KKO:2025:79

Vastaajat olivat osallistuneet mielenosoitukseen ja sen yhteydessä sulkeneet tieliikennettä istumalla ajoradalla. Mielenosoituksen jatkuttua useita tunteja ja laajennuttua estämään liikennettä eri ilmansuuntiin poliisi oli antanut vastaajille käskyn siirtyä pois kyseiseltä paikalta. Vastaajat olivat jättäneet noudattamatta käskyä, minkä vuoksi heidät oli otettu 8–9 tunnin ajaksi kiinni. Käräjäoikeus ja hovioikeus lukivat vastaajien syyksi niskoittelun poliisia vastaan, mutta jättivät heidät rangaistukseen tuomitsematta.

Korkein oikeus katsoi, ettei sakkorangaistuksen tuomitsemista voitu edes mainittuun vapaudenmenetykseen yhdistettynä pitää suhteettomana rajoituksena kokoontumisvapaudelle tai sananvapaudelle. Sakkorangaistuksen tuomitsemista ei ollut pidettävä myöskään kohtuuttomana tai tarkoituksettomana jo aiheutuneen vapaudenmenetyksen vuoksi, eikä rikosta ollut pidettävä sillä tavoin vähäisenä, että se olisi antanut aihetta rangaistuksen tuomitsematta jättämiseen. Vastaajat tuomittiin niskoittelusta poliisia vastaan 10 päiväsakkoon. (Ään.)

RL 6 luku 7 § 1 kohta
RL 6 luku 12 §
PL 13 §
IhmisoikeusSop 11 art

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 3.3.2022 nro 22/109318

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A, B, C, D, E, F, G, H, I ja J (jäljempänä vastaajat) olivat osallistuneet Tampereen keskustassa ennalta ilmoittamattomaan Elokapina-mielen­osoitukseen ja sen yhteydessä estäneet liikennettä istumalla ajoneuvoliikenteelle tarkoitetulla tieosuudella. Poliisin ohjattua liikennettä useiden tuntien ajan mielenosoittajat olivat laajentaneet mielenosoitusta estämään liikennettä useisiin ilmansuuntiin. Poliisi oli antanut käskyn poistua ajoradalta sanotulta mielenosoituspaikalta. Vastaajat eivät olleet noudattaneet käskyä. Käräjäoikeus katsoi arvioituaan Suomen perustuslain, kokoontumislain ja poliisilain säännöksiä, että poliisilla oli ollut toimivalta kyseisen käskyn antamiseen ja että vastaajat olivat siten jättäessään noudattamatta sitä syyllistyneet niskoitteluun poliisia vastaan.

Käräjäoikeus jätti vastaajat rangaistukseen tuomitsematta. Käräjäoikeus totesi, että vastaajat oli otettu kiinni mielenosoituspaikalta ja päästetty vapaaksi noin 8–9 tunnin kuluttua, ja katsoi rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohtaan ja 12 §:n 4 kohtaan viitaten, että sakkorangaistukseen tuomitseminen olisi vapaudenmenetysaikaan nähden kohtuutonta huomioiden teon vähäisyys.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Aulikki Stenbäck.

