Suomeksi - På svenska - In English - Sme - Fr - Ru - Et - De

Korkein oikeus

Korkein oikeus

Etusivu » Ennakkopäätökset » Ennakkopäätökset » KKO:2017:12

KKO:2017:12

Todistelu - Näytön arviointi
Huumausainerikos - Törkeä huumausainerikos

Diaarinumero: R2015/459
Taltionumero: 0543
Antopäivä: 16.3.2017

Kysymys näytön arvioinnista törkeässä huumausainerikoksessa.

OK 17 luku 1 § 2
OK 17 luku 3 § 2
RL 50 luku 2 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 19.9.2014

Käräjäoikeus luki A:n syyksi törkeät huumausainerikokset syytekohdissa 2 ja 3 sekä B:n syyksi törkeät huumausainerikokset syytekohdissa 1 – 3 ja C:n syyksi törkeän huumausainerikoksen syytekohdassa 1.

Syytekohdassa 1 käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että B oli Helsingissä 14.11.2013 yhdessä C:n kanssa laittomasti kuljetuttanut Suomeen ja yrittänyt hankkia 42 035 grammaa marihuanaa.

Käräjäoikeuden mukaan marihuanaerä oli 14.11.2013 tuotu Saksasta Suomeen D:n ja E:n kuljettamalla asuntoautolla, jonka rakenteisiin huumausaine oli kätketty. D ja E oli otettu maahan tullessa kiinni, jolloin myös huumausaine-erä oli otettu takavarikkoon. Autoon kiinnitetyssä navigaattorissa oli viimeiseksi osoitteeksi merkitty Kuusijärventien ulkoilualue Vantaalla, jonne B ja C olivat saapuneet kyseisenä päivänä tarkoituksenaan vastaanottaa ja ottaa haltuunsa marihuanaerä ja myydä se edelleen saamatta kuitenkaan huumausainetta haltuunsa huumausaine-erän tultua takavarikoiduksi.

Syytekohdassa 2 käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli Helsingissä 15.2. – 19.2.2014 laittomasti tuonut maahan sekä B laittomasti kuljetuttanut maahan, pitänyt hallussaan ja myynyt edelleen noin 28 kilogrammaa marihuanaa.

Käräjäoikeuden mukaan A oli 15.2.2014 saapunut Tallinnasta Suomeen henkilöautolla, johon oli kätketty noin 28 kilogrammaa marihuanaa. Ennen poistumistaan Suomesta 19.2.2014 A oli tavannut useita kertoja B:n ja luovuttanut tälle huumausaine-erän. B oli luovuttanut A:lle prepaid-liittymän yhteydenpitoa varten. He olivat olleet useita kertoja yhteydessä huumausaineen ulkomaiseen lähettäjätahoon maahantuonnin ja huumausaineen luovutuksen järjestelyä varten. B oli myös rahoittanut ja siten edistänyt huumausaineen maahantuontia maksamalla A:n majoituskulut Suomessa.

Arvioidessaan näyttöä syytekohdassa 2 käräjäoikeus kiinnitti huomiota etenkin A:n ja B:n yhteydenpitoon tuntemattomaksi jääneeseen hollantilaiseen liittymään ja toisiinsa sekä siihen, että B oli maksanut A:n majoituskulut hotellissa Suomessa, vaikka ei ollut tuntenut tätä entuudestaan. Käräjäoikeus katsoi, ettei ollut jäänyt järkevää epäilyä siitä, että A olisi saapunut Suomeen muussa tarkoituksessa kuin huumausaineen kuljetustarkoituksessa. A:n ja B:n runsas yhteydenpito A:n saavuttua Suomeen osoitti B:n henkilöksi, joka oli kuljetuttanut huumausaine-erän maahan. Oli myös uskottavaa, että huumausainetta oli ollut niin suuri määrä, että törkeän huumausainerikoksen tunnusmerkistö täyttyi.

Syytekohdassa 3 käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli Helsingissä 16.3.2014 laittomasti tuonut maahan ja B laittomasti kuljetuttanut maahan ja yrittänyt hankkia 28 014 grammaa marihuanaa.

Käräjäoikeuden mukaan A oli tullut 16.3.2014 Tallinnasta Helsinkiin omistamallaan tila-autolla, jonka rakenteisiin huumausaine-erä oli kätketty, tarkoituksin kuljettaa ja luovuttaa huumausaine B:lle edelleen myyntiä varten. A oli kuitenkin otettu tullissa kiinni ja hänen autostaan oli otettu takavarikkoon 28 014 grammaa marihuanaa. B oli myös rahoittanut ja siten edistänyt huumausaine-erän maahantuontia lähettämällä Suomesta A:lle 1 500 euroa Hollantiin palkkiona tai kulukorvauksena huumausaineen maahantuonnista.

Käräjäoikeus piti kaikkien syytekohtien huumausainerikoksia törkeinä ja tuomitsi A:n 5 vuodeksi ja B:n 7 vuodeksi vankeuteen sekä C:n 4 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Kristina Ojala ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 10.4.2015

A valitti hovioikeuteen syytekohdasta 2 ja B kaikista syytekohdista sekä C syytekohdasta 1.

