KKO:2018:35

Seksuaalirikos - Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö - Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Rangaistuksen määrääminen - Rangaistuslajin valinta - Rangaistuksen mittaaminen

Diaarinumero: R2016/831
Taltionumero: 867
Antopäivä: 26.4.2018 ECLI:FI:KKO:2018:35

Toisensa ensimmäistä kertaa tavanneet 23-vuotias A ja noin 13 vuoden 10 kuukauden ikäinen asianomistaja olivat olleet viettämässä iltaa eräässä asunnossa. Asianomistaja oli illan aikana nauttinut alkoholia ja humaltunut. A oli tämän jälkeen ollut sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa. Hovioikeus oli tuominnut A:n lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1 vuoden ja 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Korkeimmassa oikeudessa rangaistus kovennettiin 2 vuoden ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi.

RL 20 luku 7 §

RL 6 luku 3 §

RL 6 luku 4 §

RL 6 luku 9 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Etelä-Savon käräjäoikeuden tuomio 16.9.2015 (nro 15/137845) ja Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 14.7.2016 (nro 16/129523) kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Tuulikki Hynynen ja lautamiehet sekä hovioikeudessa sen jäsenet Riitta-Liisa Hietala, Eero Antikainen ja Tuulikki Räsänen. Hovioikeudessa esittelijänä on ollut viskaali Hilla Viljamaa.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin syyttäjälle.

Valituksessaan syyttäjä vaati, että A:lle tuomittua rangaistusta korotetaan ja se tuomitaan ehdottomana tai että ehdollisen vankeuden ohessa joka tapauksessa tuomitaan yhdyskuntapalvelua.

Vastauksessaan A vaati, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A:n on katsottu olleen 23. – 24.10.2013 emätinyhdynnässä noin 13 vuoden 10 kuukauden ikäisen asianomistajan kanssa. Tuolloin 23-vuotias A ja asianomistaja olivat olleet yhdessä muiden henkilöiden kanssa viettämässä iltaa eräässä asunnossa. Asianomistaja oli illan aikana nauttinut alkoholia ja humaltunut. Yhdyntä oli sittemmin tapahtunut asunnon makuuhuoneessa. Alemmissa oikeuksissa on katsottu jääneen näyttämättä, että yhdyntä olisi ollut suojaamaton.

2. Syyttäjän vaadittua A:lle rangaistusta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä käräjäoikeus on katsonut, ettei rikos ollut ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä. Käräjäoikeus on tuominnut A:n lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

3. Syyttäjän ja asianomistajan valitettua käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeus on katsonut, että A:n syyksi luettu rikos oli myös kokonaisuutena arvioiden törkeä. Hovioikeus on perustellut törkeysarviotaan A:n ja asianomistajan noin 10 vuoden ikäeron lisäksi sillä, että he olivat tavanneet ensimmäisen kerran kysymyksessä olevana iltana ja että A oli tiennyt asianomistajan iän ja havainnut tämän päihtymyksen. Hovioikeus on tuominnut A:n törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

4. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen johdosta kysymys rangaistuksen määräämisestä A:lle.

Rangaistuksen määrääminen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

5. Rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan rikoksentekijä on tuomittava törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

6. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

7. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyden huomioon ottamisella pyritään takaamaan yhdenvertaisuusperiaatteen toteutuminen myös rangaistuksen mittaamisessa. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niissä mitatut rangaistukset (KKO 2014:91 kohta 7 ja siinä mainitut ratkaisut). Rangaistuksen mittaamisharkinnassa keskeisessä asemassa ovat mittaamista ohjaavat ja muut Korkeimman oikeuden ratkaisut (esim. KKO 2017:50 kohta 48).

8. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2017:50 (kohdat 30 – 33 ja 49) 23-vuotiaan vastaajan katsottiin syyllistyneen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Vastaaja oli ensin keskustellut seksuaalissävytteisesti etäyhteyden välityksellä 14 vuoden 11 kuukauden ikäisen lapsen kanssa, myöhemmin tavannut tämän kerran ja ollut tällöin tämän kanssa sukupuoliyhteydessä. Viesteissään vastaaja oli muun muassa kertonut harrastaneensa seksiä äitinsä ja tätinsä kanssa sekä tarvitsevansa uuden panolelun ja ehdottanut lapselle ryhmäseksiä ja puhunut tämän parittamisesta. Tekijä oli ehdotuksensa mukaisesti tullut autollaan tapaamaan lasta, ja he olivat ajaneet syrjäiseen paikkaan metsätielle. Siellä he olivat olleet autossa kahdesti emätin- ja kerran oraaliyhdynnässä, minkä jälkeen tekijä oli vienyt lapsen takaisin tien varteen. Korkein oikeus katsoi, että tekijälle oli yksin tästä teosta mitattava 2 vuotta 3 kuukautta vankeutta.

9. Edellisessä kohdassa kuvattua törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä - ottaen erityisesti huomioon tekijän toiminnan päämäärätietoisuus ja esineellistävä suhtautuminen lapseen - on pidettävä lapsen kannalta selvästi vahingollisempana ja tekijän kannalta suurempaa syyllisyyttä osoittavana kuin A:n syyksi luettua rikosta. Tätä moitittavuuden arviota ei muuta se, että aikaisemmassa tapauksessa lapsi on ollut noin vuoden vanhempi kuin asianomistaja tässä asiassa.

