KKO:2022:3

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Etelä-Savon käräjäoikeuden tuomio 24.2.2020 nro 20/107505, muutoksenhaku Itä-Suomen hovioikeudessa ja hovioikeuden päätös 7.10.2020 nro 20/136770 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Timo Vuojolahti ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Eija Pitkänen, Sisko Heimonen ja Tero Vauhkonen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Asianajaja A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A toisti hovioikeudessa esittämänsä vaatimuksen, että hänelle määrätään maksettavaksi palkkiota B:n avustamisesta käräjäoikeudessa käräjäoikeuden maksettavaksi määräämän palkkion lisäksi 4,5 tunnilta 495 euroa ja sitä vastaava arvonlisäveron määrä sekä korvauksena matkakuluista 111,80 euroa.

Syyttäjä antoi pyydetyn vastauksen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. B:lle on myönnetty oikeusapu Etelä-Savon käräjäoikeudessa käsitellyssä kymmenen syytekohtaa käsittäneessä rikosasiassa. B:n avustajaksi on määrätty asianajaja C. Asiaa on käsitelty käräjäoikeuden pääkäsittelyssä 21.1.2020, mutta pääkäsittelyä on todistajan poissaolon vuoksi jouduttu kahden syytekohdan osalta lykkäämään 10.2.2020 pidettäväksi määrättyyn istuntoon. Jatketussa pääkäsittelyssä on toimitettu todistajankuulustelu ja otettu vastaan kyseisiä syytekohtia koskeva loppulausunto sekä käyty seuraamuskeskustelu.

2. Asianajaja A on 31.1.2020 saattanut käräjäoikeuden tietoon B:n ilmoittaman aikaisempaan avustajaan kohdistuvan luottamuspulan ja pyytänyt määräämistään B:n avustajaksi. Käräjäoikeus on ilmoittanut, että esitetty luottamuspula ei asian olosuhteissa ollut riittävä peruste avustajan vaihtamiseen, ja kehottanut A:ta ja C:tä sopimaan, kuinka B:n avustaminen hoidetaan. Käräjäoikeus on vielä ilmoittanut, että ellei muuta sovita, avustajan vaihtamista koskeva pyyntö tullaan aikapulan vuoksi ja asian uudelleen lykkäämisen välttämiseksi hyväksymään niin, että avustajan toimenpiteiden tarpeellisuutta arvioitaessa tullaan hyväksymään vain istunnossa edustaminen ja kyseisiin kahteen syytekohtaan valmistautuminen todistajankuulustelun ja loppulausunnon osalta.

3. Käräjäoikeus on jatketussa pääkäsittelyssä 10.2.2020 hyväksynyt asianajaja A:n esittämän pyynnön B:lle määrätyn avustajan vapauttamisesta ja A:n määräämisestä B:n avustajaksi 31.1.2020 lukien. B:tä ei ollut velvoitettu saapumaan jatkettuun pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti, jonne hän oli jäänyt saapumatta. B:n oikeusturvan on katsottu edellyttäneen avustajan läsnäoloa istunnossa.

4. A on käräjäoikeudessa pyytänyt palkkiota toimeksiannon vastaanottamisesta ja siihen liittyneiden kysymysten selvittelystä, asiaan valmistautumisesta, avustamisesta käräjäoikeuden pääkäsittelyssä sekä jälkitoimista yhteensä viiden tunnin ja viidentoista minuutin ajalta. Lisäksi hän on pyytänyt palkkiota yhteensä viiden ja puolen tunnin matka-ajalta sekä korvausta edestakaisista matkakuluista kotoaan Espoosta Mikkeliin.

5. Käräjäoikeus on katsonut, että Lahdessa sijaitsevassa asianajotoimistossa työskentelevä A ei yleisesti hoida asianajotehtäviä Etelä-Savon käräjäoikeudessa. Käräjäoikeuden mukaan asian laatu tai B:n ja A:n asiakassuhteeseen liittyvät seikat eivät olleet hyväksyttävä peruste käyttää muualta kuin tuomioistuinpaikkakunnalta olevaa avustajaa. Käräjäoikeudessa oli yleisesti tunnettua, että B, jonka kotipaikka on Mikkeli, oli aikaisemmin käyttänyt Mikkelistä olevia asianajajia avustajanaan.

