KKO:2021:5

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Etelä-Karjalan käräjäoikeuden tuomio 13.2.2019 nro 19/106583

Käräjäoikeus tuomitsi A:n syyttäjän syytteestä, johon asianomistaja B oli yhtynyt, törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen ja velvoitti tämän suorittamaan asianomistajalle korvaukseksi kärsimyksestä 10 000 euroa sekä korvaamaan valtiolle puolustajalleen valtion varoista maksetun palkkion.

Käräjäoikeus totesi, että B:n kertomus hyväksikäyttöteoista oli uskottava ja sitä tuki asianomistajan äidin kertomus. A:n kertomukseen liittyi sen sijaan sen luotettavuutta heikentäviä tekijöitä. Muusta todistelusta ei löytynyt tukea A:n esittämälle vaihtoehtoiselle tapahtumainkululle siitä, että asianomistaja olisi muistellut A:n päällä vapaaehtoisesti leikkimäänsä heppaleikkiä. A:n syyllistymisestä syytteessä kuvattuun tekoon ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä.

Käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että A oli 4.11.2015–1.9.2016 välisenä aikana neljällä eri kerralla nostanut B:n päälleen ja liikutellut tätä sukupuolielimensä päällä siten, että B:llä on ollut jalassaan vain alushousut. Alushousut ovat A:n toiminnan johdosta painuneet B:n sukupuolielimeen. Rikos oli ollut omiaan aiheuttamaan B:lle erityistä vahinkoa hänen ikänsä ja kehitystasonsa vuoksi sekä myös hänen A:ta kohtaan tuntemansa luottamuksen vuoksi. Rikosta oli hyväksikäyttötekojen lukuisuuden sekä tekojen luonteen ja tekotavan perusteella pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Paula Lehmusjärvi sekä lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 22.10.2019 nro 19/145267

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte ja siihen perustuvat korvausvaatimukset hylätään. Hän vaati toissijaisesti, että vankeusrangaistusta alennetaan ja se lievennetään ehdolliseksi ja että korvaus kärsimyksestä alennetaan 2 000 euroksi.

Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn, hylkäsi syytteen ja kumosi käräjäoikeuden tuomion. A:n puolustajalle hovioikeudessa valtion varoista maksettu palkkio jäi valtion vahingoksi.

Hovioikeus totesi asiassa käyneen ilmi, että asianomistajan äiti oli keskustellut asianomistajan kanssa tapahtumista useasti ennen tämän oikeuspsykologista haastattelua. Asianomistajan äiti oli ollut järkyttynyt lapsen kertomasta ja reagoinut siihen voimakkaasti lapsen nähden. Tarkempaa selvitystä äidin ja lapsen välisistä keskusteluista ei ollut esitetty. Hovioikeus katsoi, että tässä tilanteessa ei voitu sulkea pois sitä, ettei äidin kanssa käydyillä keskusteluilla tai äidin vahvalla tunnereaktiolla olisi voinut olla vaikutusta asianomistajan muistikuvien muotoutumiseen ja sisältöön sekä haastatteluissa kertomaan. Asianomistaja B:n kertomuksen syntyyn liittyi siten piirteitä, jotka kokonaisuutena objektiivisesti arvioiden horjuttivat hänen kertomuksensa luotettavuutta. Tähän nähden A:n esittämä ja olennaisilta osin muuttumattomana pysynyt vaihtoehtoinen tapahtumainkulku siitä, että kysymyksessä oli ollut heppaleikki, oli siinä määrin todennäköinen, ettei sen olemassaoloa voitu riittävällä varmuudella poissulkea. A:n syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Riitta-Liisa Rautsi, Sisko Heimonen ja Tero Vauhkonen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:lle myönnettiin valituslupa.

B vaati valituksessaan, että A tuomitaan käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin rangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja että hänet velvoitetaan suorittamaan korvausta kärsimyksestä 10 000 euroa korkoineen.

A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Siinä tapauksessa, että A:n katsottaisiin syyllistyneen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, kohtuulliseksi rangaistukseksi tulisi katsoa 1 vuoden 4 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus ja korvaukseksi kärsimyksestä enintään 2 000 euroa.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti suullisen käsittelyn.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu asianosaisten kuulemisesta videoyhteydellä

Asian tausta

1. Asianomistaja on valituksessaan pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista. Korkeimman oikeuden ilmoitettua asianosaisille harkitsevansa suullisen käsittelyn toimittamista henkilötodistelun vastaanottamiseksi asianomistaja on nimennyt äitinsä ja A puolestaan itsensä kuultavaksi. A on lisäksi pyytänyt, että suullinen käsittely toteutettaisiin siten, että A ja hänen puolustajakseen määrätty asianajaja voisivat osallistua käsittelyyn videoyhteyden välityksellä Etelä-Karjalan käräjäoikeudesta.

2. A on perustellut pyyntöään tarpeettoman riskinoton välttämisellä valtakunnallisessa koronavirustilanteessa, kun otetaan erityisesti huomioon virusepidemian voimakkuus pääkaupunkiseudulla. A on lisäksi tuonut esiin, että hänen puolustajansa saattaa terveydentilansa vuoksi kuulua koronaviruksen riskiryhmään. A on myös todennut, että hänen ja hänen puolustajansa tulisi olla samassa paikassa, jotta he voivat tarvittaessa keskustella istunnon aikana.

3. Asianomistaja ei ole pitänyt videoyhteydellä tapahtuvaa kuulemista ongelmallisena.

Sovellettavat oikeusohjeet

4. Suullinen käsittely on päätetty toimittaa henkilötodistelun vastaanottamiseksi. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvussa ei ole tarkempia säännöksiä suulliseen käsittelyyn osallistumisesta videoyhteyden välityksellä tai mainitulla tavalla tapahtuvasta todistelun vastaanottamisesta.

5. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (jäljempänä rikosoikeudenkäyntilain) 8 luvun 13 §:n 1 momentin mukaan rikosasian asianosainen saa osallistua suulliseen käsittelyyn käyttäen teknistä tiedonvälitystapaa, jossa käsittelyyn osallistuvilla on puhe- ja näköyhteys keskenään, jos hän siihen suostuu ja tuomioistuin katsoo sen soveliaaksi. Vastaajan ja asianomistajan kuulemiseen todistelutarkoituksessa käyttäen teknistä tiedonvälitystapaa sovelletaan kuitenkin oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 52 ja 56 §:ää. Hallituksen esityksen (HE 200/2017 vp s. 48) mukaan mainittua rikosoikeudenkäyntilain säännöstä voitaisiin soveltaa eräin poikkeuksin kaikkiin suullisiin käsittelyihin.

6. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 52 §:n mukaan todistelutarkoituksessa kuultavaa asianosaista sekä todistajaa ja asiantuntijaa voidaan säännöksessä mainituin edellytyksin kuulla pääkäsittelyssä hänen henkilökohtaisesti läsnä olematta käyttäen videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa, jossa istuntoon osallistuvilla on puhe- ja näköyhteys keskenään. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 106/1978 vp s. 19) mukaan Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä muun ohella todistajat kuultaisiin oikeudenkäymiskaaren 17 luvussa säädetyn mukaisesti.

7. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että mainittuja säännöksiä videoyhteydellä tapahtuvasta osallistumisesta ja todistelun vastaanottamisesta voidaan soveltuvin osin soveltaa myös Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä.

8. Asianomistajan äidin ja vastaajan kertomusten vastaanottamista videoyhteyden välityksellä tulee tässä tapauksessa arvioida oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 52 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella. Säännöksen mukaan asianosaista voidaan kuulla muun ohella videoneuvottelua käyttäen, jos tuomioistuin harkitsee tämän soveliaaksi ja jos kuultavan kertomuksen uskottavuutta voidaan luotettavasti arvioida ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan pääkäsittelyssä.

9. Sovellettavaksi tuleva 3 kohdan säännös vastaa aiemmin voimassa ollutta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 34 a §:n 1 momentin 2 kohdan (360/2003) säännöstä henkilötodistelun vastaanottamisesta kuva- ja ääniyhteyden välityksellä. Viimeksi mainitun säännöksen säätämiseen johtaneissa esitöissä (HE 190/2002 vp s. 31) on todettu olevan selvää, että todistajan välitön kuuleminen tuomioistuimessa läsnä olevana antaa tuomioistuimelle parhaat mahdollisuudet arvioida hänen kertomuksensa uskottavuutta. Suullisen todistelun uskottavuuden arviointi ei kuitenkaan aina ole kovin vaikea tehtävä, ja siksi näissä tilanteissa voidaan ehdottomasta todistelun välittömyysperiaatteesta joskus poiketa. Näin on esimerkiksi tilanteissa, joissa kuullaan asiantuntijaa tai niin sanottua asiantuntevaa todistajaa kysymyksestä, joka ei ole erityisen altis uskottavuusongelmille. Olisi kuitenkin viime kädessä tuomioistuimen harkinnassa, milloin se katsoo voivansa luotettavasti arvioida kuultavan kertomuksen uskottavuutta ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan. Videoneuvottelussa henkilöä voidaan kuulla siten, että tilanne on pitkälle samankaltainen kuin henkilöä välittömästi tuomioistuimen pääkäsittelyssä kuultaessa. Luonnollisesti tähän voi vaikuttaa käytetyn tekniikan laatu. Videoneuvottelussa toteutuvat joka tapauksessa pitkälti sekä suullisuus että välittömyys, ja se voisi siten tulla kysymykseen useammin kuin pelkkä puhelinneuvottelu.

10. Korkein oikeus ei ole antanut ennakkoratkaisua videokuulemisesta tuomioistuimessa. Puhelinkuulemisesta on sen sijaan annettu useita ennakkopäätöksiä. Ratkaisussa KKO 2007:82 katsottiin, että hovioikeuden pääkäsittelyyn törkeän kiristyksen yritystä koskevassa asiassa henkilökohtaisesti todistelutarkoituksessa kuultavaksi kutsuttua asianomistajaa ei olisi saanut kuulla puhelimitse, kun asianomistajan hovioikeudessa antaman kertomuksen uskottavuuden arviointi oli valituksen käsittelyn kannalta keskeinen ja kiistanalainen kysymys.

11. Korkein oikeus totesi edellä mainitussa ratkaisussaan (kohdat 7 ja 8) lain esitöihin viitaten, että puhelimitse kuuleminen oli tarkoitettu sellaisiin tilanteisiin, joissa uskottavuuden arviointi oli helppoa tai joissa ei oikeastaan ollut kyse lainkaan kuultavan uskottavuudesta. Sitä vastoin se ei tulisi kysymykseen, jos kuultavan kertomuksen uskottavuudesta olisi mahdollisesti tulossa kiistaa (HE 190/2002 vp s. 32–33). Korkein oikeus totesi edelleen, että asianosaisten suostumuksella saattoi olla merkitystä lähinnä silloin, kun arvioitiin, oliko kuulemista pidettävä soveliaana. Sen sijaan uskottavuusedellytystä oli harkittava etupäässä muilla perusteilla.

12. Ratkaisussa KKO 2013:68 käräjäoikeus oli kuullut liikenneturvallisuuden vaarantamista koskevan asian pääkäsittelyssä tuolloin sairaana ollutta todistajaa puhelimitse ja perusti näyttöratkaisunsa tähän kertomukseen. Koska asian ratkaisu riippui käräjäoikeudessa kuultujen henkilöiden kertomusten uskottavuudesta, tällainen kuuleminen ei ollut oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 34 a §:ssä tarkoitetulla tavalla soveliasta.

