KKO:2017:92

Virkarikos - Virkavelvollisuuden rikkominen
Rikosten yhtyminen
Syyteoikeus - Syyteoikeuden vanhentuminen
Tahallisuus

Diaarinumero: R2017/696
Taltionumero: 2545
Antopäivä: 20.12.2017

N:ää syytettiin virkavelvollisuuden rikkomisesta sillä perusteella, että hän oli vuosina 2007 – 2009 Itä-Suomen syyttäjänviraston johtavana kihlakunnansyyttäjänä ja vuosina 2010 – 2017 Valtakunnansyyttäjänvirastossa valtakunnansyyttäjänä hallintolain 27 §:n 1 momentin vastaisesti esteellisenä osallistunut itseään ja virastojen henkilökuntaa koskevien koulutushankinta-asioiden käsittelyyn ja päätöksentekoon.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että

- syyteoikeus oli vanhentunut siltä osin kuin kysymys oli Itä-Suomen syyttäjänvirastossa tehdyksi väitetystä menettelystä ja että

- siltä osin kuin kysymys oli Valtakunnansyyttäjänvirastossa tehdyistä koulutushankinnoista N oli syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen.

RL 40 luku 9 § 1 mom
HallintoL 27 § 1 mom
HallintoL 28 § 1 mom

Vaatimukset Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjän vaatimukset

Apulaisoikeuskansleri vaati Korkeimmassa oikeudessa rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentin sekä hallintolain 27 §:n 1 momentin ja 28 §:n 1 momentin 3, 5 ja 7 kohdan nojalla valtakunnansyyttäjä N:lle rangaistusta seuraavasti:

1.a Virkavelvollisuuden rikkominen (kesäkuu 2007 – helmikuu 2017 Mikkeli ja Helsinki)

N on Mikkelissä Itä-Suomen syyttäjänviraston johtavana kihlakunnansyyttäjänä ja Helsingissä valtakunnansyyttäjänä tahallaan rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuvan virkavelvollisuutensa osallistumalla esteellisenä sellaisten syyttäjälaitoksen hankinta-asioiden käsittelyyn, joissa oli hankittu D Oy:ltä (23.10.2008 asti SD Oy) johtamisvalmennusta Itä-Suomen syyttäjänvirastolle ja Valtakunnansyyttäjänvirastolle (jäljempänä VKSV).

Hankinnat on tehty N:n aloitteesta siten, että N oli sekä Itä-Suomen syyttäjänvirastossa että VKSV:ssa tehnyt virastossa käytettävää johtamisoppia koskevan linjauksen ja vaikuttanut tuota linjausta toteuttaviin johtamisvalmennushankintoihin. Hän oli Itä-Suomen syyttäjänviraston johtavana kihlakunnansyyttäjänä päättänyt kyseisistä syyttäjänviraston hankinnoista ja hyväksynyt niitä koskevat laskut. Valtakunnansyyttäjänä N oli tosiasiallisesti päättänyt kyseisistä VKSV:n hankinnoista, osallistunut asian käsittelyyn VKSV:n johtoryhmässä sekä päättänyt kahden oman niin sanotun uusintaprofiilin tilaamisesta D Oy:ltä. Hän oli osallistunut hankintojen valmisteluun käymällä valmennukseen osallistumista koskevat keskustelut osallistujiksi kaavailtujen kanssa. Toteutuneiden hankintojen yhteisarvo oli Itä-Suomen syyttäjänvirastossa 11 235,71 euroa ja VKSV:ssa 20 943,50 euroa.

Hankinnat ovat muodostaneet yhtenäisen kokonaisuuden samankaltaisuutensa ja yhteisen motivaatiotaustansa vuoksi. Kyse oli syväjohtamisen käyttämisestä johtamismenetelmänä ja johtamisvalmennusmenetelmänä syyttäjälaitoksessa. Syväjohtaminen oli N:n veljen kehittämä johtamisoppi sekä rekisteröity johtamisvalmennusjatkumon tavaramerkki, jota D Oy on käyttänyt elinkeinotoiminnassaan. N:n veli oli yksi D Oy:n perustajista, sen enemmistöosakas ja hallituksen puheenjohtaja tai hallituksen jäsen.

N on ollut tietoinen veljensä roolista syväjohtamisen kehittäjänä sekä asemasta D Oy:ssä. Hänen on täytynyt mieltää, että hän osallistui toiminnallaan sellaisten asioiden käsittelyyn, joiden ratkaisusta oli odotettavissa erityistä hyötyä D Oy:lle. Kysymys oli joka tapauksessa tilanteesta, jossa luottamus virkamiehen puolueettomuuteen oli vaarantunut.

Johtavan kihlakunnansyyttäjän ja valtakunnansyyttäjän asema ja tehtävät, ylimmän syyttäjän oman toiminnan vaikutus koko syyttäjälaitoksen toimintaan ja sitä kohtaan tunnettavaan luottamukseen, N:n syväjohtamisen käyttämistä syyttäjälaitoksessa edistävän toiminnan pitkäaikaisuus sekä hankintojen arvo huomioon ottaen hänen toimintaansa ei voitu pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

Vaihtoehtoisesti syyttäjä vaati rikoslain 40 luvun 10 §:n ja hallintolain edellä mainittujen säännösten nojalla vastaajalle rangaistusta seuraavasti:

1.b Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen (kesäkuu 2007 – helmikuu 2017 Mikkeli ja Helsinki)

N on Itä-Suomen syyttäjänviraston johtavana kihlakunnansyyttäjänä ja valtakunnansyyttäjänä huolimattomuudesta rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuvan virkavelvollisuutensa edellä syytekohdassa l.a kuvatulla tavalla.

N on ollut tietoinen veljensä roolista syväjohtamisen kehittäjänä sekä asemasta D Oy:ssä. Hänen olisi pitänyt mieltää, että hän osallistui toiminnallaan sellaisten asioiden käsittelyyn, joiden ratkaisusta oli odotettavissa erityistä hyötyä D Oy:lle.

Syytekohdassa 1.a mainitut seikat huomioon ottaen N:n toimintaa ei voitu pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

Syyttäjä katsoi, että N on tuomittava vähintään 60 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen.

Syyttäjä vaati lisäksi, että N on rikosuhrimaksusta annetun lain 2 ja 3 §:n nojalla velvoitettava suorittamaan rikosuhrimaksu 80 euroa, jos hänet tuomitaan ensisijaisen syytekohdan mukaisesti.

Vastaus

N kiisti ensisijaisen syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta ja katsoi, että hän ei ollut syyllistynyt tahalliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Hän myönsi syyllistyneensä tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen Helsingissä ajalla loka-marraskuu 2012 – huhtikuu 2015. N katsoi, että syyteoikeus sekä ensisijaisen virkavelvollisuuden rikkomisen että toissijaisen tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen osalta oli vanhentunut ajalta ennen 5.9.2012 huomioon ottaen virkarikoksia koskeva viiden vuoden vanhentumisaika.

N myönsi teonkuvauksen tapahtumat oikeiksi muutoin, mutta kiisti sen, että hän olisi johtamissaan virastoissa tehnyt käytettävää johtamisoppia koskevan kaiken kattavan linjauksen. N kiisti osallistuneensa S:n koulutusta koskeneeseen hankintapäätökseen.

N hyväksyi syyttäjän näkemyksen siitä, että hän oli ollut sekä Itä-Suomen syyttäjänviraston päällikkönä että valtakunnansyyttäjänä sellaisessa virka-asemassa, että toimintaa ei aseman johdosta kokonaisuutena arvostellen voitu pitää vähäisenä. Sen sijaan N kiisti syytteen kokonaisarviointiin liittyvän ajatuksen siitä, että itse syväjohtaminen johtamiskoulutuksen metodina tai tämän koulutuksen pitkäkestoinen edistäminen olisi jotenkin tekoa raskauttavaa.

Asian käsittely Korkeimmassa oikeudessa

Korkein oikeus toimitti asiassa valmisteluistunnon ja suullisen käsittelyn.