6. Käräjäoikeus on katsonut, että A:lla ei ollut oikeutta saada korvausta matkakuluistaan ja palkkiota matka-ajalta miltään osin. Käräjäoikeus on pitänyt tarpeellisina toimenpiteinä B:n avustamiseksi yhden tunnin valmistautumista jatkettuun pääkäsittelyyn, puolentoista tunnin avustamista pääkäsittelyssä ja yhden tunnin jälkitöitä. Muilta osin A:n laskussaan esittämiä toimenpiteitä on tapauksen olosuhteissa pidetty tarpeettomina. A:lle on määrätty maksettavaksi valtion varoista palkkio yhteensä kolmen ja puolen tunnin työmäärän perusteella, ja vaatimus on enemmälti hylätty.

7. A on valituksessaan hovioikeudelle pyytänyt jatkokäsittelylupaa katsoen muun ohella, että käräjäoikeuden ratkaisu on virheellinen sekä matka-ajan ja -kulujen korvaamatta jättämisen osalta että siltä osin kuin palkkiovaatimus laskuerittelyssä mainituista tarpeellisista toimenpiteistä oli hylätty. Kun syyttäjä oli käräjäoikeudessa hyväksynyt A:n laskun sellaisena kuin palkkiota ja kuluja sittemmin hovioikeudessa vaadittiin, käräjäoikeuden ei esittämillään perusteilla olisi tullut evätä korvausta. Lisäksi A on katsonut, että toisen käräjäoikeuspiirin alueelta, mutta samasta hovioikeuspiiristä tulevan avustajan käyttämiselle oli ollut ilmeinen tarve. A:lla oli hovioikeudessa vireillä olleeseen toiseen asiaan liittyvä asiakassuhde B:hen, ja mainitun asiakokonaisuuden laajuuden vuoksi suuri osa paikallisista avustajista oli ollut esteellisiä avustamaan B:tä. B ei ollut ollut tyytyväinen aikaisemmilta Mikkelistä olleilta avustajiltaan saamaansa asianajopalveluun. A on myös vedonnut tarpeeseen turvata B:n avustajan tarve aikaisemman avustajan vetäydyttyä tehtävästään.

8. A on valituksessaan hovioikeudelle vaatinut hänelle käräjäoikeuden tuomiossa valtion varoista korvatun määrän lisäksi palkkiota neljältä ja puolelta tunnilta sisältäen edestakaisen matka-ajan väliltä Lahti—Mikkeli. Lisäksi hän on vaatinut matkakulujensa korvaamista 111,80 eurolla.

9. Hovioikeus ei ole myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa.

Kysymyksenasettelu

10. A on Korkeimmassa oikeudessa esittänyt avustajan palkkiota ja kulujen korvaamista koskevia muutosvaatimuksia asiassa, jossa hovioikeus ei ole myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Näin ollen Korkeimmassa oikeudessa on ensisijaisesti kysymys siitä, olisiko hovioikeuden pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa avustajan palkkiota ja kulujen korvaamista koskevaan käräjäoikeuden ratkaisuun. Korkein oikeus katsoo, että jatkokäsittelyluvan edellytyksiä on tässä asiassa perusteltua tarkastella muutosperusteen ja ennakkoratkaisuperusteen kannalta.

Jatkokäsittelyluvan edellytykset

11. Jatkokäsittelylupa on oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan myönnettävä, jos ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste). Säännöksen sanamuoto viittaa matalaan lupakynnykseen, joten lupa tulee myöntää jo silloin, kun syntyy epäily ratkaisun oikeellisuutta kohtaan, jollei kysymys ole saman pykälän 2 momentissa tarkoitetulla tavalla yksinomaan näytön uudelleen arvioimisesta. Kun harkinta kohdistuu oikeuskysymykseen, josta ei ole vakiintunutta soveltamiskäytäntöä, lupa tulee pääsääntöisesti myöntää (esimerkiksi KKO 2021:39, kohta 7 ja siinä viitattu oikeuskäytäntö).