Turun hovioikeuden tuomio 21.2.2023 nro 23/107415

Syyttäjä valitti hovioikeuteen ja vaati, että vastaajat tuomitaan sakkorangaistukseen. Vastaajat tekivät vastavalituksen ja vaativat syytteiden hylkäämistä. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Hovioikeus hyväksyi syyksilukemisen osalta käräjäoikeuden perustelut. Rangaistuksen osalta hovioikeus katsoi, ettei syyttäjän vaatimaa 10 päiväsakon rangaistusta voitu pitää rikoslain 6 luvun 12 §:n 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana. Sitä voitiin kuitenkin pitää samassa lainkohdassa mainitulla tavalla tarkoituksettomana ottaen huomioon luvun 7 §:n 1 kohdassa tarkoitetut tekijälle rikoksesta johtuneet muut seuraukset eli noin 8–9 tunnin vapaudenmenetys poliisin otettua heidät tekopaikalta kiinni. Hovioikeus katsoi, ettei sakkorangaistuksen tuomitsematta jättäminen vaarantanut yleisestävyyttä ottaen huomioon vastaajille teostaan aiheutunut tosiasiallinen rangaistukseen rinnastuva seuraamus. Ei ollut myöskään aihetta olettaa, että poliisin arvovalta ja kyky tehokkaaseen joukkojenhallintaan vaarantuisi sen vuoksi, ettei vastaajille tuomittu vapaudenmenetyksen lisäksi vielä vähäistä sakkorangaistusta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Kimmo Suorsa ja Jarmo Hannikainen sekä asessori Ilona Eneberg. Esittelijä Milla Suonperä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että vastaajat tuomitaan heidän syykseen luetusta niskoittelusta poliisia vastaan 10 päiväsakon rangaistukseen ja velvoitetaan suorittamaan valtiolle rikosuhrimaksu.

Vastaajat vaativat vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Vastaajat ovat osallistuneet Tampereen keskustassa ennalta ilmoittamattomaan Elokapina-mielenosoitukseen ja sen yhteydessä estäneet yhden kadun itä-länsisuuntaista liikennettä istumalla ajoneuvoliikenteelle tarkoitetulla tieosuudella. Sulkutoimien jatkuttua noin viiden tunnin ajan ja laajennuttua uusiin katuosuuksiin koskemaan myös pohjois-etelä­suuntaista liikennettä poliisi on antanut vastaajille käskyn poistua kysymyksessä olleelta paikalta tai siirtyä päivän alkuperäiselle mielenosoituspaikalle.

2. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat lukeneet vastaajien syyksi niskoittelun poliisia vastaan sen perusteella, että he ovat jättäneet noudattamatta mainittua poliisin antamaa käskyä. Syyksilukemisen osalta ei ole haettu muutosta Korkeimmassa oikeudessa.

3. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat jättäneet vastaajat rangaistukseen tuomitsematta. Hovioikeus on katsonut, että sakkorangaistuksen määrääminen olisi rikoslain 6 luvun 12 §:n 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla tarkoituksetonta sillä perusteella, että vastaajat ovat tulleet tekopaikalla poliisin kiinni ottamiksi ja olleet vapautensa menettäneinä noin 8–9 tunnin ajan.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

4. Vastaajat ovat Korkeimmassa oikeudessa vastustaneet vaatimusta rangaistusten tuomitsemisesta muun muassa sillä perusteella, että he olivat ennen poistumiskäskyä olleet käyttämässä poliittisia perusoikeuksiaan mielenosoituksessa. Sakkorangaistuksen määrääminen olisi jo toteutuneeseen 8–9 tunnin vapaudenmenetykseen nähden suhteeton rajoitus heidän poliittisille perusoikeuksilleen ottaen huomioon erityisesti mielenosoituksen rauhanomaisuus, vastaajien menettelyn asiallisuus ja mahdollisuudet kiertää mielenosoituspaikka liikennejärjestelyin. Rangaistus olisi jätettävä tuomitsematta myös heidän syykseen luetun rikoksen vähäisyyteen ja vaarattomuuteen nähden sekä ottaen huomioon sen ympäristöarvojen puolustamiseen liittyvät vaikuttimet.

5. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, voidaanko vastaajat jättää rangaistukseen tuomitsematta. Tätä arvioitaessa on vastaajien esittämän ja hovioikeuden tuomion perustelujen johdosta otettava huomioon erityisesti kokoontumisvapauden käyttämiseen liittyvät oikeudet ja kiinnioton perusteella jo toteutunut vapaudenmenetys sekä rikoksen väitetty vähäisyys ja teon vaikuttimet. Jos rangaistuksen tuomitsematta jättämiseen ei ole aihetta, kysymys on lisäksi rangaistuksen mittaamisesta.