Todistelu

Syyttäjän kirjalliset todisteet

1. D Oy:n kaupparekisterin ote,

2. Valtakunnansyyttäjänviraston kokoama yhteenveto "SD Oy:n ja D Oy:n laskut vuosina 2001 - 2016" 9.3.2017,

3. SD Oy:n lasku Itä-Suomen syyttäjänvirastolle 25.10.2007 ja sitä koskeva Rondo-järjestelmätuloste,

4. SD Oy:n lasku Itä-Suomen syyttäjänvirastolle 2.6.2008 ja sitä koskeva Rondo-järjestelmätuloste,

5. D Oy:n lasku Itä-Suomen syyttäjänvirastolle 24.3.2009 ja sitä koskeva Rondo-järjestelmätuloste,

6. Valtakunnansyyttäjänviraston johtoryhmän kokouksen 27.4.2010 muistiinpanot ja pöytäkirja,

7. Valtakunnansyyttäjänviraston päätös 22.6.2010 dnro 21/03/10,

8. – 15. D Oy:n laskut Valtakunnansyyttäjänvirastolle 25.8.2010, 4.4.2012, 31.12.2012, 14.3.2013, 3.11.2014, 19.11.2014, 16.1.2015 ja 13.4.2015,

16. D Oy:n 15-vuotistilaisuuden ohjelma,

17. D Oy:n verkkosivuilla julkaistu N:n haastattelu,

18. Suomen Kuvalehdessä julkaistu N:n haastattelu, sekä

19. N:n selvitys oikeusministeriölle 12.3.2017.

N:n kirjalliset todisteet

1. Oikeusministeriön hallinnonalan henkilöstöstrategia vuosille 2008 – 2011, erityisesti kuvailulehti eli tiivistelmä raportista, sekä

2. N:n muun muassa VKSV:n johtoryhmän jäsenille lähettämä sähköpostiviesti 12.8.2010, sen neljänneksi viimeinen kappale.

Henkilötodistelu

1. Vastaaja N todistelutarkoituksessa syyttäjän ja itsensä nimeämänä,

2. todistaja J syyttäjän ja N:n nimeämänä, sekä

3. todistaja S N:n nimeämänä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Syytteen ja N:n vastauksen johdosta asiassa on ensin arvioitava, onko syyteoikeus N:n väittämin tavoin vanhentunut niiden koulutushankintojen osalta, jotka on tehty aikaisemmin kuin viisi vuotta haasteen tiedoksiannosta lukien. Siltä osin kuin syyteoikeus ei ole vanhentunut, asiassa on arvioitava, onko N ollut esteellinen osallistumaan koulutushankinta-asioiden käsittelyyn ja onko hän menetellyt virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Sen jälkeen on otettava kantaa siihen, täyttääkö N:n menettely virkavelvollisuuden rikkomisen vai tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön eli onko N:n menettely ollut tahallista vai tuottamuksellista ja voidaanko teko katsoa vähäiseksi. Lopuksi kysymys on rikosoikeudellisen seuraamuksen määräämisestä.

Syyteoikeuden vanhentuminen

Syyteoikeuden vanhentumisen lähtökohdista

2. N:ää on syytetty siitä, että hän oli tahallaan tai tuottamuksellisesti rikkonut virkavelvollisuutensa ensin Itä-Suomen syyttäjänviraston johtavana kihlakunnansyyttäjänä päättämällä kesäkuusta 2007 alkaen esteellisenä koulutushankinnoista D Oy:ltä ja sen jälkeen 1.4.2010 alkaen helmikuuhun 2017 asti valtakunnansyyttäjänä osallistumalla esteellisenä hankinta-asioiden käsittelyyn VKSV:ssa.

3. Rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentissa (604/2002 ja 990/2009) tarkoitetun virkavelvollisuuden rikkomisen enimmäisrangaistus on vuosi vankeutta. Luvun 10 §:ssä tarkoitetun tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisesta voidaan tuomita varoitukseen tai sakkoon. Rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan syyteoikeus vanhentuu, jollei syytettä ole nostettu kahdessa vuodessa, jos ankarin rangaistus on enintään vuosi vankeutta tai sakkoa. Saman pykälän 4 momentin mukaan virkarikosten vanhentumisaika on kuitenkin vähintään viisi vuotta. Rikoslain 8 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan syyteoikeuden vanhentumisaika lasketaan rikoksen tekopäivästä. Luvun 3 §:n 1 momentin mukaan syyte katsotaan vanhentumisajan kulumisen katkaisevalla tavalla nostetuksi, kun syytettävälle on laillisesti annettu haaste tiedoksi tai häntä vastaan on hänen henkilökohtaisesti oikeudenkäynnissä läsnä ollessaan tehty rangaistusvaatimus. Syyte N:ää vastaan on nostettu 4.9.2017.

4. Vanhentumisajan alkamisen kannalta olennaista on siten se, milloin syytteessä tarkoitettu rikos katsotaan tehdyksi, ja erityisesti se, katsotaanko syytteessä väitetty N:n menettely rikosten yhtymistä koskevien sääntöjen mukaan yhdeksi vai useammaksi rikokseksi.

Syyttäjän ja N:n käsitykset vanhentumisesta

5. N on katsonut, että syyteoikeus oli vanhentunut niiden tekojen osalta, jotka oli tehty ennen 5.9.2012. Jokainen koulutushankintapäätös oli ollut itsenäinen, oma päätöksensä eivätkä kahdessa eri virastossa ja virka-asemassa tehdyt päätökset muodostaneet sellaista selvää ajallista jatkumoa, että vanhentumisaikaa voisi luontevasti ulottaa yli viiden vuoden haasteen tiedoksisaannista lukien.

6. Syyttäjä on katsonut, että syyteoikeus ei ollut miltään osin vanhentunut. Kaikki syytteessä tarkoitetut hankinnat muodostivat yhtenäisen kokonaisuuden samankaltaisuutensa ja yhteisen motivaatiotaustansa vuoksi. N:n johtamissa virastoissa D Oy:n tarjoama syväjohtaminen oli valittu johtamisvalmennuksen yhteiseksi metodiksi.

7. Asiassa on siten arvioitava, muodostavatko syytteessä tarkoitetut toimet kaikilta osin tai osaksi sellaisen kokonaisuuden, jota olisi toteen näytettynä pidettävä rikosten yhtymistä koskevien sääntöjen mukaan yhtenä rikoksena.

Oikeuskäytännön kannanotot

8. Laissa ei ole säännöksiä siitä, milloin yksittäiset teot katsotaan yhdeksi tai useammaksi rikokseksi. Korkeimman oikeuden oikeuskäytännön mukaan rajanveto on tehty usein sen perusteella, onko tekoja niin sanotun luonnollisen katsantokannan mukaan pidettävä yhtenä vai useampana rikoksena. Tällöin huomiota on kiinnitetty erityisesti tekojen ajalliseen ulottuvuuteen sekä siihen, onko kysymys ollut yhtenäisestä toiminnasta vai selvästi erillisistä teoista. Myös rikoslain säännösten kirjoitustapa, sääntelyn tavoitteet ja sillä suojatut arvot sekä asianomistajien lukumäärä vaikuttavat siihen, pidetäänkö tekoja yhtenä vai useampana rikoksena (esim. KKO 1996:41, 1997:117, 2004:33, 2007:38 ja 2007:102). Rajanveto yhden ja useamman rikoksen välillä on tehtävä kiinnittämättä huomiota siihen, mitä vaikutuksia tällä ratkaisulla on syyteoikeuden vanhentumiseen tai rangaistusseuraamukseen (KKO 2007:38 kohta 7).

9. Ratkaisussa KKO 2006:33 virkamiehen huolimaton menettely useita tukipäätöksiä tehtäessä oli luettu hänen syykseen osaksi useana rikoksena mutta samaa hanketta koskeneiden tukipäätösten osalta yhtenä rikoksena. Korkein oikeus on tuossa ratkaisussaan katsonut, että kun kysymys oli tuottamuksellisista teoista, menettelyn moitittavuutta, joka oli ilmennyt huolimattomana valmisteluna ja säännöksistä piittaamattomana päätöksentekona, ei voitu rinnastaa rikoksentekopäätökseen. Vastaajien menettelystä ilmenevää asennoitumista virkatehtäviin ei yksin pidetty tekijänä, jonka perusteella yksittäiset ratkaisut olisivat muodostaneet sellaisen ajallisesti ja asiallisesti yhtenäisen kokonaisuuden, että tekoja olisi tullut arvioida yhtenä rikoksena (kohta 23). Lahjusrikoksia tai -rikkomuksia koskevissa ratkaisuissaan KKO 1996:67, 1997:33, 2006:37 ja 2016:39 Korkein oikeus on puolestaan arvioinut eri kerroilla vastaanotettuja etuuksia rikosoikeudellisesti yhtenä kokonaisuutena. Viimeksi mainitussa lahjusrikosta koskevassa ratkaisussa Korkein oikeus antoi merkitystä muun muassa sille, että rikollisen menettelyn motiivit olivat olleet koko ajan samat.

