KKO:2018:30

Seksuaalirikos - Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Rangaistuksen määrääminen - Rangaistuksen mittaaminen - Rangaistusasteikon lieventäminen
Syyntakeisuus

Diaarinumero: R2016/574
Taltionumero: 752
Antopäivä: 11.4.2018 ECLI:FI:KKO:2018:30

A, joka tekoajankohtana oli ollut 15 -16-vuotias, oli noin puolentoista vuoden aikana ollut toistuvasti sukupuoliyhteydessä 7 - 8-vuotiaan sukulaistytön kanssa tunkeutumalla peniksellään lapsen peräaukkoon. Kysymys rangaistuksen määräämisestä syyksiluetun nuorena henkilönä ja alentuneesti syyntakeisena tehdyn lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön johdosta. (Ään.)

RL 3 luku 4 §

RL 6 luku 3 §

RL 6 luku 4 §

RL 6 luku 8 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Satakunnan käräjäoikeuden välituomio 7.11.2014 nro 14/148079 ja tuomio 3.6.2015 nro 15/123314

Välituomiossaan käräjäoikeus katsoi A:n menetelleen syytteessä kuvatuin rangaistavaksi säädetyin tavoin ja määräsi hänen mielentilansa tutkittavaksi. Tuomiossaan käräjäoikeus tuomitsi A:n 2 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen syytteen mukaisesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja korvaamaan vahinkoja asianomistajalle ja oikeudenkäyntikuluja valtiolle. Käräjäoikeus katsoi A:n tehneen rikoksensa nuorena henkilönä ja alentuneesti syyntakeisena.

Käräjäoikeus katsoi, että A oli 2.7.2011 – 31.12.2012 ollut toistuvasti sukupuoliyhteydessä tapahtuma-aikana 7 - 8-vuotiaan X:n kanssa tunkeutumalla peniksellään lapsen peräaukkoon. A oli jatkanut yhdyntää siemensyöksyyn saakka aiheuttaen lapselle kipua ja vammoja. Teko oli ollut omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa X:lle hänen setäänsä eli A:ta kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen vuoksi. Rikos oli kokonaisuutena arvostellen törkeä. A oli teon tehdessään ollut alle 18-vuotias.

Käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari oli eri mieltä rangaistuksesta. Käräjätuomari katsoi, että A:n nuori ikä ja mielentilalausunnossa todetut seikat vaikuttivat rangaistukseen enemmän kuin mihin enemmistö oli päätynyt. Käräjätuomari osaltaan mittasi A:lle 1 vuoden 10 kuukautta vankeutta, määräsi sen ehdolliseksi ja tuomitsi sen ohessa 90 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomio on selostettu Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Heikki Ryynänen ja lautamiehet.

Vaasan hovioikeuden tuomio 25.5.2016 nro 16/122062

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden syyksilukemisen ja rangaistuksen mittaamisen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Robert Liljenfeldt, Hagar Nordström ja Kirsi Häkkinen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A vaati valituksessaan, että hänelle tuomittua vankeusrangaistusta alennetaan ja että se lievennetään ehdolliseksi.

Syyttäjä ja asianomistaja X vastauksissaan vaativat, että valitus hylätään.

Korkein oikeus pyysi Rikosseuraamuslaitosta laatimaan A:sta seuraamusselvityksen, joka sittemmin toimitettiin Korkeimmalle oikeudelle.

A, syyttäjä ja X antoivat selvityksen johdosta lausumansa Korkeimman oikeuden varattua heille siihen tilaisuuden.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A:n syyksi on luettu 2.7.2011 – 31.12.2012 tehty törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. A oli 15 - 16-vuotiaana ollut toistuvasti sukupuoliyhteydessä 7 - 8-vuotiaan X:n kanssa tunkeutumalla peniksellään tämän peräaukkoon. Yhdyntöjä oli jatkettu siemensyöksyyn saakka. Teolla oli aiheutettu X:lle kipua ja vammoja, ja teko oli ollut omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa X:lle hänen setäänsä A:ta kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen vuoksi. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

2. Käräjä- ja hovioikeus tuomitsivat kumpikin A:n 2 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. A:n syyksi luettu rikos oli rikoslajissaan tekotavaltaan tavanomaista törkeämpi sukupuoliyhteyksien toistuvuuden, teon pitkäkestoisuuden, uhrin alle 10 vuoden iän ja sen johdosta, että tekoa oli pidettävä uhrin kannalta vahingollisena ottaen huomioon, että siihen oli syyllistytty lapsen erityistä luottamusta hyväksikäyttäen. Alemmat oikeusasteet katsoivat, että A olisi näistä tekoon ja sen seurauksiin liittyvistä syistä tuomittava vähintään kolmen vuoden mittaiseen vankeusrangaistukseen. Toisaalta A:n nuori ikä ja se, että hän oli mielentilatutkimuksen mukaan ollut tekoaikaan alentuneesti syyntakeinen, alensivat mitattua rangaistusta.

3. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen johdosta kysymys nuorelle ja alentuneesti syyntakeiselle henkilölle tuomittavan vankeusrangaistuksen mittaamisesta. Jos mittaamisessa päädytään enintään kahden vuoden vankeusrangaistukseen, kysymys on vielä siitä, onko asiassa laissa edellytettyjä painavia syitä tuomita hänet alle 18-vuotiaana tehdyistä rikoksista ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Rangaistuksen mittaamisen yleiset lähtökohdat

4. Rikoslain 20 luvun 7 §:n (540/2011) mukaan rikoksentekijä on tuomittava törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

5. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

6. Mitattaessa rangaistusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, miten vahingollinen teko on ollut lapsen kehityksen kannalta. Mitä läheisempi tekijä on uhrille ja mitä loukkaavampi seksuaaliteko on laadultaan, sitä vahingollisempi teko on lapselle. Mittaamisessa on perusteltua antaa merkitystä myös hyväksikäyttötekojen ja -kertojen lukumäärälle sekä sille, miten pitkälle ajanjaksolle ne ajoittuvat (KKO 2011:102 kohta 20).

7. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niistä mitatut rangaistukset (KKO 2017:7 kohta 23). Lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön täyttävät teot voivat kuitenkin erota moitittavuudeltaan toisistaan huomattavastikin. Korkein oikeus ei ole antanut kysymyksessä olevaan tapaukseen rinnastettavaan törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvää rangaistuksen mittaamista koskevaa ennakkopäätöstä. Ratkaisun KKO 2013:31 lähtökohdat muistuttavat läheisimmin nyt käsillä olevaa tilannetta. Mainitussa ratkaisussa 15-vuotias tekijä kahdesti pakotti väkivalloin 12-vuotiaan emätin- tai anaaliyhdyntään kahden vuorokauden aikana. Tekijä, jota ei ollut aikaisemmin rikoksista rekisteröity, tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä raiskauksesta ja ennen 1.6.2011 voimassa olleen rikoslain 20 luvun 6 §:n (563/1998) mukaisesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohessa 60 tunniksi yhdyskuntapalveluun.

8. Lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten rangaistustason oikeellisuuden arviointia on pidetty vaikeana, koska rikokset vaihtelevat huomattavasti tekotavoiltaan ja rangaistavuudeltaan (HE 282/2010 vp s. 11). Tilastokeskuksen ensiasteen rangaistuskäytännön selvitysten mukaan ehdollisten vankeusrangaistusten mediaani törkeissä lapsen seksuaalisissa hyväksikäytöissä on vuosina 2011 - 2016 asettunut 1 vuoden 5 kuukauden ja 1 vuoden 7 kuukauden välille. Ehdottomissa rangaistuksissa vaihteluväli on ollut 2 vuodesta 4 kuukaudesta 3 vuoteen. Kuten ratkaisussa KKO 2014:48 on todettu, rangaistuksen mittaamista lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei aina voida perustaa mihinkään yhtenäiseen rangaistuskäytäntöön. Tämä johtuu osaksi jo suurista eroista tekotapojen vakavuudessa ja tekoihin liittyvissä muissa seikoissa (kohta 77).

Rangaistusasteikon lieventämisen vaikutuksesta rangaistukseen

9. Rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa, jos tekijä on tehnyt rikoksen alle 18-vuotiaana. Säännöksen 2 momentista ilmenee, että tekijälle saa tuomita enintään kolme neljännestä rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän. Säännöksen 3 momentista ilmenee, että lievennettyä rangaistusasteikkoa sovelletaan myös määrättäessä rangaistusta rikoksensa alentuneesti syyntakeisena tehneelle. Tämä peruste ei kuitenkaan vaikuta sovellettavaan enimmäisrangaistukseen. Rikoslain 3 luvun 4 §:n 3 momentissa määritellään, että tekijä on alentuneesti syyntakeinen, jollei hän ole säännöksen 2 momentin mukaisesti syyntakeeton, mutta hänen kykynsä ymmärtää tekonsa tosiasiallinen luonne tai oikeudenvastaisuus taikka säädellä käyttäytymistään on mielisairauden, vajaamielisyyden taikka mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi tekohetkellä merkittävästi alentunut.

