KKO:2017:78

Petos - Törkeä petos
Oikeudenkäyntimenettely - Todistelu - Asianosaisen kuulustelu
Itsekriminointisuoja

Diaarinumero: R2016/852
Taltionumero: 2127
Antopäivä: 1.11.2017

A:ta oli kuultu käräjäoikeudessa takaisinsaantia konkurssipesään koskevan asian pääkäsittelyssä vastaajayhtiön edustajana henkilökohtaisesti todistelutarkoituksessa ja toisessa vastaavassa asiassa asianosaisena henkilökohtaisesti todistelutarkoituksessa. Ennen kuulemistaan näissä oikeudenkäynneissä A:ta oli kuultu rikoksesta epäiltynä velallisen rikoksia koskevassa esitutkinnassa, joka liittyi takaisinsaantioikeudenkäyntien kohteena oleviin toimiin. A:lle vaadittiin rangaistusta törkeästä petoksesta ja petoksesta, koska hän oli hankkiakseen edustamalleen yhtiölle ja itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttänyt käräjäoikeutta kertomalla todistelutarkoituksessa henkilökohtaisesti kuultuna totuudenvastaisesti takaisinsaantikanteiden perusteita koskevista seikoista, aiheuttaen menettelyllään kanteiden hylkäämisen ja siten kantajalle vahinkoa.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, ettei A:n itsekriminointisuojaa ollut loukattu. Syytteitä törkeästä petoksesta ja petoksesta ei ollut hylättävä itsekriminointisuojaa koskevalla perusteella. Ks. KKO:2015:6

RL 36 luku 1 §
RL 36 luku 2 §
OK 17 luku 24 § 1 mom (571/1948)
OK 17 luku 65 § (360/2003)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Oulun käräjäoikeuden tuomio 15.5.2015

Syyttäjän ja asianomistaja X Oy:n konkurssipesän syytteestä käräjäoikeus luki A:n syyksi törkeän petoksen syytekohdassa 1 ja petoksen syytekohdassa 2.

Syytekohdassa 1 käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A:ta oli 11.11.2010 kuultu todistelutarkoituksessa takaisinsaantia konkurssipesään koskevan asian pääkäsittelyssä Oulun käräjäoikeudessa. Riita-asiassa kantajana oli ollut X Oy:n konkurssipesä ja vastaajana Y Oy, jonka edustajana A oli esiintynyt.

Kuvatuin tavoin kuultaessa A oli hankkiakseen edustamalleen Y Oy:lle oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttänyt käräjäoikeutta kertomalla totuudenvastaisesti, että

- B oli 14.4.2009 maksanut hänelle käteisellä 1 500 euroa suorituksena X Oy:n osakekannasta,

- hän oli 14.4.2009 luovuttanut X Oy:n pankkikortit B:lle ja

- hän oli 14.4.2009 Y Oy:n edustajana tehnyt X Oy:lle 50 000 euron käteissuorituksen X Oy:n Y Oy:lle luovuttamasta kuljetuskalustosta.

Näistä A:n kertomista seikoista erehtyneenä käräjäoikeus oli hylännyt X Oy:n konkurssipesän 50 000 euron korvausvaatimuksen ja tuominnut X Oy:n konkurssipesän korvaamaan Y Oy:n oikeudenkäyntikulut 10 433 eurolla. Menettelyllään A oli aiheuttanut X Oy:n konkurssipesälle 60 433 euron vahingon.

Petoksella oli tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja aiheutettu X Oy:n konkurssipesälle erityisen tuntuvaa vahinkoa. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Syytekohdassa 2 käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A:ta oli 15.3.2011 kuultu todistelutarkoituksessa takaisinsaantia konkurssipesään koskevan asian pääkäsittelyssä Oulun käräjäoikeudessa. Riita-asiassa kantajana oli ollut X Oy:n konkurssipesä ja vastaajana A.

Kuvatuin tavoin kuultaessa A oli hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttänyt käräjäoikeutta kertomalla totuudenvastaisesti, että

- hän oli 14.4.2009 luovuttanut X Oy:n pankkikortit B:lle ja

- hän ei ollut 14.4.2009 jälkeen käyttänyt X Oy:n pankkikortteja.

Näistä A:n kertomista seikoista erehtyneenä käräjäoikeus oli hylännyt X Oy:n konkurssipesän 5 890 euron korvausvaatimuksen. Menettelyllään A oli aiheuttanut X Oy:n konkurssipesälle sanotun määräisen vahingon.