12. Jatkokäsittelylupa on saman pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan myönnettävä, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkoratkaisuperuste). Kysymys on tällöin yleensä siitä, ettei laki anna selvää vastausta käsiteltävässä asiassa ilmenevään ongelmaan. Hovioikeuden tehtävänä on myös osaltaan valvoa lainkäytön yhtenäisyyttä ja ohjata laintulkintaa (esimerkiksi KKO 2021:39, kohta 8 ja siinä viitattu oikeuskäytäntö).

Syyttäjän kannanoton merkitys

13. Syyttäjä on asiaa käräjäoikeudessa käsiteltäessä ilmoittanut, ettei hänellä ole huomautettavaa A:n laskusta muutoin kuin siltä osin kuin avustaja oli laskuttanut matkustamisesta kotoaan Espoosta käsin. Syyttäjän mukaan matkakulut voitiin hyväksyä A:n toimistolta Lahdesta. Kysymys on siten siitä, olisiko jatkokäsittelylupa pitänyt myöntää sillä perusteella, että käräjäoikeus oli hylännyt A:n palkkio- ja kuluvaatimuksen siltäkin osin kuin syyttäjällä ei ollut ollut sen johdosta huomautettavaa.

14. Oikeusapulain nojalla avustajalle maksettavan palkkion määrää tuomioistuin lain 17 §:n ja 18 §:n 1 ja 2 momentin mukaisesti. Lain 17 §:n 1 momentin nojalla avustajalle vahvistetaan kohtuullinen palkkio tarpeellisista toimenpiteistä niihin käytetyn ajan perusteella ja välttämättömästä matkustamisesta johtuvasta ajanhukasta sekä korvaus kuluista. Lain perustelujen mukaan tuomioistuimen tehtävänä on arvioida, mikä on ollut asian hoitamisen kannalta tarpeellista ajankäyttöä sekä toimenpiteiden perusteen että niihin käytetyn työajan kannalta ja mitä on asiakohtaisesti pidettävä kohtuullisena palkkiona. Mikäli laskutus poikkeaa tavanomaisesta, tuomioistuimen on selvitettävä lisätyön syyt ja tarpeellisuus asian hoitamisen kannalta. Tuomioistuimen tehtävänä on huolehtia siitä, että palkkiota ei määrätä suoritettavaksi tarpeettomista toimenpiteistä. Jos erityisiä perusteita runsaalle ajankäytölle ei esitetä, laskua tulee kohtuullistaa. (HE 82/2001 vp s. 82 ja 102)

15. Oikeusapulain perustelujen mukaan syyttäjällä on yleisten prosessiperiaatteiden mukaan oikeus lausua palkkiovaatimuksista ja niiden perusteista. Koska kysymys on vakiintuneesta yleisperiaatteesta, sitä ei ole katsottu tarpeelliseksi sisällyttää säännökseen. Lain 17 §:n 1 momenttiin on otettu kuitenkin säännös, jonka mukaan syyttäjällä on velvollisuus lausua sekä asianomistajan että vastaajan avustajan esittämistä palkkio- ja kuluvaatimuksista, jos siihen vaatimuksen määrään nähden tai muuten on aihetta. Esimerkiksi jos korvausvaatimuksen perusteena annettu selvitys asiassa suoritetuista toimenpiteistä antaa perustellun syyn epäillä toimenpiteiden tarpeellisuutta, syyttäjällä on velvollisuus kiinnittää tuomioistuimen huomiota kyseiseen seikkaan. (HE 82/2001 vp s. 104)

16. Oikeusapulain säännösten sanamuotoon ja esityölausumiin nähden Korkein oikeus katsoo, että hovioikeudella ei ole ollut aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta sillä A:n valituksensa tueksi esittämällä perusteella, että käräjäoikeus oli jättänyt hyväksymättä avustajan vaatimuksia niiltäkin osin kuin syyttäjällä ei ollut ollut niistä huomauttamista. Kysymys ei ole tilanteesta, johon laki ei anna riittävän selvää vastausta tai jossa käräjäoikeuden ratkaisu olisi yleisestä oikeuskäytännöstä poikkeava. Tämä valitusperuste ei siten ole antanut aihetta jatkokäsittelyluvan myöntämiseen.