Syytekohdassa 2 hovioikeus totesi, että A:n ja B:n yhteydenpito tuntemattomaksi jääneeseen hollantilaiseen liittymään ja toisiinsa oli televalvontatietojen perusteella ollut tekoaikana tiivistä. Heidän liittymänsä olivat 15. – 19.2.2014 paikantuneet samanaikaisesti tukiasemiin, jotka olivat sijainneet joko A:n hotellin tai B:n asunnon välittömässä läheisyydessä. Nämä seikat osoittivat, että A ja B olivat olleet kyseisinä päivinä puhelimitse yhteydessä sekä liikkuneet samalla suunnalla useamman kerran.

Hovioikeuden mukaan A:n syyllisyyttä syytekohdan 2 rikokseen puolsi myös hänen syyllistymisensä syytekohdan 3 törkeään huumausainerikokseen, jonka osalta A oli käräjäoikeudessa myöntänyt syyllisyytensä. Siinä A oli 16.3.2014 saapunut Suomeen laivalla ja hänellä oli ollut mukanaan autoon kätkettynä huumausaineet, jotka oli otettu takavarikkoon. Ottaen huomioon syytekohtien 2 ja 3 tekoihin liittyvät hyvin yhteneväiset piirteet sekä A:n ja B:n televalvontatiedoista ilmenevät seikat näyttö muodosti hovioikeuden mukaan siinä määrin johdonmukaisen kokonaisuuden, ettei asiassa ollut aihetta epäillä tapahtumien edenneen syytteen teonkuvausten mukaisesti.

Hovioikeus totesi, että syytekohdassa 2 huumausaine on jäänyt kateisiin. Syytteessä esitetty määrä 28 kilogrammaa huumausainetta ei ollut niin suuri määrä, etteikö sitäkin voisi kätkeä henkilöauton rakenteisiin. Maahantuonnin tapa huomioon ottaen huumausainetta oli täytynyt olla muutamaa kilogrammaa suurempi määrä. Hovioikeus katsoi, että huumausaineen määrä oli ollut 20 kilogrammaa.

Syytekohdissa 1 ja 3 hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota B:n osalta. C:n osalta hovioikeus hylkäsi syytteen syytekohdassa 1. Syytekohdan 2 osalta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden syyksilukemista A:n ja B:n osalta muutoin kuin huumausaineen määrän osalta.

Hovioikeus alensi A:n rangaistuksen 4 vuodeksi 3 kuukaudeksi vankeutta ja B:n rangaistuksen 6 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jarmo Kilpelä, Anna-Liisa Hyvärinen ja Pekka Haapaniemi.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin A:lle sekä syytekohdan 2 osalta B:lle.

Muilta osin kysymys valitusluvan myöntämisestä B:lle siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

A vaati, että syyte kohdan 2 osalta hylätään tai että rangaistusta ainakin alennetaan.

B vaati, siltä osin kuin valituslupa myönnettiin, että syyte kohdan 2 osalta hylätään tai että syyksi luetun huumausaineen määrää pienennetään ja lisäksi, että rangaistusta ainakin alennetaan.

Syyttäjä antoi A:n ja B:n muutoksenhakemusten johdosta vastauksen ja vaati heidän valitustensa hylkäämistä.

Käsittelyratkaisu suullisen käsittelyn toimittamisesta 12.12.2016

Kysymys suullisen käsittelyn toimittamisesta

Korkein oikeus on omasta aloitteestaan ottanut harkittavakseen suullisen käsittelyn toimittamisen asiassa syytteen kohdan 2 (törkeä huumausainerikos 15. – 19.2.2014) osalta. Korkeimman oikeuden varattua asianosaisille tilaisuuden lausua asiasta asianosaiset ovat antaneet kirjalliset lausumansa.

Asianosaiset ovat esittäneet lausumissaan seuraavan. Syyttäjä on katsonut, että asiassa ei ole tarpeen toimittaa suullista käsittelyä. Suullisessa käsittelyssä kuultavien henkilöiden kertomukset on kirjattu käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioihin. A on katsonut, että asiassa ei ole tarpeen toimittaa suullista käsittelyä. Asiassa on kysymys A:n hovioikeuden tuomioon kirjatun kertomuksen uskottavuudesta tehtävistä johtopäätöksistä, eikä kertomuksen näyttöarvoa ole horjutettu. Näyttökynnys ei ylittyisi, vaikka A:n kertomusta pidettäisiin epäuskottavana. B on katsonut, että asiassa ei ole tarpeen toimittaa suullista käsittelyä. Asiassa on kysymys käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioihin oikein kirjatun näytön arvioinnista.

Oikeudenkäymiskaaren todistelua koskevien säännösten yhtenä keskeisenä lähtökohtana on, ettei suullisen todistelun uskottavuutta voida asianmukaisesti arvioida muutoin kuin kuulemalla lausuman antajaa henkilökohtaisesti. Sanottu lähtökohta koskee myös muutoksenhakumenettelyä ja ilmenee osaltaan muun muassa niin sanottua luottamusperiaatetta koskevasta oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 16 §:stä, jossa on rajoitettu hovioikeuden oikeutta muuttaa käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tehtyyn arvioon perustuvaa ratkaisua, jos suullista todistelua ei oteta hovioikeudessa uudelleen vastaan.