Käräjäoikeus lausui itsekriminointisuojasta, että vaikka A:ta ei ollut pääkäsittelyssä kuultu totuusvakuutuksen nojalla, hänen asemansa oli rinnastunut totuusvakuutuksen nojalla kuullun asianosaisen asemaan. A:lla oli siten ollut oikeus kieltäytyä kertomasta seikkaa tai vastaamasta kysymykseen, jos hän ei voisi tehdä sitä saattamatta itseään syytteen vaaraan. Häntä oli pääkäsittelyssä niin ikään muistutettu tästä vaitiolo-oikeudesta. Itsekriminointisuoja koski oikeutta olla ilmaisematta itselleen epäedullista seikkaa, ei oikeutta kertoa tästä seikasta totuudenvastaisesti. Kun A oli itsekriminointisuojaan vetoamatta kertonut syytteessä tarkoitetuissa käsittelyissä todistelutarkoituksessa totuudenvastaisesti, hän ei voinut menestyksellisesti vedota tässä asiassa itsekriminointisuojaan.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä petoksesta ja petoksesta yhteiseen 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan X Oy:n konkurssipesälle rikosperusteista vahingonkorvausta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Mika-Pekka Sarkkinen.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 24.8.2016

A valitti hovioikeuteen ja vaati ensisijaisesti, että syytteet hylätään ja hänet vapautetaan korvausvelvollisuudesta. Toissijaisesti hän vaati, että rangaistusta ja vahingonkorvauksia joka tapauksessa alennetaan.

Hovioikeus lausui, että A:n 11.11.2010 ja 15.3.2011 takaisinsaantiasioiden yhteydessä antamissa kertomuksissa oli ollut kysymys osaltaan samasta tapahtumienkulusta kuin Rovaniemen hovioikeuden 1.11.2013 antamassa tuomiossa (Oulun käräjäoikeus 30.3.2012) ratkaistussa muun ohella törkeää velallisen epärehellisyyttä koskevassa rikosasiassa. Tämän rikosasian esitutkinta oli tullut vireille lokakuussa 2009 eli ennen nyt syytteessä mainittuja kuulemisia.

A:ta oli kuultu takaisinsaantioikeudenkäynneissä riita-asian asianosaisena todistelutarkoituksessa. A:lla oli ollut asemansa perusteella velvollisuus puhua oikeudenkäynnissä totta. Hovioikeudella ei ollut aihetta epäillä käräjäoikeuden arviointia siitä, että A:n kertomukset olivat kuitenkin olleet syytteessä mainituilta osin totuudenvastaisia.

A oli nyt tuomittu rangaistukseen siitä, että hän oli antanut totuudenvastaisia tietoja takaisinsaantioikeudenkäynneissä. Selvää oli, että itsekriminointisuoja olisi oikeuttanut A:n pysymään näissä oikeudenkäynneissä passiivisena ja olemaan antamatta tietoja, joilla hän saattoi myötävaikuttaa syyllisyytensä selvittämiseen itseään koskevassa, jo vireillä olleessa rikostutkinnassa. A:n takaisinsaantioikeudenkäynneissä kertomat seikat olivat liittyneet olennaisesti häneen kohdistettuun rikosepäilyyn ja olleet olennaisilta osin samansisältöisiä kuin hänen rikosasiassa myöhemmin esittämänsä kiistämisperusteet.

Hovioikeus katsoi, ettei A:lta ollut voitu edellyttää takaisinsaantioikeudenkäyntien yhteydessä, että hän silloin kertoisi tapahtumienkuluista eri tavalla kuin hän oli puolustuksekseen kertonut törkeää velallisen epärehellisyyttä koskevassa esitutkinnassa. Siviiliasian yhteydessä annetun totuudenvastaisen kertomuksen katsominen rangaistavaksi loukkaisi olennaisesti syylliseksi epäillyn oikeutta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen samaan aikaan vireillä olleeseen rikosepäilyyn liittyen. A:n väärien tietojen antamista ei sen vuoksi nyt kysymyksessä olleessa tilanteessa ollut syytä arvioida toisin kuin hänen oikeuttaan vaieta tai jättää tietojaan antamatta. Itsekriminointisuoja ulottui nyt kysymyksessä olleeseen menettelyyn. A:n syytteessä kuvattua menettelyä ei siten voitu pitää rangaistavana ja syytteet oli hylättävä.

