KKO:2025:71

A oli harjoittanut Virosta Suomeen suuntautuvaa alkoholijuomien myyntiä virolaisen yhtiön verkkokauppasivustojen kautta. Tilauksen yhteydessä verkkokaupan asiakas oli voinut valita, noutaako hän tilaamansa alkoholijuomat itse, jolloin asiakas oli voinut myös järjestää kolmannen tahon noutamaan tuotteet myyjän varastolta. Vaihtoehtoisesti asiakas oli voinut valtuuttaa myyjän ehdottaman, myyjästä riippumattoman huolintayhtiön avustamaan kuljetussopimuksen tekemisessä kuljetusliikkeen kanssa. Jos asiakas oli valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon, kuljetusliike oli toimittanut alkoholijuomat asiakkaalle Suomeen.

Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan tarkemmin ilmenevin perustein, että A ei ollut alkoholilain vastaisesti tuonut maahan alkoholijuomia eikä myynyt niitä Suomessa. Syyte törkeästä alkoholirikoksesta hylättiin. Vrt. KKO:2018:49

AlkoholiL (1143/1994) 8 § 1 mom
RL 50 a luku 1 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä alkoholirikoksesta, koska A oli 15.4.2014–14.11.2016 alkoholilain vastaisesti etämyyjänä tuonut maahan ja myynyt alkoholijuomia 235 024,22 litraa.

Syytteen mukaan A oli Viroon rekisteröidyn B Oü -yhtiön omistajana ja tosiasiallisen määräysvallan käyttäjänä harjoittanut etämyyntiä verkkokauppasivustoilla, joiden kautta asiakkaat olivat voineet tilata alkoholijuomia. Verkkokaupan sivustolla ostaja oli ohjattu valitsemaan tietty kuljetusyritys, jonka palveluista maksettava hinta tarjottiin asiakkaalle automaattisesti ja veloitettiin samanaikaisesti tilattujen juomien kanssa. Näin myyjä oli järjestänyt kuljetuksen, tai joku etämyyjän puolesta suoraan tai välillisesti oli lähettänyt tai kuljettanut tuotteet Suomeen asiakkaan ilmoittamaan osoitteeseen ja kuljetuskustannukset oli veloitettu ostajalta tavaralaskun yhteydessä.

Alkoholirikosta oli pidettävä törkeänä, koska sen kohteena oli ollut huomattavan suuri määrä alkoholijuomaa, teolla oli tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä ja rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

A kiisti syytteen.

Käräjäoikeuden tuomio 20.2.2020 nro 20/107454

Käräjäoikeus totesi olevan epäselvää, täyttikö kuljetuksen tarjoaminen etämyynnin tunnusmerkistön. Jos kauppatapahtumat arvioitiin etäostoiksi, alkoholilakia ei ollut rikottu, koska vähittäismyyntiä Suomessa ei ollut tapahtunut. A:n tahallisuudesta oli siten jäänyt perusteltu epäilys, minkä vuoksi käräjäoikeus hylkäsi syytteen törkeästä alkoholirikoksesta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Juha Fredriksson.

Helsingin hovioikeuden tuomio 7.2.2023 nro 23/104938

Syyttäjä valitti hovioikeuteen ja tarkisti syytteen teonkuvausta lisäämällä siihen, että A:lla tai B Oü:lla ei ollut ollut alkoholijuomien maahantuonnin jälkeiseen luovuttamiseen ostajille alkoholilain (1143/1994) 8 §:ssä tarkoitettua tukku- tai vähittäismyyntilupaa.

Hovioikeus totesi, ettei alkoholijuomien maahantuonti sellaisenaan ole ollut alkoholilainsäädännön vastaista. Näin ollen B Oü:n menettely ei täyttänyt rikoslain 50 a luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaista alkoholijuoman lainvastaista maahantuontia koskevaa rikostunnusmerkistöä ja syyte oli tältä osin hylättävä.