Perusteet sellaisen avustajan käyttämiseen, joka ei yleisesti hoida asianajotehtäviä kyseisessä käräjäoikeudessa

17. Käräjäoikeus on hylännyt A:n vaatimuksen saada valtion varoista palkkiota matka-ajalta sekä korvausta matkakuluista, koska A ei yleisesti hoitanut asianajotehtäviä Etelä-Savon käräjäoikeudessa eikä asia ollut laadultaan sellainen, että se olisi edellyttänyt muualta kuin tuomioistuinpaikkakunnalta olevan avustajan käyttämistä. Perusteena tälle ei ollut sekään, että A oli avustanut B:tä hovioikeudessa samanaikaisesti vireillä olleessa oikeudenkäynnissä.

18. Korkein oikeus katsoo, että hovioikeudella ei ole ollut tältäkään osin aihetta epäillä käräjäoikeuden johtopäätöksen oikeellisuutta. Jatkokäsittelyluvan myöntämättä jättämistä ei voida pitää virheellisenä myöskään siltä osin kuin muun kuin kyseisessä käräjäoikeudessa asianajotehtäviä yleisesti hoitavan avustajan käyttämisen tarpeellisuutta on valituksessa perusteltu B:n tyytymättömyydellä aikaisempiin Mikkelistä oleviin avustajiinsa tai osaan paikallisista avustajista liittyneellä eturistiriitatilanteella. Myöskään avustajan vaihtamismenettelyyn liittyneet A:n kuvaamat olosuhteet eivät ole edellyttäneet muualta tulevan avustajan käyttämistä.

Matka-aikaa koskeva palkkio ja matkakulujen korvaaminen

19. Käräjäoikeus on edellä lausutulla tavalla katsonut, että A ei yleisesti hoida asianajotehtäviä Etelä-Savon käräjäoikeudessa ja ettei tällaisen avustajan käyttäminen ole ollut oikeusapulain 17 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin perusteltua. A:lle ei ole tämän takia maksettu lainkaan palkkiota matka-ajalta eikä matkakulujen korvausta. Hovioikeudelle tehdyn valituksen perusteella hovioikeuden arvioitavana on ollut käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuus siltä osin kuin käräjäoikeus oli hylännyt matkustamiseen perustuvat vaatimukset myös Lahden ja Mikkelin välisen matkan osalta.

20. Korkein oikeus on käräjäoikeuden tuomion jälkeen, mutta ennen hovioikeuden päätöstä antamassaan ratkaisussa KKO 2020:44 arvioinut sellaisen puolustajan oikeutta matkustamisesta johtuvaan palkkioon ja kuluihin, joka ei yleisesti hoitanut asianajoa tuomioistuinpaikkakunnalla ja jonka käyttämiseen ei ollut oikeusapulain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua perustetta. Korkein oikeus on katsonut, että kyseisessä, ensiasteena Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa käsitellyssä asiassa Tampereelta saapuvalla puolustajalla oli oikeus saada matkustamisesta Vaasan hovioikeuden Vaasassa toimittamaan pääkäsittelyyn johtuva palkkio ja kulut korvatuiksi siihen määrään, joka vastasi Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden kanslian sijaintipaikkakunnalta Seinäjoelta tulevalle avustajalle maksettavia määriä.

21. Avustajan oikeutta korvaukseen matkustamisesta on aikaisemmin arvioitu samansuuntaisesti Kouvolan hovioikeuden vahvennetun istunnon 4.7.2013 antamassa Finlexissä julkaistussa ratkaisussa (KouHO 2013:4). Siinä on ollut kysymys Kymenlaakson käräjäoikeuden Kotkan istuntopaikassa käsitellystä asiasta, johon avustaja oli saapunut Tampereelta. Vaikka avustaja ei yleisesti hoitanut asianajotehtäviä kyseisessä käräjäoikeudessa eikä tällaisen avustajan käyttämiselle ollut oikeusapulain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua perustetta, avustajalla katsottiin olevan vastaava oikeus palkkioon matka-ajalta ja korvaukseen matkakuluista kuin sellaisella avustajalla, joka olisi saapunut istuntoon käräjäoikeuden pääkanslian sijaintipaikkakunnalta Kouvolasta.