10. Kyseisiä säännöksiä koskevasta hallituksen esityksestä ilmenee, että rikoslain 6 luvun 8 §:n säännös enimmäisrangaistuksen vähennyksestä merkitsee tuomioistuimille annettua ohjausta siitä, että määrätyt lieventävät seikat tulee ottaa huomioon myös rangaistusta käytännössä mitattaessa. Useamman yleisen vähentämisperusteen soveltuessa tuomioistuimen tulee ottaa ne kaikki huomioon rangaistusta mitatessaan (HE 44/2002 vp s. 204).

A:n alentunut syyntakeisuus

11. A:n on lainvoimaisesti katsottu olleen rikoksentekohetkellä alentuneesti syyntakeinen. Rangaistuksen mittaamisen kannalta keskeistä on, missä määrin tämä on vaikuttanut hänen kykyynsä ymmärtää hänen syykseen luetun teon merkitys tai säädellä käyttäytymistään.

12. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja mielentilatutkimuksen tehnyt yliopistollinen sairaala ovat arvioineet A:n mielentilaa keskenään eri tavoin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on mielentilalausunnossaan katsonut A:n olleen tekoajankohtana alentuneesti syyntakeinen. A:n puutteellisen ymmärryksen on lausunnossa katsottu rinnastuvan vähintään merkittävästi syyntakeisuutta alentavaan vajaamielisyyteen. Mielentilatutkimuksen tehnyt sairaala on puolestaan katsonut, että A:n oli tekoaikana ollut syyntakeinen, joskin kehitysviiveensä takia rajatapaus alentuneesti syyntakeisen suuntaan.

13. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kantaa A:n alentuneesta syyntakeisuudesta on perusteltu lausunnossa seuraavasti: A:n kyvyn säädellä käyttäytymistään on mielentilatutkimuksessa arvioitu olleen ikätasoista, mutta hänen kognitiivinen suoriutumisensa on psykologisen tutkimuksen perusteella heikkolahjaista vaatimattomampaa. Yli kaksi vuotta teon päättymisen jälkeen, A:n ollessa 19-vuotias, se on vastannut 13 - 14-vuotiaan ikätasoa. A:lla on ollut nuoreksikin henkilöksi puutteelliset älylliset edellytykset täysimääräisesti hahmottaa tapahtumakulkua. Mielentilatutkimuksen perusteella hän on ymmärtänyt oikeudenvastaisuuden yleisellä tasolla ja omalla kohdallaan, mutta ei ole hahmottanut tekonsa tosiasiallista luonnetta, kuten epäluonnollisuutta tai mahdollisia psyykkisiä tai fyysisiä haittoja uhrille.

14. Mielenterveyslain 16 §:n mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antaa mielentilatutkimuksen ja siitä saamansa lausunnon perusteella oman lausuntonsa rikoksesta epäillyn tai syytetyn mielentilasta tuomioistuimelle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta annetun lain 3 a §:n mukaan mielentilaa koskevat lausuntoasiat käsitellään oikeuspsykiatristen asioiden lautakunnassa, jossa on puheenjohtaja, jolla tulee olla tehtävässä tarvittava asiantuntemus, ja kolme muuta jäsentä, joista yhden tulee edustaa oikeustieteellistä ja kahden psykiatrista asiantuntemusta. Lisäksi käsiteltäessä henkilön määräämistä hoidettavaksi erityishuoltolaitoksessa asian käsittelyyn osallistuu kehitysvammahuollon asiantuntemusta edustava jäsen. Korkein oikeus toteaa, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntemus sen käsitellessä mielentilaa koskevia lausuntoasioita on erityisesti turvattu laissa. Huomioon ottaen myös yhtäältä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tässä asiassa antamassa mielentilalausunnossa ja toisaalta sairaalan tekemässä mielentilatutkimuksessa esitetyt perusteet Korkein oikeus katsoo, että ensiksi mainitussa esitetylle arviolle A:n merkittävästä syyntakeisuuden alentumisesta on annettava mittaamisharkinnassa keskeinen merkitys.