Sovellettava rangaistussäännös

6. Rikoslain 16 luvun 4 §:n 1 kohdan mukaan se, joka jättää noudattamatta poliisimiehen yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi taikka tehtävän suorittamiseksi toimivaltansa rajoissa antaman käskyn tai kiellon, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, niskoittelusta poliisia vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

Kokoontumisvapautta ja sananvapautta koskevat oikeusohjeet

7. Suomen perustuslain 13 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin. Perustuslain 12 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä kokoontumisvapauden ja sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

8. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 11 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus rauhanomaiseen kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen. Artiklan 2 kappaleen mukaan näiden oikeuksien käyttämiselle ei saa asettaa muita kuin sellaisia rajoituksia, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Sananvapaudesta määrätään sopimuksen 10 artiklassa.

9. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä mielenosoituksia on useimmiten arvioitu nimenomaan kokoontumisvapauden kannalta. Kokoontumisvapautta koskevan sopimusmääräyksen on katsottu merkitsevän mielenosoitusten kannalta erityissääntelyä ja sananvapautta koskevan sopimusmääräyksen olevan tältä kannalta yleisluonteisempaa sääntelyä, joskin kokoontumisvapautta on tulkittava sananvapautta koskevan ihmisoikeuden valossa. (Ks. esim. Kudrevičius ja muut v. Liettua, suuri jaosto 15.10.2015, kohdat 85–86 ja niissä viitatut ratkaisut.)

10. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, että mielenosoituksesta liikenteelle aiheutuvan haitan torjuminen voi muodostaa ihmisoikeussopimuksen 11 artiklan 2 kappaleessa tarkoitetun, sinänsä hyväksyttävän päämäärän kokoontumisvapauden rajoittamiselle epäjärjestyksen estämiseksi ja muiden henkilöiden oikeuksien turvaamiseksi (esim. Éva Molnár v. Unkari 7.10.2008, kohta 29 ja Kudrevičius ja muut v. Liettua, kohta 140).

11. Rajoittamistoimien hyväksyttävyyden kannalta ratkaisevaa on kuitenkin ollut sen arvioiminen, onko rajoitusta voitu pitää välttämättömänä demokraattisessa yhteiskunnassa. Tältä osin on arvioitava tapauksen olosuhteita kokonaisuudessaan ja kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, onko rajoittaminen ollut asianmukaisessa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden ja myös perusteltu asianmukaisesti (esim. Kudrevičius ja muut v. Liettua, kohta 143).

12. Ihmisoikeustuomioistuin on edellyttänyt viranomaisilta myös ennalta ilmoittamattomien mielenosoitusten yhteydessä tietynasteista sietoa (tolerance) rauhanomaisia mielenosoituksia kohtaan, myös silloin, kun mielenosoituksista aiheutuu jonkin verran häiriötä liikenteelle ja yleiselle järjestykselle (ks. Kudrevičius ja muut v. Liettua, kohdat 150 ja 155). Sietämisvaatimuksen ulottuvuus riippuu tapauksen olosuhteista, kuten mielenosoituksesta tavalliselle elämälle aiheutuvan häiriön laajuudesta (Kudrevičius ja muut v. Liettua, kohta 155) ja siitä, onko mielenosoittajilla ehtinyt olla riittävä tilaisuus mielipiteidensä esittämiseen (Éva Molnár v. Unkari, kohdat 42–43 ja Barraco v. Ranska 5.3.2009, kohta 47). Liikenteen tarkoituksellinen estäminen muiden ihmisten toiminnan vakavaksi häiritsemiseksi ei ole 11 artiklan takaaman suojan ydinalueella (Kudrevičius ja muut v. Liettua, kohta 97 sekä Makarashvili ja muut v. Geor­gia 1.9.2022, kohta 84).