22. Korkein oikeus toteaa mainittujen ratkaisujen osoittavan, että joissakin tilanteissa avustajalla, joka ei yleisesti hoida asianajotehtäviä kyseisessä tuomioistuimessa ja jonka käyttämiseen ei ole oikeusapulain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua perustetta, voi olla oikeus saada palkkiota matkustamisesta aiheutuvasta ajanhukasta ja korvausta matkakuluista. Palkkio ja korvaus on näissä tilanteissa määrätty käyttämällä perusteena paikkakuntaa, joka sijaitsee lähempänä istuntopaikkaa kuin avustajan todellinen lähtöpaikka, mutta kuitenkin vähintään oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 5 §:n 1 momentissa ja 11 §:n 2 momentissa matka-ajan ja -kulujen korvattavuuden suhteen alarajaksi säädetyn 20 kilometrin etäisyydellä.

23. Kun otetaan huomioon erityisesti edellä mainitut ratkaisut, hovioikeudella ei ole ollut edellytyksiä pitää selvänä, että käräjäoikeuden ratkaisu on lopputulokseltaan oikea siltä osin kuin A:n matkustamisesta aiheutunut ajanhukka ja kulut on jätetty kokonaan korvaamatta. Ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta on siten ollut syytä epäillä muutosperusteen edellyttämällä tavalla, joten jatkokäsittelylupa olisi pitänyt myöntää muutosperusteella.

24. Korkein oikeus toteaa, että matka-ajan ja matkakulujen korvaamiseen liittyy oikeuskäytännön kehittymisestä huolimatta edelleen epäselviä kysymyksiä sellaisten avustajien osalta, jotka eivät yleisesti hoida asianajotehtäviä kyseisessä tuomioistuimessa. Matka-ajan ja matkakulujen määräytymisperusteet eivät kaikilta osin ilmene oikeusapulaista tai sen nojalla annetusta asetuksesta eivätkä ole oikeuskäytännössä vakiintuneet. Epävarmuutta liittyy sekä siihen, millaisissa tilanteissa edellä kuvatuista ratkaisuista ilmeneviä oikeusohjeita on perusteltua soveltaa, että siihen, mitä paikkakuntaa lähtökohtana käyttämällä palkkio ja kulut voidaan tällaisessa tapauksessa määrätä. Merkityksellistä on myös se, että kyse on käytännössä varsin usein esille tulevasta ratkaisutilanteesta ja että tuomioistuinten ratkaisulinjojen yhdenmukaisuus ja ennakoitavuus on tärkeää erityisesti avustajan tehtäviä hoitavien kannalta. Nämä seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että kysymys on ollut sellaisesta oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta tilanteesta, jossa hovioikeuden olisi pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa myös ennakkoratkaisuperusteella.

Avustajan tarpeellisia toimenpiteitä koskeva arviointi muutoin

25. Käräjäoikeus on hyväksynyt A:n palkkiovaatimuksen yhteensä kolmen ja puolen tunnin ajankäytön perusteella. A:n laskusta on pääteltävissä, että vaatimus on hylätty seitsemän, yhteiseltä kestoltaan 1 tunnin 45 minuutin, toimenpiteen osalta. Nämä A:n toimenpiteet ovat koskeneet toimeksiannon vastaanottamista ja siihen liittyneiden kysymysten selvittelyä päämiehen, aikaisemman avustajan ja käräjäoikeuden kanssa.

26. Korkein oikeus toteaa, että oikeusapulain 9 §:ssä säännellystä avustajan vaihtamisesta aiheutuu säännönmukaisesti lisäkustannuksia, jotka johtuvat uuden avustajan toimeksiannon vastaanottamiseen ja asiaan perehtymiseen liittyvästä välttämättömästä ajankäytöstä. Uudellakin avustajalla on oikeus saada tarpeellisiksi katsottavat toimenpiteensä korvatuiksi lain 17 §:n 1 momentin mukaisesti.

27. Käräjäoikeus on edellä mainituilta osin pitänyt A:n laskussaan esittämiä toimenpiteitä tapauksen olosuhteissa tarpeettomina. Korkein oikeus toteaa, että tarpeellisuusharkinnassa keskeistä on arvioida toimenpiteiden merkitystä uuden avustajan tehtävän asianmukaisen hoitamisen kannalta. Avustajan vaihtamiseen johtaneilla syillä voi uudelle avustajalle määrättävän palkkion kannalta enää vain poikkeuksellisesti olla merkitystä.

28. Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeuden ratkaisun, jolla A:n laskussaan esittämiä toimenpiteitä on pidetty tarpeettomina ja palkkiovaatimus niiden osalta on hylätty, lopputuloksen oikeellisuutta on syytä epäillä muutosperusteen edellyttämällä tavalla. Jatkokäsittelylupa olisi siten pitänyt myöntää muutosperusteella myös tältä osin.

Johtopäätös

29. Asiassa on vielä arvioitava, voiko Korkein oikeus, joka myöntää jatkokäsittelyluvan, ottaa asian välittömästi ratkaistavakseen.

30. Kun Korkein oikeus kumoaa hovioikeuden ratkaisun, jossa hovioikeus ei ole myöntänyt valittajalle jatkokäsittelylupaa, asian käsittelyä on pääsääntöisesti jatkettava hovioikeudessa, koska hovioikeus ei ole antanut asiaratkaisua valittajan esittämiin vaatimuksiin (esimerkiksi KKO 2016:57, kohta 20 ja KKO 2013:45, kohta 12). Tätä on perusteltu oikeusastejärjestyksen noudattamisella ja muutoksenhakumahdollisuuksien turvaamisella. Tästä vakiintuneesti noudatetusta lähtökohdasta on kuitenkin toisinaan poikettu, jos kysymys on ollut oikeudellisesti ja oikeudenkäyntiaineistoltaan selvästä asiasta eikä asianosaisen oikeusturvan takaamiseen liittyvistä syistä ole muuta johtunut (ks. KKO 2021:86, kohta 22). Esimerkiksi ratkaisussa KKO 2013:45 avustajan palkkiota koskevaa ratkaisua oli oikaistu yksiselitteisen virheen korjaamiseksi.

31. Nyt kysymys ei ole tämän kaltaisesta oikeudellisesti selvästä tilanteesta, vaan avustajan palkkio- ja kulukorvausoikeutta koskevasta arvioinnista tilanteessa, joka on niin tulkinnanvarainen, että hovioikeuden olisi edellä kohdassa 24 todetulla tavalla pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa ennakkoratkaisuperusteella. Muutoksenhakujärjestelmämme ei, toisin kuin esimerkiksi Ruotsin laki, tunne mahdollisuutta poiketa oikeusastejärjestyksestä jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevissa asioissakaan sillä perusteella, että jatkokäsittelylupa myönnetään ennakkoratkaisuperusteella. Korkein oikeus katsookin, että tässäkään tapauksessa ei ole perustetta poiketa oikeusastejärjestyksestä, vaan asian käsittelyä on syytä jatkaa hovioikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin hovioikeus ei ole myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa. A:lle myönnetään jatkokäsittelylupa.

Asia palautetaan kumotulta osin Itä-Suomen hovioikeuteen, jonka on omasta aloitteestaan jatkettava valituksen käsittelyä.

Muilta osin hovioikeuden päätöstä ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Ari Kantor, Tuomo Antila (eri mieltä), Lena Engstrand ja Jussi Tapani (eri mieltä). Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Tapani: Olen samaa mieltä ratkaisun perusteluista kohtien 1–28 osalta.

Katson Korkeimman oikeuden ratkaisusta poiketen, että asiaa ei ole syytä palauttaa hovioikeuteen jatkokäsittelyä varten, vaan valituksessa esitetyt vaatimukset voidaan ratkaista suoraan Korkeimmassa oikeudessa. Perustelen kantaani seuraavasti.

Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on jatkokäsittelylupajärjestelmän voimaantulosta lähtien pidetty pääsääntönä sitä, että Korkeimman oikeuden myöntäessä valituksen johdosta jatkokäsittelyluvan asia palautetaan hovioikeuteen käsittelyn jatkamiseksi siellä. Tätä on perusteltu oikeusastejärjestyksen noudattamisella.

