Suomeksi - På svenska - In English - Sme - Fr - Ru - Et - De

Korkein oikeus

Korkein oikeus

Etusivu » Tietoa sivustosta

Tietoa sivustosta

Korkeinoikeus.fi on korkeimman oikeuden ylläpitämä verkkopalvelu, johon on koottu tietoa korkeimmasta oikeudesta, sen toiminnasta ja tehtävistä sekä muutoksenhausta korkeimpaan oikeuteen.

Palvelun suomen- ja ruotsinkieliset osiot ovat sisällöltään laajimmat. Verkkopalvelusta löytyy jonkin verran tietoa myös saameksi, englanniksi, ranskaksi, venäjäksi ja viroksi.

Korkein oikeus vastaa sivuston sisällön oikeellisuudesta ja ajantasaisuudesta. Sivustolle linkitetyn ulkopuolisen materiaalin oikeellisuudesta vastaa sen julkaisija. Palvelun teknisestä toiminnasta vastaa Oikeusrekisterikeskus.


Tekijänoikeudet ja verkkopalveluun linkittäminen

Korkeimmalla oikeudella on kaikki oikeudet verkkopalvelussa julkaistavaan aineistoon, ellei muuta ole mainittu tai tekijänoikeuslaissa säädetty. Sivuilla olevien kuvien kuvaajat on mainittu, jos kuvaaja on ulkopuolinen taho.

Verkkopalvelussa oleviin teksteihin saa vapaasti linkittää ja tekstiä voi lainata, mutta tällöin lähde on mainittava.


Automaattinen tiedonkeräys ja tunnistetietojen käsittely

Korkeimman oikeuden verkkopalvelu on kaikille avoin eikä sivujen selaaminen edellytä rekisteröintiä. Verkkopalvelun käyttäjistä ei kerätä henkilötietoja, joista yksittäinen käyttäjä voitaisiin tunnistaa. Palvelun käytöstä kerätään kootusti tilastollista tietoa palvelun kokonaiskävijämäärästä, suosituimmista sivuista, palveluun sisääntulosivuista ja palvelusta poistumissivuista. Tilastollisten seurantatietojen keräämiseen käytetään evästeitä.

Tunnistetiedot talletetaan vain verkkopalvelun teknisen toteutuksen ja käytön varmistamiseksi sekä kehittämisen tueksi. Vain edellä mainittuja tehtäviä hoitava henkilöstö voi tehtäviensä edellyttämässä laajuudessa käsitellä tunnistetietoja. Tunnistetietoja ei saa ilmaista sivullisille muutoin kuin laissa erikseen säädetyissä tilanteissa.


Tekniset suositukset

Verkkosivut toimivat Internet Explorer 7 ja Firefox 3.5 sekä uudemmilla selainversioilla. Sivusto toimii myös Chromella ja Safarilla.

PDF-muotoisten dokumenttien, kuten julkaisujen, lukemiseen tarvitaan Adobe Acrobat Reader -ohjelmaa tai muuta vastaavaa.

Valtioneuvoston verkossa on tietoturvasyistä estetty eräiden liitetiedostotyyppien välitys. Estettyjä ovat sellaiset liitetiedostotyypit, joita yleisesti käytetään virusten tai muun suoritettavan mahdollisesti haitallisen ohjelmakoodin välitykseen. Seuraavat yleisesti käytetyt liitetiedostotyypit poistetaan valtioneuvoston verkkoon tulevasta ja sieltä lähtevästä sähköpostiliikenteestä: .bin, .exe, .cmd, .com, .reg, .scr, .lnk, .mdb, .vbs ja .zip.

 
Julkaistu 2.2.2015