Muutoksenhakua käräjäoikeudesta hovioikeuteen ja valitusasian käsittelyä hovioikeudessa koskevia oikeudenkäymiskaaren säännöksiä muutettaessa 1.1.2011 voimaan tulleella lailla 650/2010 tarkistettiin samalla pääkäsittelyn toimittamista koskevia säännöksiä poistamalla säännös hovioikeuden velvollisuudesta toimittaa pääkäsittely sitä koskevasta vaatimuksesta riippumatta ja säätämällä sen sijaan oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 a §, jonka mukaan hovioikeus voi toimittaa pääkäsittelyn omasta aloitteestaan katsoessaan sen tarpeelliseksi. Lain esitöissä todettiin, että jos valitusasian ratkaiseminen edellyttää pääkäsittelyä, tulisi pääkäsittely voida toimittaa siitä riippumatta, mitä mieltä asianosaiset asiasta ovat (HE 105/2009 vp s. 69).

Korkein oikeus toteaa, että Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä sovelletaan suullisen todistelun vastaanottamista hovioikeudessa koskevia oikeusohjeita soveltuvin osin, jollei oikeudenkäymiskaaren 30 luvun säännöksistä muuta johdu.

Asian käsittelystä Korkeimmassa oikeudessa

A ja B ovat valituksissaan vaatineet, että syyte kohdassa 2 hylätään katsoen, että hovioikeus on arvioinut asiassa esitettyä näyttöä virheellisesti. Syyttäjä on vastauksessaan vaatinut valitusten hylkäämistä.

Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 20 §:n 1 momentin mukaan Korkein oikeus toimittaa tarvittaessa suullisen käsittelyn, jossa voidaan kuulla asianosaisia, todistajia ja asiantuntijoita sekä vastaanottaa muuta selvitystä. Suullinen käsittely saadaan rajoittaa koskemaan osaa muutoksenhaun kohteena olevasta asiasta.

Sen perusteella, mitä asianosaiset ovat esittäneet Korkeimmassa oikeudessa, asiassa on kysymys siitä, onko hovioikeus arvioinut asiassa esitettyä näyttöä oikein, jolloin arvioitavaksi tulee A:n ja B:n kertomusten uskottavuus. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, että suullisen käsittelyn toimittaminen Korkeimmassa oikeudessa on syytekohtaa 2 koskevalta osalta tarpeen.

Suullinen käsittely Korkeimmassa oikeudessa

Korkein oikeus toimitti suullisen käsittelyn syytekohdassa 2.

Korkein oikeus teki Albanian toimivaltaisille viranomaisille virka-apupyynnön A:n kuulemiseksi videoneuvottelun välityksellä Albaniasta, mihin suostuttiin.

Albanian oikeusministeriöstä ilmoitettiin Korkeimmalle oikeudelle, että A ei halunnut tulla asiassa kuulluksi.

Asianosaiset pyysivät suullisessa käsittelyssä saada tässä tilanteessa käyttää todisteena tallennetta A:n hovioikeudessa esittämästä kertomuksesta.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimessa ei saa käyttää todisteena esitutkintapöytäkirjaan tai muulle asiakirjalle merkittyä tai muulla tavalla tallennettua lausumaa, ellei laissa toisin säädetä, paitsi jos lausuman antajaa ei voida kuulustella pääkäsittelyssä tai pääkäsittelyn ulkopuolella taikka hän on jäänyt asianmukaisista toimenpiteistä huolimatta tavoittamatta, eikä asian ratkaisemista tulisi enää viivyttää. Luvun 47 §:n 2 momentin mukaan silloin, kun kuultava ei anna kertomusta, kuultavan aikaisempaa kertomusta saadaan käyttää todisteena siltä osin kuin kuultava ei ole antanut kertomusta.

A ei ole saapunut suulliseen käsittelyyn. Hänen kuulemisensa videoyhteyden välityksellä ei ole järjestynyt, eikä ole odotettavissa, että se tulisi myöhemminkään järjestymään. Näistä syistä Korkein oikeus on sallinut käyttää asiassa todisteena tallennetta A:n hovioikeudessa esittämästä kertomuksesta.

Lisäksi suullisessa käsittelyssä kuultiin B:tä henkilökohtaisesti.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Valituslupahakemusta koskeva ratkaisu

Valituslupaa ei myönnetä siltä osin kuin kysymys valitusluvan myöntämisestä B:lle on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä. Näiltä osin hovioikeuden tuomio jää siis B:n osalta pysyväksi.

Pääasiaratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Syyttäjä on syytekohdassa 2 vaatinut A:lle ja B:lle rangaistusta törkeästä huumausainerikoksesta katsoen A:n laittomasti tuoneen maahan noin 28 kilogrammaa marihuanaa sekä B:n laittomasti kuljetuttaneen maahan, pitäneen hallussaan ja myyneen edelleen tätä marihuanaerää. Syytteen mukaan A oli 15.2.2014 saapunut Suomeen henkilöautolla, johon oli kätketty syytteessä tarkoitettu marihuanaerä. Ollessaan Suomessa 15. – 19.2.2014 A oli tavannut B:n useita kertoja ja luovuttanut tälle huumausaineen edelleen myyntiä varten.

2. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat lukeneet syytekohdassa 2 syytteen A:n ja B:n syyksi muutoin sellaisenaan, mutta hovioikeus on katsonut marihuanan määräksi 20 kilogrammaa.

3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A:n ja B:n näytetty syyllistyneen törkeään huumausainerikokseen syytekohdassa 2.