Pääsäännöstä on poikettu ratkaisussa KKO 2013:45. Poikkeamista perusteltiin sillä, että asiassa oli kysymys vain siitä, oliko puolustajalle maksettava valtion varoista palkkio ja korvaus kuluista päämiehen kanssa käydyn yksittäisen neuvottelun osalta. Syyttäjä oli Korkeimmassa oikeudessa katsonut, että puolustajalle olisi tullut maksaa hänen vaatimansa palkkio ja korvaus. Valituksen ratkaisemiseksi tarpeellinen oikeudenkäyntiaineisto oli Korkeimmassa oikeudessa käsillä. Korkein oikeus katsoi, että tällaisessa tilanteessa oikeudenkäynnin joutuisuuteen ja taloudellisuuteen liittyvät syyt puolsivat niin vahvasti asian ratkaisemista välittömästi Korkeimmassa oikeudessa, että oikeusastejärjestyksestä voitiin perustellusti poiketa. Tämän vuoksi Korkein oikeus otti puolustajan valituksen välittömästi ratkaistavakseen. Myös Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2014:40 on viitattu mahdollisuuteen poiketa pääsäännöstä (kohta 12).

Korkein oikeus on julkaisemattomassa ratkaisussaan 13.10.2021 nro 1559 jatkokäsittelyluvan myönnettyään ottanut valituksen suoraan ratkaistavakseen. Korkein oikeus totesi, että valitus koski ainoastaan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevaa ratkaisua ja että valituksen ratkaisemiseksi tarpeellinen oikeudenkäyntiaineisto oli Korkeimmassa oikeudessa käsillä. Ratkaisun lopputulosta voitiin Korkeimman oikeuden mukaan myös pitää varsin selvänä. Korkein oikeus katsoi ottaen huomioon asian selvitetyn tilan ja oikeudenkäynnin joutuisuuteen liittyvät syyt, että asia oli tarkoituksenmukaista ottaa välittömästi ratkaistavaksi Korkeimmassa oikeudessa.

Totean, että laissa ei ole säännöksiä siitä, missä tilanteissa muutoksenhakutuomioistuin voi kumotessaan alemman tuomioistuimen ratkaisun ottaa asian suoraan ratkaistavakseen ja missä tilanteissa asia on palautettava alempaan tuomioistuimeen. Tätä koskevat periaatteet ovat muotoutuneet oikeuskäytännössä. Kuten edellä selostetuista Korkeimman oikeuden ratkaisuistakin ilmenee, jatkokäsittelyluvan edellytyksiä koskevissa asioissa voidaan tältä osin noudattaa samoja periaatteita kuin muun tyyppisissä tilanteissa.

Muissakaan kuin jatkokäsittelyluvan edellytyksiä koskevissa asioissa oikeusastejärjestyksen noudattamista ei ole oikeuskäytännössä pidetty ehdottomana prosessiperiaatteena, vaan sitä sovelletaan tapauskohtaiseen harkintaan perustuen. Vakiintuneesti noudatetun käytännön mukaan muutoksenhakutuomioistuin voi oikeusastejärjestyksen estämättä ottaa kantaa sellaisiin kysymyksiin, joihin alemmalla tuomioistuimella ei ole ollut tarvetta ottaa kantaa, kun se on ratkaissut asian toisenlaisen lähestymistavan pohjalta. Jos esimerkiksi kanne tai syyte on alemmassa tuomioistuimessa hylätty ja se muutoksenhakutuomioistuimessa hyväksytään, muutoksenhakutuomioistuin ratkaisee asian pääsääntöisesti suoraan esimerkiksi vastaajan suoritusvelvollisuuden määrän tai rangaistuksen määräämisen osalta, vaikka alempi tuomioistuin ei ole ottanut tähän kantaa. Toisinaan asia on tällaisissa tilanteissa oikeusastejärjestykseen viitaten palautettu alempaan tuomioistuimeen, kun kyse on pääasiaratkaisun tekemisestä uudelta pohjalta (esimerkiksi KKO 2020:72, kohta 22). Sen sijaan oikeudenkäynnin kustannusten korvaamista tai muita vastaavia sivuvaatimuksia koskevien ratkaisujen osalta näin ei kuitenkaan vakiintuneesti menetellä, vaikka ne tulisivatkin muutoksenhakutuomioistuimen ratkaistaviksi uudenlaisen lähtökohdan pohjalta esimerkiksi tilanteessa, jossa alemmassa tuomioistuimessa hyväksytty kanne tai syyte muutoksenhakutuomioistuimessa hylätään.