13. Suhteellisuusarvioinnin yhteydessä on yleisemminkin kiinnitetty huomiota siihen, onko seuraamus määrätty mielenosoitukseen osallistumisesta sinänsä vai jostakin mielenosoituksen yhteydessä toteutetusta moitittavasta menettelystä (ks. esim. Barraco v. Ranska, kohta 46, Budaházy v. Unkari 15.12.2015, kohta 43 ja Makarashvili ja muut v. Georgia, kohta 101) ja onko mielenosoittajalle annettu mahdollisuus rikokseen syyllistymättä peräytyä kyseisestä menettelystään (esim. Rai ja Evans v. Yhdistynyt kuningaskunta, päätös 17.11.2009).

14. Myös kokoontumisvapauttaan käyttäneille henkilöille mahdollisesti määrättyjen seuraamusten luonne ja ankaruus on tullut ottaa huomioon arvioitaessa rajoittamisen oikeasuhtaisuutta. Rauhanomaiseen vaikkakin kansallista lupa- tai ilmoitusmenettelyä mahdollisesti rikkovaan mielenosoitukseen osallistumisen ei tulisi lähtökohtaisesti itsessään johtaa rikosoikeudelliseen rangaistukseen eikä etenkään vapausrangaistukseen (Akgöl ja Göl v. Turkki 17.5.2011, kohta 43 sekä Kudrevičius ja muut v. Liettua, kohta 146). Toisaalta kansallinen harkintamarginaali myös rikosoikeudellisten seuraamusten määräämisessä on verraten laaja, jos mielenosoitus tai sen osa tarkoituksellisesti järjestetään niin, että muiden henkilöiden arkea ja toimintaa häiritään enemmän kuin mikä kokoontumisvapauden käyttämisen yhteydessä on tavanomaista ja väistämätöntä (ks. Kudrevičius ja muut v. Liettua, kohdat 156 ja 173 sekä Makarashvili ja muut v. Georgia, kohdat 86–87).

15. Ihmisoikeusoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan arvioinut tieliikenteen tahallisesti katkaisseille mielenosoittajille määrättyjen seuraamusten suhteellisuutta. Tällaisia tapauksia ovat olleet esimerkiksi Lucas v. Yhdistynyt kuningaskunta 18.3.2003 (seuraamuksena neljän tunnin pidätettynä olo ja 150 punnan sakkorangaistus), Barraco v. Ranska (kolmen kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus ja 1 500 euron sakko), Kudrevičius ja muut v. Liettua (60 päivän ehdollinen vankeusrangaistus), Budaházy v. Unkari (30 päivän yhdyskuntapalvelurangaistus ja yhteensä noin 220 euron rahamääräiset hallinnolliset seuraamukset) sekä Makarashvili ja muut v. Georgia (4, 7 ja 12 päivän hallinnolliset vapausrangaistukset aiempien pidätysten lisäksi). Kaikki suhteellisuusarviointiin vaikuttaneet seikat huomioon ottaen ihmisoikeustuomioistuin ei ole pitänyt kyseisiä seuraamuksia suhteettomina rajoituksina kokoontumisvapaudelle.

Rangaistukseen tuomitsematta jättämistä koskevat säännökset

Rikoslain 6 luvun 12 §:n 4 kohta, rangaistuksen kohtuuttomuus tai tarkoituksettomuus

16. Rikoslain 6 luvun 12 §:n 4 kohdan mukaan tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta muun ohella, jos rangaistusta on pidettävä kohtuuttomana tai tarkoituksettomana erityisesti, kun otetaan huomioon saman luvun 7 §:ssä tarkoitetut seikat.

17. Mainitussa säännöksessä viitatun 6 luvun 7 §:n 1 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huo­mioon tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen.