Näytön harkintaa koskevat säännökset

4. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun todistelua koskevat säännökset on uudistettu 1.1.2016 voimaan tulleella lailla oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta (732/2015). Korkein oikeus toteaa, että asian oikeudenkäynnin aikana alemmissa oikeuksissa ovat olleet voimassa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin säännös näyttötaakasta rikosasioissa ja luvun 2 §:n säännös todistusharkinnasta lailla 571/1948 säädetyssä muodossaan. Mainitut aikaisemmat säännökset ja niihin perustuva oikeuskäytäntö rinnastuvat asiasisällöltään voimassa olevan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 ja 3 §:n säännöksissä ilmaistuihin todistelun pääsääntöihin eli vapaan todistelun ja vapaan todisteiden harkinnan periaatteisiin sekä todistustaakan jaon lähtökohtaan. Korkeimmassa oikeudessa tulevat tässä asiassa sovellettaviksi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun säännökset kyseisiltä osin nyt voimassa olevassa muodossaan.

5. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen on esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla, jollei laissa toisin säädetä. Lainkohdan esitöissä on todettu, että tuomioistuimen tulee perehtyä kuhunkin todisteeseen erikseen ja arvioida niiden merkitys myös kokonaisuutena. Todistusharkinta on tehtävä objektiivisesti ja kriittisen arvioinnin kestävällä tavalla (HE 46/2014 vp s. 45).

6. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rikosasiassa kantajan on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Pykälän 2 momentin mukaan tuomion, jossa vastaaja tuomitaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä.

Näytön harkinnan lähtökohdista

7. Näyttö vastaajan syyllistymisestä huumausainerikokseen koostuu usein, kuten tässäkin tapauksessa, monista riidattomista tai asiassa esitetyn näytön perusteella selvitetyiksi katsotuista seikoista, jotka ainoastaan niistä tehtävien johtopäätösten kautta välillisesti todistavat syytteessä kuvatusta teosta. Tällaiseen niin sanottuun aihetodisteluun perustuvassa todistusharkinnassa todisteiden kokonaisharkinnalla on yleensä keskeinen merkitys. Kokonaisharkinnan keskeisestä merkityksestä huolimatta tuomioistuin on velvollinen arvioimaan asiassa esiin tulleiden seikkojen merkityksen myös erikseen siten kuin oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentissa edellytetään. Aihetodisteluun ja todisteiden kokonaisharkintaan perustuvassa harkinnassa on myös yleensä tärkeää arvioida asian käsittelyssä esiin tulleiden seikkojen perusteella, onko jokin syytteessä väitetylle teonkuvaukselle vaihtoehtoinen tapahtumienkulku mahdollinen ja siinä määrin todennäköinen, ettei sen olemassaoloa voida riittävällä varmuudella sulkea pois. Siten yleisten kokemussääntöjen soveltaminen ja vaihtoehtoisten tapahtumankulkujen tai selitysten tarkastelu kuuluvat näytön harkintaan. Selvää on, ettei näyttökynnys huumausainerikoksissa saa olla alempi kuin muissa rikoksissa, vaikka välittömän ja yksiselitteisen näytön hankkiminen on niissä usein vaikeaa.

8. Rikosasioissa sovellettavasta syyttömyysolettamasta seuraa, että todistustaakka syyksi lukevan tuomion perustavista seikoista on syyttäjällä ja ettei vastaajalle voida asettaa velvollisuutta todistaa syyttömyyttään. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut muun muassa ratkaisussaan Telfner v. Itävalta 20.3.2001 ja Krumpholz v. Itävalta 18.3.2010, että kansalliset tuomioistuimet olivat syyttömyysolettaman vastaisesti kääntäneet todistustaakan syyttäjältä syytetylle vaatiessaan syytetyltä selitystä, vaikka tätä vastaan ei ollut esitetty vakuuttavaa näyttöä.

9. Vastaajan vaikeneminen oikeudenkäynnissä voidaan ottaa huomioon syyttäjän esittämän näytön vakuuttavuutta harkittaessa vain sillä edellytyksellä, että asiassa esitetyt todisteet ja asian käsittelyssä esiin tulleet seikat selvästi edellyttävät vastaajalta selitystä (ks. esim. HE 46/2014 vp s. 48 ja 53 ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston ratkaisu John Murray v. Yhdistynyt kuningaskunta 8.2.1996 kohta 54).

10. Ennakkoratkaisussa KKO 2012:27 (kohta 13) on katsottu, että syyttäjän todistustaakasta huolimatta voi kuitenkin syntyä tilanteita, jolloin rikosasian vastaajalta voidaan edellyttää, että hän puolestaan selvittää niitä seikkoja, joihin hän on puolustuksekseen vedonnut. Syytteen tueksi esitetty näyttö vaikuttaa osaltaan siihen, millaista selvitystä vastaajalta voidaan edellyttää kiistämisperusteistaan.

11. Edellisissä kohdissa lausuttu huomioon ottaen lähtökohtana voidaan pitää sitä, että rikosasian kantaja on esittänyt riittävän vahvan näytön syytteen tueksi ennen kuin syytteelle vaihtoehtoista tapahtumainkulkua koskevan vastaajan kertomuksen epäuskottavuudelle voidaan antaa merkitystä syytteen tueksi esitetyn näytön todistusvoimaa harkittaessa. Vastaajan sanotunlaisen kertomuksen epäuskottavuus ei myöskään itsessään lisää syytteen tueksi esitettyjen todisteiden ja asian käsittelyssä esiin tulleiden syytettä tukevien seikkojen todistusvoimaa. Eri asia on, että vastaajan kertomuksesta voi ilmetä seikkoja, jotka varsinkin yhdessä muiden asiassa esiin tulleiden seikkojen kanssa voivat tukea syytettä ja osoittaa sen näytetyksi.