10. Rikosten yhtymistä koskevassa arvioinnissa on siten pidetty keskeisenä tekojen välistä ajallista ja asiallista yhteyttä. Merkitystä on annettu myös sille, perustuvatko sinänsä erilliset teot yhteiseen rikoksentekopäätökseen tai samaan tahdonsuuntaukseen, sekä sille, onko kysymyksessä tahallinen vai tuottamuksellinen menettely.

Rikosten yhtymistä koskeva arviointi tässä asiassa

a. Muodostavatko menettelyt eri virastoissa yhtenäisen tekokokonaisuuden

11. Korkein oikeus toteaa, että kun arvioitavana on se, onko esteellisyyssäännösten rikkomisena ilmennyttä virkamiehen virkavelvollisuuksien vastaista menettelyä pidettävä yhtenä vai useampana rikoksena, huomioon on otettava virkamiehen velvollisuus ja toisaalta mahdollisuus arvioida esteellisyyttään jokaisessa käsittelyn tai päätöksenteon kohteena olevassa asiassa erikseen. Arvioitaessa näissä tilanteissa rikosten yksiköitymistä huomiota on kiinnitettävä myös siihen, onko kysymys ollut samasta esteellisyysperusteesta, onko käsittelyn tai päätöksenteon kohteena olevilla asioilla ajallinen ja asiallinen yhteys ja missä määrin menettelyn voidaan arvioida pohjautuneen yhtenäiseen rikolliseen motivaatiotaustaan.

12. Kaikki syytteessä tarkoitetut koulutushankinnat on tehty D Oy:ltä, johon N:n veljellä on ollut syytteessä tarkoitettu yhteys. N:n väitetty esteellisyys on kaikkien hankintapäätösten osalta perustunut hänen yhteyteensä D Oy:hyn. D Oy:n tarjoama koulutus on perustunut N:n veljen kehittämään johtamisoppiin, syväjohtamiseen. Kun syväjohtamista on päätetty käyttää johtamis- ja johtamisvalmennusmenetelmänä molemmissa virastoissa, eri koulutushankinnoilla on ollut tässä mielessä asiallinen yhteys.

13. Koulutushankintojen väitetyn yhteisen motivaatiotaustan osalta asiassa on selvitetty, että D Oy:n tarjoamassa syväjohtamiskonseptissa on pidetty keskeisenä sitä, että sen avulla valmennettaville muodostuu yhteinen johtamisen kieli. Koulutuskonseptiin on kuulunut myös se, että ns. avoimella kurssilla saatua peruskoulutusta voi ja on suositeltavaa aika ajoin täydentää koulutettavan tarpeen ja halukkuuden mukaan teettämällä ns. uusintaprofiileja.

14. N:n mukaan motiivina koulutuksen hankkimiselle D Oy:ltä oli ollut kouluttautumisen tarve sekä yhtiön tarjoaman johtamisvalmennuksen laatu ja sisältö. N on kertonut olleensa tässä suhteessa aloitteellinen siksi, että hän oli kohta virastojen päälliköksi siirryttyään havainnut virastoissa johtamista koskevaa välitöntä koulutustarvetta. Syyttäjä on ilmoittanut, ettei hänellä ollut aihetta epäillä N:n ilmoittamien motiivien totuudenmukaisuutta.

15. Asiassa ei siten ole edes väitetty, että N:n motiivina hankkia koulutusta D Oy:ltä olisivat olleet jotkut muut kuin N:n esittämät asialliset syyt, esimerkiksi tarkoitus epäasiallisesti suosia D Oy:tä koulutuksen tarjoajana johtamissaan virastoissa. Korkein oikeus katsoo, ettei pelkästään se seikka, että Itä-Suomen syyttäjänvirastoon ja VKSV:oon hankittu koulutus on ollut sisällöltään samanlaista, ole sellaisenaan merkityksellinen arvioitaessa sitä, onko N:n menettelyä eri virastoissa ja tehtävissä perusteltua pitää yhtenä vai useampana rikoksena.

16. Rikosten yhtymistä koskevassa arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota myös muihin kuin syytteessä esille otettuihin seikkoihin, kuten hankintapäätösten ajalliseen yhteyteen, hankintojen virasto- ja henkilökohtaisuuteen, siihen, oliko päätöksissä kysymys aiemman koulutuksen jatkamisesta, sekä siihen tapaan, jolla koulutushankintapäätös oli tehty tai asian käsittelyyn osallistuttu.

17. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan N:n rooli koulutushankintapäätöksissä on ollut erilainen eri virastoissa siten, että Itä-Suomen syyttäjänviraston päällikkönä N on itsenäisesti päättänyt koulutuksen tilaamisesta ja hyväksynyt sitä koskevat laskut. Valtakunnansyyttäjäksi siirryttyään N on osallistunut koulutushankintoja koskevien päätösten tekemiseen ja valmisteluun ensin VKSV:n johtoryhmässä ja sen jälkeen ottamalla D Oy:n tarjoaman koulutuksen esiin virkamiesten kanssa eri yhteyksissä käymissään keskusteluissa ja suhtautumalla tällöin myönteisesti koulutuksen hankkimiseen D Oy:ltä. Näillä eroavaisuuksilla ei kuitenkaan Korkeimman oikeuden arvion mukaan ole olennaista merkitystä arvioitaessa eri koulutushankintojen yhteyttä rikosten yksiköitymisen kannalta.

18. Merkityksellistä sen sijaan on se, että kysymys on ollut kahdessa eri virastossa ja virassa tehdyistä koulutushankinnoista. N:n siirryttyä valtakunnansyyttäjäksi kysymys on ollut uudesta harkintatilanteesta. VKSV:ssa N on ryhtynyt arvioimaan tarvittavan koulutuksen hankintaa ja sen sisältöä tuon viraston ja sen henkilöstön tarpeiden kannalta. Itä-Suomen syyttäjänvirastossa ja VKSV:ssa tehdyt hankintapäätökset eivät ole ajallisestikaan olleet kiinteässä yhteydessä toisiinsa. Itä-Suomen syyttäjänvirastossa tehtyihin hankintapäätöksiin liittyvä laskutus on ajoittunut noin puolentoista vuoden ajanjaksoon päättyen maaliskuussa 2009 eli noin kahdeksan ja puoli vuotta ennen syytteen nostamista. VKSV:ssa N on osallistunut koulutushankintojen käsittelyyn ja niitä koskevaan päätöksentekoon vasta noin vuotta myöhemmin keväästä 2010 lähtien.

19. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, että syytteessä tarkoitetulla N:n menettelyllä Itä-Suomen syyttäjänvirastossa ja VKSV:ssa on sinänsä ollut palveluntuottajaan ja palvelun sisältöön liittynyt asiallinen yhteys. Tämä yhteys on kiintein siltä osin kuin N on päättänyt jatkaa jo valtionsyyttäjänä vuonna 2005 aloittamaansa syväjohtamisvalmennusta tilaamalla D Oy:ltä itseään koskeneita uusintaprofiileja Itä-Suomen syyttäjänviraston johtavana kihlakunnansyyttäjänä ja valtakunnansyyttäjänä.

20. Kysymys on kuitenkin ollut eri virastossa ja tehtävässä tapahtuneista ja ajallisestikin selvästi erillisistä koulutushankinnoista. Vaikka N on ollut aloitteellinen koulutuksen hankkimiseksi D Oy:ltä sekä Itä-Suomen syyttäjänvirastossa että VKSV:ssa, esitetty selvitys ei tue sellaista johtopäätöstä, että N:n väitetyt laiminlyönnit noudattaa esteellisyyssäännöksiä eri tehtävissään ilmentäisivät sellaista yhtenäistä rikollista motivaatiotaustaa tai tahdonsuuntausta, jonka perusteella hänen menettelyään eri virastoissa olisi luontevaa pitää saman rikoksen jatkamisena.

21. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei N:n väitetty menettely yhtäältä Itä-Suomen syyttäjänviraston päällikkönä ja toisaalta valtakunnansyyttäjänä muodosta sellaista yhtenäistä kokonaisuutta, että sitä toteen näytettynä voitaisiin pitää yhtenä rikoksena.

b. Muodostaako menettely VKSV:ssa yhtenäisen tekokokonaisuuden

22. Tämän jälkeen on arvioitava, onko syytteessä väitettyä N:n menettelyä valtakunnansyyttäjän virassaan arvioitava yhtenä rikoksena vai onko syyteoikeus N:n väittämin tavoin vanhentunut niiden VKSV:ssa tehtyjen koulutushankintojen osalta, joita koskeva menettely on ajoittunut haasteen tiedoksisaannista laskien viittä vuotta varhaisempaan aikaan.