13. Ratkaisussa KKO 2014:78 katsottiin puolestaan, että muun ohessa tapon yritystä koskevan asian laatu ja erikoislääkärin lausuman merkitys näytön arvioinnissa olivat jo ennalta arvioiden edellyttäneet, että todistajan kuuleminen tapahtui asiassa välittömästi eikä vain puhelimen välityksellä. Puhelimitse kuultaessa erikoislääkäri ei ollut voinut tehdä havaintoja asianosaisista tai tekovälineenä olleesta veitsestä. Puhelinkuulemisen ei katsottu olleen soveliasta.

Poikkeusolot ja niiden merkitys

14. Valtioneuvosto on päättänyt 16.3.2020 (VNK/2020/31), että koronavirustilanteen vuoksi Suomessa vallitsevat valmiuslain 3 §:n 3 ja 5 kohdassa tarkoitetut poikkeusolot, ja se on ottanut käyttöön valmiuslain eräitä toimivaltuuksia erityisillä valtioneuvoston käyttöönottoasetuksilla. Valtioneuvosto on päättänyt 15.6.2020 (VNK/2020/81) poikkeusolojen päättymisestä 16.6.2020, ja valmiuslain toimivaltuuksien käyttöä koskevat käyttöönottoasetukset on kumottu.

15. Korkein oikeus toteaa, että esimerkiksi aluehallintoviraston toimivaltuuksiensa nojalla sittemmin antamat määräykset yleisötilaisuuksien järjestämisestä eivät koske tuomioistuinten istuntokäsittelyjä. Tuomioistuinviraston koronaviruspandemian vuoksi antama ohje tuomioistuimille (18.3.2020) on puolestaan sisältänyt lähinnä käytännön suosituksia muun ohella etäyhteyksien käytöstä istuntokäsittelyissä.

16. Oikeudenkäynnit on pyrittävä järjestämään turvallisesti vaarantamatta tarpeettomasti niihin osallistuvien terveyttä. Videoyhteyksien käyttäminen voi osaltaan mahdollistaa oikeudenkäyntien järjestämisen turvallisesti. Korkein oikeus toteaa, että videoyhteyden käyttämistä oikeudenkäynnissä koskevia säännöksiä ei ole kuitenkaan muutettu edellä mainittujen poikkeusolojen seurauksena. Näin ollen koronaviruspandemia ei ole merkinnyt poikkeusolojen aikana 16.3.–15.6.2020 perustetta poiketa oikeudenkäymiskaaressa tai rikosoikeudenkäyntilaissa säädetyistä videokuulemisen käyttämisen edellytyksistä.

Korkeimman oikeuden arvio videokuulemisen soveltuvuudesta tässä tapauksessa

Asianosaisten kannanotot ja arvioinnin lähtökohdat

17. A on edellä kerrotulla tavalla pyytänyt omaa kuulemistaan videoyhteyden välityksellä. Myös asianomistaja on antanut suostumuksensa videokuulemiseen ja nimennyt äitinsä kuultavaksi.

18. Korkein oikeus toteaa, että pääsääntönä olevasta asianosaisen välittömästä kuulemisesta tuomioistuimessa voidaan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 52 §:n 3 kohdan nojalla poiketa vain, jos kuultavan kertomuksen uskottavuusedellytys täyttyy ja tuomioistuin harkitsee kuulemisen soveliaaksi (soveliaisuusedellytys, KKO 2007:82, kohta 6). Kuten edellä selostetuista oikeusohjeista ilmenee, asianosaisten kanta etäkuulemiseen ei ole ratkaiseva, vaan se vaikuttaa lähinnä kuulemisen soveliaisuuden harkintaan. Myös koronavirustilanteen aiheuttamalla tarpeella videoyhteyden käyttämiseen voi olla vaikutusta lähinnä soveliaisuusarvioinnissa. Edellä mainitusta ratkaisusta KKO 2007:82 ilmenevin tavoin lainkohtaa sovellettaessa on kuitenkin ensin selvitettävä, täyttyykö uskottavuusedellytys.

Uskottavuusedellytys

19. Asiassa on kysymys näytön arvioinnista törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa rikosasiassa, jossa A on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Suullinen käsittely on määrätty toimitettavaksi A:n sekä asianomistajan äidin kuulemiseksi todistelutarkoituksessa. Korkeimmassa oikeudessa on siten kysymys paitsi todisteena esitetystä lapsen videoidusta kertomuksesta ilmenevän asianomistajan kertomuksen, myös tämän äidin ja A:n kertomuksen uskottavuuden arvioinnista. Kysymys on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 52 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla siitä, voidaanko asianomistajan äidin ja A:n kertomuksen uskottavuutta luotettavasti arvioida ilman heidän henkilökohtaista läsnäoloaan suullisessa käsittelyssä.

20. Korkein oikeus toteaa, että moitteettomasti toimivan videoyhteyden välityksellä tapahtuvassa kuulemisessa kuultavan kertomus välittyy tuomioistuimelle ja muille oikeudenkäynnin osapuolille merkittävästi paremmin kuin häntä puhelimitse kuultaessa. Puhelimitse kuultavasta ei voi tehdä näköhavaintoja eikä hänen kertomuksensa uskottavuuden luotettava arviointi ole edellä kuvatun oikeuskäytännön mukaisesti useinkaan mahdollista. Puhelinkuulemista koskevat Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisut eivät siten sellaisenaan sovellu arvioitaessa sitä, täyttyykö uskottavuusedellytys kuultavaa videoyhteyden välityksin kuultaessa.

21. Vaikka videokuuleminen mahdollistaa puhelinkuulemista selvästi pidemmälle menevien välittömien havaintojen tekemisen kuultavasta, tuomioistuin ei voi kuitenkaan edes hyvälaatuisen videoyhteyden välityksellä havainnoida kuultavan olemusta, ilmeitä, eleitä, äänensävyjä, puhetapaa tai tunnereaktioita aivan samalla tavalla kuin häntä välittömästi tuomioistuimessa läsnä olevana kuultaessa. Toisaalta kuten ratkaisussa KKO 2013:96 (kohta 8 ja siinä viitatut lähteet) on todettu, vallitsevan oikeuspsykologisen käsityksen mukaan henkilötodistelun luotettavuutta ei voida juurikaan perustaa henkilön puhetavasta, ilmeistä ja eleistä taikka tunnereaktiosta oikeudenkäynnissä tehtävien havaintojen ja vaikutelmien varaan, vaan suurempi merkitys on kertomuksella itsellään, kuten sen keskeisen sisällön johdonmukaisuudella, realistisuudella ja muuttumattomuudella sekä yksityiskohtien runsaudella.

22. Tässä asiassa syytteen mukainen tapahtumainkulku on jäljempänä tarkemmin kerrotulla tavalla osaksi riidaton, ja kysymys on pitkälti A:n tapahtumista esittämän vaihtoehtoisen selityksen arvioinnista. Asianomistajan äidin kuulemisella on ollut tarkoitus selvittää seikkoja, joiden kuulemiseen ei myöskään lähtökohtaisesti liity merkittäviä uskottavuuden arviointiin liittyviä ongelmia. A:ta ja asianomistajan äitiä on kuultu välittömästi kahdessa alemmassa oikeusasteessa ja heidän kertomuksensa on kirjattu alempien oikeuksien tuomioihin. Nämä sekä edellä todetut kertomuksen uskottavuuden arviointiin vaikuttavat perusteet huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että kuultavien kertomusten uskottavuutta voidaan käsillä olevassa asiassa arvioida videoyhteyden välityksellä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 52 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla luotettavasti.

Soveliaisuusedellytys

23. Videokuulemisen soveliaisuudesta Korkein oikeus toteaa, että A on itse pyytänyt videokuulemista ja asianomistaja on suostunut siihen. Videokuulemisen soveliaisuuteen voi asianosaisten suostumusten lisäksi vaikuttaa muun ohella peruste, jolla etäyhteyden käyttämistä pyydetään, jutun laatu ja laajuus, kuultavien henkilöiden lukumäärä ja rooli, käytettävän tekniikan laatu ja luotettavuus sekä se, kyetäänkö salassa pidettävän aineiston luottamuksellisuus varmistamaan etäolosuhteissa.

24. Vastaaja A on videoyhteyden käytön perusteena vedonnut yhteiskunnassa vallitsevaan koronavirustilanteeseen ja erityisesti puolustajan terveydentilaan, jonka merkitystä vallitsevassa pandemiatilanteessa Korkeimmalla oikeudella ei ole aihetta arvioida ilmoitetusta poikkeavalla tavalla. Selvää on, että A:lla on oikeus käyttää valitsemaansa puolustajaa. Sellaista ratkaisua, joka tosiasiassa pakottaisi A:n vaihtamaan puolustajaa, ei voida näin ollen lähtökohtaisesti pitää perusteltuna. Videoyhteyden soveliaisuutta puoltaa myös se, että vallitsevassa pandemiatilanteessa puolustajan terveydentilan vuoksi välttämättömien poikkeusjärjestelyiden ajallinen kesto on vaikeasti ennakoitavissa.

25. Tässä asiassa on kysymys suhteellisen tavanomaisesta seksuaalirikosasiasta, jossa on nimetty vain vähän henkilötodistelua. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä on tarkoitus kuulla ainoastaan vastaaja A:ta sekä asianomistajan äitiä todistelutarkoituksessa. Jutun jo selvitetty tila ja henkilötodistelun vähäisyys puoltavat myös johtopäätöstä videoyhteyden käyttämisen soveliaisuudesta.

26. Kun kuuleminen toteutetaan toisesta tuomioistuimesta videoyhteyden välityksellä, kuten tässä tapauksessa, tekniikan toimivuus voidaan tavanomaisesti turvata. Tällöin myös käytetty yhteys on suojattu ja siten soveltuu salassa pidettävää aineistoa sisältävän seksuaalirikosasian käsittelyyn.

27. A on käräjäoikeudessa tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hovioikeus on hylännyt syytteen, ja asianomistajalle on myönnetty valituslupa Korkeimmassa oikeudessa. Korkeimman oikeuden suullista käsittelyä harkittaessa asia on ollut vireillä yhteensä noin kolme vuotta. Koronaviruspandemian kestoa ja kehittymistä on mahdoton ennustaa, mutta on hyvin todennäköistä, että virustilanne asettaa suulliseen käsittelyyn osallistuvien terveyden suojaamiseen liittyviä lisävaatimuksia vielä lähitulevaisuudessa. Myös asian joutuisaa käsittelyä koskevat painavat syyt puoltavat videokuulemisen katsomista soveliaaksi tässä asiassa.

28. Korkein oikeus katsoo edellä mainituilla perusteilla, että asianosaisten osallistumista oikeudenkäyntiin ja kuulemista videoyhteyden välityksellä voidaan tässä asiassa pitää rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 13 §:n 1 momentissa ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 52 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla soveliaana.