Hovioikeus hylkäsi syytteet ja vapautti A:n rangaistuksesta ja X Oy:n konkurssipesälle maksettavaksi tuomitusta korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Marianne Wagner-Prenner, hovioikeudenlaamanni Sakari Laukkanen ja määräaikainen hovioikeudenneuvos Teemu Saukkoriipi.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle ja X Oy:n konkurssipesälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että A tuomitaan rangaistukseen törkeästä petoksesta ja petoksesta.

X Oy:n konkurssipesä vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.

A vaati vastauksessaan, että valitukset hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Poliisi oli 2.10.2009 käynnistänyt esitutkinnan, jossa A:ta oli epäilty muun ohella törkeästä velallisen epärehellisyydestä X Oy:n toiminnassa. A oli rikoksesta epäiltynä kertonut esitutkinnassa, että B oli 14.4.2009 maksanut hänelle käteisellä 1 500 euroa suorituksena X Oy:n osakekannasta, että hän oli 14.4.2009 luovuttanut X Oy:n pankkikortit B:lle, ettei hän ollut käyttänyt kyseisiä pankkikortteja 14.4.2009 jälkeen ja että hän oli 14.4.2009 Y Oy:n edustajana tehnyt X Oy:lle 50 000 euron käteissuorituksen sen Y Oy:lle luovuttamasta kuljetuskalustosta.

2. X Oy:n konkurssipesä oli 18.12.2009 pannut Oulun käräjäoikeudessa vireille Y Oy:tä vastaan takaisinsaantia konkurssipesään koskevan kanteen. Kanteessaan X Oy:n konkurssipesä vaati, että X Oy:n ja Y Oy:n välillä 14.4.2009 tehty kalustokauppa määrättäisiin käteiskauppahinnan osalta lahjana peräytettäväksi, koska kaupanteossa tai myöhemminkään kauppahinnasta ei ollut maksettu mitään käteisellä. Käräjäoikeuden asiassa toimittamassa pääkäsittelyssä oli 11.11.2010 kuultu todistelutarkoituksessa Y Oy:n edustajaa A:ta. Häntä oli muistutettu oikeudesta olla vastaamatta kysymyksiin, joihin vastaaminen saattoi johtaa hänet syytteen vaaraan. A oli kertonut osakekannan kaupasta, pankkikorttien luovuttamisesta ja kalustokaupasta samalla tavoin kuin esitutkinnassa. Käräjäoikeus oli 17.12.2010 antamallaan, sittemmin lainvoimaiseksi jääneellä tuomiolla hylännyt X Oy:n konkurssipesän kanteen siltä osin kuin kannetta ei ollut myönnetty ja velvoittanut X Oy:n konkurssipesän korvaamaan Y Oy:n oikeudenkäyntikulut.

3. X Oy:n konkurssipesä oli 4.6.2010 pannut Oulun käräjäoikeudessa vireille A:ta vastaan takaisinsaantia konkurssipesään koskevan kanteen. X Oy:n konkurssipesä vaati kanteessaan muun muassa, että X Oy:n pankkitililtä 14.4. – 10.9.2009 tehdyt selvittämättömät nostot määrättäisiin lahjana peräytettäväksi, koska yhtiön osakekannan kaupan jälkeen määräysvalta yhtiössä ei ollut muuttunut ja A oli edelleen käyttänyt yhtiön pankkitiliä ja pankkikorttia. Käräjäoikeuden asiassa toimittamassa pääkäsittelyssä oli 15.3.2011 kuultu todistelutarkoituksessa A:ta, joka oli kertonut osakekannan kaupasta ja pankkikorttien luovuttamisesta ja käyttämisestä samalla tavoin kuin esitutkinnassa. Käräjäoikeus oli 15.4.2011 antamallaan, sittemmin lainvoimaiseksi jääneellä tuomiolla hylännyt X Oy:n konkurssipesän kanteen edellä mainittuja tapahtumia koskevilta osin.

4. Syyttäjä oli Oulun käräjäoikeudessa 23.2.2011 vireille panemassaan syytteessä vaatinut A:lle rangaistusta muun ohella kahdesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä, koska tämä oli X Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä sekä 14.4.2009 jälkeen tosiasiallista päätösvaltaa käyttäneenä ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut kuljetuskaluston Y Oy:lle ja tekemänsä pankkitilinostot itselleen. Käräjäoikeus oli 30.3.2012 antamallaan tuomiolla tuominnut A:n muun ohella törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja velallisen epärehellisyydestä rangaistukseen. Rovaniemen hovioikeus oli tuomiollaan 1.11.2013 pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion.