23. Korkein oikeus toteaa, että ensimmäinen syytteessä tarkoitettu koulutushankinta VKSV:ssa on tehty keväällä vuonna 2010. VKSV:n johtoryhmän kokouksen 27.4.2010 muistiinpanoista ja pöytäkirjasta ilmenee N:n todenneen, että ajatuksellisen ja kielellisen perustan luomiseksi henkilöjohtamiselle lähtevät eräät johtoryhmän jäsenistä syväjohtamiskoulutukseen. N oli lisäksi todennut, ettei hän ollut tuossa vaiheessa ehtinyt keskustella kaikkien kanssa. Syyttäjän esittämistä kirjallisista todisteista ilmenee, että keväällä 2012 ja alkuvuonna 2013 on toteutettu kahta uutta henkilöä koskenut koulutushankinta. Niiden henkilöiden koulutusta, jota keväällä 2010 ja 2012 päätetty koulutushankinta on koskenut, on jatkettu hankittuun koulutukseen liittyvän tausta-ajatuksen mukaisesti ns. uusintaprofiileilla loka-marraskuussa 2012 ja sen jälkeen vuosina 2014 ja 2015 tehdyillä hankintapäätöksillä. Viimeinen syytteessä tarkoitettu koulutushankinta on koskenut VKSV:n johtoryhmään kuuluneen viestintäpäällikkö S:n johtamisvalmennusta, jonka oli määrä alkaa vuonna 2017 mutta joka ei toteutunut.

24. Korkein oikeus toteaa, että syytteessä tarkoitetuilla hankintapäätöksillä VKSV:lle on hankittu D Oy:ltä vuodesta 2010 lähtien samaan johtamis- ja koulutusmetodiin eli syväjohtamiseen perustuvaa johtamiskoulutusta lähinnä esimiesasemassa oleville viraston virkamiehille. Tarpeen ja koulutukseen pyrkineiden halukkuuden mukaan koulutusta on myöhemmin täydennetty ja koulutuksen piiriin on otettu uusiakin henkilöitä. Johtoryhmän kokousta 27.4.2010 koskevien asiakirjojen mukaan aloite syväjohtamiskoulutuksesta VKSV:ssa on tullut N:ltä, ja tavoitteena on ollut yhtenäisen henkilöjohtamisen perustan rakentaminen. Esitetty selvitys siten osoittaa, että N:n aloitteesta ja johdolla on päätetty ryhtyä hankkimaan johtamiskoulutusta nimenomaan D Oy:ltä. Sellaista johtopäätöstä esitetystä selvityksestä ei kuitenkaan voida tehdä, että johtamiskoulutusta olisi linjattu hankittavaksi pelkästään D Oy:ltä. Korkein oikeus katsoo, että syytteessä tarkoitetut VKSV:ssa tehdyt koulutushankinnat ovat joka tapauksessa asiallisesti ja myös ajallisesti liittyneet niin kiinteästi toisiinsa, että syytteessä kuvattua N:n menettelyä on kaikkien VKSV:ssa tehtyjen koulutushankintojen osalta perusteltua arvioida rikosten yhtymisen kannalta keskeisen luonnollisen katsontakannan mukaisesti yhtenä kokonaisuutena.

Syyteoikeuden vanhentumista koskevat johtopäätökset

25. Syyte N:ää vastaan on nostettu 4.9.2017 eli myöhemmin kuin viiden vuoden kuluttua siitä, kun syytteessä on väitetty hänen rikkoneen virkavelvollisuuttaan päättämällä Itä-Suomen syyttäjänvirastossa tehdyistä hankinnoista ja hyväksymällä niitä koskevat laskut. Näiltä osin syyteoikeus on siten vanhentunut ja syyte sen vuoksi hylättävä.

26. Siltä osin kuin syytteessä on kysymys VKSV:ssa tehdyistä koulutushankinnoista N:n osallistuminen asioiden käsittelyyn muodostaa toteen näytettynä sellaisen asiallisesti ja ajallisesti yhtenäisen kokonaisuuden, että tekoja tulee arvioida yhtenä rikoksena. Syyteoikeus VKSV:ssa tehtyjen koulutushankintojen osalta ei siten ole miltään osin vanhentunut.

N:n esteellisyys

Sovellettava säännös

27. Virkamiehen esteellisyydestä säädetään hallintolain 28 §:ssä. Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan virkamies on esteellinen muun muassa, jos asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulle läheiselleen. Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan läheisellä tarkoitetaan 1 momentissa virkamiehen puolisoa ja virkamiehen lasta, lapsenlasta, sisarusta, vanhempaa, isovanhempaa ja virkamiehelle muuten erityisen läheistä henkilöä samoin kuin tällaisen henkilön puolisoa.

28. Hallintolain 28 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan virkamies on esteellinen myös, jos hän tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä, säätiössä, valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa, joka on asianosainen tai jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa. Hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan virkamies on esteellinen, jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu.

Syyttäjän ja N:n käsitykset esteellisyydestä

29. Syyttäjä on N:n esteellisyyden perustavina seikkoina vedonnut siihen, että N oli hallintolain 27 §:n 1 momentin vastaisesti osallistunut sellaisten asioiden käsittelyyn, joiden ratkaisusta oli odotettavissa erityistä hyötyä D Oy:lle. Syytteessä on vedottu siihen, että N:n veli oli yksi D Oy:n perustajista, sen enemmistöosakas ja sen hallituksen puheenjohtaja tai hallituksen jäsen. Syyttäjä on ilmoittanut, että vastaajan motiivina ei väitetä olleen hyödyn hankkiminen D Oy:lle. Syytteessä tarkoitettu erityinen hyöty liittyi hallintolain 28 §:n 1 momentin 3 ja 5 kohdassa mainittuun erityiseen hyötyyn ja sitä oli tulkittava esteellisyyssäännösten tarkoituksesta eli siitä käsin, että luottamus virkamiesten puolueettomuuteen säilyy. Kysymys oli joka tapauksessa hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdan tilanteesta, jossa luottamus virkamiehen puolueettomuuteen vaarantuu.

30. N on myöntänyt olleensa hallintolain 28 §:n 1 momentin 5 ja 7 kohdan nojalla esteellinen osallistumaan syytteessä tarkoitettuihin hankintapäätöksiin. N on todennut, että koulutushankintapäätöksillä ei voitu katsoa aikaansaadun D Oy:lle syytteen mukaista erityistä hyötyä.

Korkeimman oikeuden arviointi

31. Korkein oikeus toteaa ensinnäkin, että syytteessä ei ole väitettykään, että syytteessä tarkoitetuista koulutushankinnoista olisi aiheutunut hallintolain 28 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettua erityistä hyötyä N:n veljelle. Syyttäjä on perustellessaan kantaansa esittänyt, että lainkohdan soveltumisen kannalta riittävää olisi, että N:n veli oli ollut D Oy:n enemmistöosakas ja että hän sai sitä kautta hyötyä hankinnoista.

32. Korkein oikeus toteaa, että syyte ei ole perustunut N:n veljen saamaksi väitettyyn hyötyyn, vaan yksinomaan siihen, että tällaista hyötyä olisi aiheutunut D Oy:lle. D Oy ei ole hallintolain 28 §:n 1 momentin 3 kohdassa ja 2 momentissa tarkoitettu N:n läheinen. Pelkästään siitä, että syytteessä väitettyä hyötyä mahdollisesti aiheutuisi D Oy:lle, ei siten momentin 3 kohdan mukaan seuraa esteellisyyttä. Syyte on sen vuoksi hylättävä siltä osin kuin N:n on väitetty olleen tällä perusteella esteellinen.

33. Asiassa on riidatonta, että N:n veli on syytteessä tarkoitettuna tekoaikana ollut koulutushankinta-asian asianosaisena olleen D Oy:n hallituksen puheenjohtaja tai hallituksen jäsen. N on siten ollut hallintolain 28 §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla esteellinen osallistumaan D Oy:tä koskevien hankinta-asioiden käsittelyyn.

34. N:n on edellä todetuin tavoin katsottu olleen jo hallintolain 28 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetulla perusteella esteellinen. Asiassa ei siten ole tarpeen arvioida, onko N ollut samojen seikkojen johdosta esteellinen 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetun muun erityisen syyn perusteella.

