto voi olla perusteltu esimerkiksi silloin, kun teko on kohdistunut vain yhteen eläinlajiin eikä henkilöä ole teon perusteella syytä pitää kykenemättömänä tai soveltumattomana huolehtimaan muista eläinlajeista. Rajoitettu eläintenpitokielto voi olla perusteltu myös silloin, kun henkilöllä on useisiin eri eläinlajeihin kuuluvia eläimiä ja hän on laiminlyönyt vain yhteen eläinlajiin kuuluvien eläinten hoidon, mutta huolehtinut hyvin muista. Rajoitettu kielto on tällaisessa tapauksessa perusteltu etenkin, jos teko ei ole ollut erityisen törkeä.

22. Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2026:16 (kohta 8) todennut, että eläintenpitokieltoa koskevalla säännöksellä turvataan eläinten hyvinvointia ja kyse on tulevaisuuteen ulottuvasta turvaamistoimesta. Kysymys ei ole eläinsuojelurikoksen lisärangaistuksesta, vaan kielto tulee määrätä niin pitkäksi aikaa kuin sitä voidaan pitää eläimiin kohdistuvien tulevien rikosten estämiseksi perusteltuna ja tarpeellisena. Eläintenpitokiellon määräämisen edellytyksiä arvioitaessa keskeistä on se, voidaanko henkilöä pitää sopimattomana tai kykenemättömänä huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista. Tätä arvioitaessa merkitystä on syyksi luetun eläinsuojelurikoksen vakavuusasteella ja sen laadulla. Arvioitaessa henkilön kykyä turvata eläinten hyvinvointi vastaisuudessa merkitystä on myös asiassa esitetyn selvityksen perusteella tehtävällä arviolla eläinsuojelurikoksen uusimisriskistä. Tässä ar­vioinnissa voidaan kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen, millaista piittaamattomuutta rikoksen tekotapa ja muut teon olosuhteet osoittavat eläinten hyvinvointia kohtaan taikka miten laajamittaista ja pitkäaikaista säännösten vastainen menettely on ollut. Viime kädessä kysymys on kokonaisharkinnasta.

23. Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2024:78 (kohta 11) katsonut, että perusmuotoisesta eläinsuojelurikoksesta tuomittaessa lähtökohtana voidaan pitää eläintenpitokiellon määräämistä. Tällöin syyksi luettua rikosta voidaan tyypillisesti pitää sellaisena, että se itsessään osoittaa soveltumattomuutta tai kykenemättömyyttä huolehtia eläinten hyvinvoinnista. Tästä lähtökohdasta voidaan poiketa, jos syyksi luettu teko ei tällaista soveltumattomuutta tai kykenemättömyyttä kuitenkaan yksittäistapauksessa osoita eivätkä muutkaan huomioon otettavat seikat sellaisen määräämistä edellytä.

Selvitys eläintenpitokiellon määräämiseen vaikuttavista seikoista tässä asiassa

24. A:n ja B:n syyksi luetun eläinsuojelurikoksen laatua ja vakavuusastetta on kuvattu edellä kohdissa 10–13. Heidän rikoksensa tekoaika on kestänyt noin puolitoista vuotta ja päättynyt marraskuussa 2020.

25. Aluehallintovirasto on 4.2.2021 todennut eläinsuojelutarkastusta koskevassa päätöksessään, että A oli noudattanut aluehallintoviraston määräyksiä ja eläinten pito ja olosuhteet oli saatettu eläinsuojelulaissa vaaditulle tasolle. Aluehallintovirasto on tuolloin päättänyt eläinsuojeluasian käsittelyn.

26. Aluehallintovirasto on 17.1.2022 antanut poliisin pyynnöstä 11.1.2022 tehdystä tarkastuksesta kertomuksen, jonka mukaan tarkastuksessa oli havaittu eräitä puutteita eläinsuojelulain noudattamisessa. Tarkastuskertomuksen mukaan ulkona pidetyillä vuohipukeilla ei ollut ollut riittävää suojaa epäsuotuisia sääoloja vastaan ja niiden juomavesi oli ollut jäässä. Kanalan siivous oli laiminlyöty osittain eikä kaikilla kanoilla ollut ollut riittävän kuivaa ja puhdasta häkkiä. Punakarvakilpikonnien terraario oli ollut siivoamatta ja vesi erittäin likaista. Tarkastuskertomuksessa on todettu, että A oli tarkastuskäynnin päivänä ilmoittanut korjanneensa tai aikovansa lähipäivinä korjata puutteet. Kertomuksessa on niin ikään todettu läänineläinlääkärin arviona, että eläinten yksilöllinen ruokinta sekä jokaisen eläimen päivittäinen tarkastaminen ja hoito eivät toteutuneet tarkastushetkellä riittävästi. Kertomuksen mukaan eläinten pitopaikkojen siisteyttä ja riittävyyttä sekä eläinten ruokinnan riittävyyttä tultaisiin arvioimaan uusintakäynnin yhteydessä uudelleen.