12. Korkein oikeus toteaa vielä, että rikosasian vastaajan syyllistymisellä muihin rikoksiin ei yleensä ole merkitystä harkittaessa, onko vastaaja syyllistynyt syytteessä väitettyyn rikokseen. Kuitenkin jos vastaajan syyksi aikaisemmin luetuilla rikoksilla ja hänen tekemäkseen väitetyllä rikoksella on esimerkiksi samanlainen tekotapa ja muita yhdistäviä piirteitä, aikaisemmalla tuomiolla voi olla vaikutusta myöhemmän rikoksen näytön arvioinnissa. Vastaavasti syytettäessä vastaajaa useasta samankaltaisesta rikoksesta asiassa esiin tulleet sanotunlaiset yhteiset piirteet voivat vahvistaa muun syytettä tukevan näytön todistusvoimaa.

Asiassa esitetty näyttö

Kirjalliset todisteet

13. Matkustajatiedoista ilmenee, että A oli saapunut Suomeen Tallinnasta laivalla 15.2.2014 ja palannut Tallinnaan laivalla 19.2.2014. Matkustajailmoituksen mukaan A oli majoittunut Hotelli Korpilampeen 15. – 18.2.2014.

14. A:n ja B:n televalvontatiedoista ilmenee, että heidän keskinäinen yhteydenpitonsa oli ollut 15. – 19.2.2014 tiivistä ja että heidän käyttämänsä puhelinliittymät olivat paikantuneet samaan aikaan 15.2.2014 Hotelli Korpilammelle ja 18.2.2014 Ansaritielle Helsingin Huopalahteen.

15. Televalvontatiedoista ilmenee lisäksi, että A ja B olivat pitäneet tiiviisti yhteyttä 910-päätteiseen hollantilaiseen liittymään. A oli 15. – 19.2.2014 saanut sanotusta liittymästä useita tekstiviestejä ja myös itse lähettänyt liittymään viestejä sekä ollut puhelimitsekin yhteydessä tuon liittymän haltijan kanssa. B oli puolestaan samoin saanut 12. – 21.2.2014 mainitusta liittymästä useita tekstiviestejä ja itsekin lähettänyt liittymään viestejä sekä ollut puhelinyhteydessä tuon liittymän haltijan kanssa.

16. Televalvontatiedoista ilmenee edelleen, että B:n yhteydenpito 910-päätteiseeen hollantilaiseen liittymään oli keskeytynyt 21.2.2014. Yhteydenpito oli alkanut uudelleen 5.3.2014 ja ollut samalla tavalla tiivistä kuin helmikuussa ennen päättymistään kokonaan 17.3.2014. Liittymän haltijan ja B:n välillä oli lähetetty 16. ja 17.3.2014 jälleen lukuisia tekstiviestejä, minkä lisäksi mainitusta hollantilaisesta liittymästä oli 16.3.2014 yritetty soittaa A:lle useita kertoja ja lähetetty myös tekstiviesti. Syytekohdassa 3 on katsottu selvitetyksi, että A oli 16.3.2014 yrittänyt tuoda maahan noin 28 kilogrammaa marihuanaa B:lle luovutettavaksi, mutta jäänyt tuona päivänä kiinni satamassa.

17. Kotietsintäpöytäkirjan mukaan B:n makuuhuoneen kaapeista on 15.5.2014 takavarikoitu 23 520 euroa käteistä rahaa enimmältä osin 20 ja 50 euron seteleinä. Uudenmaan veroviraston ilmoituksen mukaan B:lle ei ollut vuonna 2012 lainkaan verotettavaa tuloa. Vuonna 2013 hänen verotettavan tulonsa määrä oli ollut 26 901,08 euroa. B:n tiliotteista ilmenee hänen tehneen vuoden 2013 heinä- ja marraskuussa 9 000 ja 10 000 euron suuruiset käteisnostot tililtään.

A:n kertomus hovioikeudessa

18. A on hovioikeudessa kertonut, että hän oli helmikuussa 2014 lähtenyt Albaniasta Suomeen omistamallaan Renault-merkkisellä henkilöautolla saadakseen hoitoa sydänsairauteensa. Suomessa A:n oli majoittunut Hotelli Korpilampeen. Saatuaan tietää haluamansa hoidon kalleudesta A oli ottanut yhteyttä tyttäreensä, joka oli Albaniasta käsin hankkinut hänelle Suomessa asuneen B:n yhteystiedot. A oli sitten ottanut yhteyttä B:hen, jota hän ei ollut tuntenut entuudestaan, ja pyytänyt tältä rahaa. A ja B olivat tavanneet hotellilla, ja B oli maksanut A:n asumisen hotellissa. A ja B olivat tavanneet vielä ainakin kerran ennen A:n poistumista maasta. Sen jälkeen B oli lähettänyt A:lle auton korjausta varten 1 500 euroa. Kysymys oli ollut lainasta, jonka A:n oli ollut määrä maksaa takaisin 2 – 3 kuukaudessa. Suomessa ollessaan A oli hankkinut itselleen prepaid-liittymän.

