KKO:2017:77

Oikeudenkäyntimenettely - Riita-asia - Asian ratkaiseminen kirjallisessa valmistelussa

Diaarinumero: S2016/56
Taltionumero: 2119
Antopäivä: 31.10.2017

Käräjäoikeus oli riita-asiassa hylännyt kanteen vastaajan vaatimuksesta kirjallisessa valmistelussa antamallaan tuomiolla sen jälkeen kun asia oli muuttunut riitaiseksi vastaajan vastauksen johdosta eikä kantaja ollut antanut häneltä pyydettyä lausumaa vastaajan vastaukseen. Kantajan valituksen johdosta hovioikeus katsoi, ettei asiaa olisi saanut ratkaista tuomiolla kirjallisessa valmistelussa, ja palautti asian käräjäoikeuteen uutta käsittelyä varten.

Korkeimman oikeuden päätöksestä ilmenevin perustein katsottiin, että oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 27 a §:n säännös asian ratkaisemisesta yksin kirjallisen valmistelun perusteella tuli sovellettavaksi asiaan, mutta asian laatu edellytti pääkäsittelyn toimittamista käräjäoikeudessa. Hovioikeuden olisi siten tullut palauttaa asia käräjäoikeuteen pääkäsittelyn toimittamiseksi.

OK 12 luku 10 §
OK 12 luku 11 §
OK 5 luku 27 §
OK 5 luku 27 a §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomio 10.2.2015 ja Turun hovioikeuden päätös 17.11.2015 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian on ratkaissut käräjäoikeudessa käräjätuomari Anna-Liisa Autio ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Kirsi Kanerva, Leena Mikkonen ja Pirjo Tammio. Esittelijä Essi Kinnunen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.

B vastasi valitukseen ja vaati, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. B on käräjäoikeudessa vaatinut, että A velvoitetaan maksamaan hänelle 48 763,45 euroa korkoineen. B:n mukaan A oli ostaessaan 9.10.2009 päivätyllä kauppakirjalla eräältä henkilöltä puolet kolmen asunto-osakeyhtiön osakkeista, toisen puoliosuuden jäädessä B:n omistukseen, ottanut kaupassa kauppakirjan mukaisesti vastatakseen huoneistoihin kohdistuvista veloista. Velkojen tarkka määrä ei ollut tuolloin tiedossa, koska yhtiöiden kirjanpito ei ollut valmis. B oli rahoittanut asunto-osakeyhtiöiden rakennuskustannuksia yhteensä 157 110,99 eurolla, mistä osakkaiden laskennalliset osuudet olivat 78 555,49 euroa. B oli saanut saatavaansa suorituksia, kun hän ja A olivat myyneet asunto-osakeyhtiön osakkeita vuosina 2009 ja 2010 ja kun A oli vielä suorittanut hänelle erikseen 1 500 euroa. Kattamatta B:n saatavasta oli siten jäänyt kanteessa vaadittu 48 763,45 euroa.

2. A on vaatinut, että kanne hylätään. Hän on vedonnut ensisijaisesti siihen, että saaminen oli vanhentunut, ja toissijaisesti esittänyt, ettei B:n velkomaa saatavaa ollut olemassa ja ettei hän ollut millään perusteella sitoutunut velkavastuuseen B:lle.

3. Vanhentumisväitteen osalta A on todennut, että B:n velkoman saamisen syntyajankohta oli epäselvä. Osakeosuuden hankkimisesta 9.10.2009 laskettuna velka oli vanhentunut viimeistään 9.10.2012. Vanhentumista ei ollut ennen tätä ajankohtaa katkaistu, eikä vuonna 2009 ja 2010 tapahtuneilla kaupoilla ollut katkaisemisen kannalta merkitystä.

4. Saatavan olemassaolon osalta A on vedonnut muun ohella siihen, ettei B:llä ollut ollut saatavaa yhtiöiltä tai osakeosuuden vuonna 2009 hänelle myyneeltä henkilöltä ja ettei kaupoissa ollut siirtynyt mitään saatavia hänen maksettavakseen. B ei ollut esittänyt velkasuhteen olemassaolosta selvitystä.

5. A:n vastattua kanteeseen käräjäoikeus on kehottanut B:tä antamaan kirjallisen lausuman A:n vastauksen johdosta uhalla, että asia voidaan lausuman antamatta jättämisen johdosta joko jättää sillensä tai ratkaista vastaajan vaatimuksesta yksipuolisella tuomiolla tai tuomiolla.