Korkeimman oikeuden johtopäätös rangaistuksen mittaamisesta

15. A:n syyksi luettu törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on alempien oikeuksien toteamin tavoin rikoslajissaan tavanomaista törkeämpi. Korkein oikeus katsoo, että rikosta voidaan pitää jopa vakavampana kuin edellä kohdassa 7 selostetussa ratkaisussa KKO 2013:31, vaikka siinä kysymys on ollut myös pakottamisesta. Ilman rangaistusta alentavien seikkojen huomioimista A:lle olisi tuomittava hänen syykseen luetusta rikoksesta noin kolmen ja puolen vuoden mittainen vankeusrangaistus.

16. A:n rangaistusta on kuitenkin alennettava sekä iän että alentuneen syyntakeisuuden perusteella. A on tekoaikana ollut vain jonkin verran rangaistusvastuun edellytykseksi rikoslain 3 luvun 4 §:n 1 momentissa säädettyä 15 vuoden ikää vanhempi. Edellä kohdista 12 ja 13 ilmenevin tavoin A:lla on lisäksi vajaamielisyyteen rinnastuvan ymmärryksen puutteen johdosta ollut ikäisekseenkin puutteelliset älylliset edellytykset hahmottaa tapahtumainkulkua ja tekonsa epäluonnollisuutta ja teosta uhrille aiheutuvia seurauksia. Mielentilatutkimuksessa esitetyn ja A:n iän perusteella on pääteltävissä, että hänen kykynsä ymmärtää tekonsa merkitys on tekoaikana tosiasiassa ollut tyypillistä 15-vuotiasta selvästi nuoremman lapsen tasolla.

17. Rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseen johtaneessa hallituksen esityksessä rikosoikeudellisen vastuun on todettu edellyttävän sellaista henkistä kypsyyttä, jonka vain riittävä ikä voi tuoda mukanaan. Sen vuoksi laissa vahvistetun 15 vuoden ikärajan alle jäävät tekijät ovat aina syyntakeettomia. Syyllisyysperiaatteen kannalta olisi epäoikeudenmukaista rangaista henkilöä, jolta nuoren iän, sairauden tai poikkeavuuden vuoksi puuttuu kyky ymmärtää asioiden tosiasiallinen ja oikeudellinen luonne (HE 44/2002 vp s. 46).

18. Esitöissä on perusteltu alentuneesta syyntakeisuudesta johtuvaa lievennettyä syyllisyysmoitetta sillä, että syyntakeisuus on asteikollinen käsite kuten muutkin rikosoikeudellista vastuuta ja syyllisyysmoitetta määrittävät perusteet. Henkisistä häiriöistä kärsivä ihminen on paremmin tai huonommin perillä tekonsa tosiasiallisesta tai oikeudellisesta merkityksestä, ja hän kykenee, sen mukaan kuinka vakavista terveydellisistä ongelmista on kyse, myös kontrolloimaan käyttäytymistään suuremmassa tai pienemmässä määrin. Siltä osin kuin rangaistuksen tehtävänä on syyllisyyden asteeseen sidotun paheksunnan osoittaminen, alentuneesti syyntakeiselle tuomittavan rangaistuksen tulee olla lievempi (HE 44/2002 vp s. 61).

19. Koska A on teon tehdessään täyttänyt 15 vuotta ja ollut alentuneesti syyntakeinen, hän on rangaistusvastuussa teostaan. Hänen syykseen luetun rikoksen vahingollisuudesta ja vaarallisuudesta johtuen hänelle tuomittava rangaistus ei myöskään voi olla lievä. Huomioon ottaen edellä kohdassa 16 lausuttu, A:n ikä ja hänen alentunut syyntakeisuutensa on kuitenkin otettava huomioon tuomittavaa rangaistusta merkittävästi alentavina seikkoina. Korkein oikeus katsoo, että A:lle on sen vuoksi tuomittava 2 vuoden pituinen vankeusrangaistus.

Vankeusrangaistuksen ehdollisuus

20. Rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavia perusteita noudatetaan rikoslain 6 luvun 3 §:n 3 momentin mukaisesti myös rangaistuksen lajista päätettäessä. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 2 momentin mukaan alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta ei saa tuomita ehdottomaan vankeuteen, elleivät painavat syyt sitä vaadi.