19. A on hovioikeudessa kiistänyt tuoneensa Suomeen huumausaineita helmikuussa 2014. Hänet oli matkan aikana tarkistettu kolmesti, joten huumausaineet olisivat joka tapauksessa paljastuneet ennen Suomeen tuloa. Sitä paitsi hänen autonsa oli ollut niin pieni, ettei siihen olisi voinut kätkeä 20 kilogrammaa marihuanaa. Sen sijaan 16.3.2014 hän oli tuonut Suomeen noin 28 kilogrammaa marihuanaa. Tällöin hän oli saapunut maahan isommalla autolla perheensä kanssa.

20. A on hovioikeudessa kiistänyt tienneensä, kuka on omistanut 910-päätteisen hollantilaisen numeron, johon hän oli pitänyt helmikuussa yhteyttä. Liittymä oli kuitenkin kuulunut maaliskuussa tapahtuneen marihuanaerän lähettäjälle ja tallennettu salakuljetusautossa silloin olleen puhelimen muistiin. Tämä puhelin oli ollut A:lla käytössä Suomeen tullessaan.

B:n kertomus

21. B on kertonut tavanneensa A:n helmikuussa 2014 kahdesti. Ensimmäinen kerta oli ollut Hotelli Korpilammella, jossa B oli maksanut hänelle entuudestaan tuntemattoman A:n hotelliyöpymiset tämän sitä pyydettyä. A oli luvannut maksaa myöhemmin takaisin. Lisäksi B oli ostanut A:lle prepaid-liittymän, koska A ei ollut osannut hankkia sitä itse. B ei ole osannut sanoa, miksi A oli pyytänyt apua juuri häneltä eikä myöskään sitä, miten A oli osannut ottaa juuri häneen yhteyttä.

22. B on kertonut tavanneensa A:n helmikuussa toisenkin kerran muistamatta kuitenkaan tarkkaa paikkaa ja aikaa. Tällöin A oli pyytänyt häneltä 1 500 euroa lainaksi sydänsairautensa hoitoon. B oli lähettänyt tämän summan maaliskuussa A:lle Hollantiin, koska oli arvellut A:n tällöin oleskelevan siellä.

23. B ei ole muistanut, kuka oli omistanut 910-päätteisen hollantilaisen liittymän. B oli alkuvuonna 2014 saanut runsaasti yritystoimintaansa liittyviä puheluja eri puolilta Eurooppaa, eikä hän enää muistanut kaikkea.

24. B on kertonut, ettei hänellä ollut ollut helmikuussa 2014 mitään tekemistä huumausaineiden kanssa. Hänen kotoaan takavarikoidut 23 520 euroa olivat olleet peräisin rahapelivoitoista ja työnteosta. Hän oli ansainnut hyvin ja tarvinnut käteistä rahaa työntekijöidensä palkkaennakkoja varten.

Näytön arviointi tässä tapauksessa

Lähtökohdat

25. Korkein oikeus toteaa, että asiassa ei ole esitetty välitöntä näyttöä siitä, että A olisi tuonut maahan huumausainetta B:lle helmikuussa 2014. Syytteessä tarkoitettua huumausaine-erää ei ole tavattu keneltäkään, eikä siitä ole tehty muutenkaan havaintoja.

26. Syyttäjä on pyrkinyt näyttämään toteen huumausaineen olemassaolon ja A:n ja B:n menettelyn epäsuorilla todisteilla eli aihetodistelulla. Syyttäjä on viitannut ensinnäkin siihen, että vastaajien kertomukset A:n maahantulon syistä ja B:n tälle suorittamien maksujen perusteista olivat epäuskottavia. Toisekseen syyttäjä on katsonut syytettä tukevan sen, että A ja B ovat pitäneet yhteyttä toisiinsa A:n Suomessa olon aikana ja tavanneet kahdesti. Edelleen syyttäjä on viitannut B:ltä tavattuihin suuriin käteisvaroihin. Vielä syytteen tueksi on esitetty A:n ja B:n tiivis yhteydenpito 910-päätteiseen hollantilaiseen liittymään, joka on liittynyt syytekohdassa 3 tarkoitettuun huumausaineen maahantuontiin, sekä syytekohdan 2 tapahtumainkulun yhtäläisyys syytekohdissa 1 ja 3 selvitettyyn menettelyyn.

Todisteiden näyttöarvo

27. Korkein oikeus toteaa ensinnäkin pitävänsä epäuskottavana A:n ja B:n kertomuksia siitä, että A olisi tullut Suomeen hoidattamaan sydänsairauttaan järjestämättä hoitoaan etukäteen ja ottamatta mukaan siihen tarvittavia varoja. Mikään muu asiassa esitetty ei tue tätä itsessään epätodennäköistä tapahtumainkulkua. Kuten kohdassa 11 lausutusta ilmenee, tämä ei kuitenkaan itsessään lisää syytteen tueksi esitettyjen todisteiden eikä asian käsittelyssä esiin tulleiden syytettä tukevien seikkojen todistusvoimaa.