Kysymyksenasettelu

5. Syyttäjä on syytteessään tässä asiassa vaatinut A:lle rangaistusta syytekohdissa 1 ja 2 törkeästä petoksesta ja petoksesta. Syytteen teonkuvausten mukaan A:ta oli kuultu todistelutarkoituksessa käräjäoikeudessa takaisinsaantia konkurssipesään koskevien asioiden pääkäsittelyissä 11.11.2010 ja 15.3.2011. Kummassakin asiassa kantajana oli ollut X Oy:n konkurssipesä ja ensiksi mainitussa vastaajana Y Oy, jonka edustajana A oli esiintynyt, ja viimeksi mainitussa A itse. Takaisinsaantiasioissa todistelutarkoituksessa kuultaessa A oli hankkiakseen edustamalleen Y Oy:lle ja itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttänyt käräjäoikeutta kertomalla totuudenvastaisesti, että B oli 14.4.2009 maksanut hänelle käteisellä 1 500 euroa suorituksena X Oy:n osakekannasta, että hän oli 14.4.2009 luovuttanut X Oy:n pankkikortit B:lle, ettei hän ollut käyttänyt kyseisiä pankkikortteja 14.4.2009 jälkeen ja että hän oli 14.4.2009 Y Oy:n edustajana tehnyt X Oy:lle 50 000 euron käteissuorituksen sen Y Oy:lle luovuttamasta kuljetuskalustosta. Näistä A:n kertomista seikoista erehtyneenä käräjäoikeus oli takaisinsaantiasioissa hylännyt X Oy:n konkurssipesän korvausvaatimukset 50 000 euron ja 5 890 euron osalta sekä tuominnut X Oy:n konkurssipesän korvaamaan Y Oy:n oikeudenkäyntikulut 10 433 eurolla. Menettelyllään A oli aiheuttanut X Oy:n konkurssipesälle mainitun määräiset vahingot.

6. X Oy:n konkurssipesä on yhtynyt syyttäjän syytteeseen ja vaatinut A:lta rikosperusteista vahingonkorvausta. A on kiistänyt syytteen.

7. Käräjäoikeus on tuominnut A:n syytteen mukaisesti rangaistukseen törkeästä petoksesta ja petoksesta sekä korvausvelvollisuuteen X Oy:n konkurssipesälle.

8. Hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin katsonut syytteessä tarkoitetut A:n kertomukset totuudenvastaisiksi. Hovioikeus on kuitenkin itsekriminointisuojaa koskevien periaatteiden nojalla hylännyt syytteen ja vapauttanut A:n rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta.

9. Korkeimmalla oikeudella ei ole aihetta arvioida syytteessä tarkoitettujen A:n kertomusten totuudenvastaisuutta toisin kuin hovioikeus on tehnyt. Korkeimmassa oikeudessa on tämän jälkeen kysymys siitä, onko syyte törkeästä petoksesta ja petoksesta tullut hylätä itsekriminointisuojaa koskevien periaatteiden nojalla.

Itsekriminointisuojan sisältö ja ulottuminen rikosoikeudenkäynnin ulkopuolelle

10. Korkein oikeus on todennut oikeuskäytännössään, kuten esimerkiksi ratkaisussa KKO 2015:6 (kohta 11), että rikoksesta epäillyn oikeus sekä esitutkinnassa että muussa viranomaismenettelyssä vaieta ja olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen on osa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ja Suomen perustuslaissa turvattua oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Tämä niin sanottu itsekriminointisuoja tarkoittaa sitä, ettei rikoksesta syytettyä tai epäiltyä saa pakottaa tai painostaa myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämisessä. Itsekriminointisuoja ulottuu myös rikosoikeudenkäynnin ulkopuolisiin menettelyihin. Itsekriminointisuojan tarkoituksena on suojata rikoksesta epäillyn tai syytteessä olevan tahtoa viranomaisten epäasiallista pakottamista vastaan.

11. Syytteessä tarkoitettujen takaisinsaantioikeudenkäyntien aikana riita-asian asianosaisen kuulustelemisesta todistuskeinona säädettiin oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61, 64 ja 65 §:ssä. Kieltäytymisoikeudesta säädettiin 17 luvun 24 §:n 1 momentissa ja totuusvelvollisuudesta 14 luvun 1 §:ssä. Mainitut lainkohdat on muutettu 1.1.2016 voimaan tulleella lailla 732/2015.

