Korkein oikeus hylkäsi syytteet saamelaisten kalastusoikeuksia koskevissa asioissa

Korkein oikeus (KKO) on hylännyt kahdessa asiassa syytteet, jotka koskivat paikallisten saamelaisten oikeutta kalastaa Tenojoen vesistöön kuuluvissa Utsjoessa ja Vetsijoessa. KKO piti näin ennallaan Lapin käräjäoikeuden antamat ratkaisut.

Syyttäjä vaati toisessa jutussa paikalliselle saamelaiselle rangaistusta kalastusrikkomuksesta. Mies oli kalastanut lohta seisovalla verkolla Utsjoessa sallitun kalastuskauden ulkopuolella elokuussa vuonna 2017. Kalastaminen kyseisenä ajankohtana elokuussa oli vastoin tuolloin voimassa ollutta valtioneuvoston asetusta, joka koski kalastamista Tenojoen vesistön sivuvesistöissä.

KKO katsoi, että tekoaikaan voimassa olleen asetuksen kalastuskautta koskeva säännös oli ristiriidassa paikallisille saamelaisille perustuslaissa turvattujen oikeuksien kanssa. Asetuksen säännös jätettiin perustuslain nojalla soveltamatta, ja syyte kalastusrikkomuksesta hylättiin.

Toisessa asiassa syyttäjä vaati neljälle paikalliselle saamelaiselle rangaistusta luvattomasta pyynnistä. Nämä olivat kalastaneet vieheellä ja vavalla valtion vesialueella Vetsijoessa ilman Metsähallituksen lupaa.

KKO katsoi, että tekoaikaan vuonna 2017 voimassa ollut kalastuslain mukaisen lohen ja taimenen nousualueelle vaadittu erillinen kalastuslupa ja siihen liittyvät lupakäytännöt aiheuttivat niin merkittäviä rajoituksia paikallisille saamelaisille, että säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa heille perustuslaissa turvattujen oikeuksien kanssa. Kalastuslain säännös jätettiin niin ikään perustuslain nojalla soveltamatta, ja syyte luvattomasta pyynnistä hylättiin.

Asiat käsiteltiin KKO:ssa ennakkopäätösvalituksina, joilla syyttäjä haki muutosta käräjäoikeuden ratkaisuihin hovioikeuden asemasta suoraan korkeimmalta oikeudelta.


Lisätiedot: KKO:n viestintä, kko.viestinta(at)oikeus.fi, p. 02956 40060, 02956 40052

Ratkaisut KKO:2022:25 ja KKO:2022:26 (R2019/424 ja R2019/425, 13.4.2022) ovat tilattavissa korkeimman oikeuden kirjaamosta, puh. 029 56 40050, korkein.oikeus(at)oikeus.fi.

Ratkaisujen käännökset pohjoissaameksi AR:2022:25 ja AR:2022:26 sekä tiivistelmät englanniksi

Julkaistu 13.4.2022