21. Mielentilatutkimuksesta ilmenee, että A:n sosiaalinen ja emotionaalinen kehitys on jäänyt varhaisnuoren tasolle. A:n kehitystaso huomioon ottaen suhteellisen pitkää ehdotonta vankeutta olisi pidettävä hänelle poikkeuksellisen haitallisena. Vaikka A:n syyksi luettu rikos on erittäin vakava, painavat syyt eivät edellytä hänen tuomitsemistaan ehdottomaan vankeuteen.

22. Koska ehdollista vankeutta on kuitenkin yksinään pidettävä riittämättömänä rangaistuksena rikoksesta, A:lle tuomitaan rikoslain 6 luvun 10 §:n 1 momentin mukaisesti ehdollisen vankeuden ohessa 80 tuntia yhdyskuntapalvelua, johon rangaistukseen hän on antanut suostumuksensa ja josta hänen voidaan olettaa suoriutuvan.

23. A:ta ei ole perusteltua määrätä rikoslain 6 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitettuun valvontaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen lukemasta nuorena henkilönä alentuneesti syyntakeisena tehdystä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 2 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohessa 80 tunnin yhdyskuntapalveluun.

Ehdollisen vankeuden koeaika alkaa Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä ja päättyy 30.9.2020.

Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu koeaikana tekee rikoksen, josta hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen tai yhdistelmärangaistukseen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Hannu Rajalahti (eri mieltä), Soile Poutiainen, Jarmo Littunen, Mika Huovila ja Lena Engstrand (eri mieltä). Esittelijä Teemu Vanhanen (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Esittelijäneuvos Vanhanen: Mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen perustelujen kohtien 1 - 10 osalta. Muilta osin esittelijä esitti, että Korkein oikeus lausuu perusteluinaan ja lopputuloksenaan seuraavaa:

Lievennysperusteena rikoksentekijän nuori ikä

Hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp) on tuotu esiin perusteluja nuorten rikoksentekijöiden lievemmälle kohtelulle. Ensinnäkin nuoren rikos on usein osoitus pikemmin kypsymättömyydestä ja ajattelemattomuudesta kuin harkitusta ja tietoisesta päätöksestä. Toisekseen nuoruuteen kuuluu rajojen koettelu, minkä vuoksi useampien virheiden tekeminen ennen viranomaisen puuttumista on sallittava nuorelle. Kolmanneksi kehitysvaiheessa olevalle nuorelle perinteisten laitosrangaistusten haitat ovat keskimääräistä raskaammat. Pahimmillaan vankila riistää nuoren mahdollisuudet normaaliin sosiaaliseen, ammatilliseen, koulutukselliseen ja seksuaaliseen kehitykseen (s. 202).

A on ollut rikoksen tehdessään 15 - 16-vuotias, joten rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdassa rangaistusasteikon lieventämiselle asetetut edellytykset täyttyvät tässä asiassa. Näin ollen A:lle on tuomittava lähtökohtaisesti lievempi rangaistus kuin vastaavaan tekoon syyllistyneelle täysi-ikäiselle rikoksentekijälle. Korkein oikeus katsonee, että hänelle tuomittavaa rangaistusta tulee tällä perusteella vähentää kolmeen neljäsosaan siitä, mitä hänelle ilman lievennysperustetta olisi mitattava.

Lievennysperusteena alentunut syyntakeisuus

A:n on mielentilatutkimuksessa arvioitu olleen alentuneesti syyntakeinen ja hänet onkin tuomittu alentuneesti syyntakeisena tehdystä seksuaalirikoksesta. Tässä kohdin on kysymys siitä, miten alentunut syyntakeisuus vaikuttaa A:lle määrättävään rangaistukseen.

Hallituksen esityksen (HE 44/2002 vp s. 49, 58 - 63 ja 204) mukaan syyntakeisuus nähdään osana laajasti ymmärrettyä syyllisyysarvostelmaa. Tuon arvostelman kannalta ratkaiseva on tekohetki. Syyntakeettomuutta on oikeuskäytännössä arvioitu selkeästi psykologis-normatiivisin kriteerein. Syyntakeisuus ja sen aste ei ole yksinomaan tai edes olennaisimmilta osiltaan lääketieteellinen, vaan juridinen ja moraalinen kysymys. Ratkaisevaa on missä määrin sairaus tai kehitysvammaisuus on vaikeuttanut tekijän kykyä ymmärtää tekonsa merkitys ja säädellä käyttäytymistään. Alentunut syyntakeisuus lieventää syyllisyysmoitetta. Siltä osin kuin rangaistuksen tehtävänä on syyllisyyden asteeseen sidotun paheksunnan osoittaminen, myös rangaistuksen tulee olla lievempi.