6. B ei ole antanut häneltä pyydettyä kirjallista lausumaa.

7. Edellä kerrotun jälkeen A on vaatinut asian ratkaisemista tuomiolla kirjallisessa menettelyssä sekä oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. B ei ole antanut lausumaa myöskään käräjäoikeuden tiedusteluun asian ratkaisemisesta kirjallisessa menettelyssä. Oikeudenkäyntikuluvaatimusta koskevassa lausumassaan B on sen sijaan kiistänyt vaatimuksen perusteeltaan ja määrältään ja vedonnut siihen, että hänen vaatimuksensa oli ollut perusteltu eikä se ollut vanhentunut.

8. Käräjäoikeus on hylännyt B:n kanteen kirjallisessa valmistelussa antamallaan tuomiolla. Käräjäoikeus on ensinnäkin katsonut, ettei B ollut esittänyt perusteita, joiden nojalla voitaisiin päätyä siihen, että A olisi hänelle henkilökohtaisesti velkaa. Lisäksi käräjäoikeus on katsonut, että A:n väitetty velka, jonka vastattavaksiottamispäivä oli ollut 9.10.2009, oli vanhentunut viimeistään 9.10.2012, koska B ei ollut näyttänyt katkaisseensa velan vanhentumista laissa säädetyllä tavalla.

9. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja palauttanut asian käräjäoikeuteen. Hovioikeus on lausunut, että käräjäoikeus oli ratkaissut asian tuomiolla oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 27 a §:n säännöksiin nojautuvassa kirjallisessa menettelyssä, vaikka asiassa ei ollut kysymys tämän säännöksen soveltamisalaan kuuluvasta tilanteesta. Hovioikeus on viitannut oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 27 §:ään ja Korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2000:22 ja todennut, että asia oli A:n vastauksen myötä muodostunut riitaiseksi eikä B:n kanne ollut selvästi perusteeton. Edellytykset asian ratkaisemiselle valmistelussa annettavalla tuomiolla eivät olleet siten täyttyneet, vaan käräjäoikeuden olisi tullut ratkaista asia pääkäsittelyssä.

10. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen johdosta kysymys hovioikeuden palautusratkaisun oikeellisuudesta ja siitä, onko käräjäoikeus oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 27 a §:n nojalla voinut ratkaista vastauksen johdosta riitaiseksi muuttuneen asian kirjallisessa menettelyssä antamallaan tuomiolla sen jälkeen, kun B ei ole antanut häneltä pyydettyä lausumaa kanteeseen annetusta vastauksesta ja kun A on vaatinut asian ratkaisemista tuomiolla.

Sovellettavat lainkohdat

11. Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 15 a §:n mukaan jatkaessaan valmistelua kirjallisesti tuomioistuin voi katsoessaan sen aiheelliseksi kehottaa asianosaista toimittamaan tuomioistuimeen kirjallisen lausuman. Tällöin tuomioistuimen on määrättävä, mistä kysymyksestä asianosaisen on lausuttava. Kehotuksen yhteydessä on luvun 16 §:n mukaan asianosaiselle ilmoitettava, mikä seuraamus 12 luvun perusteella voi aiheutua siitä, että asianosainen ei anna kirjallista lausumaa.

12. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 10 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan asiassa, jossa sovinto on sallittu, on asianosaisen vaatimuksesta annettava yksipuolinen tuomio, jos vastapuoli ei ole antanut häneltä pyydettyä kirjallista lausumaa, josta ilmenee hänen kantansa pyynnössä esitettyihin kysymyksiin. Pykälän 2 momentin mukaan asianosaiselta, jolla 1 momentin nojalla on oikeus yksipuoliseen tuomioon, on tiedusteltava, vaatiiko hän yksipuolista tuomiota. Jos asianosainen ei vaadi yksipuolista tuomiota tai 11 §:n nojalla asian ratkaisemista tuomiolla, asia on jätettävä sillensä.

13. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 11 §:n mukaan sen jälkeen, kun vastaaja on vastannut kanteeseen, asianosaisella, jolla 10 §:n 1 momentin nojalla on oikeus yksipuoliseen tuomioon, on oikeus yksipuolisen tuomion asemesta saada asia ratkaistuksi tuomiolla ja esittää sitä varten tarvittava selvitys.

14. Korkein oikeus toteaa, ettei oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 11 §:ssä säädetä siitä, missä menettelyssä tuomio voidaan antaa eikä säännös sellaisenaan oikeuta tuomion antamiseen valmistelussa. Pykälän mukainen pyyntö edellyttää käsittelyn jatkamista normaaliin tapaan ja asiassa annettava tuomio tulee perustaa todistelussa esitettyyn selvitykseen. Jos pyyntö esitetään valmistelun aikana, on asia yleensä vietävä normaaliin tapaan pääkäsittelyyn ja asiassa vedottu selvitys on siten tässäkin tilanteessa esitettävä lähtökohtaisesti käräjäoikeuden pääkäsittelyssä (ks. tältä osin esim. Juha Lappalainen, Siviilijutun käsittely käräjäoikeudessa vuoden 2002 uudistuksen mukaan, 2002 s. 9, 146 ja 147). Asian ratkaisemisesta valmistelussa säädetään oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 27 ja 27 a §:ssä.

15. Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 27 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan valmistelussa voidaan asia, jossa sovinto on sallittu, ratkaista yksipuolisella tuomiolla tai tuomiolla 12 luvussa mainituin edellytyksin. Pykälässä säädetään myös asian jättämisestä prosessinedellytyksen puuttumisen vuoksi tutkimatta ja sovinnon vahvistamisesta. Pykälä ei kuitenkaan sovellu riitaisen pääasian ratkaisemiseen (ks. HE 15/1990 vp s. 70 ja 71, HE 32/2001 vp s. 54).

16. Riitaisen pääasian ratkaisemisesta valmistelussa säädetään oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 27 a §:ssä. Tämän säännöksen mukaan riitainen asia voidaan ratkaista yksin kirjallisen valmistelun perusteella, jos asia on laadultaan sellainen, ettei sen ratkaiseminen edellytä pääkäsittelyn toimittamista eikä kukaan asianosaisista vastusta asian ratkaisemista kirjallisessa menettelyssä.

17. Riitaisen asian ratkaiseminen yksin kirjallisessa valmistelussa edellyttää oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 27 a §:n mukaan sitä, että asia on laadultaan sellainen, ettei sen ratkaiseminen edellytä pääkäsittelyn toimittamista ja, että asianosaiset suostuvat menettelyyn. Lisäksi tuomioistuimen on valmistelun kuluessa laadittava asianosaisille toimitettava oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 24 §:n 4 momentin mukainen kirjallinen yhteenveto.

18. Asian laadun vuoksi pääkäsittelyn järjestäminen voi säännöksen esitöiden mukaan olla tarkoituksetonta silloin, kun asiassa ei lainkaan esitetä suullista todistelua eikä pääkäsittelyyn muustakaan syystä ole tarvetta. Tällainen tilanne saattaa olla käsillä erityisesti silloin, kun jutun tosiseikasto on riidaton ja epäselvyys koskee vain asian oikeudellista arviointia. Tilanne voi olla sama silloin, kun asiassa esitetään ainoastaan kirjallisia todisteita ja epäselvyys koskee vain asian oikeudellista arviointia. Pelkästään tosiseikkojen riidattomuus ja siitä johtuva suullisen todistelun tarpeettomuus ei kuitenkaan voi yksistään merkitä sitä, että pääkäsittelyä olisi pidettävä asiassa tarpeettomana. Asian ratkaisemisen kannalta eduksi useimmiten on, että asianosaisilla ja heidän avustajillaan on tilaisuus pääkäsittelyssä suulliseen argumentointiin. Samoin lisäkysymysten esittämisen helpommin mahdollistava suullinen pääkäsittely voi olla tehokkaan prosessinjohdon kannalta tai asian selvittämiseksi tarpeen. Säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa asian ratkaiseminen kirjallisen valmistelun perusteella vain silloin, kun pääkäsittelyn järjestäminen on asian ratkaisemisen kannalta selvästikin tarpeetonta (HE 32/2001 vp s. 54).

19. Tuomion antaminen yksin kirjallisen valmistelun perusteella edellyttää oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 27 a §:n mukaan lisäksi aina sitä, ettei kukaan asianosaisista vastusta asian ratkaisemista kirjallisessa menettelyssä. Lain esitöiden mukaan asianosaiset voivat antaa suostumuksensa vapaamuotoisestikin ja asianosaisen suostumus voisi olla myös niin sanottu hiljainen suostumus, joka voi ilmetä esimerkiksi siten, että asianosainen jättää vastaamatta käräjäoikeuden nimenomaiseen asiaa koskevaan kirjalliseen tiedusteluun, jossa tiedustelussa vastaamatta jättämisen merkitys on selvästi kerrottu asianosaiselle (HE 32/2001 vp s. 55).