12. Syytteessä tarkoitettuna aikana voimassa olleen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:n 1 momentin (690/1997) mukaan asianosaista voitiin kuulustella todistelutarkoituksessa ja 2 momentin (1052/1991) mukaan myös totuusvakuutuksen nojalla riita-asiassa. Luvun 64 §:n (571/1948) mukaan asianosaisen laillinen edustaja voitiin kutsua kuulusteltavaksi samojen sääntöjen mukaan kuin asianosaisesta oli säädetty. Luvun 65 §:ssä (360/2003) säädettiin, että kuulusteltaessa asianosaista totuusvakuutuksen nojalla oli muun muassa noudatettava, mitä 24 §:ssä säädettiin todistajasta. Luvun 24 §:n 1 momentin (571/1948) mukaan todistaja sai kieltäytyä kertomasta seikkaa tai vastaamasta kysymykseen, jos hän ei voisi sitä tehdä saattamatta syytteen vaaraan itseään. Lain 14 luvun 1 §:n (595/1993) mukaan riita-asiassa asianosaisen oli tehdessään selkoa niistä seikoista, joihin hän vetosi jutussa, ja lausuessaan mielensä vastapuolen esittämistä seikoista sekä vastatessaan tehtyihin kysymyksiin pysyttävä totuudessa.

13. Korkein oikeus toteaa, että mainitun 17 luvun 65 §:n sanamuodon mukaan 24 §:ssä todistajan kieltäytymisoikeudesta säädettyä oli noudatettava asianosaista totuusvakuutuksen nojalla kuulusteltaessa. Vaikka asianosaisen kuulustelemista todistelutarkoituksessa koskevassa säännöksessä ei ollut vastaavaa viittausta, on perusteltua katsoa, että myös todistelutarkoituksessa kuulusteltavalla asianosaisella oli samansisältöinen kieltäytymisoikeus. Oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 1 §:n mukainen totuusvelvollisuus puolestaan koski paitsi oikeustosiseikkoihin vetoamista myös kuulemista todistelutarkoituksessa. Todistelutarkoituksessa kuultavalla riita-asian asianosaisella oli siten niin sanottu positiivinen totuusvelvollisuus eli hänen oli oma-aloitteisestikin kerrottava asiassa merkityksellisistä seikoista niin, ettei hänen lausumansa antanut todistelun kohteena olevasta kysymyksestä virheellistä kuvaa.

14. Voimassa olevan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18, 26 ja 28 §:ssä säädetään aikaisempaa vastaavin tavoin riita-asian asianosaisen kuulustelemisesta todistelutarkoituksessa samoin kuin hänen kieltäytymisoikeudestaan ja totuusvelvollisuudestaan. Asianosaista ei voida kuitenkaan enää kuulustella totuusvakuutuksen nojalla.

15. Mainitut kansallisen lainsäädäntömme säännökset ilmentävät riita-asiassa todistelutarkoituksessa kuultavan asianosaisen itsekriminointisuojaa sekä hänen pääsääntöistä velvollisuuttaan pysyä kertomuksessaan totuudessa. Jos asianosainen antaa vääriä tietoja ja tällä tavoin erehdyttää tuomioistuinta antamaan jotakin osapuolta taloudellisesti suosivan tai vahingoittavan päätöksen, hänet voidaan rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla tuomita petoksesta. Tämä niin sanottu prosessipetos täyttyy, kun tuomioistuin erehdytettynä päätyy toisen asianosaisen kannalta huonompaan ratkaisuun kuin mihin tämä olisi oikeutettu (HE 66/1988 vp s. 132).

Onko kysymyksessä ollut tilanne, johon itsekriminointisuoja voi ulottua

16. Kuten ratkaisussa KKO 2009:80 on todettu (kohdat 17 ja 18), oikeutta pysyä vaiti on arvioitava syytetyn näkökulmasta ja niiden tietojen perusteella, joita hänellä on silloin, kun häneltä pakon tai rangaistuksen uhalla vaaditaan tietoja. Syytetyllä ei ole velvollisuutta antaa sellaisia tietoja, joiden hän on perustellusti voinut arvioida vaarantavan tai heikentävän omia puolustusmahdollisuuksiaan. Samasta lähtökohdasta on arvioitava myös sitä, miten läheisesti tiedot liittyvät siihen rikokseen, josta häntä samaan aikaan epäillään. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaan riittävää tässä suhteessa on jo se, ettei tietoja vaadittaessa ole voitu sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tiedot saattavat olla merkityksellisiä rikosasiassa.