Edellä perustelujen kohdassa 9 todetuin tavoin rikoksentekijä voi olla syyntakeeton tai alentuneesti syyntakeinen teonhetkisen vajaamielisyyden johdosta. Vajaamielisyydellä tarkoitetaan älyllistä kehitysvammaisuutta. Mielentilatutkimuksessa määriteltäessä tutkittavan älykkyyttä arvion tulee perustua kaikkeen saatavissa olevaan tietoon, mukaan luettuna kliinisiin havaintoihin, sopeutumiskykyyn ja suoriutumiseen psykomotorisissa testeissä. Tässä arviossa otetaan huomioon niin sosiaaliset kuin kulttuurisetkin tekijät. Psykologisten tutkimusten tulosten lisäksi olennaista on tutkittavan arjen toimintakyvyn arviointi eli se, onko, ja jos niin, missä määrin ympäristön tavanomaisten haasteiden kohtaaminen heikentynyt.

A on ollut mielentilatutkimuksessa 26.1. ja 23.3.2015 välisenä aikana eli yli kaksi vuotta tekoajan päättymisen jälkeen. Mielentilalausunto koostuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeuspsykiatrisen asioiden lautakunnan lausunnosta ja sen liitteenä olevasta yliopistollisen keskussairaalan oikeuspsykiatrian vastuuyksikön tutkivien lääketieteen ja psykologian alan ammattihenkilöiden selvityksestä. A:n asiassa nämä asiantuntijalausunnot eroavat toisistaan arvioissaan syyntakeisuuden asteesta. Viimeksi mainitulla on merkitystä arvioitaessa, kuinka merkittävästi A:n rangaistusta tulee lieventää alentuneen syyntakeisuuden johdosta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on ilmoittanut lausuntonaan katsovansa A:n olleen tekoajankohtana alentuneesti syyntakeinen. Hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään on arvioitu olleen ikätasoista mutta kognitiivisen suoriutumisensa psykologisen tutkimuksen perusteella heikkolahjaista vaatimattomampaa. Mielentilatutkimuksen aikana 19-vuotiaan A:n on katsottu kognitiivisilta kyvyiltään vastanneen 13 - 14-vuotiaan ikätasoa. A:lla on ollut nuoreksikin henkilöksi puutteelliset älylliset edellytykset täysimääräisesti hahmottaa tapahtumienkulkua. Hän oli toistuvasti pitkän ajan kuluessa noudattanut yllykkeitään. Mielentilatutkimuksen perusteella hän on ymmärtänyt oikeudenvastaisuuden yleisellä tasolla ja omalla kohdallaan, mutta hän ei ole hahmottanut tekonsa tosiasiallista luonnetta, kuten epäluonnollisuutta tai mahdollisia psyykkisiä tai fyysisiä haittoja uhrille. A:n puutteet ymmärryksessä rinnastuvat vähintäänkin merkittävästi syyntakeisuutta alentavaan vajaamielisyyden käsitteeseen.

Mielentilalausunnon perustana olevista tutkimuksista vastanneiden psykiatrian ylilääkäreiden selvityksen mukaan A ei ollut tekoajankohtana mielisairas eikä lievästikään kehitysvammainen. Hän oli rikoksen tekoajankohtana ollessaan 15 - 16-vuotias kyennyt ymmärtämään lapseen kohdistuvan seksuaalisen toiminnan oikeudenvastaisen luonteen, joskin hänen kyvyssään ymmärtää tekojen tosiasiallista luonnetta on ollut haparointia verrattuna normatiivisesti kehittyneen nuoren ymmärryskykyyn. Hänen kykynsä hallita käyttäytymistään oli ikätasoista. Hänellä ei ollut impulssikontrollia alentavia sairauksia, häiriöitä tai kehityspulmia. Rikoksen tekoajankohtana A oli ollut syyntakeinen lapseen kohdistuviin seksuaalitekoihin nähden, joskin kehitysviiveensä takia rajatapaus alentuneesti syyntakeiseen päin. Rikoksen ilmitulon jälkeen hänen kehityksensä viivästyminen on korostunut verrattuna tässä kehitysvaiheessa koko ajan eteenpäin menevään ikäryhmään.