10. Kuten Korkein oikeus on useissa ratkaisuissaan todennut, Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön ollessa niukkaa voidaan rangaistuskäytännön yhtenäisyyden arvioinnissa verraten usein toistuvissa rikoksissa kiinnittää huomiota myös rangaistuskäytäntöä kuvaaviin tilastollisiin ja muihin selvityksiin, mikäli niistä ilmenevää rangaistustasoa voidaan pitää rangaistuksen mittaamisperusteet huomioon ottaen oikeudenmukaisena. Se, että hyvin erilaiset rikokset voivat täyttää saman tunnusmerkistön, on otettava huomioon arvioitaessa yksittäistapauksessa rangaistuksen mittaamisharkinnassa tilastollisten selvitysten merkitystä (KKO 2017:50 kohta 48 ja siinä mainitut ratkaisut).

11. A:n syyksi luettua menettelyä voidaan pitää varsin usein toistuvana lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tekomuotona. Tämä ilmenee muun muassa Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuskäytäntöä koskevasta tutkimuksesta (OPTL 92/2009 s. 20 – 26), jonka mukaan lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä tai sen törkeässä tekomuodossa on tyypillisintä, että tekijänä on 20 – 25-vuotias mies, uhrina on 13 – 14-vuotias tyttö ja seksuaalitekona on kertaluontoinen sukupuoliyhteys tai ainakin yhden päivän aikana tapahtuneet sukupuoliyhteydet. A:n teko poikkeaa kuitenkin tyypillisimmistä teoista sikäli, että tutkimuksen mukaan rikoksentekijänä on pääsääntöisesti lapsen läheinen, sukulainen tai tuttava.

12. Rikoslain 20 luvun seksuaalirikoksia koskevia säännöksiä on muutettu 1.6.2011 voimaan tulleella lailla (540/2011) muun muassa korottamalla lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistusta ja muuttamalla sen ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöjä niin, että hyväksikäyttö aikaisempaa useammin täyttää törkeän tekomuodon tunnusmerkit. Muutoksilla on pyritty siihen, että lapsiin kohdistuvista hyväksikäyttörikoksista tuomitaan aikaisempaa ankarampia rangaistuksia (HE 282/2010 vp s. 104 ja LaVM 43/2010 vp s. 4). Koska rikoksiin sovelletaan tällaisessa tilanteessa tekoajan lakia, kuvaavat tuoreimmat tiedot tuomioistuinten rangaistuskäytännöstä parhaiten tässä asiassa sovellettavan uuden lain mukaista käytäntöä. Vuosina 2014 – 2016 törkeiden lapsen seksuaalisten hyväksikäyttöjen mediaanirangaistus on tilastojen mukaan ollut 24 – 25,5 kuukautta (Suomen virallinen tilasto: Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset).

Korkeimman oikeuden arviointi tässä tapauksessa

13. A ja asianomistaja eivät ole tunteneet toisiaan ennen tapahtumailtaa. Asianomistaja on A:n havaitsemin tavoin ollut päihtynyt ja siksi tavanomaista haavoittuvampi. Näistä seikoista huolimatta A on tietoisena asianomistajan alle 14 vuoden iästä ollut tämän kanssa sukupuoliyhteydessä. A:n syyksi luettua rikosta on pidettävä lapsen kehityksen kannalta hyvin vahingollisena ja vaarallisena. Sillä, onko asianomistaja mahdollisesti itse ollut aloitteellinen tai muutoin aktiivinen, ei ole vaikutusta tuomittavaan rangaistukseen. A:n syyksi luettuun tekoon ei muutoinkaan liity rangaistusta lieventäviä tai ankaroittavia seikkoja.

14. Korkein oikeus on edellä kohdassa 9 verrannut A:n syyksi luettua tekoa Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2017:50 käsiteltyyn tekoon. Huomioon ottaen erityisesti tuossa ratkaisussa tuomitun rangaistuksen sekä lisäperusteena kohdissa 11 – 12 selostetun tilastollisen selvityksen Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetusta rikoksesta on 2 vuotta vankeutta.

15. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena (KKO 2015:18 kohta 19 ja siinä mainitut ratkaisut). Tuomittaessa 2 vuoden pituinen vankeus täysikäiselle tekijälle vankeuden ehdolliseksi määrääminen edellyttää poikkeuksellisen painavia perusteita.

16. A on vastatessaan syyttäjän muutoksenhakemukseen Korkeimmassa oikeudessa vedonnut muun muassa siihen, että hänellä on vakituinen asunto, että hän auttaa lähes päivittäin iäkkäitä ja sairaita vanhempiaan, että hän on ollut kaksi vuotta kuntouttavassa työssä ja että hänen tarkoituksensa oli pyrkiä opiskelemaan.

17. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on katsottu, että rikoksesta tuomitun myönteiseen suuntaan muuttunut elämäntilanne voi joissakin tilanteissa olla yhtenä perusteena muiden ohella vankeuden määräämiselle ehdolliseksi (esim. KKO 2004:45 ja 2014:87). Huomioon ottaen vakiintuneen oikeuskäytännön Korkein oikeus toteaa, etteivät mainitut A:n esittämät seikat voi yksinään olla perusteena hänelle tuomitun vankeuden määräämiselle ehdolliseksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen lukemasta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Rangaistusta on kovennettu.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Marjut Jokela, Mika Huovila, Lena Engstrand ja Mika Ilveskero. Esittelijä Teemu Vanhanen.

 
Julkaistu 26.4.2018  Päivitetty 7.5.2018