Lopputulos

29. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että asianomistajan äiti ja A voivat osallistua videoyhteydellä Korkeimman oikeuden suulliseen käsittelyyn ja heitä voidaan mainitussa käsittelyssä kuulla videoyhteyttä käyttäen.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian käsittely alemmissa oikeusasteissa

30. A:lle on käräjäoikeudessa vaadittu rangaistusta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (tekoaika 4.11.2015–1.9.2016) sillä perusteella, että A oli neljällä eri kerralla nostanut päälleen tekoaikaan 8–9-vuotiaan asianomistajan ja liikutellut tätä sukupuolielimensä päällä siten, että asianomistajalla oli ollut jalassaan vain alushousut. Syytteen mukaan alushousut ovat A:n toiminnan johdosta painuneet asianomistajan sukupuolielimeen. Mainitut seksuaaliset teot olivat olleet omiaan vahingoittamaan asianomistajan kehitystä. Rikos oli ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle erityistä vahinkoa hänen ikänsä ja kehitystasonsa vuoksi sekä myös hänen A:ta kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen vuoksi. Rikosta oli hyväksikäyttötekojen lukumäärän sekä tekojen luonteen ja tekotavan perusteella pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

31. A on kiistänyt syytteen. Hän on todennut asianomistajan tulleen oma-aloitteisesti hänen päälleen istumaan leikkien heppaleikkiä ja esitellen lelujaan A:n maatessa sängyssä selällään. Tilanteita oli ollut noin neljä eikä niissä ollut ollut mitään seksuaalista. A ei ollut mainituissa tilanteissa riisunut asianomistajaa eikä liikutellut tätä päällään.

32. Käräjäoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli menetellyt syytteessä kerrotulla tavalla ja tuominnut A:n 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen sekä velvoittanut hänet suorittamaan asianomistajalle korvausta kärsimyksestä vaaditut 10 000 euroa.

33. A on valittanut hovioikeuteen ja vaatinut, että syyte ja siihen perustuvat korvausvaatimukset hylätään. A:n kerrottua hovioikeuden pääkäsittelyssä viimeisen heppaleikkitilanteen ajoittumisesta tammikuulle 2017 syyttäjä on tarkistanut syytteen tekoajan päättymään 31.1.2017.

34. Hovioikeus on hylännyt syytteen ja siihen perustuvat muut vaatimukset. Hovioikeus on katsonut, että asianomistajan kertomuksen syntyyn liittyi sellaisia piirteitä, jotka kokonaisuutena objektiivisesti arvioiden horjuttivat hänen kertomuksensa luotettavuutta. Tähän nähden A:n esittämä vaihtoehtoinen tapahtumainkulku oli siinä määrin todennäköinen, ettei sen olemassaoloa voitu riittävällä varmuudella poissulkea. A:n syyllisyydestä jäi siten varteenotettava epäily.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

35. Korkeimmassa oikeudessa on pääasian osalta kysymys asianomistajan kertomuksen arvioinnista ja siitä, onko törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan syytteen tueksi esitetty riittävä näyttö vai jääkö vastaajan syyllisyydestä vaihtoehtoinen selitys huomioon ottaen varteenotettava epäily. Asiassa on lisäksi kysymys siitä, voidaanko asian lopputuloksesta riippuen vastaaja velvoittaa korvaamaan valtiolle puolustajalleen valtion varoista alemmissa tuomioistuimissa maksetut palkkiot.

Sovellettavat oikeusohjeet

36. Tekoaikana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin (540/2011) mukaan, joka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä, tai saa tämän ryhtymään sellaiseen tekoon, on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Sittemmin lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistus on korotettu 15.4.2019 voimaan tulleella lailla (486/2019) kuudeksi vuodeksi.

37. Saman luvun 7 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan, jos lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä a) kohteena on lapsi, jolle rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa, b) rikos tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla tai c) rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi, ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

38. Törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää yhden tai useamman ankaroittamisperusteen lisäksi, että teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Kokonaisarviointiin voivat vaikuttaa esimerkiksi tekijän ja lapsen välinen suhde, heidän ikäeronsa sekä lapsen ikä ja kehitystaso. Tekijän ja lapsen läheinen suhde voi perustella kokonaistörkeyttä heidän välillään olevan luottamussuhteen väärinkäytön vuoksi (HE 282/2010 vp s. 105).

39. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöön sisältyvällä seksuaalisella teolla tarkoitetaan rikoslain 20 luvun 10 §:n 2 momentin mukaan sellaista tekoa, joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen. Lain esitöiden mukaan teon seksuaalinen olennaisuus arvioidaan objektiivisesti ulkonaisesti havaittavista seikoista. Seksuaalisesti olennaisena voidaan yleensä pitää sellaista koskettelemista, joka kohdistuu sukupuolielimiin tai muihin seksuaalisesti erityisen herkkiin kohtiin (HE 6/1997 vp s. 181 ja HE 282/2010 vp s. 109 ja 110). Sukupuolielimen alueen koskettelu voi olla luonteeltaan seksuaalista, vaikka koskettelu tapahtuisi vaatteiden päältä (KKO 2011:102, kohta 6).

40. Teon rangaistavuus edellyttää tahallisuutta. Tekijän on miellettävä, että kysymyksessä on lain tarkoittama seksuaalinen teko ja että se käsillä olevissa olosuhteissa on omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä. Tekijän on täytynyt ymmärtää tekonsa merkitys yleistä mittapuuta käyttäen arvosteltuna. Tahallisuusvaatimus ulottuu myös teon seksuaalisesti olennaiseen luonteeseen (HE 6/1997 vp s. 182 ja HE 282/2010 vp s. 110).

Näytön arvioinnin lähtökohdat

41. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen on esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla.

42. Mainitun luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rikosasiassa kantajan on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Pykälän 2 momentin mukaan tuomion, jossa vastaaja tuomitaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä.

43. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:96 (kohta 5) todennut, että näyttökynnys seksuaalirikoksissa ei ole alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa, vaikka suoran ja yksiselitteisen näytön hankkiminen jo tekojen luonteen vuoksi on usein vaikeaa. Koska lähtökohtana on syyttömyysolettama, näytön hankkiminen on syyttäjän tai asianomistajan vastuulla. Ratkaisussa on edelleen todettu (kohta 6), että näyttökysymykset vaihtelevat tapauksittain, eikä todisteiden arvottamisesta tai punnintamenetelmistä voida antaa kiinteitä ja kaavamaisia ohjeita. Yleisesti noudatettaviin periaatteisiin kuitenkin kuuluu muun muassa, että todisteita arvioidaan objektiivisesti, tasapuolisesti ja yleisten kokemussääntöjen mukaisesti ja myös yksilöidysti ennen kokonaisarvioinnin tekemistä. Jos syytteen tueksi on esitetty riittävää näyttöä, sen kestävyyttä on vielä tarkasteltava asiassa esitettyjen muiden mahdollisten tapahtumainkulkujen valossa. Näitä seikkoja on myös käsiteltävä tuomion perusteluissa.

44. Lisäksi mainitussa ratkaisussa on todettu (kohta 7), että riittävään varmuuteen rikoksesta ja vastaajan syyllisyydestä ei ainakaan yleensä voida päätyä vain sillä, että asianomistajan kertomus keskinäisessä vertailussa katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus. Asianomistajan kertomuksen painoarvoa ei myöskään itsessään lisää se, että asianomistajalla, toisin kuin vastaajalla, on velvollisuus pysyä totuudessa. Asianomistajan todentuntuinen ja vakuuttavakin kertomus tarvitsee virheettömyyden varmistamiseksi tuekseen välillistä näyttöä esimerkiksi väitetyn rikoksen jälkeisistä tapahtumista ja seurauksista.

45. Rikosasian vastaajalla ei ole velvollisuutta esittää syyttömyyttään tukevaa näyttöä. Vastaaja voi kuitenkin kertomuksellaan sekä muilla todisteilla pyrkiä horjuttamaan rangaistusvaatimuksen tueksi esitettyä todistelua tai esittää syytteessä väitettyyn nähden vaihtoehtoisen selityksen. Ratkaisussa KKO 2013:96 (kohta 9) todetulla tavalla myös tällöin on lähtökohtana, että vastaajan ei edellytetä puolustautuakseen voivan esittää vastanäyttöä syyttäjän todistelulle tai vakuuttavaa todistelua oman kertomuksensa paikkansapitävyydestä. Vastaajan kertomusta on arvioitava sen kannalta, onko esitetty vaihtoehtoinen tapahtumienkulku olennaisilta osiltaan mahdollinen ja siinä määrin todennäköinen, ettei sen olemassaoloa voida sulkea pois riittävällä varmuudella. Ennen kuin syytteelle vaihtoehtoista tapahtumainkulkua koskevan vastaajan kertomuksen epäuskottavuudelle voidaan antaa merkitystä syytteen tueksi esitetyn näytön todistusvoimaa harkittaessa, edellytetään, että rikosasian kantaja on esittänyt riittävän vahvan näytön syytteen tueksi (KKO 2017:12, kohta 11). Lopuksi arvioitavaksi jää, riittääkö näytön todistusarvo kokonaisarvioinnissa ylittämään tuomitsemiskynnyksen.

Riidaton tausta ja asiassa esitetty näyttö

Asian riidaton tausta

46. A on väitettynä tekoaikana seurustellut asianomistajan äidin kanssa. He olivat asuneet osan aikaa samassa rapussa sijaitsevissa huoneistoissa. Asianomistajan äidin ja A:n tuttavuus oli alkanut jo ennen rangaistusvaatimuksessa mainittua tekoaikaa, ja asianomistaja oli ollut 4-vuotias, kun A oli tavannut hänet ensimmäisen kerran. A ja tämän alaikäinen poika sekä asianomistajan perhe olivat viettäneet paljon aikaa yhdessä aikuisten parisuhteen aikana ja tulleet hyvin toimeen keskenään. Asianomistajan äiti oli myös ajoittain antanut väitettyyn tekoaikaan 8–9-vuotiaan asianomistajan A:n hoitoon. A on joinakin kertoina ennen koulupäivän alkua tai koulupäivän jälkeen ollut myös yksin vastuussa asianomistajasta tämän äidin ollessa töissä. Asianomistaja oli välillä käynyt A:n kotona tapaamassa tämän poikaa ilman, että asianomistajan äiti oli ollut mukana.

47. Nyt kysymyksessä oleva rikosepäily oli tullut ilmi 3.6.2017, kun asianomistaja oli kotona ollessaan tullut omasta huoneestaan sohvalle istumaan ja alkanut itkeä kyyryssä. Asianomistajan äidin kysyttyä syytä itkemiselle asianomistaja oli kertonut kokemuksistaan. Tämän jälkeen äiti oli lähes välittömästi eli 6.6.2017 tehnyt rikosilmoituksen.

48. Riidatonta on edelleen, että asianomistaja oli jonkin aikaa ennen äidille kertomistaan päätynyt internetissä seksuaalista aineistoa sisältävälle sivustolle etsiessään verkosta erään laulun musiikkivideota. Asianomistaja oli lisäksi kuullut ystävältään tilanteesta, jossa ystävää olisi pyydetty näyttämään tämän läheiselle henkilölle rintansa.

Asianomistajan kertomus

49. Asianomistaja on alle 15-vuotias, joten häntä ei ole kuultu henkilökohtaisesti tuomioistuimessa. Asianomistajaa on kuultu esitutkinnassa 30.6.2017 eli noin kuukausi rikosepäilyn syntymisen jälkeen. Toinen, vastakysymysten takia tehty täydentävä kuuleminen on tapahtunut 12.12.2017. Kuulemiset on poliisin pyynnöstä suorittanut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksikkö. Asiassa on esitetty todisteena asianomistajan kuulemisista esitutkinnassa tehdyt videotallenteet ja haastattelujen litteroinnit.

50. Asianomistaja on ensimmäisen haastattelun aluksi kertonut haastattelijalle harrastavansa ratsastusta ja pitävänsä hevosista. Hän on lisäksi kertonut jännittävänsä haastattelua ja tienneensä, mistä hän oli tullut juttelemaan.