18. Rikoslain 6 luvun 12 §:n 4 kohdan säännöksen säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan säännös kattaa sekä tilanteet, joissa säännönmukainen seuraamus tuntuu liian ankaralta, että tapaukset, joissa on tarkoituksenmukaista luopua rikosoikeudellisesta seuraamuksesta jonkin toisen kontrolli- tai hoitojärjestelmän hyväksi. Edelleen esityksen mukaan poikkeustapauksissa teon johdosta aiheutuneet muut seuraukset, esimerkiksi työpaikan menetys, tuomitut vahingonkorvaukset tai kurinpitorangaistukset ovat yksinäänkin riittävä seuraus rikoksesta. Tapauksiin voi liittyä yhtä aikaa useampia säännöksessä tarkoitetuista erityisistä seikoista, joista mikään ei tekisi yksinään rangaistusta kohtuuttomaksi tai tarkoituksettomaksi. Tällöin tuomioistuimelta edellytetään kokonaisharkintaa erityisten seikkojen yhteisvaikutuksesta. (HE 44/2002 vp s. 211–213.)

19. Säännöksessä viitatun 6 luvun 7 §:n 1 kohdan osalta hallituksen esityksessä on todettu säännöksen soveltamisalaan voivan kuulua viranomaisten määräämät seuraamukset kuten huomattava vahingonkorvaus ja virkamiehelle määrätyt kurinpitotoimenpiteet, epäviralliset seuraamukset kuten työpaikan menetys ja rikoksen saama poikkeuksellinen julkisuus sekä kaikenlaiset rikoksentekijälle teosta aiheutuneet tosiasialliset seuraukset. Kelvatakseen lieventämisperusteeksi säännöksessä tarkoitetun sanktiokumulaation tulee kuitenkin olla keskimääräistä huomattavasti tuntuvampaa. Normaalit lisäseuraamukset eivät yleensä oikeuta soveltamaan säännöstä. (HE 44/2002 vp s. 199–200.)

20. Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä todetuin tavoin rikoslain 6 luvun 7 §:n kohtuullistamisperusteet on tarkoitettu sovellettavaksi vain poikkeustapauksissa (esim. KKO 2019:52, kohta 42). Rikoksesta johtuvat tai tuomiosta aiheutuvat säännönmukaiset tai ennakoitavissa olevat kiusallisetkaan seuraamukset eivät oikeuta rangaistuksen lieventämiseen (esim. KKO 2017:31, kohta 25 sekä KKO 2025:46, kohta 16 ja siinä viitatut ratkaisut). Säännöksen soveltamisedellytyksiä arvioitaessa on kiinnitetty huomiota ennen muuta siihen, kuinka poikkeuksellinen ja ennakoimaton seikka tietty lisäseuraus on ollut (esim. KKO 2011:93, kohta 30), ja kuinka huomattavassa määrin se on rikoksentekijän kokonaiskärsimystä lisännyt (esim. KKO 2003:53 ja KKO 2018:32, kohta 28).

Rikoslain 6 luvun 12 §:n 1 kohta, rikoksen vähäisyys

21. Rikoslain 6 luvun 12 §:n 1 kohdan mukaan tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta, jos rikosta on sen haitallisuuteen tai siitä ilmenevään tekijän syyllisyyteen nähden pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

22. Säännöksen perustelujen (HE 44/2002 vp s. 210) mukaan teon haitallisuudella tarkoitetaan sen vahingollisuutta ja vaarallisuutta. Rikoksen vähäisyys tulee arvostella aina suhteessa kyseiseen rikoslajiin. Vähäisyysperusteella tapahtuvan tuomitsematta jättämisen on perustuttava kokonaisarviointiin. Yleensä vähäisyysperuste tulee sovellettavaksi, jos tekoa on pidettävä sekä seurausten että syyllisyyden kannalta vähäisenä. Peruste voi kuitenkin tulla kyseeseen myös, jos teko on vain joko haitallisuuden tai syyllisyyden osalta vähäinen. Niinpä jos syyllisyys on erityisen vähäinen, voi tuomitsematta jättäminen tulla kyseeseen myös silloin kun teosta on aiheutunut jo selvä vahinko- tai vaaraseuraus. Toisaalta voi esiintyä tilanteita, joissa ei edes rikoksen tekeminen täysin tarkoituksellisesti estä tuomitsematta jättämistä.