N:n osallistuminen hankinta-asioiden käsittelyyn ja päätöksentekoon

Sovellettava säännös ja sen esityöt

35. Hallintolain 27 §:n 1 momentin mukaan virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, jos hän on esteellinen.

36. Lainkohdan säätämiseen johtaneissa esitöissä (HE 72/2002 vp s. 80) on todettu, että säännösehdotuksessa käytetyt ilmaisut käsittelyyn osallistumisesta ja läsnäolosta asiaa käsiteltäessä ovat sisällöltään laajoja. Niillä ei tarkoiteta pelkästään ratkaisun tekemistä vaan myös toimia, jotka välittömästi edeltävät asian ratkaisemista. Näitä ovat asian esittely ja valmistelu. Esteellinen virkamies ei saisi millään tavalla osallistua sellaisiin asian käsittelyyn liittyviin toimiin, jotka vaikuttavat asian ratkaisuun. Tällaista on esimerkiksi asianosaisten kuuleminen.

N:n kannanotot

37. N on tunnustanut osallistuneensa syyttäjän esittämin tavoin asian käsittelyyn kaikissa syytteessä mainituissa VKSV:n hankinnoissa lukuun ottamatta S:ää koskenutta asiaa, johon osallistumisen N on kiistänyt. N on kuitenkin kiistänyt, että kysymys olisi ollut VKSV:oon hankittavaa johtamiskoulutusta koskevasta linjapäätöksestä.

38. N on tunnustanut, että hän oli VKSV:n johtoryhmän 27.4.2010 pitämän kokouksen muistiinpanojen ja pöytäkirjan mukaisesti osallistunut aktiivisesti johtamisvalmennushankinnan käsittelyyn. Jonkin aikaa kokouksen jälkeen N oli käynyt apulaisvaltakunnansyyttäjä K:n aloitteesta tämän kanssa keskustelun siitä, että N:n veljen ollessa D Oy:ssä mukana ei ollut soveliasta, että N tekisi päätöstä koulutushankinnasta yhtiöltä. Samasta teemasta N oli mahdollisesti keskustellut jonkun muunkin kanssa VKSV:ssa toisessa yhteydessä. Apulaisvaltakunnansyyttäjä K oli tehnyt hankintapäätöksen 22.6.2010, ja N oli osallistunut hankintapäätöksen tekemiseen esteellisenä.

39. N on vielä todennut, että muita hankintoja ei ollut teonkuvauksessa käsitelty erillisinä hankintoina, ja niissä N:n rooli oli ollut hankintakohtaisesti vähän erilainen. Tietyissä yksittäisissä hankinnoissa aloite koulutukseen osallistumisesta oli tullut asianomaisilta virkamiehiltä ja siitä oli keskusteltu N:n kanssa. Keskustelua oli käyty VKSV:n johtoryhmässä ja toisaalta myös kahden kesken valtionsyyttäjien kanssa, jotka olivat olleet kiinnostuneita koulutusmallista. N on kertonut muistuttaneensa avoimelle kurssille aikaisemmin osallistuneita virkamiehiä uusintaprofiilin hankkimisen tärkeydestä. N on tunnustanut tehneensä itse omia uusintaprofiilejaan koskeneet hankintapäätökset.

Esitetty selvitys

40. Selvityksenä N:n osallistumisesta johtamisvalmennusta koskevan hankinta-asian käsittelyyn VKSV:n johtoryhmässä syyttäjä on esittänyt 27.4.2010 pidetyn johtoryhmän kokouksen sihteerin laatimat muistiinpanot ja pöytäkirjan. Muistiinpanoihin on kirjattu N:n kertomana, että henkilöjohtamiselle yritetään rakentaa ajatuksellista ja kielellistä perustaa. N on kokouksessa yksilöinyt ne henkilöt, joiden oli määrä lähteä syväjohtamisen avoimelle kurssille. Samalla hän oli todennut, ettei ollut ehtinyt keskustella kaikkien asianomaisten kanssa. N on esittänyt pääpiirteisen kuvauksen koulutuksen sisällöstä ja kertonut koulutuksen tarkoista ajankohdista ja viimeisistä ilmoittautumisajankohdista. Kokouksen pöytäkirjan mukaan viisi nimettyä VKSV:n virkamiestä osallistuvat syväjohtamisen avoimeen kurssiin.

41. Syyttäjä on lisäksi esittänyt apulaisvaltakunnansyyttäjä K:n allekirjoittaman 22.6.2010 päivätyn VKSV:n päätöksen. Päätöksessä K on ilmoittanut toteavansa, että syväjohtamisen koulutukseen osallistuvat vuonna 2010 VKSV:sta päätöksessä nimeltä mainitut viisi henkilöä.

42. N on kertonut, että jonkin aikaa johtoryhmän kokouksen jälkeen K oli ottanut esille koulutushankinnan D Oy:ltä todeten, että VKSV:n sisäinen ohje pienhankinnoista edellytti erillisen hankintapäätöksen tekemistä. Lisäksi K oli todennut, että huomioon ottaen N:n suhde palvelun tarjoajaan oli parempi, että K hoitaisi asian loppuun. Tämän johdosta oli päädytty siihen, että K tekisi tarvittavat jatkotoimet. N:n muistikuvan mukaan asia oli jäänyt aidosti K:n harkintaan. K:ta ei ole asiassa kuultu.

43. Selvityksenä VKSV:n D Oy:ltä hankkimista koulutuksista ja niiden kustannuksista syyttäjä on esittänyt D Oy:n 25.8.2010, 4.4.2012, 31.12.2012, 14.3.2013, 3.11.2014, 19.11.2014, 16.1.2015 ja 13.4.2015 päivätyt, yhteismäärältään 20 943,50 euron laskut.

44. Viimeinen syytteessä tarkoitettu koulutushankinta-asia, jonka käsittelyyn N:n on väitetty esteellisenä osallistuneen, on koskenut VKSV:n viestintäpäällikköä S:ää. N on kiistänyt osallistuneensa tämän asian käsittelyyn.

45. N on kertonut ottaneensa loppuvuodesta 2016 S:n kanssa käydyssä kehityskeskustelussa puheeksi mahdollisen koulutustarpeen ja sen, millaista esimieskoulutusta S:llä oli. N oli tuossa keskustelussa tuonut esille, että hän itse oli käynyt syväjohtamisvalmennuksen ja oli siihen tyytyväinen. N oli kuitenkin jättänyt koulutuksen valinnan S:n itsensä päätettäväksi.

46. S on todistajana kertonut, että hän oli syksyllä 2016 käynyt kehityskeskustelun N:n kanssa. N oli todennut, että S:n uuden tehtävän myötä jonkinlainen johtamiskoulutus olisi hyödyllinen. S oli ilmoittanut olevansa kiinnostunut ja tiedustellut, oliko N:llä ehdottaa jotain koulutusta. N oli kertonut, että syyttäjälaitoksessa oli paljon käytetty D Oy:n koulutusta mutta johtamiskoulutuksia oli tarjolla monia muitakin ja että S voi itse miettiä, minkälaiseen johtamiskoulutukseen hän halusi mennä. N oli todennut, että jos S oli kiinnostunut D Oy:n koulutuksesta, hänen oli mahdollista kysyä muilta sen käyneiltä heidän mielipidettään. N oli ilmoittanut, että mikäli S halusi mennä D Oy:n koulutukseen, ilmoittautuminen tapahtui tietyn valtionsyyttäjän välityksellä, koska N:n veli oli yhtiössä osallisena. N oli kertonut, että D Oy:n koulutukseen oli oltu tyytyväisiä, mutta S:lle oli jäänyt sellainen olo, että hän olisi voinut päätyä myös johonkin muuhun koulutukseen. S ei ollut kokenut, että hänen olisi ollut pakko mennä D Oy:n koulutukseen, vaan hän oli itse saanut tehdä päätöksen.

47. S on edelleen kertonut, että hän oli kehityskeskustelun jälkeen keskustellut syväjohtamiskoulutuksen käyneen VKSV:n koulutuspäällikön kanssa ja ilmoittanut tämän jälkeen N:n aikaisemmin mainitsemalle valtionsyyttäjälle, että hänet voitiin ilmoittaa D Oy:n koulutukseen. Koulutuksen oli määrä alkaa maaliskuussa 2017. S:n saatua tietää, että Suomen Kuvalehti oli tekemässä artikkelia syyttäjälaitoksen yhteyksistä D Oy:öön, hän oli tullut siihen tulokseen, ettei hän halunnut osallistua koulutukseen. S oli ilmoittanut tästä N:lle, joka oli ilmoittanut, ettei ota asiaan kantaa ja että kyseessä oli S:n oma päätös. S:n pyynnöstä ilmoittautuminen oli peruutettu.