51. Asianomistaja on kertonut syytteenalaisista tapahtumista, että hän oli ollut käymässä A:n kotona tämän pojan luona ja mennyt tuossa yhteydessä tervehtimään myös makuuhuoneessa ollutta A:ta. A, joka oli maannut sängyssä alushousut jalassaan, oli pyytänyt asianomistajaa riisumaan housunsa. A oli riisunut asianomistajan housut ja pyytänyt tulemaan päällensä istumaan tavalla, jota kuvaillessaan asianomistaja on tuonut esiin sanan ”seksi”. Asianomistaja oli mennyt sängyssä selällään maanneen A:n päälle istumaan. A oli ruvennut liikuttelemaan päällään ollutta asianomistajaa edestakaisin pitäen samalla kiinni hänen lantiostaan tai reisistään. Tilanne oli päättynyt, kun A oli lopettanut liikuttelun. Asianomistaja ei ollut ymmärtänyt, mistä oli kyse, ja tilanne oli tuntunut hänestä oudolta. Asianomistaja ei ole kyennyt yksilöimään, kuinka monta kertaa kuvatunlainen tilanne oli toistunut, mutta joka tapauksessa enemmän kuin yhden, ainakin kaksi kertaa.

52. Asianomistaja on vielä kertonut, että A:n olemus oli edellä kuvatuissa tilanteissa ollut jännittyneen oloinen (”niinku jännittäis jotain”), hän oli liikuttaessaan päällään ollutta asianomistajaa hengittänyt raskaasti (asianomistaja on kuulemisessa kuvannut tilannetta hengittämällä äänekkäästi) ja tärissyt (”et ku se liikutti minuu, et se oli niiku sillee [lapsi hengittää äänekkäästi] tai se jotenki sillee, et se niiku vähän niiku väpisi tai sillee jotenki”).

53. Kysyttäessä asianomistajalta sitä, miltä istuminen A:n päällä tuntui, asianomistaja on kertonut hiertämisestä (”no se jotenki älyttömästi niiku vähän niiku hiers sen jälkee tai niiku et miul oli pikkarit ihan ouosti tai siis sillee”) ja painamisesta (”täst pimpan kohalt paino jotenki” [lapsi osoittaa sormella jalkoväliä]). Kysyttäessä siitä, milloin painamista sukupuolielimen kohdalla on tuntunut, asianomistaja on vastannut tätä tuntuneen koko ajan, ja hiertämistä oli tuntunut A:n liikuttaessa asianomistajaa (”öö… no koko ajan ja sit jossain kohtaa vähä hiers ku se liikutti nii se niiku vähä hierti sitte mutta”). Edelleen kysyttäessä sitä, mikä oli painanut, asianomistaja on vastannut pippelin painaneen (”no kato tota ku se, [A:n] siinä boksereitten, sie tiiät mitä varten ne on, nii niiku pippeli”; ”nii se niiku jotenki sillee paino minuu”). Asianomistaja on kertonut myös siitä, että hänen omat alushousunsa olivat painuneet hänen sukupuolielimensä sisälle (”et se niiku ne oli ihan liian syvällä”; ”miun pitäs niiku ne pikkarit niiku meni sillee sinne sisälle”; ”niiku siis pimpan sisälle niiku sillee, että siitä sit miun piti niiku ottaa tällee ne niiku pois sieltä, nii se aina jää sillee, sit jotenki mie en tiiä sillee paino minuu sillee”; ”se ois niiku täällä siä pimpan sisällä nii jos mie aina huomaan sen, että jahas, pitää niiku ottaa sillee pois tai niiku sillee ottaa täältä sisältä niiku sillee”).

54. Asianomistaja on molemmissa haastatteluissa kuvaillut A:ta yleisellä tasolla myönteiseen sävyyn huumorintajuiseksi ja kivaksi sekä maininnut tämän auttaneen äitiä laittamaan ruokaa. Lisäksi asianomistaja on kertonut A:n pelanneen laivapeliä, jota hänkin sai joskus pelata. Kysyttäessä, tekivätkö he A:n kanssa muuta yhdessä kuin pelasivat peliä, asianomistaja on palannut aiemmin kuvaamaansa tilanteeseen, jossa A oli pyytänyt hänet päälleen. Hän on lisäksi kertonut leikkineensä A:n kanssa joskus jotain leikkiä ulkona, mutta ei mitään muita leikkejä.

55. Asianomistaja on vielä kertonut äitinsä sanoneen hänelle A:n tehneen väärin ja rikoksen asiassa. Asianomistajan kertoman mukaan äiti oli ollut asianomistajan kertomien seikkojen takia ärsyyntynyt ja vihainen A:lle.

56. Asianomistaja on edelleen kertonut, ettei hän ollut nähnyt A:n kanssa kokemaansa ”heiluttelua” tapahtuvan kenellekään muulle. Hän on kuitenkin kertonut tilanteesta, jossa hän oli yrittänyt etsiä internetistä kaverinsa näyttämää musiikkivideota ja törmännyt siellä englanninkieliseen seksiä tarkoittavaan sanaan. Tämän jälkeen hän oli ruvennut miettimään A:n kanssa tapahtunutta ja kokenut, että siitä pitää kertoa äidille. Asianomistajan ystävä oli kertonut hänelle läheisen henkilön pyytäneen asianomistajan ystävää näyttämään rintansa.

57. Asianomistajalta on toisessa kuulemisessa kysytty nimenomaisesti A:n mainitsemista heppaleikeistä. Asianomistaja ei ole muistanut mitään sellaisia leikkejä koskaan leikityn.

Asianomistajan äidin kertomus

58. Asianomistajan äiti on käräjäoikeudessa kertonut olleensa A:n kanssa vaihtelevasti yhdessä noin neljä vuotta, mutta he eivät olleet koskaan asuneet yhdessä. Asianomistajan äidin lapset olivat pitäneet A:sta ja luottaneet tähän. A oli myös osallistunut lastenhoitoon. Joskus A oli tullut asianomistajan äidin luokse töistä yövuoronsa jälkeen ja lähettänyt tai vienyt asianomistajan aamulla kouluun. A oli joskus pelaillut asianomistajan kanssa tietokoneella.

59. Asianomistajan äiti oli saanut tietää syytteessä olevista tapahtumista 3.6.2017, kun asianomistaja oli tullut omasta huoneestaan sohvalle ja itkenyt kyyryasennossa. Kysyessään itkun syytä asianomistaja oli kertonut, mitä A oli hänelle tehnyt. Asianomistaja oli kertonut menneensä katsomaan A:n pojan pelaamista ja samalla käyneensä tervehtimässä A:ta tämän huoneessa. A oli tuolloin pyytänyt asianomistajaa ottamaan housut pois ja käymään päälleen. Asianomistaja ei ollut käyttänyt mitään aikuisten termejä tästä kertoessaan. Asianomistajan äiti oli suuttunut kuulemastaan ja todennut A:n tehneen väärin ja rikoksen ja ettei aikuinen saanut tehdä niin lapselle. Vähän ajan kuluttua asianomistaja oli kertonut näin tapahtuneen useamminkin. Jossakin vaiheessa asianomistaja oli myös kertonut siitä, että A oli liikutellut häntä päällään ja että asianomistajalla oli ollut pelkät alushousut jalassaan.

60. Asianomistajan äiti oli antanut asianomistajan itse kertoa tapahtuneesta. Asian ollessa poliisin tutkinnassa siitä oli puhuttu kotona, koska asianomistajalla oli ollut tarve puhua. Asianomistaja ei ollut aiemmin juuri puhunut seksiin liittyvistä asioista, koska ne eivät olleet olleet ajankohtaisia. Asianomistaja ei ollut kertonut nähneensä muuta seksiin liittyvää aineistoa kuin mainitsemansa hakutuloksen internetistä. Hovioikeuden tuomioon kirjatun mukaan tapahtumista oli keskusteltu asianomistajan kanssa ennen oikeuspsykiatrista haastattelua ”aika monta kertaa”.

61. Asianomistajalla ei ollut ollut tapana leikkiä heppaleikkejä, eikä asianomistajan äiti ole muistanut asianomistajan leikkineen heppaleikkiä jonkun maatessa selällään. Aikaisemmin asianomistajan ollessa 2–3-vuotias asianomistajan äiti oli joskus itse mennyt kontalleen ja lapset olivat istuneet hänen selkänsä päällä leikkien ratsastusta.

62. Korkeimmassa oikeudessa asianomistajan äiti on toistanut edeltä ilmenevän kertomuksensa. Hän ei ole enää muistanut, kuinka monta kertaa hän oli asianomistajan kanssa tapahtumista keskustellut ja minkä sisältöisiä keskustelut olivat olleet. Asioista oli keskusteltu silloin, kun asianomistaja oli ottanut tapahtumat puheeksi. Myös siitä oli keskusteltu, minkä takia asianomistajaa kuullaan haastatteluissa. Asianomistajan kertomat tapahtumat olivat tulleet äidille täytenä yllätyksenä, minkä vuoksi hän oli niistä hyvin järkyttynyt. Asianomistajalla ei ollut äidin kertoman mukaan taipumusta valehdella.

63. Korkeimmassa oikeudessa äiti on vielä kertonut asianomistajan alkuvuodesta 2020 useita kertoja ennen nukkumaanmenoa itkeneen syytteessä tarkoitettuja tapahtumia ja sanoneen muun muassa haluavansa kuolla sen takia, mitä hänelle on tapahtunut.

Muu esitetty selvitys

64. Kirjallisena todisteena esitetty lääkärinlausunto asianomistajasta ei ole vahvistanut rikosepäilyä eikä toisaalta myöskään poissulkenut sitä.

65. A:n kirjallisena todisteenaan esittämistä työterveyden asiakaskertomuksista ilmenee, että hänellä on 10.12.2015–6.10.2016 ollut selkäongelmia, joiden vuoksi hän on toisinaan ollut myös sairauslomalla. Asiakaskertomuksista ilmenee myös, että A on joillakin käynneistä kertonut pärjäävänsä työssä kivusta huolimatta ja pystyneensä kävelemään rinkan kanssa kalastusreissulla.

Oikeuspsykologian yksikön lausunto

66. Asiassa on esitetty Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) Lastenpsykiatrian lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksikön lausunto tutkimusten tuloksista (20.4.2018). Lausunnon mukaan kertomuksen luotettavuutta tulee arvioida laajasti ottaen huomioon lapsen kertomus sekä koko muu aineisto. Oleellisia seikkoja ovat muun muassa epäilyn heräämiseen liittyvät tausta- ja tilannetekijät, lapsen ja muiden henkilöiden mahdolliset motiivit, johdatteluriskien kartoitus, nuoren kertomuksen yhteensopivuus muun aineiston kanssa ja mahdollisten kertomuksen sisäisten ja kertomusten välisten ristiriitojen arviointi.

67. Lausunnossa on esitetty neljä mahdollista vaihtoehtoista selitystä (tutkimushypoteesia) seksuaalisen hyväksikäytön epäilystä. Näitä vaihtoehtoja on arvioitu asianomistajan kertomuksen ja muun käytettävissä olleen selvityksen perusteella. Asianomistajan on todettu kertomuksessaan kuvanneen kokemuksiaan selkeästi, yksityiskohtaisesti, liioittelematta ja omiin muistikuviinsa kriittisesti suhtautuen. Asianomistaja on kertonut myös tulkintansa A:n kanssa koetusta tilanteesta muuttuneen hänen nähtyään seksiin liittyvän videon. Lausunnon mukaan asianomistajan kuvaukset A:n lantion päällä istumisesta ja siihen liittyvistä kokemuksista ovat todennäköisesti omakohtaisiin kokemuksiin perustuvia muistikuvia, jotka asianomistaja itse tällä hetkellä yhdistää seksuaaliseen kanssakäymiseen.

