Jäsenen määräaikaiseen virkasuhteeseen esitetään oikeusneuvos Alice Guimaraes-Purokoskea

Julkaistu 28.6.2019

Korkein oikeus (KKO) esittää, että korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) jäsen, oikeusneuvos Alice Guimaraes-Purokoski nimitetään hoitamaan KKO:n jäsenen virkaa ajaksi 1.9.2019–31.8.2022.

Tarve hoitaa virkaa määräaikaisessa virkasuhteessa perustuu oikeusneuvos Tuula Pynnälle myönnettyyn virkavapauteen. Pynnä on aiemmin tänä vuonna nimitetty unionin yleisen tuomioistuimen tuomariksi 1.9.2019 alkavalle kolmen vuoden toimikaudelle.

Guimaraes-Purokoski on toiminut nykyisessä virassaan KHO:n jäsenenä vuodesta 2010. Aiemmin hän on työskennellyt useita vuosia lainsäädäntöneuvoksena ulkoasiainministeriön oikeudellisella osastolla EU-tuomioistuinasioiden yksikössä. Aluksi hän toimi yksikön päällikön ja Suomen valtionasiamiehen sijaisena, sen jälkeen kolmen vuoden ajan yksikön päällikkönä, EU-tuomioistuinasioiden johtajana ja Suomen valtionasiamiehenä.

Tätä ennen Guimaraes-Purokoski on työskennellyt kauppa- ja teollisuusministeriössä eri virkatehtävissä sekä Euroopan komissiossa liikenteen ja energian pääosastolla kansallisena asiantuntijana. Koulutukseltaan hän on oikeustieteen tohtori.

Oikeusministeriö tulee esittelemään viran täyttöä koskevan asian valtioneuvoston yleisistunnossa. Päätöksen nimityksestä tekee tasavallan presidentti.

Lisätiedot: Kansliapäällikkö Tommi Vuorialho, p. 02956 40110, tommi.vuorialho(at)oikeus.fi