Edelleen hovioikeus totesi, ettei B Oü:n menettelyn voitu katsoa olevan myöskään Suomessa tapahtunutta alkoholilain vastaista myyntiä ratkaisuun KKO 2018:49 rinnastuvalla tavalla. B Oü ei ollut itse kuljettanut alkoholijuomia ostajille Suomeen. Alkoholijuomat oli kuljettanut Suomeen ostajan kuljetuksen järjestämiseen valtuuttaman logistiikkayhtiön valitsema kuljetusyhtiö. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että logistiikka- ja kuljetusyhtiöt eivät olisi olleet B Oü:iin nähden itsenäisiä ja riippumattomia. Niin ikään oli jäänyt näyttämättä, että B Oü olisi ollut kuljetussopimusten osapuoli.

Rikoslaki ja alkoholilaki eivät olleet tekoaikana sisältäneet säännöksiä etämyynnistä eikä yksiselitteisesti etämyyntiä koskevaa viranomaisohjeistusta ollut ollut. Syytteessä tarkoitetun menettelyn rangaistavuus ei siten käynyt rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla ilmi rikoslain 50 a luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdasta ja alkoholilain 8 §:n 1 momentista, eikä teon rangaistavuus ollut ollut kohtuudella tekijän ennakoitavissa. Näin ollen A:n ei voitu katsoa syyllistyneen syytteessä tarkoitettuun törkeään alkoholirikokseen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heli Sankari, Pertti Lenkkeri ja Aksu Jokinen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna kysymykseen siitä, oliko A hovioikeuden tuomiossa selvitetyksi katsotulla menettelyllään syyllistynyt törkeään alkoholirikokseen.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että A:n syyksi luetaan syytteen mukaisesti törkeä alkoholirikos.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä alkoholirikoksesta (tekoaika 15.4.2014–14.11.2016) sillä perusteella, että A on alkoholilain vastaisesti etämyyjänä tuonut maahan ja myynyt Suomessa alkoholijuomia. Syytteen mukaan alkoholirikoksen kohteena on ollut huomattavan suuri määrä alkoholijuomaa, teolla on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat hylänneet syytteen.

2. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, onko A hovioikeuden tuomiossa selvitetyksi katsotulla menettelyllään syyllistynyt törkeään alkoholirikokseen.

Sovellettavat säännökset ja Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2018:49

3. Rikoslain 50 a luvun 1 §:n 1 momentin mukaan alkoholirikoksesta on tuomittava muun ohella se, joka alkoholilain tai sen nojalla annetun säännöksen vastaisesti tuo maahan alkoholijuomaa taikka myy, välittää tai muutoin toiselle luovuttaa alkoholijuomaa. Saman luvun 2 §:ssä säädetään perusteista, joiden täyttyessä alkoholirikosta on pidettävä törkeänä.

4. Rikoslain 50 a luvun 1 §:n rangaistussäännös saa täsmällisen sisältönsä alkoholilain säännöksistä. Rikoslain 3 luvun 2 §:n 4 momentin mukaan tällaisessa tilanteessa teon rangaistavuus arvioidaan tekohetkellä voimassa olleiden säännösten tai määräysten perusteella, jollei laissa ole toisin säädetty tai jollei uusi sääntely osoita suhtautumisen teon rangaistavuuteen muuttuneen. Tekoaikana voimassa ollut vuoden 1994 alkoholilaki (1143/1994) on kumottu 1.3.2018 voimaan tulleella vuoden 2017 alkoholilailla (1102/2017). Uudenkin lain mukaan alkoholijuomien vähittäismyynti edelleen on joko valtion kokonaan omistaman alkoholiyhtiön (Alko Oy) yksinoikeutena tai edellyttää eräiden mietojen alkoholijuomien osalta erityistä lupaa. Uusi sääntely ei osoita suhtautumisen alkoholin luvattoman myymisen rangaistavuuteen muuttuneen, joten A:n menettelyn rangaistavuus arvioidaan tekoaikana voimassa olleiden vuoden 1994 alkoholilain säännösten perusteella (ks. vastaavasti KKO 2018:49, kohta 5).