68. Lausunnon mukaan keskeisin epäselväksi jäänyt asia on tapahtumakertojen määrä. Suurimmat riskit muistikuvien vääristymälle liittyvät lausunnon mukaan ajan kulumiseen. Lausunnossa on edelleen todettu, että asianomistajan herännyt kiinnostus seksiin liittyviin asioihin saattaa vaikuttaa hänen tulkintoihinsa A:n kanssa koetuista tilanteista tai lisätä hänen ymmärrystään niistä. Pelkkä kiinnostus seksistä ja altistuminen pornografialle eivät kuitenkaan riitä selittämään asianomistajan kertomaa, mutta ne voivat olla osasyy muistikuvien tai niistä tehtyjen tulkintojen muokkautumiselle seksuaalissävytteiseen suuntaan.

69. Lausunnossa on todettu, että hypoteesit asianomistajan tahallisesta satuilusta ja hänen äitinsä kanssa vuorovaikutuksessa syntyneestä kertomuksesta eivät vaikuttaneet todennäköisiltä. Asianomistajan äitinsä kanssa käymät keskustelut ovat voineet vaikuttaa joihinkin kertomuksen yksityiskohtiin, mutta niitä ei kuitenkaan ole pidetty merkittävänä tekijänä keskustelujen vähäisen määrän vuoksi sekä siksi, ettei äidillä ole vaikuttanut olleen erityisen kielteinen näkemys A:sta tai aiempia epäilyksiä vastaavasta toiminnasta.

70. Lausunnon mukaan varteenotettaviksi hypoteeseiksi ovat jääneet A:n asianomistajaan kohdistama hyväksikäyttö tai se, että asianomistaja on ajan kulumisen seurauksena tulkinnut neutraalista tilanteesta syntyneen muistikuvansa virheellisesti seksuaalissävytteiseksi.

A:n kertomus ja käsitys tapahtuneesta

71. A on kertonut Korkeimmassa oikeudessa tapahtumista hyvin pitkälti samalla tavalla kuin hänen kertomakseen on käräjäoikeuden tuomioon kirjattu.

72. A on kertonut ryhtyneensä asianomistajan ensimmäisen videoidun kertomuksen nähtyään miettimään asioita ja muistaneensa neljä erillistä tilannetta, joiden aikana asianomistaja oli ollut hajareisin hänen päällään ja jotka voisivat selittää tämän kertomuksen.

73. Ensimmäinen ja toinen tapahtuma olivat olleet samanlaisia. A oli ollut asianomistajan äidin kotona nukkumassa yövuoronsa jälkeen asianomistajan äidin ollessa töissä. Myös asianomistajan äidin poika oli ollut kotona. Asianomistaja oli herättänyt A:n tulemalla A:n päälle tämän navan kohdalle istumaan ja kasaamalla lelujaan A:n ympärille. Asianomistaja oli ottanut A:n paidanrinnuksesta kiinni ja sanonut ”kopoti kopoti” liikutellen samalla itseään. A oli ollut tilanteesta ärsyyntynyt, koska hän oli ollut töiden jälkeen väsynyt. A:lla oli ollut päällään alushousut ja asianomistajalla yöasu. A oli pitänyt ensimmäisiä kertoja outoina asianomistajan ottaessa häneen niin läheistä kontaktia.

74. Kolmas tapahtuma oli ollut A:n asunnolla aikana, jolloin A:n selkä oli ollut todella kipeä. Asianomistaja oli tullut kylään A:n pojan luo. A oli herännyt asianomistajan tullessa huoneeseen sängylle hänen päälleen leikkimään heppaleikkiä. A ei ole muistanut, oliko asianomistajalla ollut leluja mukanaan. A oli pitänyt asianomistajan polvista kiinni, ettei tämä heiluisi niin kovasti, koska se oli sattunut selkään. Toisaalta selkäkipua helpotti se, että hänen mahastaan painetaan ja alaselkä suoristui. A:lla oli ollut päällään t-paita ja alushousut ja asianomistajalla ainakin leggingsit.

75. Neljäs tapahtuma oli ollut tammikuussa 2017 asianomistajan perheen muutettua uuteen asuntoon, ja se oli ollut viimeinen kerta, kun A oli käynyt asianomistajan äidin luona. A oli ollut lepäämässä makuuhuoneessa työvuoronsa jälkeen. Asianomistaja oli tullut huoneeseen, hypännyt A:n päälle, ottanut tätä paidanrinnuksesta kiinni sanoen ”kopoti kopoti”. A:ta oli silloin sattunut kovasti sukupuolielimiin, ja hän oli pyytänyt asianomistajaa siirtymään pois. A:lla oli ollut päällään normaalit sisävaatteet.

76. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että edellä kerrotuissa leikkitilanteissa A ei ollut pyytänyt asianomistajaa riisumaan. A ei ollut myöskään liikutellut asianomistajaa päällään. Asianomistaja oli ollut hajareisin A:n navan kohdalla tai vähän sen alapuolella.

77. A on vielä kertonut, että hän ei ollut syytteessä kuvattuna aikana kyennyt nostamaan ihmistä tai mitään muutakaan selkävaivansa takia. A ei ole ollut asianomistajan nähden seksuaalisesti kiihottunut. Asianomistajan kuvailema A:n olemus tapahtumien aikana oli johtunut selkäkivusta. A ei ollut pyytänyt asianomistajaa poistumaan mahansa päältä, koska tämän paino oli helpottanut kipua hänen selässään.

78. Käräjäoikeudessa A on kertonut, että asianomistaja oli tullut esittelemään hänelle lelujaan kahdella kerralla ja että heppaleikkiä oli ollut todennäköisesti kaikilla kerroilla. Asianomistaja oli ainakin toisella, neljännellä ja ehkä kolmannellakin tapahtumakerralla liikutellut itseään ottaessaan A:ta paidasta kiinni. Käräjäoikeudessa A on vielä kertonut hänen, asianomistajan ja tämän äidin nukkuneen monesti yhdessä samassa sängyssä.

Korkeimman oikeuden arviointi

Oikeuspsykologian yksikön lausunnon merkitys

79. Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:97 (kohta 8) todennut, oikeuspsykiatriset arviot eivät sido tuomioistuimen todistusharkintaa, mutta ne voivat tuoda siihen arvokkaan lisän. Oikeuspsykologian yksikön lausunnossa käsitellään usein laajasti lapsen kertomuksen uskottavuuteen ja sen mahdollisiin virhelähteisiin liittyviä seikkoja.

80. Korkein oikeus toteaa, että oikeuspsykologinen asiantuntijalausunto ei ole sellainen ratkaisussa KKO 2013:96 (kohta 7) tarkoitettu itsenäinen välillinen näyttö, jota asianomistajan luotettavakin kertomus lähtökohtaisesti vaatii virheettömyyden varmistamiseksi. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa mainittua lausuntoa on käytetty lapsen kertomuksen uskottavuuden arvioinnin apuvälineenä kartoitettaessa kertomuksen arvioinnissa merkityksellisiä näkökohtia ja mahdollisia virhelähteitä.

Lapsen kertomuksen uskottavuuden arviointi

81. Asiassa on riidatonta, että asianomistaja on neljällä eri kerralla istunut hajareisin sängyssä selällään maanneen A:n keskivartalon päällä. Asianomistajan kertomus on siten osoittautunut luotettavaksi tämän asianomistajan ja A:n välisen kanssakäymisen suhteen.

82. Korkein oikeus toteaa, että arvioitaessa asianomistajan kertomuksen luotettavuutta ja todenperäisyyttä merkitystä on paitsi kertomuksen sisällön johdonmukaisuudella, realistisuudella, muuttumattomuudella ja yksityiskohtien runsaudella, myös ja erityisesti sillä seikalla, missä tilanteessa ja millä tavalla kertomus seksuaaliteoista on syntynyt (KKO 2019:54, kohta 36). Asiassa esitetyn oikeuspsykologian yksikön lausunnon ja siinä viitatun vallitsevan oikeuspsykologisen tutkimustiedon mukaan hyväksikäyttökertomuksen luotettavuuden arvio lähtee epäilyn heräämiseen liittyvien tekijöiden tarkastelusta. Tässä arviossa tulee ottaa huomioon, miten epäily on herännyt, kuinka paljon aikaa on kulunut epäiltyjen tekojen ja epäilyn heräämisen sekä ensimmäisen kuulemisen välillä, onko epäilystä keskusteltu muiden kanssa ennen viranomaisten suorittamia kuulemisia ja onko olemassa riski, että lapseen on tietoisesti tai tiedostamatta vaikutettu haastattelussa tai sen ulkopuolella. Korkeimman oikeuden ratkaisusta (KKO 2019:54, kohdat 40 ja 41) ilmenevällä tavalla ajan kulumiseen, käytyihin keskusteluihin ja asianomistajan muista yhteyksistä saamaan tietoon voi liittyä mahdollisuus muistivääristymille.

83. Kuten asianomistajan ja tämän äidin kertomuksista ilmenee, asianomistaja on 3.6.2017 alkanut oma-aloitteisesti kertoa hyväksikäyttöön viittaavista seikoista. Asianomistajan kertomat seikat olivat tulleet äidille täytenä yllätyksenä ja järkytyksenä. Asianomistajan kertomuksen omaehtoinen syntytapa tukee käsitystä kertomuksen luotettavuudesta. Kerrotuista tapahtumista kulunut aika on ollut myös verrattain lyhyt, kun asianomistaja on kertonut äidilleen 3.6.2017 ensimmäisen kerran tapahtumista, joista viimeinen on ajoittunut vuoden 2017 tammikuun loppuun. Ajan kulumiseen ja asianomistajan kertomuksen syntytapaan ei siten liity merkittäviä mahdollisuuksia muistivääristymään eikä kertomuksen luotettavuutta heikentäviä seikkoja.

84. Korkein oikeus on tehnyt havaintoja asianomistajan kertomuksen sisällöstä haastattelutilanteiden videotallenteiden sekä niistä laadittujen litterointien perusteella. Korkein oikeus toteaa, että asianomistaja on kuvaillut syytteen mukaisia tapahtumia ikätasoisesti pohtien ja tuoden ilmi oma-aloitteisesti myös lukuisia vähäisiä, osittain rikosepäilyn kannalta merkityksettömiäkin yksityiskohtia, kuten A:n käyttämien alushousujen värin ja mallin sekä epävarmuutensa siitä, oliko A:lla jalassaan sukkia. A:n ilmeitä ja olemusta kertomuksessa on kuvailtu tavalla, joka osoittaa asianomistajan ymmärtämättömyyttä ja kokemattomuutta seksuaalisista asioista. Edelleen asianomistaja on tuonut ilmi tilanteiden aiheuttamia omakohtaisia tuntemuksiaan esimerkiksi A:n sukupuolielimen painamisesta, omien alushousujensa hiertämisestä ja niiden painumisesta hänen omaan sukupuolielimeensä. Asianomistajan kertomuksen realistisuus ja yksityiskohtaisuus puhuvat myös kertomuksen todenperäisyyden ja luotettavuuden puolesta.

85. Rikosepäilyn ilmitulon ja asianomistajan ensimmäisen videoidun haastattelukuulemisen välillä on kulunut aikaa noin kuukausi. Tuona aikana asianomistaja ja tämän äiti ovat keskustelleet tapahtumista useita kertoja. Asianomistajan äiti ei ole osannut kertoa tarkemmin noiden keskustelujen sisällöstä ja lukumäärästä. Keskusteluissa on kuitenkin tullut esille äidin käsitys siitä, että A on tehnyt väärin ja rikoksen. Hovioikeus on todennut tuomiossaan, että asiassa ei voida sulkea pois sitä, ettei äidin kanssa käydyillä keskusteluilla tai äidin vahvalla tunnereaktiolla olisi voinut olla vaikutusta asianomistajan muistikuvien muotoutumiseen ja sisältöön.