Korkeimman oikeuden kannanotot ja johtopäätökset

48. Asiassa esitetty selvitys osoittaa, että alettuaan hoitaa valtakunnansyyttäjän virkaa huhtikuun alusta 2010 lukien N on ottanut VKSV:ssa jokseenkin välittömästi esille johtamista ja johtamisvalmennuksen hankkimista koskevan asian. Hän on valmistellut sitä käymällä virastossa keskusteluja koulutukseen mahdollisesti osallistuvien kanssa. N on ottanut asian johtoryhmän 27.4.2010 pidetyn kokouksen asialistalle ja osallistunut asian käsittelyyn tuossa kokouksessa. Ennalta käymiensä keskustelujen perusteella N on kokouksessa ilmoittanut ne viisi viraston virkamiestä, jotka tulivat osallistumaan D Oy:n järjestämille vuonna 2010 alkaville syväjohtamisen avoimille kursseille. Kun apulaisvaltakunnansyyttäjä K on johtoryhmän kokouksen jälkeen N:n kanssa käymässään keskustelussa ottanut esille tämän esteellisyyden, oli päädytty siihen, että K tekee vielä asiassa päätöksen.

49. K:n 22.6.2010 päivätty päätös, jota on selostettu kohdassa 41, on tehty vasta sen jälkeen, kun siinä tarkoitettujen virkamiesten koulutus oli jo alkanut. Kysymys on ollut samoista henkilöistä, joiden N oli jo johtoryhmän kokouksessa 27.4.2010 ilmoittanut osallistuvan koulutukseen. Päätöksessä on siten ainoastaan todettu N:n jo aikaisemmin johtoryhmälle ilmoittama ratkaisu.

50. Korkein oikeus katsoo edellä mainittujen seikkojen osoittavan, että VKSV:ssa keväällä 2010 tehty koulutushankinta on asiallisesti päätetty jo ennen K:n 22.6.2010 allekirjoittamaa toteavaa päätöstä ja että päätös on tehty N:n aloitteesta ja johdolla. N on siten osallistunut ensimmäisen syytteessä tarkoitetun hankinta-asian käsittelyyn siten kuin hallintolain 27 §:n 1 momentissa tarkoitetaan, minkä hän on tunnustanutkin.

51. N on edellä kohdista 37 ja 39 ilmenevin tavoin tunnustanut osallistuneensa myös muiden syytteessä tarkoitettujen hankinta-asioiden käsittelyyn lukuun ottamatta S:ää koskenutta hankinta-asiaa. Tunnustus on tältäkin osin saanut tukea asiassa esitetystä selvityksestä, muun muassa N:n omasta kertomuksesta Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä. N:n on siten tunnustamallaan tavalla näytetty tehneen itse omia uusintaprofiilejaan koskeneet hankintapäätökset ja osallistuneen mainittujen muiden hankinta-asioiden käsittelyyn siten kuin hallintolain 27 §:n 1 momentissa tarkoitetaan.

52. S:n koulutuksen osalta asiassa on selvitetty, että N on kehityskeskustelussa S:n kanssa tuonut nimenomaisesti esiin sukulaisuussuhteeseen perustuvan liityntänsä D Oy:öön, sen, että johtamiskoulutusta tarjosivat myös muut palveluntuottajat ja sen, että S:n tuli itse päättää, mihin koulutukseen hän hakisi. N on tosin nostanut esiin johtamiskoulutuksen tarpeen ja oman tyytyväisyytensä D Oy:n antamaan koulutukseen. Toisaalta N on tässä yhteydessä selvästi tuonut esiin oman esteellisyytensä koulutushankinnan osalta, minkä johdosta S oli kääntynyt VKSV:n koulutushankinnoista vastaavien virkamiesten puoleen ja sopinut heidän kanssaan koulutukseen osallistumisesta. S on ymmärtänyt asian niin, että hänellä olisi ollut mahdollisuus valita muukin kuin D Oy:n tarjoama koulutus.

53. Korkein oikeus katsoo, että edellä mainitun kaltaista koulutustarpeen ja -mahdollisuuksien esille ottamista kehityskeskustelun yhteydessä ei vielä sellaisenaan voida pitää päätöksentekoon osallistumisena tai sellaisen valmisteluna, kun otetaan huomioon erityisesti se, että N on esteellisyytensä vuoksi tältä osin nimenomaisesti vetäytynyt hankinta-asiasta ja pyytänyt S:ää kääntymään koulutusasioista VKSV:ssa vastaavien henkilöiden puoleen. N:n menettelyä S:ää koskevan koulutushankinnan yhteydessä ei siten voida pitää hallintolain 27 §:n 1 momentissa tarkoitettuna osallistumisena tämän asian käsittelyyn.

54. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että N on vastoin hallintolain 27 §:n 1 momentin kieltoa esteellisenä osallistunut VKSV:ssa syytteessä tarkoitettujen hankinta-asioiden käsittelyyn ja päätöksentekoon lukuun ottamatta S:lle D Oy:ltä tilattua koulutusta, joka on sittemmin peruuntunut.

Virkavelvollisuuden rikkominen

55. Rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan virkamies tuomitaan virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi, jos hän virkaansa toimittaessaan tahallaan rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Säännös tulee sovellettavaksi siinä muodossa kuin se on 1.1.2010 voimaan tulleessa laissa 990/2009.

56. Rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaan virkamies tuomitaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen tai sakkoon, jos hän virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

57. Edellä on katsottu N:n olleen esteellinen osallistumaan syytteessä tarkoitettujen D Oy:ltä tehtävien koulutushankintojen käsittelyyn VKSV:ssa. Sen vuoksi N:n olisi pitänyt vetäytyä näiden asioiden käsittelystä ja päätöksenteosta, mutta hän on tämän laiminlyönyt S:n koulutusta koskenutta hankinta-asiaa lukuun ottamatta. Osallistumalla hallintolain 27 §:n 1 momentin vastaisesti asioiden käsittelyyn ja päätöksentekoon lain 28 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaisesta esteellisyydestään huolimatta N on rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuvan virkavelvollisuutensa.

58. Asiassa on vielä arvioitava, onko N rikkonut virkavelvollisuutensa tahallisesti vai huolimattomuudesta.

Tahallisuusarviointi

Syyttäjän ja N:n kannanotot

59. Syyttäjän mukaan N oli ollut tietoinen veljensä roolista syväjohtamisen kehittäjänä ja asemasta D Oy:ssä. N:n oli täytynyt mieltää, että hän osallistuu toiminnallaan sellaisten asioiden käsittelyyn, joiden ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä D Oy:lle. N oli ollut tietoinen kaikista esteellisyyden perustavista olosuhteista. Hänen menettelynsä oli kestänyt pitkän ajan. N:n oli asemansa huomioon ottaen täytynyt mieltää selvä esteellisyytensä.

60. N on kiistänyt tahallisuutensa lähinnä sillä perusteella, että hän ei ollut vaikeassa elämäntilanteessaan tullut havainneeksi esteellisyyttään. Hän oli voimakkaasti keskittynyt mielestään kiireellisesti tarvittavan johtamiskoulutuksen sisältöä koskeneisiin kysymyksiin. Kaikissa vaiheissa hänen ainoa todellinen toimintansa motiivi oli ollut edistää alaistensa ja itsensä kehittymistä henkilöstöjohtamisessa ja parantaa työyhteisön työhyvinvointia. Hänen oma aktiivisuutensa koulutusasioissa ylipäätään ja innostuksensa käyttökelpoisen koulutusmenetelmän löytämisestä olivat hämärtäneet hänen harkintaansa ja estäneet häntä ajattelemasta esteellisyyttä. N on tuon aikaisesta harkintakyvystään todennut, että maaliskuussa 2010 tapahtuneen puolisonsa äkillisen kuoleman jälkeen hän oli uppoutunut juuri alkaneisiin vaativiin virkatehtäviinsä ja halunnut saada asioita aikaan ja samalla näyttää, että asioita myös kyettiin saamaan tehokkaasti aikaan. N ei ollut mieltänyt esteellisyyttään tapahtumien hetkellä niin ehdottomaksi kuin nyt. N on katsonut toiminnassaan olleen ennemmin kyse huolimattomuudesta, joka ilmeni harkitsemattomuutena tehdyissä ratkaisuissa, kuin tahallisesta säännösten rikkomisesta.