5. Vuoden 1994 alkoholilain 8 §:n 1 momentissa säädettiin, sellaisena kuin lainkohta oli tekoaikana voimassa olleessa laissa 1/1999, että alkoholijuomia saa tuoda maahan ilman erillistä maahantuontilupaa omaa käyttöä varten sekä kaupalliseen tai muuhun elinkeinotarkoitukseen. Kaupallisessa tai muussa elinkeinotarkoituksessa alkoholijuomia käyttävä tarvitsee maahan tuotavan alkoholijuoman osalta toimintaansa alkoholilain mukaisen erillisen luvan.

6. Alkoholilaissa ei ole erityissäännöksiä ulkomailta Suomeen suuntautuvasta alkoholijuomien etämyynnistä. Vuoden 2017 alkoholilain 32 §:ään sisältyy alkoholijuomien maahantuontia koskeva säännös, joka on nyt käsiteltävän asian kannalta merkityksellisiltä osilta samansisältöinen kuin edellä kohdassa 5 selostettu vuoden 1994 alkoholilain 8 §:n 1 momentti (1/1999). Vuoden 2017 alkoholilain perusteluissa (HE 100/2017 vp s. 34) on kuvattu vuoden 1994 alkoholilakiin perustuvaa oikeustilaa toteamalla, että rajat ylittävä etämyynti Suomeen on kielletty, mutta kuluttaja saa itse tuoda maahan ulkomailta ostamansa alkoholijuomat. Edelleen alkoholijuomien maahantuontia koskevan säännöksen perusteluissa (s. 92) on todettu, että alkoholijuomien rajat ylittävä etämyynti, jossa ulkomailla sijaitseva myyjä tarjoaa alkoholijuomia suomalaisten kuluttajien ostettavaksi ja vastaanotettavaksi Suomessa, on vuoden 1994 alkoholilain 8 §:n 1 momentin mukaan kiellettyä. Mainittujen perustelujen mukaan säännös merkitsee sitä, että alkoholijuomia ei saa ulkomailta myydä etämyynnillä suomalaisille kuluttajille ilman asianomaista vähittäismyyntilupaa. Hallituksen esityksessä (s. 92) on edelleen todettu, että selostettu vuoden 1994 alkoholilain 8 §:n 1 momentin säännös on siirretty sellaisenaan lakiehdotukseen. Kyseisen hallituksen esityksen eduskuntakäsittelyn aikana perustuslakivaliokunta, talousvaliokunta, lakivaliokunta sekä sosiaali- ja terveysvaliokunta ovat todenneet, etteivät etämyynnin kielto ja rangaistavuus kuitenkaan selvästi ilmene lainsäädännöstä (PeVL 48/2017 vp s. 9, TaVL 51/2017 vp s. 6, LaVL 17/2017 vp s. 10–11 ja StVM 24/2017 vp s. 13).

7. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2018:49 on ollut kyse tilanteesta, jossa sittemmin alkoholirikoksesta syytetty henkilö oli myynyt virolaisen yhtiön puolesta ja yhtiön tosiasiallista määräysvaltaa käyttävänä Suomessa asuville yksityishenkilöille alkoholijuomia. Kaupoista oli sovittu yhtiön ylläpitämän internetsivuston välityksellä. Ostajat olivat maksaneet ostoksensa tilausten tekemisen yhteydessä. Myyjä oli ilman erillistä sopimusta tuonut alkoholijuomat Virosta Suomeen ja kuljettanut ne Suomessa ostajien koteihin.

8. Mainitussa ratkaisussa (kohdat 8 ja 9) Korkein oikeus on todennut, että vuoden 1994 alkoholilain 8 §:n 1 momentin (1/1999) mukaan alkoholijuomien tuominen maahan ei ole sinänsä ollut luvanvaraista mutta menettely on muodostunut alkoholilain vastaiseksi, jos maahan tuotuja alkoholijuomia on käytetty kaupallisessa tai muussa elinkeinotarkoituksessa ilman alkoholilain mukaista lupaa. Koska myyjä oli käyttänyt maahan tuomiaan alkoholijuomia kaupallisessa tarkoituksessa ilman alkoholilain mukaista lupaa, hän oli menetellyt alkoholilain vastaisesti.