Katson, että oikeusastejärjestyksestä on myös jatkokäsittelyluvan edellytyksiä koskevissa asioissa perusteltua poiketa varsin matalalla kynnyksellä silloin, kun kysymys on vain oikeudenkäynnin kustannusten korvaamisesta tai muusta sivuvaatimuksen luonteisesta asiasta. Katson siten, että oikeusastejärjestys ei estä Korkeinta oikeutta ottamasta käsillä olevassa asiassa välittömästi ratkaistavakseen kysymystä avustajan oikeudesta palkkioon ja matkakulujen korvaukseen, vaikka kysymys oikeudesta palkkioon ja korvaukseen ei olekaan yhtä selvä kuin ratkaisujen KKO 2013:45 ja 13.10.2021 nro 1559 kohteena olleissa tapauksissa. Oikeuskäytännössä ei ole kaikissa muissakaan tilanteissa edellytetty asian olevan oikeudellisesti selvä, jotta se voidaan ottaa suoraan ratkaistavaksi muutoksenhakutuomioistuimessa (ks. KKO 2021:86, kohdat 23 ja 24). Oikeudenkäyntikirjelmien sisällön perusteella myös kumpikin asianosainen vaikuttaa pitäneen itsestään selvänä, että asia ratkaistaan suoraan Korkeimmassa oikeudessa sitä hovioikeuteen palauttamatta.

Totean lisäksi, että sekä asianajaja A:n että syyttäjän käsitykset asiasta ovat jo Korkeimman oikeuden tiedossa. Myös kaikki muu asian ratkaisemiseksi tarpeellinen oikeudenkäyntiaineisto on Korkeimmassa oikeudessa käsillä. Asiassa on siis kyse vain A:n vaatimusten hyväksymisen edellytyksiä koskevasta oikeudellisesta harkinnasta. Tämä harkinta voidaan tehdä vaikeuksitta Korkeimmassa oikeudessa, vaikka pohjana ei olekaan hovioikeuden asiaratkaisua, vaan käräjäoikeuden asiaratkaisu ja hovioikeuden ratkaisu, jolla jatkokäsittelylupaa ei ole myönnetty.

Korkein oikeus on jatkokäsittelyluvan edellytyksiä koskevassa ratkaisussa KKO 2018:85 katsonut (kohta 13), että hovioikeuden on ennakkoratkaisuperusteen täyttymistä harkitessaan perusteltua ottaa huomioon jatkokäsittelylupaa koskevan ratkaisunsa merkitys koko muutoksenhakujärjestelmän toimivuuden kannalta. Ratkaisussa on kiinnitetty huomiota siihen, että Korkeimman oikeuden mahdollisuudet antaa ennakkopäätöksiä esimerkiksi uuden lainsäädännön soveltamisen yhteydessä esille tulevista tulkintaongelmista vaikeutuvat huomattavasti, jos hovioikeudet eivät myönnä jatkokäsittelylupia asioissa, joissa näihin tulkintaongelmiin voidaan ottaa kantaa.

Vastaavat näkökohdat on perusteltua ottaa huomioon harkittaessa asian tarkoituksenmukaista jatkokäsittelyä tilanteessa, jossa Korkein oikeus myöntää jatkokäsittelyluvan ennakkoratkaisuperusteella. Jos asia ratkaistaisiin suoraan Korkeimmassa oikeudessa, Korkein oikeus pääsisi antamaan ennakkopäätöksen siitä oikeuskysymyksestä, joka on Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdassa 24 arvioitu niin epäselväksi, että Korkeimman oikeuden mukaan hovioikeuden olisi pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa ennakkoratkaisuperusteella. Myös tämä näkökohta puoltaa asian ratkaisemista suoraan Korkeimmassa oikeudessa.

Näillä perusteilla katson, että A:n valituksessaan esittämät vaatimukset on otettava Korkeimmassa oikeudessa suoraan ratkaistaviksi.

Oikeusneuvos Antila: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Tapani.