27. Asiassa on riidatonta, että viranomaiset eivät ole tehneet A:n ja B:n tilalle tarkastuskäyntejä tammikuun 2022 jälkeen.

28. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että tilalla on tällä hetkellä viisi koiraa, kuusi kissaa, yksi kilpikonna, noin kymmenen vuohta, neljä hevosta, 15–20 kania ja 15–20 kanaa eli yhteensä noin 60 eläintä. Osa eläimistä on jo hyvin vanhoja. Tilalle ei ole tarkoitus ottaa uusia eläimiä. A on myös kertonut hänelle myönnetystä henkilökohtaisesta avusta, jota hän pystyy käyttämään hyödyksi myös eläinten hoidossa. B on Korkeimmassa oikeudessa kertonut tekevänsä tilalla töitä iltaisin päivätyönsä jälkeen.

Korkeimman oikeuden arviointi eläintenpitokiellon määräämisestä

29. Korkein oikeus katsoo, että A:n ja B:n syyksi luetun eläinsuojelurikoksen laatu lähtökohtaisesti edellyttää eläintenpitokiellon määräämistä ottaen huomioon, että rikoksen kohteena on ollut huomattavan suuri määrä eläimiä, laiminlyönnit ovat koskeneet useita eläinlajeja ja olleet lukuisia ja pitkäaikaisia sekä koskeneet osittain keskeisiä velvollisuuksia eläinten hyvinvoinnista huolehtimisessa. Rikos on ollut lajissaan lähellä eläinsuojelurikoksen törkeää tekomuotoa. Syyksi luettua rikosta voidaan tyypillisesti pitää sellaisena, että se jo itsessään osoittaa soveltumattomuutta tai kykenemättömyyttä huolehtia eläinten hyvinvoinnista.

30. Asiassa ei ole esitetty A:n ja B:n kertomusten lisäksi muuta selvitystä siitä, millaiset A:n ja B:n hoidettavina olevien eläinten olosuhteet ovat olleet tammikuun 2022 jälkeen. Tuolloin viranomainen oli havainnut eläinten hoidossa jälleen selviä puutteita. A:lla ja B:llä on edelleen huomattava määrä erilajisia eläimiä. Esitetyn selvityksen perusteella eläinten pito-olosuhteissa ja eläinten hoidossa ei ole tapahtunut sellaisia muutoksia, joiden perusteella A:n ja B:n soveltuvuuden ja kyvyn huolehtia eläinten hyvinvoinnista voitaisiin katsoa merkittävästi parantuneen. Eläinten hyvinvoinnin turvaaminen edellyttää tällöin eläintenpitokiellon määräämistä.

31. Rikoslain 17 luvun 23 §:n 2 momentin mukaan eläintenpitokielto voi koskea määrättyjä eläinlajeja tai eläimiä yleensä. Säännöstä on perusteltua tulkita siten, että eläintenpitokielto voidaan sen nojalla määrätä myös sillä tavalla rajoitettuna, että se koskee eläimiä yleensä lukuun ottamatta tiettyjä ratkaisussa yksilöitäviä eläinlajeja.

32. Tässä asiassa rajoittamattoman eläintenpitokiellon määräämistä puoltavat Korkeimman oikeuden ratkaisun perustelujen kohdissa 29 ja 30 todetut seikat. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella eläinsuojelurikoksen uusimisriski liittyy erityisesti siihen, että A ja B eivät selvästikään ole kyenneet heidän syykseen luetun eläinsuojelurikoksen tekoaikana eivätkä vielä sen jälkeenkään realistisesti arvioimaan, kuinka suuren eläinmäärän hoitamisesta he kykenevät kyseisen tilan olosuhteissa ja käytettävissään olevilla voimavaroilla asianmukaisesti huolehtimaan. Eläintenpitokiellon rajoittamisen puolesta puhuu kuitenkin se, että A:n ja B:n voidaan arvioida kykenevän asianmukaisesti huolehtimaan rajoitetusta eläinmäärästä. Tähän viittaa sekin, että viimeisimmässä tilalla suoritetussa eläinsuojelutarkastuksessa tammikuussa 2022 kissojen ja koirien olosuhteita ei ole todettu eläinsuojelulain vastaisiksi.