9. Korkein oikeus katsoi mainitussa ratkaisussa (kohta 12), että menettelyssä oli ollut kyse alkoholijuomien luvattomasta vähittäismyynnistä Suomessa. Kysymys oli ollut yhtenäisestä tapahtumasarjasta, johon oli kuulunut sopimuksen tekeminen internetin välityksellä, juomien kuljettaminen perille ostajan osoitteeseen sekä juomien luovutus ostajalle, jolloin vasta sopimus oli täytetty kaikilta osin ja jolloin myyjän tosiasiallinen määräysvalta juomiin oli päättynyt.

Korkeimman oikeuden arviointi

10. Alkoholirikoksen tunnusmerkistön täyttymistä arvioitaessa keskeinen merkitys on alkoholilain säännöksillä, joista mainittu rikos saa täsmällisen sisältönsä. Alkoholilakiin ei ole sisältynyt vastaavia etämyyntiä koskevia säännöksiä kuin verolainsäädäntöön.

11. Tekoaikana on ollut voimassa arvonlisäverolain 63 a § (1486/1994) sekä valmisteverotuslain 6 §:n 11 ja 12 kohta ja 79 § (182/2010). Säännöksissä on yksityiskohtaisesti säädetty siitä, milloin kysymys on verolaeissa tarkoitetusta kauko- ja etämyynnistä ja milloin arvonlisä- ja valmistevero on kannettava Suomessa arvonlisä- ja valmisteveron alaisten tavaroiden liikkuessa jäsenvaltioiden välillä. Kyseisiä verolakeja koskevassa oikeuskäytännössä on tarkemmin tulkittu sitä, milloin toisessa jäsenvaltiossa myydyt tavarat katsotaan lähetetyiksi tai kuljetetuiksi Suomeen myyjän puolesta, jolloin myyjä on tuotteista verovelvollinen Suomeen.

12. Korkein oikeus toteaa, että näissä verotuksen alaan kuuluvissa säännöksissä tarkoitetulla kauko- ja etämyynnillä ei voida katsoa olevan sellaista vakiintunutta yleiskielistä ja oikeudellista merkityssisältöä, jota voitaisiin pitää tulkinnan lähtökohtana myös alkoholirikoksen tunnusmerkistön täyttymistä arvioitaessa. Näin ollen siitä, että myyjä on verolainsäädäntöön sisältyvien kauko- ja etämyyntisäännösten perusteella velvollinen maksamaan ostajille myymistään alkoholijuomista arvonlisä- ja valmisteverot Suomeen, ei voida suoraan päätellä, että kyse olisi myös alkoholilaissa tarkoitetusta alkoholijuomien vähittäismyynnistä Suomessa.

13. Korkein oikeus toteaa, että alkoholijuomia saa tuoda maahan ilman maahantuontilupaa omaa käyttöä varten sekä kaupalliseen tai muuhun elinkeinotarkoitukseen mutta kaupallisessa tai muussa elinkeinotarkoituksessa alkoholijuomia käyttävä tarvitsee maahan tuotavan alkoholijuoman osalta toimintaansa alkoholilain mukaisen erillisen luvan. Edellä mainitun vuoksi merkityksellistä on arvioida, kuka alkoholijuomat on tuonut Suomeen ja onko juomat tuotu Suomeen omaa käyttöä varten vai kaupalliseen tai muuhun elinkeinotarkoitukseen.

14. Ratkaisussa KKO 2018:49 arvioitavana olleessa tapauksessa on ollut kyse yhtenäisestä tapahtumasarjasta, johon oli kuulunut sopimuksen tekeminen alkoholijuomien hankinnasta internetin välityksellä, alkoholijuomien kuljettaminen perille ostajan osoitteeseen sekä alkoholijuomien luovutus ostajalle Suomessa, jolloin vasta myyjän tosiasiallinen määräysvalta alkoholijuomiin oli päättynyt. Näiden seikkojen perusteella Korkein oikeus on katsonut, että myyjän menettelyssä oli kysymys alkoholijuomien luvanvaraisesta vähittäismyynnistä Suomessa.

