Presidentti Timo Eskon avauspuheenvuoro KKO:n ja KHO:n juhlaseminaarissa 23.11.2017: Ylin lainkäyttö

Arvoisa presidentti Halonen, kunnioitetut juhlaseminaarin puhujat, hyvät naiset ja herrat

Olemme kokoontuneet seminaariin, jonka järjestelyistä on kantanut vastuun Korkeimpien oikeuksien tuomareiden yhdistys yhdessä korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden kanssa. Itsenäisyyden juhlavuoden tunnuksen mukaisesti kummankin ylimmän oikeusasteen tuomarit ovat toimineet yhdessä tämän tärkeän hankkeen toteuttamiseksi. Haluan mitä parhaiten kiittää yhdistystä, sen puheenjohtaja Eija Siitaria, hallituksen jäseniä sekä muita tähän projektiin osallistuneita heidän tekemästään työstä.

Toivotan koko juhlayleisön tervetulleeksi seuraamaan seminaaria ja rohkenen esittää tämän tervetulotoivotuksen yhteisesti sekä korkeimman oikeuden että korkeimman hallinto-oikeuden puolesta!

Juhlaseminaari aihe, Ylin lainkäyttö, sopii hyvin sen keskustelun yhteyteen, jota juhlavuoden aikana on käyty ylimpien valtioelinten asemasta ja keskinäisistä suhteista. Ohjelmaan sisältyy tiettyä jännitystäkin, kun puheenvuoron käyttäjien esitysten otsikot on jätetty avoimiksi. Puhujien nimilistan perusteella ei kuitenkaan ole mitään syytä epäillä, ettemmekö saisi kuullaksemme täysipainoisen, harkittuja ajatuksia sisältävän ja uusia ajatuksia inspiroivan ohjelman.

Ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa käyttää korkein oikeus sekä hallintolainkäyttöasioissa korkein hallinto-oikeus. Korkeimman oikeuden historian tärkein kehitysaskel ylimmän tuomiovallan käyttämisessä on ollut valituslupajärjestelmään siirtyminen vuoden 1980 alussa.

Vuonna 1977 korkein oikeus totesi muutoksenhakujärjestelmän muuttamista koskeneesta, oikeusministeriön asettaman työryhmän ehdotuksesta antamassaan lausunnossa muun muassa seuraavan:

Uuden järjestelmän mukaan korkein oikeus tuomiovaltaa käyttäessään keskittyisi tapauksiin, joita koskevilla ratkaisuilla on yleistä merkitystä lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai muutoin oikeuskäytännön yhtenäisyyden edistämiseksi. -- -- -- Tällaisen lainkäytön ohjaamisen ja yhtenäistämisen tarve lisääntyy sitä mukaa kuin lainsäädännössä omaksutaan entistä joustavampia ja lainkäyttäjälle entistä enemmän harkintavaltaa antavia säännöksiä, joita sovellettaessa tuomioistuinten ratkaisutoiminta ei ole samalla tavalla sidottu kuin muutoin lainkäytössä.

Yhteiskunnan oikeudellistuminen oli yksi tuon ajan keskustelunaiheita. Oikeudellistuminen ilmeni monin eri tavoin: säädösten kasvaneena lukumääränä, sääntelyn kohteiden lisääntymisenä ja mikä merkittävintä, yhä useamman riita- ja ongelmatilanteen tulemisessa tuomioistuinten ratkaisutoiminnan kohteeksi. Keskustelua käytäessä tilannetta tarkasteltiin sitä taustaa vasten, jonka oppi valtiovallan kolmijaosta muodostaa. Kiinnostusta herättäneen kysymyksen muodosti varsinkin se, olivatko tuomioistuimet astuneet lainsäädäntö- tai tuomiovallan alueella.