23. Rangaistuksen mittaamisen yleisperiaatteita koskevan rikoslain 6 luvun 4 §:n perusteluissa on säännöksessä mainittuihin teon vaikuttimiin liittyen todettu, että rikoksen tekemistä yleishyödyllisistä ja epäitsekkäistä motiiveista on usein pidetty keskimääräistä vähemmän moitittavana ja mainittu esimerkkinä niin sanotut kansalaistottelemattomuusliikkeet, joihin osallistuvat henkilöt saattavat kulttuuri- ja ympäristöarvoja puolustaessaan syyllistyä vahingontekoina tai eriasteisina virkamiehen vastustamisrikoksina arvosteltavaan menettelyyn. Sikäli kuin tavoitteiden hyväksyttävyyttä ei sinänsä käy kiistäminen ja moitittavuus kohdistuu lähinnä vain valittuihin keinoihin, tulisi hyväksyttävät päämäärät ottaa huomioon rangaistusta lieventävinä tekijöinä. (Ks. HE 44/2002 vp s. 181 ja 188.)

Korkeimman oikeuden arviointi

Kokoontumisvapauden rajoittamisen suhteellisuusarviointi

24. Korkein oikeus toteaa, että mielenosoituksesta liikenteelle aiheutuneen merkittävän haitan torjuminen muodostaa sinänsä hyväksyttävän, epäjärjestyksen estämiseen ja muiden henkilöiden oikeuksien turvaamiseen liittyvän päämäärän kokoontumisvapauden rajoittamiselle.

25. Suhteellisuusarvioinnin osalta Korkein oikeus kiinnittää huomiota ensinnäkin siihen, ettei vastaajille ole vaadittu rangaistusta ennalta ilmoittamattomaan mielenosoitukseen osallistumisesta tai edes siihen liittyneestä liikenteen estämisestä sinänsä. Sen sijaan heidän syykseen on luettu se, että he ovat kieltäytyneet noudattamasta poliisin käskyä poistua ajoradalta tai siirtyä päivän alkuperäiselle mielenosoituspaikalle.

26. Mielenosoitus ja siihen liittynyt ajoratojen tukkiminen olivat mainittuun käskyyn mennessä saaneet jatkua jo useiden tuntien ajan poliisin sitä turvatessa. Poliisi on puuttunut tilanteeseen vasta, kun mielenosoittajien toimenpiteet olivat laajentuneet estämään liikenteen useisiin ilmansuuntiin kaupungin keskustassa ja siten häirinneet vakavalla tavalla muiden ihmisten liikkumista. Viranomaiset ovat näin ollen riittävällä tavalla sietäneet mielenosoituksesta liikenteelle ja yleiselle järjestykselle aiheutunutta häiriötä. Edelleen vastaajille on selkein kehotuksin varattu tilaisuus poistua kyseisestä ajoradan kohdasta syyllistymättä asiassa rikokseen.

27. Korkein oikeus katsoo edellä mainittuihin seikkoihin nähden, ettei vastaajille vaaditun sakkorangaistuksen tuomitsemista ole edes turvaamistoimen luonteiseen vapaudenmenetykseen yhdistettynä katsottava suhteettomaksi rajoituk­seksi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatun kokoontumisvapauden tai sananvapauden käyttämiselle ja ettei tällaista estettä johdu myöskään vastaavista kansallisen perustuslain säännöksistä.