28. A ja B ovat kertoneet B:n maksaneen A:n hotelliyöpymiset Suomessa ja lainanneen tälle 1 500 euroa, vaikka he eivät olleet tunteneet toisiaan entuudestaan. Korkeimman oikeuden näkemyksen mukaan tälle ei ole esitetty mitään järkevää syytä, vaikka otettaisiin huomioon myös mahdolliset kulttuurierot. Ei ole uskottavaa, että varat olisi B:n väittämällä tavalla tarkoitettu A:n sydänsairauden hoitoon siitäkään syystä, että A on kertonut 1 500 euron lainan perusteena olleen auton korjauksen. Korkein oikeus katsoo A:n ja B:n välisen rahaliikenteen tukevan syyttäjän väitettä siitä, että A olisi lähetetty tuomaan humausainetta maahan B:lle luovutettavaksi.

29. Sen sijaan A:n ja B:n välisellä puhelinliikenteellä ja tapaamisilla Suomessa ei erikseen arvioituna ole merkitystä näyttönä syyttäjän väittämästä huumausainerikoksesta, vaikka huumausainerikoksissa on yleistä, että siihen osallistuvat ovat rikosta valmisteltaessa tai toteutettaessa aktiivisessa puhelinyhteydessä keskenään. A:n ja B:n yhteydenpidolla voi kuitenkin olla merkitystä näyttönä, kun sitä arvioidaan kokonaisuutena muun näytön kanssa.

30. Korkein oikeus katsoo, ettei B ole kyennyt uskottavasti selittämään tuloihinsa nähden suurta käteisen rahan määrää makuuhuoneensa kaapeissa. Suuren rahamäärän säilyttäminen käteisenä viittaa sinällään usein laittomaan huumausainekauppaan. Se ei kuitenkaan vielä yksinään osoita B:n syyllistyneen rikokseen syytekohdassa 2. B:n syyksi on luettu myös syytekohdissa 1 ja 3 törkeät huumausainerikokset, jotka on tehty marraskuussa 2013 ja maaliskuussa 2014 eli ajallisesti varsin lähellä syytekohdan 2 tapahtumia helmikuussa 2014. Tähän nähden B:n on selvitetty olevan mukana huumausaineen maahantuontijärjestelyissä.

31. A:n kertomuksella on selvitetty, että 910-päätteinen hollantilainen puhelinliittymä oli kuulunut taholle, joka oli lähettänyt A:n kuljettaman marihuanan maahan maaliskuussa 2014 (syytekohta 3). Televalvontatietojen mukaan B:n ja tuon liittymän haltijan välillä oli ollut paljon tekstiviestiliikennettä maaliskuussa 2014, ja liittymästä oli koetettu tavoittaa A:ta tämän jäätyä kiinni 16.3.2014. A:n ja B:n tiivis yhteydenpito 910-päätteiseen hollantilaiseen liittymään myös helmikuussa 2014 tukee näistä syistä syyttäjän väitettä siitä, että A olisi tuonut huumausainetta maahan B:lle luovutettavaksi jo tällöin (syytekohta 2).

32. B:n viaksi syytekohdissa 1 ja 3 jäävissä törkeissä huumausainerikoksissa on ollut kysymys suuren marihuanamäärän tuomisesta Suomeen, kuten on nyt arvioitavassa syytekohdassa 2. Syytekohdissa 1 ja 3 B:n, joka oli asunut ja ollut huumausaineen maahantuonnin ajankohtana Helsingissä, on katsottu kuljetuttaneen ja yrittäneen hankkia huumausaine-erät, jotka kuriirit olivat tuoneet autoilla Suomeen. Syytekohdassa 3 kuriiri oli ollut A, joka oli tuonut marihuanaerän Suomeen Viron kautta. Korkein oikeus katsoo, että syytekohdissa 1 ja 3 näytetyksi katsotuissa huumausainerikoksissa on ollut sellaisia tekotapaan liittyviä merkittäviä yhtäläisyyksiä syytekohdassa 2 selvitetyn A:n ja B:n menettelyn kanssa, että ne tukevat käsitystä, että myös syytekohdassa 2 on ollut kysymys huumausaineen laittomasta maahantuonnista.

33. Toisaalta syytekohtien 1 ja 3 huumausainerikosten tekotavoissa on myös merkityksellisiä eroja nyt arvioitavana olevaan tapahtumainkulkuun. Syytekohdassa 2 huumausainetta ei ole löydetty, kun taas syytekohdissa 1 ja 3 huumausaine-erät oli takavarikoitu tullissa, ja kuriirit olivat jääneet kiinni. Syytekohdassa 1 huumausaine-erä oli kätketty asuntoautoon ja syytekohdassa 3 tila-autoon, kun taas syytekohdassa 2 huumausaine olisi väitetysti piilotettu henkilöautoon. Syytekohdassa 3 A oli tullut maahan perheineen vuokra-autolla, kun taas syytekohdassa 2 yksin omalla autollaan. Nämä seikat osaltaan vähentävät sitä tukea, jota syytekohdissa 1 ja 3 näytetty menettely antaa syytteelle syytekohdassa 2.

34. Korkein oikeus on vielä pannut merkille, että A oli nyt arvioitavana olevassa tapahtumainkulussa saapunut Suomeen 15.2.2014 ja tavannut B:n heti samana päivänä. Hän oli kuitenkin poistunut maasta vasta 19.2.2014. Jos A olisi tuonut tuolloin huumausainetta B:lle luovutettavaksi, voidaan arvioida, että hänellä ei olisi ollut vain suorittamaansa kuriirintehtävään perustuvaa aihetta viipyä Suomessa useitakin päiviä. A:n maassa oleskelun pituus ei siksi puhu sen puolesta, että syytekohdan 2 tapahtumissa olisi ollut kysymys huumausaineen laittomasta maahantuonnista.