15. Sen sijaan silloin, kun yksityishenkilö tilaa alkoholijuomia ulkomailta Suomeen siten, että myyjän tosiasiallinen määräysvalta alkoholijuomiin lakkaa ulkomailla esimerkiksi sen vuoksi, että ne ostajan toimeksiannosta tuo Suomeen myyjään nähden itsenäinen ja riippumaton ulkopuolinen rahdinkuljettaja, myyjän menettelyssä ei ole kyse alkoholijuomien luvanvaraisesta maahantuonnista Suomeen vaan yksityishenkilön alkoholijuomien maahantuonnista omaa käyttöään varten.

Arviointi ja johtopäätös tässä asiassa

16. Asiassa on riidatonta, että A on Virossa rekisteröidyn muun ohella alkoholijuomia verkkokaupassa myyvän B Oü:n (yhtiö) perustaja ja ainoa omistaja. Hovioikeus on katsonut asiassa selvitetyksi, että A on tekoaikana osallistunut aktiivisesti yhtiön verkkokaupan päivittäiseen toimintaan ja tosiasialliseen päätöksentekoon sekä huolehtinut yhtiön toiminnan lainmukaisuuden selvittämisestä. Alkoholijuomien myynti verkkokaupassa on tekoaikana suunnattu pääosin Suomeen. Ostaja on voinut verkkokaupassa alkoholijuomien tilauksen tekemisen yhteydessä valita noutavansa tuotteet itse ja tällöin myös valtuuttaa itse valitsemansa huolinta- tai kuljetusyhtiön noutamaan juomat verkkokaupan varastolta. Vaihtoehtoisesti ostaja on voinut verkkokaupassa tilauksen tekemisen yhteydessä valtuuttaa huolintayhtiön avustamaan kuljetussopimuksen tekemisessä erillisen kuljetusliikkeen kanssa. Huolintayhtiöt ja kuljetusliike ovat olleet yhtiöön nähden itsenäisiä ja riippumattomia yhtiöitä, eikä niitä ollut perustettu vain yhtiön liiketoiminnan tarpeita varten. Kuljetuksesta maksettava hinta on veloitettu ostajalta samanaikaisesti tilattujen alkoholijuomien kanssa, mutta yhtiö ei ole saanut korvausta kuljetuksesta, vaan kuljetusmaksut on läpilaskutettu huolintayhtiöille.

17. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tuomiossa selvitetyksi katsottujen seikkojen perusteella, että huolintayhtiöiden ja kuljetusliikkeiden toiminta ei ole muodostanut A:n määräysvallassa olleen alkoholijuomia verkkokaupassa myyneen B Oü:n toiminnan kanssa yhtenäistä tapahtumasarjaa. Huolintayhtiöt ja kuljetusliikkeet ovat olleet B Oü:iin nähden itsenäisiä ja riippumattomia eivätkä ne ole maksaneet yhtiölle ostajilta saamistaan kuljetuksista välityspalkkiota. A:n tosiasiallinen määräysvalta juomiin on päättynyt yhtiön luovutettua alkoholijuomat huolintayhtiön välityksin kuljetusliikkeelle. Alkoholijuomien myyntitoiminta on siten kokonaisuudessaan tapahtunut Virossa ja rajoittunut Suomen ulkopuolelle. Korkein oikeus katsoo, että alkoholijuomat eivät ole enää olleet A:n tosiasiallisessa määräysvallassa, kun kuljetusliike on tuonut ne Suomeen. Kyse ei ole ollut alkoholijuomien vähittäismyynnistä Suomessa.

18. Korkein oikeus toteaa edellä mainituilla perusteilla, että asiassa ei ole selvitetty A:n tuoneen alkoholijuomia Suomeen tai myyneen niitä Suomessa alkoholilain vastaisesti. Syyte on näin ollen hylättävä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tuomo Antila, Kirsti Uusitalo, Mika Ilveskero, Eva Tammi-Salminen ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Laura Stenberg.