86. Korkein oikeus toteaa, että asianomistajan äidin kertomus siitä, mitä asianomistaja oli hänelle heti aluksi tapahtumista kertonut, vastaa olennaisilta osiltaan asianomistajan myöhemmin esitutkinnassa kertomaa. Asianomistajan kertomuksen toistuminen muuttumattomana viittaa siihen, että kertomus ei ole syntynyt johdattelun tuloksena ja että äidin kanssa käydyillä keskusteluilla ei siten olisi ollut olennaista vaikutusta asianomistajan esitutkinnassa antaman kertomuksen sisältöön.

87. Asianomistajan äiti ja asianomistaja olivat ennen esitutkintakuulemista keskustelleet myös siitä, mistä syystä asianomistajaa kuullaan. Asianomistaja on esitutkinnassa kertonut syytteen mukaisista tapahtumista varsin selkeästi, jäsentyneesti ja johdonmukaisesti tavalla, joka eroaa tyyliltään hänen haastattelunsa aluksi niin kutsutun harjoitushaastattelun aikana antamastaan perheen kylpylävierailua koskevasta hieman poukkoilevasta ja epäjohdonmukaisesta selostuksesta. Tällainen ero kertomusten tyyleissä voi Korkeimman oikeuden arvion mukaan selittyä sillä, että asianomistaja on esitutkintakuulusteluun mennessään kyennyt mielessään valmistautumaan kertomaan syytteen alaisista tapahtumista toisin kuin kylpylävierailusta. Mainitusta kertomusten tyylien erosta ei siten Korkeimman oikeuden arvion mukaan voida tehdä kovin pitkälle menevää johtopäätöstä sen suhteen, että asianomistajan kertomus syytteen alaisista tapahtumista olisi saanut vaikutteita äidin kanssa käydyistä keskusteluista tai osoittaisi muutoin kertomuksen epäluotettavuutta.

88. Asianomistaja on eräissä kohdin kertomustaan käyttänyt sellaisia käsitteitä, kuten ”syyte” ja ”puhuttelu”, joista käy selkeästi ilmi hänen keskustelleen asioista äitinsä kanssa. Asianomistaja tuo lisäksi haastattelussa lukuisia kertoja ilmi äidin olleen A:lle vihainen ja kertoneen hänelle A:n tehneen rikoksen. Korkeimman oikeuden arvion mukaan on ilmeistä, että äidin kanssa käydyt keskustelut ovat vaikuttaneet asianomistajan käsitykseen tapahtumien oikeudellisesti kielletystä luonteesta. Nämä asianomistajan esittämät luonnehdinnat ja hänen kertomuksensa äitinsä reaktioista erottuvat kuitenkin varsin selvästi asianomistajan muusta kerronnasta. Mikään asiassa esiin tullut ei merkittävällä tavalla viittaa siihen, että äidin kanssa käydyillä keskusteluilla olisi ollut vaikutusta siihen, mitä asianomistaja kertoo varsinaisista tapahtumista.

89. Korkein oikeus toteaa, että asianomistajan kertomus tapahtumista ja niihin liittyvistä kokemuksista vaikuttaa perustuvan omakohtaisiin kokemuksiin, jotka asianomistaja on tapahtumien jälkeen yhdistänyt seksuaaliseen kanssakäymiseen. Äidin vaikutusta lapsen kertomuksen sisältöön ei ole myöskään oikeuspsykologian lausunnossa pidetty varteenotettavana. Myös se, että asianomistaja on videoidun haastattelun aikana kuvaillut A:ta yleisellä tasolla myönteiseen sävyyn asianomistajan äidin vahvasta tunnereaktiosta ja kielteisestä suhtautumisesta huolimatta, tukee käsitystä siitä, että äidin reaktiolla ei ole ollut merkittävää vaikutusta asianomistajan kertomuksen sisältöön itse syytteen alaisista tapahtumista. A:n ja asianomistajan äidin parisuhteen päättymiseen ei myöskään ole esitetty liittyneen mitään sellaista tekijää, joka voisi heikentää asianomistajan kertomuksen luotettavuutta.

90. Asiassa on riidatonta, että asianomistaja oli nähtyään seksuaalissävytteistä aineistoa internetissä kertonut äidilleen A:n kanssa kokemistaan tilanteista. Tarkempaa selvitystä siitä, millaista aineistoa asianomistaja on nähnyt, ei ole esitetty. Edelleen asianomistaja on riidattomasti kuullut ystävältään tilanteesta, jossa ystävän läheinen henkilö oli pyytänyt tätä näyttämään rintansa.

91. Erityisesti niissä lapseen kohdistuvissa seksuaalirikoksissa, joissa lapsi ei ole vielä saavuttanut murrosikää, on varsin tavanomaista, että lapsi ymmärtää hänelle tapahtuneiden asioiden todellisen luonteen vasta tapahtumien jälkeen tultuaan murrosiän mukana heränneen kiinnostuksen tai muun seikan seurauksena tietoiseksi seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Seksuaalisen aineiston näkeminen voi johtaa myös aikaisemmin koetun neutraalin tilanteen ylitulkintaan tai muistivääristymään ja siten virheelliseen kertomukseen hyväksikäytöstä.

92. Tässä tapauksessa asianomistajan kertomat, edellä kuvatut yksityiskohdat syytteen mukaisista tapahtumista ja kokemuksen omakohtaisuutta kuvaavat ilmaisut eivät Korkeimman oikeuden arvion mukaan viittaa siihen, että hänen kertomuksensa yksityiskohtiin olisi vaikuttanut jokin hänen internetistä näkemänsä seksuaalinen aineisto tai ystävältään kuulemansa. Asianomistaja ei tapahtumista kertoessaan esitä johtopäätöksiä tekojen seksuaalisesta luonteesta, vaan kuvailee neutraalisti tapahtumia. Asianomistajan kertomuksen sisältö huomioon ottaen Korkein oikeus pitää erittäin epätodennäköisenä, että asianomistaja olisi voinut keksiä ja kertoa nyt esiin tuomiaan yksityiskohtia ja tuntemuksia pelkästään näkemänsä tai ystävältään kuulemansa perusteella. Korkein oikeus katsoo, että tekojen virheellisen tulkinnan mahdollisuus ja mahdollisuus muistivääristymään voidaan riittävällä varmuudella sulkea pois, kun otetaan huomioon asianomistajan kertomuksen sisältö ja asianomistajan ikä. Korkein oikeus katsoo edelleen, että seksuaaliselle aineistolle altistuminen tai muut tapahtumien jälkeiset seikat eivät ole vaikuttaneet asianomistajan kertomuksen sisältöön sen luotettavuutta heikentävästi.

Muu näyttö

93. Asianomistaja ei ole väitettynä tekoaikana tai sen jälkeen ennen kesäkuuta 2017 oireillut siten, että siihen olisi ainakaan kiinnitetty erityistä huomiota. Asianomistajan äiti on Korkeimmassa oikeudessa kertonut siitä, miten asianomistaja oli alkuvuonna 2020 itkenyt nukkumaanmenon yhteydessä. Tälle ei voida antaa merkittävää painoarvoa syytettä tukevana näyttönä. Äidin kertomuksesta ei näin ollen ilmene sellaisia välillisiä syytettä tukevia seikkoja, jotka perustuisivat muuhun kuin asianomistajan kertomukseen.

Näytön riittävyyden arviointi

94. Asianomistajan kertomus on osoittautunut riidattomaksi siltä osin, että asianomistaja on kertomallaan tavalla istunut hajareisin neljänä eri kertana A:n keskivartalon päällä tämän maatessa selällään sängyllä. Tässä yhteydessä asianomistajaan väitetysti kohdistuneiden seksuaalisten tekojen osalta asianomistajan ja vastaajan kertomukset ovat ristiriitaiset, ja syytteen tueksi esitetty näyttö teon seksuaalisesta luonteesta perustuu lähes yksinomaan asianomistajan esitutkinnassa antamaan kertomukseen.

95. Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:96 (kohta 7) todennut, luotettavakaan asianomistajan kertomus ei yleensä yksin voi riittää syyksilukevaan tuomioon. Vaikka asianomistajan kertomus olisi luotettava, vastaajan syyllisyydestä jää usein varteenotettava epäily, jos asianomistajan kertomuksen tueksi ei ole esitetty välillistä näyttöä. Ratkaisussa KKO 2013:96 lausuttua oikeusohjetta on sittemmin tulkittu muun ohessa seksuaalirikoksia koskeneissa ennakkopäätöksissä KKO 2013:97, KKO 2014:48 ja KKO 2019:54.

96. Korkein oikeus toteaa, että näytön arviointi on aina tapauskohtaista. Korkeimman oikeuden edellä selostetuissa ratkaisuissa ei suljeta pois mahdollisuutta, että asianomistajan kertomus voi joissakin tilanteissa ilman välillisen näytön tukeakin muodostaa riittävän vakuuttavan näytön syyksilukevaan tuomioon. Tällöin asianomistajan kertomuksen luotettavuuden arvioinnin pitää olla tavanomaistakin huolellisempaa, ja kertomuksen luotettavuus sekä virheettömyys tulisi kyetä varmistamaan muilla objektiivisesti arvioiden hyväksyttävillä kriteereillä. Myös vastaajan mahdolliset vaihtoehtoiset selitykset on arvioitava huolellisesti siten, että vastaajan syyllisyydestä ei jää varteenotettavaa epäilyä.

97. Edellä todetuin tavoin asianomistajan kertomus on osoittautunut luotettavaksi sen sittemmin riidattomaksi todetun lähtökohdan osalta, että asianomistaja on neljällä kerralla istunut sängyssä maanneen A:n keskivartalon päällä hajareisin. Asianomistajan kertomus on ollut olennaisen sisältönsä osalta muuttumaton ja yksityiskohtainen. Asianomistajan äidin kertomus erityisesti rikosepäilyn syntytavasta ja siitä, mitä asianomistaja on tälle alkuvaiheessa kertonut, tukee Korkeimmalle oikeudelle syntynyttä käsitystä asianomistajan kertomuksen luotettavuudesta. Asianomistajan kertomuksen mahdollisista virhelähteistä on esitetty myös oikeuspsykologian yksikön lausunto. Lausunnossa on esitetty näkökohtia, jotka varsin vahvasti puoltavat johtopäätöstä asianomistajan kertomuksen luotettavuudesta ja vastaavat Korkeimman oikeuden tekemiä havaintoja asianomistajan kertomuksesta.

98. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että tässä tapauksessa asianomistajan kertomuksen lisäksi ei ole esitetty syytettä tukevaa välillistä näyttöä. Asianomistajan kertomuksen uskottavuutta ja luotettavuutta tukevat kuitenkin tapahtumien osittainen riidattomuus ja muu selvitetty tila sekä asianomistajan äidin kertomus ja oikeuspsykologian yksikön lausunto. Asianomistajan kertomuksen virheettömyyttä ja luotettavuutta on siten kyetty vahvistamaan muilla kertomusta tukevilla tekijöillä, ja näistä syistä kertomusta on pidettävä niin vakuuttavana ja luotettavana, että sen voidaan katsoa lähtökohtaisesti riittävän syyksi lukevaan tuomioon. Seuraavaksi on vielä arvioitava, jääkö syyllisyydestä A:n vaihtoehtoinen selitys huomioon ottaen varteen otettava epäily (KKO 2012:27, kohta 13, KKO 2017:12, kohta 11, KKO 2018:3, kohta 15 ja KKO 2019:84, kohta 43).