33. Edellä esitettyjä näkökohtia punnittuaan Korkein oikeus katsoo perustelluksi muuttaa hovioikeuden määräämiä eläintenpitokieltoja siten, että ne eivät koske kissojen eivätkä koirien omistamista, pitämistä ja hoitamista.

34. Korkein oikeus toteaa, että hovioikeuden tuomiossa määrättyjen eläintenpitokieltojen viiden vuoden kestoaika on alkanut kulua hovioikeuden tuomion antopäivästä. Sen kulumiseen ei ole vaikuttanut Korkeimman oikeuden määräys hovioikeuden tuomion täytäntöönpanon kieltämisestä tai keskeyttämisestä eläintenpitokieltojen osalta. Korkeimman oikeuden tuomion antopäivänä kestoajasta on jäljellä vajaat neljä vuotta. Korkein oikeus katsoo, että aihetta eläintenpitokieltojen kestoajan lyhentämiseen ei ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

A:n ja B:n syyksi syytekohdassa 2 luetaan törkeän eläinsuojelurikoksen asemesta rikoslain 17 luvun 14 §:n (535/2013) nojalla eläinsuojelurikos, jonka tekoaika on 17.5.2019–19.11.2020.

A tuomitaan hänen syykseen luetuista kahdesta eläinsuojelurikoksesta yhteiseen neljän kuukauden vankeusrangaistukseen. Vankeusrangaistus on ehdollinen. Koeaika on alkanut 4.12.2024 ja päättyy 30.11.2026.

B tuomitaan hänen syykseen luetusta eläinsuojelurikoksesta kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen. Vankeusrangaistus on ehdollinen. Koeaika on alkanut 4.12.2024 ja päättyy 30.11.2026.

A:lle ja B:lle hovioikeuden tuomiossa määrätyt eläintenpitokiellot koskevat kaikkia muita eläimiä paitsi kissoja ja koiria.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Tuomo Antila, Mika Ilveskero, Eva Tammi-Salminen (eri mieltä) ja Tuija Turpeinen (eri mieltä). Esittelijä Laura Ritakari-Rautio (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Esittelijäneuvos Ritakari-Rautio: Esittelijän mietintö oli kohtien 1–28 osalta Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen. Tämän jälkeen Korkein oikeus lausunee seuraavan.

Korkein oikeus on ratkaisukäytännössään katsonut, että eläintenpitokieltoa ei ole pidettävä eläinsuojelurikoksen lisärangaistuksena (KKO 2026:16, kohta 8). Korkein oikeus todennee, että eläintenpitokielto ja siihen yleensä liittyvä menettämisseuraamus voivat tästä huolimatta tosiasiassa muodostua asianosaiselle jopa merkityksellisemmäksi seuraukseksi syyksiluetusta rikoksesta kuin siitä tuomittu varsinainen rangaistusseuraamus.

Eläintenpitokielto on tulevaisuuteen ulottuva turvaamistoimi, jolla turvataan eläinten hyvinvointia. Eläintenpitokiellon määräämistä harkittaessa keskeistä on sen arviointi, millainen kyky henkilöllä on huolehtia eläimistä tulevaisuudessa, kun taas eläinsuojelurikoksen rikosoikeudellinen arviointi keskittyy väistämättä aina menneisiin tapahtumiin. Korkein oikeus on ratkaisukäytännössään katsonut, että eläintenpitokiellon tarvetta ar­vioitaessa voidaan ottaa huomioon kaikki sellaiset tiedot tekijän toiminnasta ja olosuhteista, jotka voivat osoittaa tekijän soveltuvuutta ja kykenevyyttä huolehtia eläinten hyvinvoinnista (KKO 2026:20, kohta 11). Korkein oikeus todennee, että eläintenpitokiellon määräämistä koskeva harkinta ei perusmuotoisen eläinsuojelurikoksen ollessa kyseessä yleensä perustu yksinomaan samoihin seikkoihin kuin rikoksen syyksilukeminen, vaan se edellyttää myös rikoksen tekoajan jälkeisten olosuhteiden objektiivista arviointia.