17. Edeltä kohdista 1 – 4 ilmenevällä tavalla A on ollut ensin velallisen rikoksista epäiltynä esitutkinnassa ja sen jälkeen syytetyn asemassa silloin, kun häntä on takaisinsaantiasioissa kuulusteltu asianosaisen edustajana ja asianosaisena todistelutarkoituksessa käräjäoikeudessa. Velallisen rikoksia koskevassa asiassa ja takaisinsaantioikeudenkäynneissä selvitettävinä ovat olleet samat X Oy:n osakekannan kauppaan, pankkikorttien luovuttamiseen ja käyttämiseen sekä kuljetuskaluston kauppaan liittyneet epäselvyydet. Takaisinsaantiasioissa kysymys on siten ollut itsekriminointisuojan tarkoittamista tilanteista, joissa A on myös saanut käyttää todistelutarkoituksessa kuultavan kieltäytymisoikeutta.

18. Kansallisen lainsäädäntömme mukaiset todistelutarkoituksessa kuultavan riita-asian asianosaisen velvollisuudet ja oikeudet eivät ole täysin yhdenmukaiset ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä muodostuneen itsekriminointisuojan kanssa. Todistelutarkoituksessa kuultavalla riita-asian asianosaisella on positiivinen totuusvelvollisuus, jollei hän vetoa syytteen vaaraan perustuvaan vaitiolo-oikeuteensa. Toisaalta sanottu kieltäytymisoikeus ei edellytä ihmisoikeustuomioistuimen tulkinnan mukaista rikoksesta syytetyn asemaa (ks. vastaavasti todistajan osalta KKO 2015:6 kohta 18).

19. Kysymys on tämän jälkeen siitä, onko A:han häntä asianosaisen edustajana ja asianosaisena riita-asiassa kuultaessa kohdistunut jotakin sellaista pakottamista, joka poistaa rangaistavuuden petoksena rangaistavalta menettelyltä.

Onko A pakotettu todistamaan itseään vastaan

20. A on lausunut, että hän oli takaisinsaantiasioissa ollut tietoinen siitä, ettei häntä ollut voitu velvoittaa kuultavaksi todistelutarkoituksessa. Hän oli kuitenkin tahtonut tulla kuulusteltavaksi, koska käsiteltävänä olleet tapahtumat olivat olleet rikostutkinnan kohteena ja X Oy:n konkurssipesä oli ajanut takaisinsaantiasioita kuin rikossyytteitä. Vaikka käräjäoikeus ei ollut kohdistanut A:han pakkoa, hän oli X Oy:n konkurssipesän toimien johdosta ollut käytännössä pakotettu kertomaan ne tietonsa tapahtumista, jotka hän oli aiemmin kertonut esitutkinnassa ja myöhemmin toistanut velallisen rikoksia koskeneessa oikeudenkäynnissä. Jos A ei olisi tullut todistelutarkoituksessa kuulluksi, hänen vaikenemiseensa olisi epäilemättä vedottu velallisen rikoksia koskevassa asiassa osoituksena hänen syyllisyydestään. Vapaan todistusharkinnan puitteissa tällaiseen ei olisi ollut mitään estettä, koska hyödyntämiskieltoa ei ollut ollut.

21. Kuten ratkaisussa KKO 2015:6 (kohta 22) on todettu, oikeus vaieta ja olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen ei ole ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan ehdoton. Kiellettyä on sopimaton pakottaminen siihen. Pakottamiseksi on katsottu voiman käyttö sekä lain vaatimus siitä, että syytetyn pitää antaa näyttöä omassa asiassaan. Myös rikosoikeudellisen sanktion uhka tai sen langettaminen tapauksissa, joissa tietojen antamisesta kieltäydytään, voi olla pakottamista ja saattaa loukata itsekriminointisuojaa, vaikka henkilöä ei myöhemmin edes syytetä. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on kiinnitetty huomiota siihen, minkä laatuisella ja asteisella pakolla tietoja on vaadittu, millaisia prosessuaalisia oikeusturvatakeita menettelyyn liittyy sekä näin saadun aineiston käyttötarkoitukseen.

22. Mainitussa ratkaisussaan Korkein oikeus on arvioinut todistajan asemassa kuultavaan kohdistuvaa pakottamista. Korkein oikeus on lausunut (kohta 26), että todistajalla on lakiin perustuva oikeus kieltäytyä lausumasta tai vastaamasta kysymykseen, jos hän voisi lausumillaan vaarantaa oikeutensa epäiltynä tai syytettynä. Tämä kieltäytymisoikeus merkitsee sitä, että todistajalla, joka ei voi sulkea sanotunlaista vaaraa pois, on oikeus harkita, kertooko hän määrätystä seikasta tai vastaako kysymykseen. Kieltäytymisoikeuteensa asianmukaisesti vetoavaa ja sitä käyttävää kohtaan ei voida käyttää painostuksena sakkoa tai muuta uhkaa, eikä häntä voida tämän johdosta tuomita rangaistukseen. Jos todistaja tällaisessa tilanteessa kieltäytymisoikeuteensa vetoamatta kertoo tai vastaa kysymykseen, tämä ei siten ole todistamista siihen pakotettuna. Jos todistaja antaa itselleen epäedullisen lausuman, hänen ei voida katsoa tehneen sitä pakotettuna todistamaan itseään vastaan. Todistajan tahtoon ei tällöin voida katsoa kohdistuvan sopimatonta painostusta.