Korkeimman oikeuden arviointi ja johtopäätökset

20. Hovioikeus on katsonut, ettei esillä olevassa asiassa ole ollut kysymys oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 27 a §:n soveltamisalaan kuuluvasta tilanteesta. Hovioikeuden mukaan kysymys on sen sijaan ollut siitä, oliko asia voitu oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 11 §:n nojalla ratkaista valmistelussa annetulla tuomiolla vai olisiko käräjäoikeuden tullut siirtää ratkaisun tekeminen pääkäsittelyyn. Hovioikeus on viitannut oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 27 §:ään ja Korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2000:22 ja todennut, että tässä asiassa kannetta ei ollut myönnetty eikä siitä ollut luovuttu. Asianosaiset eivät olleet myöskään tehneet sovintoa. Sen sijaan asia oli A:n vastauksen myötä tullut riitaiseksi eikä B:n kanne ollut selvästi perusteeton. Edellytykset asian ratkaisemiselle valmistelussa annettavalla tuomiolla eivät siten olleet täyttyneet, vaan käräjäoikeuden olisi tullut ratkaista asia pääkäsittelyssä.

21. Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 27 a § voi kuitenkin tulla sovellettavaksi tilanteessa, jossa riitainen asia ratkaistaan asianosaisen laiminlyönnin johdosta oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 11 §:n mukaisesti yksipuolisen tuomion asemesta annettavalla tuomiolla. Jos kantaja vastaajan vastattua kanteeseen laiminlyö antaa käräjäoikeuden häneltä pyytämän lausuman ja jos vastaaja tällöin vaatii, että asia ratkaistaan tuomiolla, voidaan oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 11 §:ssä tarkoitettu laiminlyöntiin perustuva tuomio antaa yksin kirjallisen valmistelun perusteella, jos 5 luvun 27 a §:n soveltamisen edellytykset täyttyvät eli asia on laadultaan sellainen, ettei sen ratkaisemista varten tarvittavan selvityksen esittäminen edellytä pääkäsittelyn toimittamista eikä kukaan asianosaisista vastusta asian ratkaisemista kirjallisessa menettelyssä.

22. B:n laiminlyötyä antaa käräjäoikeuden pyytämän kirjallisen lausuman ja A:n vaadittua asian ratkaisemista tuomiolla kirjallisessa menettelyssä, käräjäoikeus on tiedustellut B:ltä suostumusta asian ratkaisemiseen kirjallisessa menettelyssä. Kun B on jättänyt tiedusteluun vastaamatta, on esillä olevan asian ratkaisemisen kannalta merkityksellistä sen selvittäminen, onko asia ollut laadultaan sellainen, ettei sen ratkaiseminen ole edellyttänyt pääkäsittelyn toimittamista.

23. B on kanteessaan vedonnut hänen ja A:n yhteiseen rakennushankkeeseen, johon hän oli sijoittanut kertomansa mukaan varojaan yli 157 000 euroa ja johon perustuneesta saatavasta hän oli velkonut A:lta tämän osuutta. B:n mukaan A oli ostaessaan puolet asunto-osakeyhtiöiden osakkeista ottanut vastatakseen huoneistoihin kohdistuvista veloista. A on puolestaan kiistäessään kanteen väittänyt, ettei B:llä ollut ollut saatavaa yhtiöiltä tai osakkeet A:lle myyneeltä henkilöltä ja ettei näissä kaupoissa ollut siirtynyt mitään saatavia hänen maksettavakseen.

24. B on lisäksi kanteessaan esittänyt, ettei velkojen tarkka määrä ole ollut 9.10.2009 vielä tiedossa. A:kin on vastatessaan kanteeseen ja esittäessään vanhentumisväitteen lausunut, että väitetyn saamisen syntymishetki on ollut kanteen mukaan epäselvä.

25. Korkein oikeus toteaa, ettei B ole kanteessaan eikä A vastauksessaan tarjonnut asiassa henkilötodistelua. Tämä on sinällään tukenut johtopäätöstä siitä, että pääkäsittelyn toimittaminen asiassa ei ole ollut tarpeen. Kanteesta ja siihen annetusta vastauksesta ilmennyt jutun oikeustosiseikasto ei ole kuitenkaan ollut niin velkomuksen perusteen kuin sen perusteena mahdollisesti olleen velan vanhentumisenkaan osalta riidaton eikä jutun epäselvyys ole koskenut vain asian oikeudellista arviointia. Asian selvittäminen olisi edellyttänyt mahdollisuutta lisäkysymysten tekemiseen ja suulliseen argumentointiin. Asia on näin ollen ollut laadultaan sellainen, että sen käsittely olisi edellyttänyt pääkäsittelyn toimittamista eikä sitä oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 27 a §:n nojalla olisi tullut ratkaista kirjallisessa valmistelussa. Tämän vuoksi asia on tullut palauttaa käräjäoikeuteen pääkäsittelyn toimittamiseksi. Syytä hovioikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei siten ole.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Juha Häyhä, Soile Poutiainen, Päivi Hirvelä ja Lena Engstrand. Esittelijä Ilkka Lahtinen.

 
Julkaistu 31.10.2017