Rangaistuksen kohtuuttomuus tai tarkoituksettomuus

28. Korkein oikeus toteaa, että kunkin vastaajan vapaudenmenetys on kestänyt alle vuorokauden. Vapaudenmenetystä ei siten voida vähentää tuomittavasta rangaistuksesta rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla. Erilaiset vapaudenmenetysseuraamukset voivat sen sijaan tulla arvioitaviksi rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohdassa tarkoitettuina rikoksesta johtuneina muina seurauksina. Säännöksen soveltamiskynnys on edellä todetun mukaisesti ollut korkea.

29. Vastaajat ovat jättäneet noudattamatta poliisin käskyä poistua liikenteelle tarkoitetun ajoradan tietyltä kohdalta tai siirtyä alkuperäiselle mielenosoituspaikalle, jolloin ei voida pitää poikkeuksellisena tai ennakoimattomana, että käskyn noudattamatta jättäminen voi johtaa kiinniottoon ja sen myötä vapaudenmenetykseen. Vaikka vapaudenmenetystä on pidettävä lajinsa puolesta tuntuvana seuraamuksena, tässä tapauksessa kysymys on ollut varsin lyhyestä vapaudenmenetyksestä, jonka ajoittuminen osittain yöaikaan on johtunut ensi sijassa vastaajien oman toiminnan ajankohdasta.

30. Sanottuun nähden ei voida katsoa, että vakiintuneen käytännön mukainen sakkorangaistus johtaisi toteutuneeseen vapaudenmenetykseen liittyvistä syistä rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohdassa tarkoitettuun kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Toteutuneen vapaudenmenetyksen ei siten voida myöskään katsoa tekevän sakkorangaistusta kohtuuttomaksi tai tarkoituksettomaksi rikoslain 6 luvun 12 §:n 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Rikoksen vähäisyys ja ympäristöarvojen puolustamiseen liittyvät vaikuttimet

31. Poliisin antaman käskyn noudattamatta jättämisessä on ollut kysymys viranomaiseen kohdistuneesta tahallisesta rikoksesta, joka on ollut omiaan vaikeuttamaan lakiin perustuvien tehtävien suorittamista. Tekoa on vastaajien yhdensuuntaisesta toiminnasta päätellen ohjannut varsin kiinteä sitä koskeva päätös, ja vastaajien toiminta on johtanut useisiin yhtäaikaisiin kiinniottoihin. Korkein oikeus katsoo, että vastaajien menettelystä viranomaisen toiminnalle aiheutunutta haittaa ei voida pitää vähäisenä.

32. Korkein oikeus toteaa, ettei vastaajien teolleen esittämiä vaikuttimia ympäristöarvojen puolustamisesta ole sinänsä aihetta epäillä. Vastaajien tekoa voidaan siten pitää yleishyödyllisistä ja epäitsekkäistä motiiveista tehtynä. Toisaalta vastaajat ovat voineet käyttää kokoontumis- ja sananvapauttaan usean tunnin ajan ennen kuin vastaajat laajensivat tieliikenteen sulkutoimia ja saivat poliisilta poistumis- tai siirtymiskäskyn, jota vastaajat ovat jättäneet noudattamatta. Korkein oikeus katsoo, että näissä olosuhteissa teon vaikuttimista esitetyt näkökohdat eivät merkittävästi vähennä teon moitittavuutta.

33. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että rikosta ei voida pitää rikoslain 6 luvun 12 §:n 1 kohdan nojalla kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

Johtopäätös ja rangaistuksen mittaaminen

34. Edellä mainituilla perusteilla aihetta rangaistuksen tuomitsematta jättämiseen ei ole.

35. Kunkin vastaajan rikos on ollut lajissaan varsin tavanomainen. Edellä käsitellyt näkökohdat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että syyttäjän vaatima vakiintuneen rangaistuskäytännön mukainen 10 päiväsakon rangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään kunkin tekijän muuhun syyllisyyteen.