Asiassa on selvitetty, että Aluehallintovirasto on nyt käsiteltävän rikoksen tekoajan jälkeen helmikuussa 2021 antanut päätöksen siitä, että eläinten pito ja olosuhteet oli saatettu A:n ja B:n maatilalla eläinsuojelulain vaatimalle tasolle, ja päättänyt eläinsuojelu­asian käsittelyn. Tämän jälkeen maatilalle on tehty tarkastuskäynti vielä tammikuussa 2022. Tällöin eläinten hoidossa on havaittu joitakin puutteita, mutta ne eivät ole antaneet aihetta viranomaisten toimenpiteisiin taikka uuteen tarkastuskäyntiin. Eläinten olosuhteista tammikuun 2022 jälkeen ei ole esitetty oikeudenkäynnissä muuta selvitystä kuin A:n ja B:n kertomukset. A on tältä osin kertonut, että eläinten määrä maatilalla on nykyään pienempi ja hänellä on enemmän apua eläinten hoitoon kuin rikoksen tekoaikana.

Korkein oikeus katsonee, että A:n ja B:n syyksi luetun eläinsuojelurikoksen laatu, rikoksen kohteena olleiden eläinten lukumäärä ja tekoajan pituus lähtökohtaisesti puoltavat eläintenpitokiellon määräämistä. Asiassa on kuitenkin erityisesti kiinnitettävä huomiota rikoksen uusimisriskiin ja A:n ja B:n kykyyn huolehtia eläimistä tulevaisuudessa. Korkein oikeus on edellä teon rikosoikeudellisen arvioinnin yhteydessä katsonut, että rikos ei osoita A:ssa ja B:ssä vakavaa välinpitämättömyyttä eläinten hyvinvoinnista, vaan kysymys on ollut ennemminkin ollut liiallisesta kuormituksesta A:n ja B:n silloiseen elämäntilanteeseen nähden. Myös A:n ja B:n kertomuksista on uskottavasti ilmennyt, että eläinten pito on heille elämäntapa ja että he välittävät maatilallaan asuvien eläinten hyvinvoinnista. Rikoksen tekoajan päättymisestä on kulunut yli viisi vuotta, minkä ajan A ja B ovat jatkaneet eläinten pitoa maatilalla. Asiassa ei ole ilmennyt, että eläinten hoidossa tai huolenpidossa olisi tammikuun 2022 jälkeen ollut puutteita. Myös vuosien ajan säännöllisesti jatkuneet viranomaisten tarkastuskäynnit maatilalla ovat päättyneet tammikuussa 2022.

Korkein oikeus katsonee, että A:n ja B:n eläinsuojelurikoksen uusimisriskiä voidaan edellä kerrottujen seikkojen vuoksi pitää tässä vaiheessa siinä määrin vähäisenä, että heitä ei ole syytä määrätä eläintenpitokieltoihin. Korkein oikeus kumonnee hovioikeuden A:lle ja B:lle määräämät eläintenpitokiellot.

Oikeusneuvos Turpeinen: Erimielisyyteni koskee A:lle ja B:lle määrättävien eläintenpitokieltojen sisältöä. Lausun siitä seuraavan.

A:n ja B:n rikoksen uusimisriski liittyy erityisesti siihen, että heidän hoidossaan on syyksiluettu menettely ja nykyolosuhteista esitetty selvitys huomioon ottaen edelleen liian paljon eläimiä A:n ja B:n hoitokykyyn nähden, vaikka asiassa sinänsä on selvitetty, että A:lla ja B:llä on halu hoitaa eläimiä parhaansa mukaan. Viimeksi mainittu seikka puoltaa sitä, että heillä voisi olla riittävä kyky huolehtia rajoitetun eläinmäärän hyvinvoinnista. A:n ja B:n syyksi luettu teko on kuitenkin kohdistunut useisiin eri eläinlajeihin, eikä esitetyn selvityksen perusteella ole määriteltävissä, mitkä heidän omistamistaan eläimistä eivät olisi olleet rikoksen kohteena. Asiassa ei ole erityisiä syitä määrätä eläintenpitokieltoa rajoitettuna.

Oikeusneuvos Tammi-Salminen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Turpeinen.