Edellä mainitusta selvityksestä lisäksi ilmenee, että A:lla oli ollut oppimisvaikeuksia koulussa ja hän oli suorittanut peruskoulun laajoin mukautuksin. Perusopintojen jälkeiset ammattiopinnot olivat keskeytyneet. A oli mielentilatutkimuksen ajankohtana asunut edelleen kotonaan viettäen aikaansa vanhempiensa hoivissa ilman velvollisuuksia pelaten tietokone- ja konsolipelejä ja ajellen mopollaan kouluaikaisten ystäviensä kanssa. A:n kognitiivinen kapasiteetti oli hänelle 8- ja 12-vuotiaana tehdyissä tutkimuksissa vastannut heikkolahjaisen tasoa. Mielentilatutkimuksen aikana hänen päättelykykynsä oli jäänyt varhaisaikuisten ikäryhmävertailussa entistä vaatimattomammaksi ja hän osoittautui käsityskyvyltään ja ymmärrykseltään varsin konkreettiseksi ja yksioikoiseksi. Tähän oli kuitenkin osaltaan ollut vaikuttamassa alennetuin vaatimuksin omaksutut koulutiedot. Myöhemmin tapahtunut kehityksestä edelleen jälkeen jääminen oli selitettävissä toisaalta vaatimattomalla kognitiivisella tasolla ja toisaalta motivoimattomuudella ja erityistuen puuttumisella.

Selvityksen mukaan varsinaisia kehitysvammaisuuden mukaisia puutteita A:n ajattelu- ja muistikyvyssä ei ollut havaittavissa. Hänen fyysinen kehityksensä oli edennyt normaalisti, mutta tunne-elämän ja sosiaalisen kehityksen osalta hän oli varhaisnuoruusikäisen tasoa. Myös hänen arjen taitonsa olivat huomattavasti ikätasoaan alhaisemmat. Tähän vaikutti heikohkon kognitiivisen kapasiteetin lisäksi motivaation ja kiinnostuksen puute sekä se, ettei toistaiseksi häneen ollut kohdistunut painetta vastuunottoon ja itsenäisen toimintakyvyn harjoittamiseen. A kuitenkin mielentilatutkimuksen toimintaterapeuttisissa tutkimuksissa osoitti kykyä oppia häneltä vielä puuttuvia arjen taitoja. Ero ikäryhmään oli rikoksentekoajankohdan jälkeen kaikilla kehityksen osa-alueilla kasvanut kotona ilman säännöllistä päivätoimintaa vietettynä aikana. Vielä mielentilatutkimuksissa ilmeni, että A oli altistunut huomattavalle määrälle pornografista materiaalia, jonka käsittelyyn hänellä oli heikot kyvyt. Selvityksessä A:lla on diagnosoitu monimuotoinen oppimiskyvyn häiriö (F81.3).

Korkein oikeus todennee, että A:n on lainvoimaisesti katsottu olleen rikoksentekohetkellä alentuneesti syyntakeinen. Rikoslain 3 luvun 4 §:n 2 momentin näkökulmasta kysymys on vajaamielisyydestä älyllisen ja kognitiivisen suoriutumiskyvyn alentuman johdosta. A:n kehityshäiriöllä on ollut vaikutusta hänen kykyynsä ymmärtää seksuaalitekojensa merkitystä. Olennaista ei kuitenkaan ole yksin hänen kehityshäiriönsä, vaan se, missä määrin tämä on vaikuttanut hänen kykyynsä ymmärtää tekonsa merkitys ja säädellä käyttäytymistään. Tässä arviossa ei enää oteta huomioon nuoruudesta johtuvaa ymmärtämättömyyttä, vaan kysymys on vertailusta oman ikäryhmän jäsenten kehittymiseen.

Normatiivinen syyntakeisuusarviointi kuuluu tuomioistuimelle. Tässä tehtävässään tuomioistuin ei ole sidottu mielentilatutkimuslausuntojen lopputuloksiin. Mielentilatutkimusta koskevissa lausunnoissa esiin tuoduilla lääketieteellisillä seikoilla on kuitenkin usein ratkaiseva merkitys tuomioistuimen suorittamassa arvioinnissa. Näiden lausuntojen, kuten yleensäkin asiantuntijalausuntojen, vakuuttavuus perustuu tehtyjen johtopäätösten perusteluihin. Tämä korostuu erityisesti tilanteissa, joissa lausuntojen antajien lääketieteellisessä erityisasiantuntemuksessa ei ole havaittavaa eroa.