36. Vastaajille on lisäksi rikosuhrimaksusta annetun lain 2 ja 3 §:n nojalla määrättävä 40 euron suuruinen rikosuhrimaksu.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Vastaajat tuomitaan kukin 10 päiväsakkoon sekä velvoitetaan kukin suorittamaan valtiolle rikosuhrimaksu 40 euroa.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mika Huovila, Lena Engstrand, Mika Ilveskero, Tuija Turpeinen (eri mieltä) ja Pekka Pulkkinen. Esittelijä Tuukka Vähätalo.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Turpeinen : Olen Korkeimman oikeuden perusteluista ilmenevällä kannalla muutoin, mutta erimielisyyteni asiassa koskee edellytyksiä jättää vastaajat rangaistukseen tuomitsematta heidän syykseen luetun rikoksen vähäisyyden perusteella. Tämän vuoksi lausun kohdan 30 jälkeen seuraavaa.

Katson, että rangaistuksen mittaamisen yleisperiaatteesta rikoslain 6 luvun 4 §:n osalta edellä perustelujen kohdassa 23 lausuttu on otettava huomioon myös harkittaessa saman luvun 12 §:n 1 kohdan nojalla rikoksen vähäisyyttä perustelujen kohdissa 21 ja 22 todetuista lähtökohdista.

Kysymyksessä olevassa asiassa vastaajat ovat osallistuneet tieliikenteen sulkemiseen ympäristöarvoja puolustavan mielenosoituksen yhteydessä kaupungin keskustassa ajoradoilla istumalla. Sulkutoimien jatkuttua noin viiden tunnin ajan ja laajennuttua koskemaan myös vastakkaissuuntaista liikennettä poliisi on antanut vastaajille käskyn poistua kysymyksessä olleelta paikalta tai siirtyä päivän alkuperäiselle mielenosoituspaikalle. Vastaajien syyksi on luettu niskoittelu poliisia vastaan sen vuoksi, että he ovat jättäneet noudattamatta viimeksi mainittua käskyä.

Asiassa esille tulleen selvityksen perusteella vastaajien toiminta heidän jättäessään noudattamatta poliisin poistumiskäskyä on ollut muutoin asiallista ja rauhallista. Kysymys on ollut passiivisesta menettelystä. Vastaajat eivät ole vastustaneet kiinniottoa ja he ovat antaneet poliisille asian selvittämistä varten tarvittavat tiedot. Katson, että vastaajien menettelystä viranomaisen toiminnalle aiheutunut haitta on ollut vähäistä.

Esille ei ole tullut, että vastaajien toiminta ajoradalla olisi aiheuttanut välittömiä vaara- tai vahinkotilanteita tai estänyt liikenteen siten, etteikö mielenosoituspaikka olisi ollut liikennejärjestelyillä kierrettävissä. Katson, että teko on ollut myös tältä osin vahingollisuudeltaan ja vaarallisuudeltaan vähäinen.

Vastaajat ovat käyttäneet tapahtumahetkellä poliittisia perusoikeuksiaan osallistuessaan mielenosoitukseen, jonka tavoitteena on ollut herättää huomiota ympäristöarvojen puolesta. Katson, että myös vastaajien teon yleishyödyllinen ja epäitsekäs motiivi ympäristöarvojen puolustamiseksi puoltaa sitä, että heidän valitsemaansa menettelytapaa, joka sinällään täyttää niskoittelun tunnusmerkit, voidaan pitää vähäisenä.

Näihin teon haitallisuutta ja vastaajien syyllisyyden määrää vähentäviin seikkoihin nähden harkitsen asian kokonaisarvi­oinnissa oikeaksi jättää vastaajat rikoslain 6 luvun 12 §:n 1 kohdan nojalla tuomitsematta rangaistukseen heidän syykseen luetusta niskoittelusta poliisia vastaan. Kyseistä rikosta on pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

Pysytän siten hovioikeuden tuomion lopputuloksen.