23. Ratkaisussaan Korkein oikeus on lausunut edelleen (kohta 27), että todistajalle esitetyt kysymykset liittyvät ensisijaisesti asiaan, jossa hänen kuulemisensa todistajana on tarpeen, ja että kysymysten tarkoituksena on saada selville totuus asiassa. Tähän nähden on tärkeää, että tuomioistuin saa tietää, mikäli todistajan kertomukseen jää aukko, ja syyn siihen. Todistajan vetoaminen kieltäytymisoikeuteensa ja sen syyn ilmoittaminen palvelevat siten oikeudenkäynnin tarkoitusta.

24. Korkein oikeus toteaa, että todistajan ja todistelutarkoituksessa kuultavan riita-asian asianosaisen asemat eroavat eräiltä osin toisistaan. Todistaja ei voi lähtökohtaisesti kieltäytyä velvollisuudestaan todistaa vaan hänen on saavuttava kutsusta tuomioistuimeen, annettava todistajanvakuutus ja kertomuksensa sekä pysyttävä kertomusta antaessaan totuudessa. Todistajalla on syytteen vaaraan perustuva kieltäytymisoikeus, mutta oikeutta käyttäessään hänellä on velvollisuus ilmoittaa tuomioistuimelle kieltäytymisen peruste ja tukea sitä todennäköisin syin. Niskoitteleva todistaja voidaan pakottaa todistamaan sakon ja painostusvankeuden uhalla, ja totuudenvastaisen kertomuksen antava todistaja voidaan tuomita perättömästä lausumasta tuomioistuimessa vankeusrangaistukseen.

25. Riita-asian asianosaisella ei ole vastaavaa velvollisuutta suostua kuultavaksi todistelutarkoituksessa. Hänet voidaan kuitenkin asian selvittämiseksi määrätä sakon uhalla saapumaan tuomioistuimeen tai määrätä noudettavaksi sinne. Kertomusta antaessaan hänen on pysyttävä totuudessa. Jos asianosainen todistelutarkoituksessa kuultaessa kieltäytyy antamasta kertomusta tai vastaamasta kysymykseen, häntä ei voida pakottaa todistamaan. Todistajalle säädetty velvollisuus kieltäytymisoikeutta käytettäessä ilmoittaa tuomioistuimelle kieltäytymisen peruste ja tukea sitä todennäköisin syin ei koske todistelutarkoituksessa kuultavaa asianosaista. Kriminalisointi perättömästä lausumasta tuomioistuimessa ei koske todistelutarkoituksessa kuultavaa asianosaista, eikä häntä voida rangaista totuudenvastaisen kertomuksen antamisesta, ellei petoksen tunnusmerkistö täyty.

26. Selostetuista eroavaisuuksista huolimatta todistelutarkoituksessa kuultavan oikeudellinen asema on itsekriminointisuojan kannalta perusteltua rinnastaa todistajan asemaan. Siten ei voida katsoa, että rangaistusuhka petoksesta sellaisenaan merkitsisi todistelutarkoituksessa kuultavan riita-asian asianosaisen epäasianmukaista pakottamista selvittämään omaa syyllisyyttään. Kansallisen lainsäädäntömme säännöksiä kieltäytymisoikeudesta ja totuusvelvollisuudesta ei kuitenkaan ole tulkittava niin tiukasti, että ne tosiasiassa estäisivät itsekriminointisuojan käyttämisen tehokkaana oikeusturvatakeena.

27. Arvioitavana näin ollen vielä on, onko A:n tosiasiallinen asema häntä takaisinsaantiasioissa todistelutarkoituksessa kuulusteltaessa kuitenkin ollut hänen väittäminsä tavoin sellainen, ettei voida edellyttää hänen noudattaneen velvollisuutta puhua totta.