Tahallisuutta virkarikoksissa koskevasta oikeuskäytännöstä

61. Korkein oikeus on arvioinut virkarikokseen liittyvää tahallisuutta esimerkiksi ratkaisussaan KKO 2008:90. Tuossa valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavaa korvausta koskevassa riita-asiassa käräjätuomari oli hankkinut kantajaa koskeneen rikosrekisterin otteen tiedustelematta asianosaisten kantaa todisteen hankkimisesta ja varaamatta näille tilaisuutta lausua todisteen merkityksestä asiassa. Rikosrekisterin otteesta ilmeneviä tietoja oli sisällytetty käräjäoikeuden tuomion perusteluihin. Käräjätuomarin ei menettelyllään katsottu syyllistyneen tahalliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

62. Ratkaisunsa perusteluissa Korkein oikeus on todennut, että asiassa oli rikottu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisiä menettelynormeja, jotka tuomarin tuli tuntea ja että niiden noudattamatta jättäminen merkitsi virkavelvollisuuden rikkomista. Korkeimman oikeuden mukaan pelkästään se, että tuomari oli yksittäisessä asiassa lakia soveltaessaan toiminut säännöksen vastaisesti, ei kuitenkaan sellaisenaan osoittanut, että kysymyksessä olisi rikosoikeudellisesti tahalliseksi katsottava teko (KKO 1984 II 165, KKO 1985 I 3, KKO 1992:78, KKO 1992:126).

63. Korkein oikeus on edelleen katsonut, että tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta tuomitseminen edellytti, että tuomari oli arvioitavana olevassa tilanteessa tarkoittanut menetellä lain vastaisesti tai että hänen oli ainakin täytynyt mieltää menettelevänsä lain vastaisesti. Korkeimman oikeuden mukaan oli ollut selvää, että käräjätuomarin oli täytynyt tuntea asiassa rikotut oikeudenkäymiskaaren säännökset. Asiassa esitetyn perusteella ei kuitenkaan ollut tehtävissä sellaista päätelmää, että käräjätuomari olisi kysymyksessä olleessa asiassa sinänsä virkavelvollisuuksiensa vastaisesti menetellessään toiminut tarkoituksellisesti tai tietoisesti lakia rikkoen. Tämän vuoksi ja koska rangaistusvaatimus oli koskenut vain tahallista tekoa, Korkein oikeus on katsonut, että rangaistusvaatimus oli perusteeton.

Korkeimman oikeuden arviointi

64. Korkein oikeus toteaa, että virkasyytekäytännössä on usein katsottu, että lainkäytössä esimerkiksi rangaistusminimin alittaminen, vanhentuneesta rikoksesta tuomitseminen ja muut sen kaltaiset selvän säännöksen rikkomiset ovat johtuneet huomaamattomuudesta, ellei virkamiehen säännösten vastaista menettelyä ole ollut aihetta pitää tietoisena toimintana. Tällöin virkamiehen menettely on saatettu tahallisuuden asemesta hahmottaa pikemminkin huolimattomuudeksi käsillä olleessa lain soveltamistilanteessa.

65. N:n syyksi luetussa menettelyssä kyse on ollut useasta erillisestä ja eri aikoina tehdystä koulutushankinnasta. Kysymys ei ole ollut ainutkertaisesta, ratkaisua välittömästi vaatineesta kiireellisestä arviointitilanteesta, jolloin menettelyn arvosteleminen huomaamattomuudesta tehdyksi virhearvioinniksi voisi helpommin tulla kysymykseen. Valtakunnan ylimpänä syyttäjänä N:ltä on voitu vaatia esteellisyyssäännösten asianmukaista ja tarkkaa huomioon ottamista. N:n menettelyn tahallisuutta koskevan arvioinnin kannalta on merkityksetöntä, että hän on pitänyt johtamiskoulutuksen hankkimista johtamaansa virastoon tarpeellisena ja D Oy:n tarjoamaa koulutusta sopivimpana.

66. N:n menettelyyn sovellettavat hallintolain säännökset esteellisyydestä ja velvollisuudesta pidättyä osallistumasta esteellisenä asian käsittelyyn eivät ole olleet tulkinnanvaraisia. N:n esteellisyys on perustunut läheissuhteeseen, jonka osalta esteellisyyden syntyminen on jo lähtökohtaisesti ollut yksiselitteistä. N on kuultaessa todennut, että hänellä ei ollut ennen esitutkintaa ollut tarkkaa tietoa veljensä asemasta D Oy:ssä. Korkein oikeus ei pidä uskottavana, ettei N ole osallistuessaan hankinta-asioiden käsittelyyn ja päätöksentekoon VKSV:ssa tiennyt tai ainakin pitänyt varsin todennäköisenä, että N:n veli oli D Oy:ssä sellaisessa asemassa, jonka perusteella hallintolain 28 §:n 1 momentin 5 kohdan esteellisyysperuste täyttyi. N ei siten ole myöskään voinut tahallisuuden poistavalla tavalla erehtyä pitämään osallistumistaan asioiden käsittelyyn ja päätöksentekoon sallittuna. Kun hankinta-asioiden osapuolena on ollut yhtiö, johon N:n veljellä on ollut syytteessä tarkoitettu yhteys, N:n on täytynyt käsittää, että hän on ollut esteellinen osallistumaan yhtiötä koskeneiden asioiden käsittelyyn. Korkein oikeus katsoo, että N:n esteellisyys on ollut niin ilmeistä, että hänen on täytynyt se ymmärtää kohdassa 60 mainituista harkintakykyynsä mahdollisesti vaikuttaneista syistä huolimatta.

67. N:n huomiota hänen esteellisyyteensä on kiinnitetty jo VKSV:ssa tehdyn ensimmäisen hankintapäätöksen yhteydessä. Tästä huolimatta hän ei ole määrännyt päättämäänsä hankinta-asiaa valmisteltavaksi asianmukaisesti uudelleen. N on esteellisyydestään tietoisena osallistunut myös myöhempien hankinta-asioiden käsittelyyn lukuun ottamatta S:ää koskenutta asiaa. Hän on myös itse tehnyt omia uusintaprofiileitaan koskevat hankintapäätökset VKSV:ssa.

68. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo N:n rikkoneen tahallaan virkavelvollisuuttaan.

Teon vähäisyyttä koskeva arviointi

69. Syyttäjä on katsonut, että N:n toimintaa ei voida pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä huomioon ottaen valtakunnansyyttäjän asema ja tehtävät sekä ylimmän syyttäjän oman toiminnan vaikutus koko syyttäjälaitoksen toimintaan ja sitä kohtaan tunnettavaan luottamukseen. N:n toiminta syväjohtamisen käyttämisen edistämiseksi syyttäjälaitoksessa oli ollut pitkäaikaista sekä hankintojen arvo merkittävä.

70. N on hyväksynyt syyttäjän näkemyksen siitä, että hän oli ollut valtakunnansyyttäjänä sellaisessa virka-asemassa, että hänen toimintaansa ei voida pitää vähäisenä. Kokonaisarvioinnin osalta N on tuonut esiin, että hankintojen arvo ei ollut ollut erityisen suuri, eikä arvolla ollut kokonaisharkinnassa sinänsä merkitystä.