Korkeimman oikeuden presidentti Curt Olsson otti kysymykseen kantaa haastattelussa, jonka hän antoi Lakimiesuutisille Valtioneuvoston 175-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1984. "Tuomioistuinten ei tule kilpailla lainsäätäjän kanssa", hän sanoi, "eivätkä ne ole sitä meillä tehneetkään". Kaikilla yhteiskunnan aloilla tulee olla vuorovaikutusta mutta myös työnjakoa. "KKO ei yleensä anna ennakkopäätöksiä sellaisilla oikeuden aloilla, jotka paraikaa ovat lainvalmistelun kohteina. Sen sijaan pyrimme olemaan aktiivisia niillä aloilla, joilla uutta lainsäädäntöä on jo syntynyt ja varsinkin niissä kysymyksissä, jotka lainsäätäjä tietoisesti on jättänyt sääntelemättä ja oikeuskäytännön ratkaistavaksi", päätti Olsson.

Syksyllä 1990 Helsingin Sanomissa julkaistussa uutisessa presidentti Olavi Heinonen arveli, että Suomi on kehittymässä tuomarivaltioksi. "Usein on ilmeisesti kysymys yhteiskuntapoliittisesti hankalista asioista, joita ei ole haluttu tai pystytty hoitamaan lainsäädäntöteitse tai muilla yhteiskunnan käytettävissä olevilla keinoilla", Heinonen oli todennut puheessaan tuomaripäivillä Vaasassa. "Hankalien asioiden siirtäminen tuomioistuimille on yhteiskunnan kannalta kätevää, koska tuomioistuimilla on ratkaisupakko niiden toimivaltaan kuuluvissa asioissa", jatkoi Heinonen. Lopuksi hän totesi, että monissa muissa Euroopan maissa tuomarivaltiokehitys on jo edennyt Suomea pitemmälle. "Euroopan yhdentyminen kohottanee siten myös suomalaisten tuomioistuinten yhteiskunnallista arvostusta", päätti Heinonen.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ensimmäinen suomalaistuomari Raimo Pekkanen esitti, että lainsäädäntöämme tulisi täydentää niin, että suomalaisen tuomioistuimen ratkaisu voitaisiin purkaa ihmisoikeustuomioistuimen langettavan päätöksen perusteella.

Nämä reilut 25 vuotta sitten esitetyt näkemykset ovat osoittautuneet varsin oikeaan osuneiksi. Ennen muuta sitoutuminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin on johtanut siihen, että Korkeimmankin oikeuden ratkaisuja on voitu joutua purkamaan ja että Korkein oikeus on perustuslain 106 §:n nojalla jättänyt soveltamatta Suomen oikeuden yksiselitteisiä säännöksiä. Julkisuudessa ovat olleet esillä ennen muuta isyyslain voimaanpanolakiin ja ne bis in idem-periaatteeseen liittyvät korkeimman oikeuden ratkaisut, mutta tärkeitä ovat olleet myös eräät oikeudenkäyntimenettelyä koskevat ratkaisut.

Vaikka tuomioistuinten yhteiskunnallinen rooli on kasvanut, asia ei juurikaan ole näkynyt meikäläisessä keskustelussa, joka liikkuu laajemmissa ympyröissä. Keskustelun taustakehykseksi näyttää tulleen oikeusvaltion, perusoikeuksien ja demokratian kokonaisuus aikaisemman kolmikon lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta sijasta. Viimeksi tämä näkyi selvästi Suomi 100 & oikeusvaltio -päivässä Finlandia-talolla 31.10.2017.

Neutraalilta tuntuvan yhteiskunnan oikeudellistumisen sijasta siirryttiin siis puhumaan tuomarivaltiosta, mutta nyt varsinkin ulkomaisissa keskusteluotsikoissa näkyy jo väite tuomioistuinten yhteiskunnallisesta aktivoitumisesta tai suoranaisesta tuomariaktivismista. Muissa pohjoismaissa on tämän suuntaista kirjoittelua esiintynyt itse asiassa jo melko pitkään. Viittaan vain professori Jan Kleinemanin kirjoitukseen Juridisk Tidskrift -lehdessä vuonna 2014: "Från prejudikatinstans till lagstiftare? Högsta domstolens ökade aktivism." Mahtaako sellaista aktivismia esiintyä Suomessa? Kuinka pitkällä tällä tiellä ollaan ja mihinkä vielä päädytään, sen pohtimiseen varmaan saadaan apua tämän seminaarin esityksistä.

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Vihervuoren päätössanat korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden juhlaseminaarissa 23.11.2017
 
Julkaistu 24.11.2017