A:n asema häntä takaisinsaantiasioissa todistelutarkoituksessa kuulusteltaessa

28. A on edellä kohdassa 20 kerrotuista ilmoittamistaan syistä nimennyt itsensä kuultavaksi todistelutarkoituksessa käräjäoikeudessa, toisessa takaisinsaantiasiassa Y Oy:n edustajana ja toisessa henkilökohtaisesti. Kuulustelujen yhteydessä käräjäoikeus on asianmukaisesti kiinnittänyt A:n huomiota kieltäytymisoikeuteen eikä ole millään tavoin edellyttänyt hänen antavan kertomustaan tai vastaavan kysymyksiin.

29. Oikeudenkäyntiaineistosta ilmenee, että X Oy:n konkurssipesä on ollut aktiivinen toimissaan A:ta vastaan. Se on ilmoittanut poliisille velallisen rikoksia koskevasta epäilystä, jota on ryhdytty lähes välittömästi tutkimaan, ja nostanut takaisinsaantikanteet käräjäoikeudessa. Sittemmin X Oy:n konkurssipesä on velallisen rikoksia koskevassa asiassa käyttänyt asianomistajan syyteoikeutta syyttäjän rinnalla ja vaatinut vahingonkorvauksia. Velallisen rikoksia koskevassa asiassa ja takaisinsaantiasioissa selvitettävinä ovat olleet samoja tosiseikkoja koskevat epäselvyydet, ja niissä on esitetty samaa todistelua näistä seikoista. Lisäksi X Oy:n konkurssipesä on velallisen rikoksia koskevassa asiassa nimennyt käräjäoikeudessa muuna oikeudenkäyntiaineistona esitettäväksi takaisinsaantiasiassa annetun tuomion Y Oy:tä vastaan.

30. Tilanteet, joissa A:ta on kuulusteltu takaisinsaantiasioissa todistelutarkoituksessa, ovat olleet hänelle vaikeita. Hän on joutunut tekemään valinnan eri suuntiin vaikuttavien intressien välillä sekä arvioimaan menettelynsä vaikutuksia vireillä olleissa eri prosesseissa.

31. A on tällaisessa intressikonfliktissa nimennyt itsensä todistelutarkoituksessa kuultavaksi. Tämä hänen menettelynsä ei viittaa siihen, että hän ei olisi takaisinsaantioikeudenkäynneissä tosiasiallisesti voinut vain olla vaiti ja kieltäytyä antamasta kertomusta ja vastaamasta kysymyksiin, vaan siihen, että hän on pyrkinyt voittamaan takaisinsaantiasiat niissä totuudenvastaiset kertomukset antamalla. A:han ei voida katsoa kohdistuneen sopimatonta pakottamista vain sen vuoksi, että X Oy:n konkurssipesä on toiminut aktiivisesti hänen saattamisekseen vastuuseen.

32. Edellä todetulla tavalla A:han ei ollut kohdistettu sopimatonta pakottamista. Asiassa ei ole tullut ilmi mitään sellaista, joka viittaisi siihen, että totuudessa pysyminen olisi ollut hänelle mahdotonta ilman vaaraa myötävaikuttaa oman rikoksensa selvittämiseen. Näissä olosuhteissa hänellä ei ole ollut oikeutta valehdella, vaan hänen olisi tullut käyttää niitä lain tarjoamia mahdollisuuksia, joita riita-asiassa todistelutarkoituksessa kuultavalla asianosaisella on itsekriminointisuojan turvaamiseksi.

33. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei A:n itsekriminointisuojaa ole hänen samanaikaisesta rikoksesta epäillyn ja syytetyn asemastaan huolimatta loukattu, kun häntä on takaisinsaantiasioissa kuulusteltu todistelutarkoituksessa. Syytettä kohdissa 1 ja 2 törkeästä petoksesta ja petoksesta ei siten olisi tullut hylätä hovioikeuden lausumilla perusteilla.

34. A on valituksessaan hovioikeudelle vaatinut muillakin kuin itsekriminointisuojaa koskevilla perusteilla syytteen hylkäämistä kohdissa 1 ja 2 sekä vapauttamistaan korvausvelvollisuudesta. Lisäksi hän on vaatinut, että rangaistusta ja vahingonkorvausvelvollisuutta joka tapauksessa alennetaan. Näiltä osin hovioikeus ei ole lausunut A:n vaatimuksista. Asian käsittelyä on siten jatkettava hovioikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan.

Asia palautetaan Rovaniemen hovioikeuteen, jonka tulee palauttamisen syy huomioon ottaen omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Hannu Rajalahti, Jukka Sippo, Pekka Koponen ja Lena Engstrand. Esittelijä Kaisa Kuparinen.

 
Julkaistu 1.11.2017