Vaihtoehtoisen selityksen arviointi

99. A:n mukaan kysymys oli ollut heppaleikeistä eikä tapahtumiin ollut liittynyt mitään seksuaalista.

100. Korkein oikeus toteaa, että A:n esittämä vaihtoehtoinen selitys ei ole mahdoton, kun otetaan huomioon perheolosuhteet sekä se, että asianomistaja on itse maininnut pitävänsä hevosista ja käyneensä tallilla ratsastamassa. Asianosaisilla on ollut päällään alushousut, joten tämäkään ei osoita selitystä heppaleikistä mahdottomaksi. A on tuonut selityksen heppaleikistä esille ensimmäisen kerran nähtyään asianomistajan ensimmäisen haastattelun. A on vasta tällöin saanut tietää, mistä tapahtumista häntä epäillään, joten heppaleikkiselityksen mainitseminen vasta tässä yhteydessä ei ole osoitus A:n muuttuneesta suhtautumisesta väitettyyn tekoon.

101. Asianomistaja on tuonut esille A:n hetkittäisen jännittyneisyyden, tavanomaisesta poikkeavan hengityksen ja käsien tärinän siinä yhteydessä, kun häntä oli liikuteltu A:n keskivartalon päällä. A ei ole kiistänyt asianomistajan kuvailemaa hänen tekoaikaista olemustaan vaan on selittänyt ainakin osin sitä selkävaivoillaan. Tältä osin A:n selitys ei ole erityisen vakuuttava. A ei ole valitellut asianomistajalle selkävaivojaan eikä asianomistajan kuvailemaa A:n olemusta voida uskottavasti selittää selkävaivoilla.

102. A:n kertomus heppaleikistä ja sitä koskeneesta tapahtumainkulusta on muutoinkin ollut asianomistajan kertomukseen verrattuna yksityiskohdiltaan niukka ja pelkistetty. Korkein oikeus on lisäksi kiinnittänyt huomiota joihinkin A:n asian eri vaiheissa antamien kertomusten epäjohdonmukaisuuksiin ja ristiriitaisuuksiin. A on esimerkiksi varsin vaihtelevasti kertonut siitä, miten asianomistaja oli liikkunut heppaleikin aikana. Lisäksi A on kertonut heppaleikkien yhtäältä pahentaneen ja toisaalta helpottaneen hänen selkäkipuaan. Siitä huolimatta, että A on pitänyt heppaleikkiä ensin outona, on tilanteita ollut neljä.

103. Asianomistaja on kertonut alushousujen hiertämisestä sekä siitä, että alushousut olivat myös painuneet asianomistajan sukupuolielimeen niin syvälle, että hänen on pitänyt ottaa ne sieltä pois. A ei ole selittänyt näitä asianomistajan kertomia yksityiskohtia millään tavoin. Korkein oikeus katsoo, että asianomistajan sukupuolielimensä alueella kokemat tuntemukset eivät selity A:n kuvailemalla heppaleikillä. Edellä mainitut epäjohdonmukaisuudet ja ristiriidat voivat selittyä myös jollain muulla kuin kertomuksen epäluotettavuuteen liittyvillä seikoilla. Kokonaisuutena arvioiden ne kuitenkin jossain määrin heikentävät A:n kertomuksen uskottavuutta.

104. Korkeimmalla oikeudella ei ole aihetta epäillä A:n kertomusta siitä, että hän on väitettynä tekoaikana kärsinyt selkävaivoista. Asianomistaja ei kuitenkaan ole haastattelussa maininnut mitään A:n väitetyistä selkäkivusta, eikä hän siten vaikuta olleen tietoinen siitä, että A:n selkävaivoja olisi helpottanut asianomistajan istuminen A:n keskivartalon päällä. A:n terveydentilastaan esittämät lääkärintodistukset eivät myöskään osoita A:n olleen väitettynä tekoaikana selkäkipujensa vuoksi kykenemätön menettelemään syytteessä kerrotulla tavalla.

105. A on vedonnut myös siihen, että jokaisella tekokerralla paikalla oli ollut myös asianomistajan äidin tai A:n oma poika. Tällöin ei A:n mukaan voida pitää uskottavana, että hän olisi ottanut riskin hyväksikäyttöteosta kiinnijäämisestä. Korkeimman oikeuden arvion mukaan kanssakäyminen olisi sen paljastuessa ulkopuoliselle kuitenkin ollut helposti selitettävissä, kun otetaan huomioon väitetyt teko-olosuhteet. Tapahtumiin ei siten ole liittynyt niin selkeää riskinottoa, että se tekisi tekoon ryhtymisen mainituissa olosuhteissa epäuskottavaksi. Myöskään se seikka, että asianomistaja ei ole kertonut A:n pyytäneen häntä vaikenemaan tapahtuneesta, ei sulje pois seksuaalisen hyväksikäytön mahdollisuutta. Tämä voi selittyä Korkeimman oikeuden arvion mukaan pikemminkin sillä, että asianomistaja ei ole tapahtumahetkellä selvästikään ymmärtänyt tekojen seksuaalista luonnetta eikä niiden salaamiselle ole siksi ilmennyt tarvetta.

106. Korkein oikeus toteaa, että A:n selitys seksuaalisesti epäolennaisesta heppaleikistä selittää varsin huonosti keskeiset asianomistajan yksityiskohtaisesti kertomat seikat tapahtumista, asianomistajan riisumisesta ja siitä, missä kohtaa A:n kehoa ja missä asennossa asianomistaja on näissä tilanteissa ollut, liikuttelusta, A:n raskaasta hengityksestä ja muusta olemuksesta, A:n sukupuolielimen painamisesta sekä asianomistajan omien alushousujen painautumisesta sukupuolielimeen.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset

107. Korkein oikeus toteaa yhteenvetona edellä selostetusta, että asianomistajan kertomusta voidaan pitää sisältönsä perusteella vakuuttavana ja syntytapansa johdosta luotettavana. A:n kertomusta ja vaihtoehtoista selitystä heppaleikistä, joka on ollut tietyiltä osin ristiriitainen ja epäuskottava, ei voida sovittaa yhteen asianomistajan kertomuksen kanssa.

108. Korkein oikeus päätyy asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuudessaan arvioituaan siihen, että asiassa ei jää varteen otettavaa epäilyä siitä, että A on syytteessä kuvatulla tavalla neljällä eri kerralla liikutellut hajareisin päällään ollutta asianomistajaa sukupuolielimensä päällä siten, että asianomistajalla on ollut jalassaan vain alushousut. Asianomistajan alushousut ovat A:n toiminnan seurauksena painuneet asianomistajan sukupuolielimeen. Asianomistajan oma kertomus huomioon ottaen näyttämättä on sen sijaan jäänyt, että A olisi syytteessä kerrotulla tavalla nostanut asianomistajan päälleen.

109. Seuraavaksi asiassa on arvioitava, onko tekoja pidettävä seksuaalisesti olennaisina ja onko A syyllistynyt törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Teon rikosoikeudellinen arviointi

Onko kysymyksessä ollut seksuaalinen teko

110. Korkein oikeus on katsonut selvitetyksi, että A on neljällä eri kerralla liikutellut tekoaikaan 8–9-vuotiasta asianomistajaa sukupuolielimensä päällä edellä kohdassa 108 todetulla tavalla. Myös A oli ollut alushoususillaan.

111. A on siten alushousujen peittämällä sukupuolielimellään kosketellut alushoususillaan olleen asianomistajan sukupuolielintä, ja A:n koskettelun seurauksena asianomistajan alushousut ovat painuneet asianomistajan sukupuolielimen sisälle. Korkein oikeus pitää selvänä, että tällainen menettely on ollut rikoslain 20 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla seksuaalisesti olennaista ja että teko on lisäksi ollut lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa rikossäännöksessä vaaditulla tavalla omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä. Kun otetaan huomioon teko-olosuhteet, A:n on katsottava olleen mainituista seikoista tahallisuuden tarkoittamalla tavalla tietoinen.

Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

112. Asiassa on vedottu törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ankaroittamisperusteina lapsen ikään sekä erityiseen luottamus- tai riippuvuussuhteeseen. A on katsonut teon täyttävän törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön, jos hänen katsotaan menetelleen syytteessä kuvatulla tavalla.

113. Asianomistaja on ollut tekoaikana 8–9-vuotias. Lääkärinlausunnon perusteella asianomistajan murrosikä oli ollut alkuvaiheessa rikosepäilyn syntyessä. Asianomistaja on varsin pian eli noin puolen vuoden kuluttua tekoajan päättymisestä alkanut ymmärtää seksuaalisuuteen liittyviä asioita ja yhdistää niitä käsiteltävänä oleviin tapahtumiin. Rikos on siten asianomistajan iän ja kehitystason vuoksi ollut omiaan aiheuttamaan tälle erityistä vahinkoa.

114. Edellä kohdassa 46 on selostettu asianomistajan ja tämän perheen sekä A:n välistä kanssakäymistä sekä sitä, millä tavoin A on huolehtinut asianomistajasta. Korkein oikeus katsoo myös rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 2 c kohdassa tarkoitetun ankaroittamisperusteen täyttyvän, kun otetaan huomioon edellä lausuttu ja se, että A ei ole riitauttanut asianomistajan esittämää erityistä luottamus- tai riippuvuussuhdetta koskevaa väitettä.

115. Korkein oikeus katsoo kokonaistörkeysarvostelusta, että A:n syyllistyminen hyväksikäyttötekoihin useita kertoja verrattain lyhyen ajan sisällä ja menettelyn toistuminen samanlaisena viittaavat tietoiseen pyrkimykseen käyttää asianomistajaa seksuaalisesti hyväksi. Asianomistaja on joutunut sukupuolielimellään koskettamaan A:n sukupuolielintä alushousujen läpi, joten tekoa on luonteensa vuoksi pidettävä pelkkää käsin tapahtuvaa koskettelua vakavampana. A:n on katsottava olleen tilanteessa seksuaalisesti kiihottunut, ja asianomistaja on jälkeenpäin mieltänyt asennon yhdyntäasennoksi. Rikosta on siten pidettävä luonteensa ja tekotapansa perusteella myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Syyksilukeminen

116. A on edellä kuvatulla menettelyllään syyllistynyt 4.11.2015–31.1.2017 rangaistusvaatimuksessa tarkoitettuun törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön muutoin paitsi siltä osin kuin rangaistusvaatimuksessa on väitetty A:n nostaneen asianomistajan päälleen.

Rangaistuksen mittaaminen ja rangaistuslaji

117. Rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan rangaistusasteikko törkeässä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä on vankeutta vähintään yksi vuosi ja enintään kymmenen vuotta.

118. Rangaistuksen määräämisen yleissäännökset ovat rikoslain 6 luvun 3 ja 4 §:ssä. Korkein oikeus on käsitellyt säännösten soveltamisperiaatteita useissa ennakkopäätöksissään, muun muassa ratkaisuissa KKO 2015:52 (kohdat 16–18) ja KKO 2017:7 (kohta 23).

119. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja etenkin törkeän tekomuodon rangaistusasteikko on laaja, mikä kuvastaa sitä, että teot saattavat tunnusmerkistön sisällä poiketa moitittavuudeltaan huomattavasti toisistaan. Oikeuskäytännössä fyysisenä kajoamisena mutta ei sukupuoliyhteytenä tehtyä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä on arvioitu ratkaisussa KKO 2011:102. Ratkaisussa oli kysymys tapauksesta, jossa isoisä oli useiden vuosien aikana viidellä eri kerralla kosketellut pojantyttärensä rintoja ja sukuelintä vaatteiden alta ja päältä. Ensimmäisen koskettelun aikaan lapsi oli ollut lähes 7-vuotias ja viimeisen koskettelukerran aikana noin 13-vuotias. Korkein oikeus tuomitsi isoisän lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

120. Korkein oikeus totesi mainitussa ratkaisussaan (kohta 20), että mitattaessa rangaistusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on kiinnitettävä erityistä huomiota ensinnäkin siihen, miten vahingollinen teko on ollut lapsen kehityksen kannalta. Mitä läheisempi ja luottamuksellisempi suhde on kysymyksessä, sitä vahingollisempi seksuaalinen hyväksikäyttö lapselle on. Toiseksi teon vahingollisuuteen vaikuttaa hyväksikäyttöteon laatu eli se, onko kysymys lapsen alistamisesta seksuaalisen teon tai aineiston katselemiselle taikka seksuaalisille puheille, lapsen sukupuolielimen tai muiden alueiden seksuaalisesta koskettelusta vai alistamisesta sukupuoliyhteyteen. Kolmanneksi on perusteltua antaa merkitystä hyväksikäyttötekojen ja -kertojen lukumäärälle sekä sille, miten pitkälle ajanjaksolle ne ajoittuvat.

121. Rikoslain 20 luvun seksuaalirikoksia koskevia säännöksiä on muutettu 1.6.2011 voimaan tulleella lailla (540/2011) muun muassa korottamalla lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistusta sekä muuttamalla sen ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöjä niin, että hyväksikäyttö aikaisempaa useammin täyttää törkeän tekomuodon tunnusmerkit. Muutosten tarkoituksena on ollut korostaa lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten paheksuttavuutta ja vahingollisuutta. Muutoksilla on pyritty siihen, että lapsiin kohdistuvista hyväksikäyttörikoksista tuomittaisiin aikaisempaa ankarampia rangaistuksia (HE 282/2010 vp s. 104 ja LaVM 43/2010 vp s. 4). Korkein oikeus toteaa, että edellä mainitussa ratkaisussa KKO 2011:102 on sovellettu aikaisempaa lakia.

122. Tässä tapauksessa A:n syyksi luettua tekoa on tekotapansa vuoksi pidettävä pelkkää käsin koskettamalla tapahtuvaa koskettelua vakavampana. Korkein oikeus katsoo seksuaalisten tekojen laatu sekä teosta ilmenevä A:n syyllisyys, asianomistajan ikä sekä A:n ja asianomistajan välinen läheinen suhde huomioon ottaen, että oikeudenmukainen seuraamus A:n syyksi luetusta seksuaalirikoksesta on yksi vuosi kahdeksan kuukautta vankeutta.

123. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena (KKO 2020:48, kohta 17 ja siinä mainitut ratkaisut).

124. A:ta ei ole aikaisemmin rikoksista rekisteröity, mikä puoltaa rangaistuksen määräämistä ehdolliseksi. Tuomitun vankeusrangaistuksen pituus, rikoksen vakavuus ja A:n syyllisyys sen sijaan puoltavat rangaistuksen määräämistä ehdottomaksi. A:n vetoamat henkilökohtaiset olosuhteet eivät ole sillä tavoin poikkeuksellisia, että ne puhuisivat ehdollisen vankeuden tuomitsemisen puolesta. Korkein oikeus katsoo, että A:lle tuomittu 1 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistus on määrättävä ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi.

Yksityisoikeudellinen korvausvelvollisuus

125. Asianomistaja on vaatinut korvausta kärsimyksestä 10 000 euroa ja asianomistajan äiti hänelle aiheutuneiden asianosaiskulujen korvaamista. Syyksilukemisen perusteella A on velvollinen korvaamaan asianomistajalle aiheuttamansa vahingon sekä asianomistajan äidille määrältään myönnetyt asianosaiskulut.

126. Korkein oikeus toteaa, että kun otetaan huomioon vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 2 momentissa mainitut seikat ja henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset (kärsimyskorvaukset, kohta 1.4.3), oikeudenmukaisena korvauksena kärsimyksestä on pidettävä 6 000 euroa.

Puolustajan ja asianomistajan avustajan palkkioiden korvausvelvollisuus alemmissa tuomioistuimissa

127. Hovioikeus on syytteen hylätessään vapauttanut A:n korvaamasta puolustajalleen ja asianomistajan avustajalle valtion varoista maksettuja palkkioita käräjäoikeudessa ja jättänyt mainitut palkkiot hovioikeudessa valtion vahingoksi.

128. Rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 11 §:n mukaan jos tuomioistuin toteaa epäillyn syyllistyneen rikokseen, jonka esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä varten hänelle oli määrätty puolustaja, hänet on velvoitettava korvaamaan valtiolle muun ohella sen varoista maksettu palkkio.

129. A olisi asian lopputulokseen nähden velvollinen korvaamaan valtiolle sen varoista A:n puolustajalle asiassa maksetut palkkiot, kun otetaan myös huomioon, että A ei ole taloudellisten edellytystensä takia oikeutettu oikeusapuun. Koska vain asianomistaja on vaatinut rangaistusta Korkeimmassa oikeudessa, korvausvelvollisuutta harkittaessa on vielä arvioitava, tuleeko korvausvelvollisuus ottaa ratkaistavaksi viran puolesta vai onko hovioikeuden ratkaisu jäänyt tältä osin lainvoimaiseksi.

130. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2007:9 (kohta 6) todennut, että rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 11 §:ssä säädellyssä takaisinmaksuvelvollisuudessa on kyse siitä, miten rikosasian vastaaja joutuu vastaamaan hänelle viran puolesta järjestetyn ja valtion varoista maksetun puolustuksen kustannuksista. Ratkaisussa on pidetty perusteltuna, että vastaajan asemaa on arvioitava samalla tavalla kuin silloin, kun hän itse vastaa oikeudenkäyntikuluistaan.

131. Rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 11 §:n sanamuodon mukaan vastaaja on säännöksen tarkoittamissa tilanteissa velvoitettava korvaamaan puolustajan palkkio valtiolle. Säännös ei sanamuotonsa perusteella edellytä erillistä vaatimusta, vaan korvausvelvollisuuden arviointi on pääasian lopputulokseen liitännäinen. Tällainen tulkinta johtaa myös vastaajan aseman arviointiin samalla tavalla kuin silloin, kun vastaajalle ei ole tuomioistuimen toimesta määrätty puolustajaa. Tällöin vastaaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, kun syyte on hyväksytty. Viran puolesta tehtävää harkintaa puoltaa myös oikeusavun saajan vastapuolen korvausvelvollisuutta koskeva oikeusapulain 22 §:n säännös, jonka mukaan tuomioistuimen tulee viran puolesta harkita mainittu korvausvelvollisuus oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevien säännösten perusteella. Edellä lausutuilla perusteilla rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 11 §:ää on perusteltua tulkita niin, että tuomioistuimen tulee viran puolesta harkita kysymys puolustajan palkkion korvausvelvollisuudesta.

132. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että puolustajan palkkion takaisinkorvausvelvollisuutta on alemmissa tuomioistuimissa maksettujen palkkioiden osalta arvioitava viran puolesta syytteen lopputulokseen liitännäisenä kysymyksenä. Näin ollen A on Korkeimman oikeuden ratkaisun lopputulokseen nähden velvollinen korvaamaan valtiolle puolustajalleen käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa maksetut palkkiot.

133. A on myös rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 8 §:n 1 momentin, oikeusapulain 22 §:n ja oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 ja 16 §:n nojalla velvollinen korvaamaan valtiolle asianomistajan avustajalle valtion varoista maksetut kustannukset käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A:n syyksi luetaan törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (tekoaika 4.11.2015–31.1.2017), josta hänet tuomitaan 1 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.

A velvoitetaan suorittamaan B:lle korvaukseksi loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 6 000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 31.1.2017 lukien ja C:lle korvaukseksi asianosaiskuluista yhteensä 450,24 euroa.

A velvoitetaan korvaamaan valtiolle sen varoista hänen puolustajalleen alemmissa oikeuksissa maksetut määrät käräjäoikeudessa 4 262,57 euroa ja hovioikeudessa 2 550 euroa.

A velvoitetaan korvaamaan valtiolle sen varoista asianomistajan avustajalle alemmissa oikeuksissa maksetut määrät käräjäoikeudessa 2 852,12 euroa ja hovioikeudessa 2 116,43 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen kuukauden kuluttua Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Eva Tammi-Salminen, Jussi Tapani, Timo Ojala ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Paula Jutila (mietintö).

Esittelijän mietintö

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Jutila: Mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen käsittelyratkaisun sekä pääasiaratkaisun perustelujen kohtien 30–121 ja 125–133 osalta. Rangaistuksen määräämisen osalta esittelijä ehdotti, että Korkein oikeus lausuisi perusteluinaan ja lopputuloksenaan kohdassa 121 mainitun jälkeen seuraavaa:

Mitattaessa rangaistusta käsillä olevassa tapauksessa voidaan jossain määrin hakea johtoa kohdassa 119 kuvatusta Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä KKO 2011:102. Tässä tapauksessa A:n syyksi luettua tekoa on kuitenkin tekotapansa vuoksi pidettävä pelkkää käsin koskettelemalla tapahtuvaa koskettelua vakavampana ja siten ratkaisussa KKO 2011:102 kyseessä ollutta tilannetta vahingollisempana ja suurempaa syyllisyyttä osoittavana. Mainitun ratkaisun antamisen jälkeen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusasteikkoa on lisäksi edellä kerrotulla tavalla ankaroitettu.

A:n toiminta on ollut tietoista ja toistuvaa ja se on ajoittunut yli vuoden ajalle. A on liikutellut tekoaikaan 8–9-vuotiasta asianomistajaa sukupuolielimensä päällä tavalla, joka on muistuttanut yhdyntäliikettä ja jollaiseksi myös asianomistaja on sen sittemmin mieltänyt. A on tekojen aikaan ollut asianomistajan havaittavin tavoin seksuaalisesti kiihottunut. Asianomistajan alushousut ovat A:n menettelyn johdosta painuneet asianomistajan sukupuolielimeen, joten teko on konkreettiselta tekotavaltaan ollut suhteellisen lähellä sukupuoliyhteyttä. A:n menettely on siten ollut hyvin moitittavaa.

Ottaen huomioon teon laatu sekä teosta ilmenevä A:n syyllisyys, asianomistajan ikä sekä A:n ja asianomistajan välinen läheinen suhde Korkein oikeus katsonee, että oikeudenmukainen seuraamus A:n syyksi luetusta seksuaalirikoksesta on kahden vuoden mittainen vankeusrangaistus.

Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi (ehdollinen vankeus), jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena (KKO 2020:48, kohta 17 ja siinä mainitut ratkaisut).

Korkein oikeus katsonee, että tuomitun rangaistuksen pituus, rikoksen vakavuus ja sen vahingollisuus asianomistajalle sekä teosta ilmenevä A:n syyllisyys puoltavat vahvasti rangaistuksen määräämistä ehdottomaksi A:n ensikertalaisuudesta huolimatta. A:n vetoamat henkilökohtaiset olosuhteet eivät ole sillä tavoin poikkeuksellisia, että ne puhuisivat ehdollisen vankeuden tuomitsemisen puolesta. Korkein oikeus päätynee siten siihen, ettei A:lle tuomittua 2 vuoden vankeusrangaistusta voida määrätä ehdolliseksi.