71. Korkein oikeus katsoo, että huomioon ottaen valtakunnansyyttäjän asema ja tehtävät, ylimmän syyttäjän oman toiminnan vaikutus koko syyttäjälaitoksen toimintaan ja sitä kohtaan tunnettavaan luottamukseen, esteellisyyssäännösten vastaisesti käsiteltyjen hankinta-asioiden lukuisuus ja ajoittuminen pitkälle ajanjaksolle sekä hankintojen arvo N:n menettelyä ei voida pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

Syyksilukeminen

72. N:n syyksi luetaan rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentin sekä hallintolain 27 §:n 1 momentin ja 28 §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla virkavelvollisuuden rikkominen sillä perusteella, että N on Helsingissä huhtikuun 2010 ja huhtikuun 2015 välisenä aikana valtakunnansyyttäjänä tahallaan rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuvan virkavelvollisuutensa osallistumalla esteellisenä käsittelyyn ja päätöksentekoon hankinta-asioissa sekä päättämällä kahden ns. uusintaprofiilin tilaamisesta itselleen. Päätöksillä VKSV:lle on hankittu D Oy:ltä johtamisvalmennusta seuraavasti:

- viidelle VKSV:n virkamiehelle hankittu avoin valmennusohjelma, jota koskeva lasku on päivätty 25.8.2010,

- yhdelle VKSV:n virkamiehelle hankittu avoin valmennusohjelma, jota koskeva lasku on päivätty 4.4.2012,

- viidelle VKSV:n virkamiehelle hankitut uusintaprofiilit, joita koskeva lasku on päivätty 31.12.2012,

- yhdelle VKSV:n virkamiehelle hankittu avoin valmennusohjelma, jota koskeva lasku on päivätty 14.3.2013,

- kahdelle VKSV:n virkamiehelle hankitut uusintaprofiilit, joita koskeva lasku on päivätty 3.11.2014,

- yhdelle VKSV:n virkamiehelle hankittu uusintaprofiili, jota koskeva lasku on päivätty 19.11.2014,

- yhdelle VKSV:n virkamiehelle hankittu profiilikeskustelu, jota koskeva lasku on päivätty 16.1.2015, sekä

- yhdelle VKSV:n virkamiehelle hankittu uusintaprofiili, jota koskeva lasku on päivätty 13.4.2015

siten, että hankintojen arvo on ollut yhteensä 20 943,50 euroa.

73. N:n ei ole näytetty osallistuneen esteellisenä S:ää koskeneen hankintapäätöksen tekemiseen ja siten rikkoneen virkavelvollisuuttaan. Tältä osin syyte on siten hylättävä.

Rangaistuksen määrääminen

74. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Saman luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

75. Virkavelvollisuuden rikkomisesta tuomitaan rikoslain 40 luvun 9 §:n mukaan sakkoa tai enintään vuosi vankeutta. Syyttäjä on vaatinut, että N tuomitaan vähintään 60 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen.

76. Korkein oikeus katsoo, että N:n menettelyn moitittavuutta lisäävinä seikkoina on otettava huomioon N:n asema valtakunnan ylimpänä syyttäjänä ja hänen syykseen luetun menettelyn kielteinen vaikutus koko syyttäjälaitosta kohtaan tunnettavaan luottamukseen, sekä se, että menettely on jatkunut usean vuoden ajan huolimatta siitä, että N:n huomiota oli kiinnitetty esteellisyyskysymykseen.

77. Syyksiluetun teon moitittavuutta vähentävänä seikkana on puolestaan otettava huomioon se, että menettelyllään N on aktiivisesti toimien pyrkinyt hankkimaan VKSV:n henkilökunnalle tarpeelliseksi katsomaansa johtamiskoulutusta, mikä on sinänsä ollut oikeusministeriön hallinnonalalla johtamiskoulutukselle asetettujen tavoitteiden mukaista. N:n tarkoituksena ei ole ollut suosia D Oy:tä koulutuksen tarjoajana epäasiallisin perustein, esimerkiksi taloudellisen hyödyn saamiseksi yhtiölle.

78. Korkein oikeus katsoo oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi N:n syyksi luetusta menettelystä 40 päiväsakon määräisen sakkorangaistuksen.

79. Rikoslain 2 a luvun 2 §:n 1 momentin mukaan päiväsakon rahamäärä on vahvistettava niin, että se on kohtuullinen sakotettavan maksukykyyn nähden. Pykälän 2 ja 3 momentin mukaan päiväsakon kohtuullisena rahamääränä on pidettävä yhtä kuudeskymmenesosaa sakotettavan keskimääräisestä kuukausitulosta, josta on vähennettävä lainkohdassa määrätyt vähennykset. Kuukausitulon laskemisen ensisijaisena perusteena ovat sakotettavan viimeksi toimitetun verotuksen mukaiset tulot. Jos sakotettavan tuloja ei voida luotettavasti selvittää verotustiedoista tai ne ovat olennaisesti muuttuneet viimeksi toimitetun verotuksen jälkeen, ne voidaan arvioida muun saatavan selvityksen perusteella. Pykälän 4 momentin mukaan päiväsakko määrätään tuomioistuimessa oikeudenkäynnin aikaisten tietojen perusteella.

80. N on ilmoittanut, että hänen tulonsa ovat muuttuneet viimeksi toimitetusta verotuksesta merkittävästi. Hän on ollut virastaan virkavapaalla keväästä 2017 ja sen jälkeen virantoimituksesta pidätettynä elokuun lopusta 2017 alkaen. Hänen tulonsa olivat vuonna 2016 muodostuneet valtakunnansyyttäjän säännöllisestä kuukausipalkasta. Vuoden 2017 tammi - marraskuun ajalta hänen nettotulonsa ovat olleet keskimäärin 2 678,34 euroa kuukaudessa ja tammi – joulukuulta 2017 vastaavasti 2 854,22 euroa. Syyttäjällä ei ole ollut huomautettavaa N:n esittämän selvityksen johdosta.

81. N:n esittämä selvitys osoittaa, että hänen tulonsa ovat vuonna 2017 alentuneet merkittävästi viimeksi toimitetun verotuksen osoittamiin tuloihin verrattuna. Korkein oikeus katsoo, että päiväsakon rahamäärä tulee sen vuoksi vahvistaa N:n esittämän selvityksen perusteella siten, että keskimääräinen kuukausitulo määräytyy vuoden 2017 kokonaisansioiden pohjalta. Niiden perusteella päiväsakon rahamääräksi vahvistetaan 43 euroa.

Rikosuhrimaksu

82. Syyttäjä on vaatinut, että N velvoitetaan suorittamaan rikosuhrimaksu. Rikosuhrimaksusta annetun lain 2 §:n nojalla rikosuhrimaksun on velvollinen suorittamaan täysi-ikäinen henkilö, joka tuomitaan rangaistukseen rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta. Lain 4 §:n 1 momentin nojalla rikosuhrimaksu määrätään tuomioistuimessa rangaistuksen tuomitsemisen yhteydessä.

83. Rikosuhrimaksusta annettu laki on tullut voimaan 1.12.2016 eli sen jälkeen, kun N:n syyksi luetun menettelyn tekoaika on päättynyt. Laissa ei ole tarkemmin säädetty rikosuhrimaksua koskevien säännösten ajallisesta soveltuvuudesta. Lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 293/2014 vp s. 23) mukaan ehdotettuja säännöksiä on tarkoitus soveltaa vasta esityksessä tarkoitettujen lakien voimaantulon jälkeen tehtyihin rikoksiin.

84. Mainitussa hallituksen esityksessä (s. 20) on todettu, että rikosuhrimaksu olisi rikokseen syyllistyneiltä perittävä kiinteästi määrätty valtiolle maksettava rahasumma, joka suunnataan valtion talousarvion kautta uhrien tukipalveluihin. Perustuslakivaliokunta on esityksen johdosta antamassaan lausunnossa PeVL 61/2014 vp katsonut sen, että rikosuhrimaksu määrätään rikoksentekijälle rangaistuksen automaattisena lisänä rikosprosessuaalisessa järjestyksessä, puoltavan rikosuhrimaksun rinnastamista rikosoikeudellisiin lisäseuraamuksiin.

85. Rikosuhrimaksu on edellä kuvatuin tavoin oikeudelliselta luonteeltaan rinnastettavissa rikosoikeudelliseen seuraamukseen. Korkein oikeus katsoo, että rikosuhrimaksun määrääminen teosta, jonka tekoaika on päättynyt ennen rikosuhrimaksusta säädetyn lain voimaantuloa, olisi ristiriidassa rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen sisältyvän taannehtivan rikoslain kiellon kanssa.

86. Viimeinen esteellisenä tehty koulutushankintapäätös on huhtikuulta 2015 ja syyte tulee tätä myöhempään aikaan kohdistuneelta osalta hylättäväksi. Kun rikosuhrimaksusta annettu laki on tullut voimaan vasta N:n syyksi luetun teon jälkeen, edellytyksiä velvoittaa N suorittamaan rikosuhrimaksu ei ole.

Tuomiolauselma

N tuomitaan rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentin sekä hallintolain 27 § 1 momentin ja 28 § 1 momentin 5 kohdan nojalla huhtikuun 2010 ja huhtikuun 2015 välisenä aikana tehdystä virkavelvollisuuden rikkomisesta 40:een 43 euron määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 720 euroa.

Muilta osin syyte hylätään.

Syyttäjän vaatimus N:n velvoittamisesta suorittamaan rikosuhrimaksu hylätään.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Jukka Sippo, Mika Huovila ja Lena Engstrand. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.

 
Julkaistu 20.12.2017  Päivitetty 27.12.2017