Käsillä olevassa asiassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunnon perusteluista ei selvästi ilmene, millä perusteilla tehty syyntakeisuusarvio poikkeaa tutkimukset suorittaneiden ammattilaisten näkemyksestä. Tämä ja tutkimuksista vastanneiden psykiatrian ylilääkäreiden selvityksestä edellä lausuttu huomioon ottaen Korkein oikeus katsonee, että A:n alentunutta syyntakeisuutta on pidettävä laadultaan sellaisena, että se asteeltaan lähenee ennemmin syyntakeisuutta kuin syyntakeettomuutta. Tässä arviossa on otettu huomioon, että käsitys- ja ymmärryskykynsä yksioikoisuudesta huolimatta A:lla on pitkäkestoisen tekonsa eri vaiheissa ollut kyky tunnistaa tekonsa oikeudenvastaisuus ja ymmärtää, että seksuaaliteot luonteeltaan poikkeavat arkielämän muista toiminnoista ja ettei tällaisia tekoja ole tarkoitettu kohdistettavan 7 - 8-vuotiaaseen lapseen. Hänen kykynsä hallita käyttäytymistään on ollut ikätasoista. Hänen toimintakykynsä myöhempi heikentyminen ei vaikuta tähän arvioon.

Edellä lausutuista syistä Korkein oikeus katsonee, että tässä tapauksessa alentuneen syyntakeisuuden rangaistusta vähentävä vaikutus on jonkin verran vähäisempi kuin rikoslain 6 luvun 8 §:n 2 momentista johdettavissa oleva lähtötaso eli yksi neljäsosa ennen lievennysperusteiden huomioon ottamista tuomittavasta rangaistuksesta.

Korkeimman oikeuden johtopäätös rangaistuksen mittaamisesta

A:n syyksi luettu törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on edellä perustelujen kohdassa 2 alempien oikeuksien toteamin tavoin rikoslajissaan tavanomaista törkeämpi. Hyväksikäyttörikoksessa on toteutunut sekä rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 kohdan mukainen ankaroittamisperuste, kun kysymys on ollut sukupuoliyhteydestä uhrin ollessa alle 16-vuotias, että 2 c kohdan mukainen ankaroittamisperuste, kun rikos on ollut omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen vuoksi. Pitkän tekoajan kuluessa sukupuoliyhteyksiä on ollut lukuisia. Anaaliyhdyntöinä toteutetut seksuaaliteot ovat vakavasti loukanneet lapsen ruumiillista koskemattomuutta. Lapsi on ikänsä ja tekijää kohtaan tuntemansa luottamuksen vuoksi ollut täysin puolustuskyvytön suhteessa A:han. Korkein oikeus katsonee, että näistä syistä rikosta on pidettävä selvästi vakavampana kuin kohdassa 7 selostetussa ratkaisussa KKO 2013:31. Ilman rangaistusta alentavien seikkojen huomioimista A:lle olisi syyksiluetusta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittava noin kolmen ja puolen vuoden mittainen vankeusrangaistus.

Korkein oikeus toisaalta kiinnittänee huomiota siihen, että A on rikoksentekijänä ensikertalainen ja hänen rangaistustaan on alennettava kahdella eri perusteella. A:n henkilölliset ominaisuudet ja olosuhteet huomioon ottaen ehdotonta vankeusrangaistusta on pidettävä haitallisena hänen kehitykselleen. Tällaista lopputulosta tulisi viimeiseen asti välttää tilanteessa, jossa henkilö on syyllistynyt nuorena henkilönä rikokseen ja jossa nuori tarvitsee erityistä tukea ja apua jokapäiväisessä elämässään. A:n syyksi luettu seksuaalirikos on kuitenkin laadultaan niin vakava, että hänelle alemmissa oikeuksissa mitattua 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistusta on pidettävä oikeudenmukaisena seuraamuksena. Vankeusrangaistuksen pituuden vuoksi se on tuomittava ehdottomana.

Oikeusneuvos Engstrand: Hyväksyn esittelijän mietinnön.

Oikeusneuvos Rajalahti: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Engstrand.

 
Julkaistu 11.4.2018