Näytön kokonaisharkinta

35. Korkein oikeus katsoo, että syyttäjä on esittänyt useita siihen viittaavia seikkoja, että syytekohdassa 2 on ollut kysymys marihuanan laittomasta maahantuonnista, johon A ja B ovat osallistuneet syyttäjän väittämällä tavalla. Syytekohdassa 2 esitettyä tapahtumainkulkua tukee erityisesti se, että A ja B ovat pitäneet helmikuussa 2014 tiiviisti yhteyttä liittymään, jonka haltija on sittemmin kuukautta myöhemmin lähettänyt syytekohdassa 3 tarkoitetun marihuanaerän A:n kuljettamassa autossa maahan.

36. Toisaalta näyttö A:n ja B:n syyllisyydestä syytekohdan 2 rikokseen perustuu aihetodisteisiin, joista usean yhteys väitettyyn huumausaineiden maahantuontiin helmikuussa 2014 on etäinen. Kun rikoksen kohteena väitetysti olleesta huumausaineesta ei ole havaintoja, asiassa esitettyä näyttöä on mahdollista tulkita myös muulla tavalla kuin syytteessä on tehty. Näyttö ei sulje pois esimerkiksi sellaista vaihtoehtoista tapahtumainkulkua, että A:n matkassa Suomeen olisi ollut kysymys syytekohdan 3 rikosta valmistelevasta matkasta tai sen etukäteisjärjestelyistä. Tähän mahdollisuuteen viittaavat ennen muuta A:n suhteellisen pitkä maassaoloaika helmikuussa 2014 ja kohdassa 33 mainitut eroavuudet A:n kahden Suomeen kohdistuneen matkan välillä, ja se selittäisi myös A:n ja B:n yhteydenpidon syytekohdan 3 rikokseen liittyvään hollantilaiseen puhelinliittymään.

37. Korkein oikeus katsoo asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuutena harkittuaan, että A:n ja B:n syyllistymisestä syytekohdan 2 törkeään huumausainerikokseen on jäänyt varteenotettava epäily. Sen vuoksi syyte on tältä osin hylättävä.

Rangaistusten mittaaminen

38. Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Huumausainerikoksille on Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä ja oikeuskäytännössä yleisesti muodostunut sellaista yhtenäistä rangaistuskäytäntöä, jolle voidaan antaa merkitystä rangaistuksen mittaamisessa. Kuten ratkaisusta KKO 2017:9 ilmenee, huumausainerikoksissa teon rangaistusarvoon vaikuttavat merkittävästi myös muut seikat kuin rikoksen kohteena olevan huumausaineen laatu ja määrä.

39. A:n syyksi on jäänyt käräjäoikeuden tältä osin lainvoiman saaneen tuomion perusteella syytekohdan 3 törkeä huumausainerikos. Rikoksen kohteena on ollut noin 28 kilogrammaa marihuanaa eli hyvin suuri määrä huumausainetta. A:n osuus rikoksessa on rajoittunut huumausaineen kuljettamiseen maahan B:lle luovutettavaksi. Näistä syistä Korkein oikeus katsoo oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi A:n syyksi luetusta rikoksesta 3 vuotta vankeutta.

40. B:n syyksi jäävät hovioikeuden hänen osaltaan näiltä osin pysyväksi jäävällä tuomiolla syytekohtien 1 ja 3 törkeät huumausainerikokset. Rikosten kohteena on ollut syytekohdassa 1 noin 42 kilogrammaa marihuanaa ja syytekohdassa 3 noin 28 kilogrammaa marihuanaa eli yhteensä hyvin suuri määrä huumausainetta. B on ollut henkilö, jolle huumausaine-erät olisi tullut Suomessa toimittaa edelleen levitettäväksi. Hänen osuutensa rikosten tekemisessä on huumausaine-erien vastaanottajana ollut keskeinen. Huumausaineita on tuotu maahan kahdesti. Näistä syistä Korkein oikeus katsoo oikeudenmukaiseksi yhteiseksi rangaistukseksi B:n syyksi luetuista rikoksista 5 vuotta 9 kuukautta vankeutta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Syyte törkeästä huumausainerikoksesta Helsingissä 15.2. – 19.2.2014 (syytekohta 2) hylätään. A ja B vapautetaan, kumpikin kohdaltaan, tältä osin tuomitusta rangaistusseuraamuksesta.

A tuomitaan hänen syykseen lainvoimaisesti jo jääneestä törkeästä huumausainerikoksesta, tekoaika 16.3.2014, (syytekohta 3) 3 vuoden vankeusrangaistukseen.

B tuomitaan hänen syykseen hovioikeuden tuomiolla jäävistä törkeästä huumausainerikoksesta, tekoaika 14.11.2013, (syytekohta 1) ja törkeästä huumausainerikoksesta, tekoaika 16.3.2014, (syytekohta 3) yhteiseen 5 vuoden 9 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Muilta osin hovioikeuden tuomio on jäänyt, osaksi lainvoiman saaneena, pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ilkka Rautio, Soile Poutiainen, Tuula Pynnä, Jarmo Littunen ja Mika Huovila. Esittelijä Jukka Siro.

 
Julkaistu 16.3.2017