Korkein oikeus

Etusivu » Ennakkopäätökset » Ennakkopäätökset » KKO:2016:3

KKO:2016:3

Tapaturmakorvaus - Syy-yhteys

Diaarinumero: VA2014/73
Taltionumero: 0268
Antopäivä: 5.2.2016

A oli työmatkallaan kaatunut polkupyörällä loukaten päätänsä. A:n oli tapaturmassa katsottu saaneen aivotärähdyksen. Kysymys siitä, oliko A tapaturmassa saanut aivotärähdystä vaikeamman aivovamman ja oliko A:n tapaturman jälkeinen päänsärky- ja neuropsykologinen oireisto syy-yhteydessä kyseiseen tapaturmaan ja siinä tulleeseen vammaan.

Johdanto

A oli 5.8.2011 työmatkallaan kaatunut polkupyörällä. A ei tapaturmailmoituksen mukaan ollut muistanut tapaturmasta muuta ja seuraava muistikuva hänellä oli ollut siitä, kun työtoveri oli tilannut taksin ja he olivat olleet matkalla lääkäriin. Työterveysasemalla A:n kasvoissa oli todettu naarmuja ja vartalossa ruhjeita. A:n oli todettu olevan aikaan ja paikkaan orientoitunut, mutta hänen puheensa oli ollut hidasta ja hänellä oli ollut vaikeuksia muistaa tapahtunutta. A:lle myöhemmin suoritetuissa pään CT-tutkimuksessa ja aivojen magneettitutkimuksessa ei ollut todettu traumalöydöksiä.

A:lla oli tapaturman jälkeen ollut alkuvaiheessa päänsärkyoireita ja huimausta. Sittemmin oireina oli ollut muun muassa keskittymiskyvyn vaikeuksia ja tarkkaavaisuuden ylläpitämisen häiriöitä. Pidempikestoinen kognitiivinen rasitus oli myös aiheuttanut päänsärkyoireita ja väsyvyyttä.

Vakuutusyhtiön päätös 15.3.2012

Vakuutusyhtiö katsoi, että A:n alkuvaiheen naarmutasoiset vammat sekä se, ettei kuvantamistutkimuksissa ollut todettu aivoruhjetta, viittasivat enintään lievätasoiseen aivotärähdykseen, josta ei aiheutunut korvattavaa työkyvyttömyyttä enää 26.10.2011 jälkeen.

Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätös 18.10.2012

A haki muutosta tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnassa.

Muutoksenhakulautakunta hankki ennen asian ratkaisemista asiantuntijalausunnon neurologian dosentti Tarja Pohjasvaaralta, joka Korkeimman oikeuden ratkaisusta tarkemmin ilmenevin perustein katsoi, että A on tapaturmassa saanut korkeintaan aivotärähdystasoisen aivovamman, josta ei aiheudu pitkää työkyvyttömyyttä.

Muutoksenhakulautakunta hylkäsi valituksen hankkimaansa asiantuntijalausuntoon viitaten. Muutoksenhakulautakunta katsoi, että A:n enempi työkyvyttömyys johtui neuropsykologisesta oireistosta, joka ei ollut korvatun tapaturman todennäköistä seurausta ottaen huomioon, ettei A:n alkuvaiheen neurologisessa tilankuvauksessa ollut ollut merkittäviä poikkeamia normaalista ja ettei CT-tutkimuksessa eikä magneettikuvauksessa ollut todettu normaalista poikkeavaa.

Asian ovat ratkaisseet muutoksenhakulautakunnan jäsenet Pauli Ståhlberg, Mikael Böstman, Olli Häkkinen, Katja Leppänen, Paula Ilveskivi ja Helena Ålgars. Esittelijä Tuija Lehtimäki.

Vakuutusoikeuden päätös 21.1.2014

A haki muutosta vakuutusoikeudessa.

Vakuutusoikeus hylkäsi A:n valituksen ja hyväksyi muutoksenhakulautakunnan päätöksen perustelut. Vakuutusoikeus katsoi lisäksi esitetyn selvityksen perusteella, että A ei ollut saanut 5.8.2011 sattuneessa tapaturmassa aivotärähdystä vakavampaa pään vammaa.

Asian ovat ratkaisseet vakuutusoikeuden jäsenet Erkki Mellais, Annukka Suvioja, Jyrki Salmenkivi, Timo Sarparanta ja Jyrki Ojanen. Esittelijä Maarit Linnilä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että vakuutusyhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle korvausta työkyvyttömyydestä ajalta 26.10.2011 – 31.12.2012 sekä sairaanhoitokuluista ajalta 16.11.2011 – 31.12.2012.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri antoi siltä pyydetyn lausunnon. Vakuutusyhtiö vastasi valitukseen ja antoi sairaanhoitopiirin lausunnon johdosta lausuman. A antoi sairaanhoitopiirin lausunnon johdosta lausuman.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu

Vakuutusoikeuden päätöksen antamisen aikaan voimassa olleen tapaturmavakuutuslain (608/1948) 53 a §:n (1317/2010) 2 momentin mukaan vakuutusoikeuden päätökseen sai hakea Korkeimmalta oikeudelta muutosta vain siltä osin kuin siinä oli ratkaistu kysymys siitä, oikeuttaako ruumiinvamma tai sairaus sanotun lain mukaiseen korvaukseen. Korkeimmalla oikeudella on siten toimivalta käsitellä asiaa vain korvauksen perusteen osalta, ei sen sijaan työkyvyn arvioinnin tai aiheutuneiden kulujen korvattavuuden osalta. Sen vuoksi Korkein oikeus tutkii A:n valituksen vain siltä osin kuin kysymys on siitä, onko hän 5.8.2011 sattuneen tapaturman seurauksena oikeutettu tapaturmavakuutuslain mukaiseen korvaukseen myös ajalta 26.10.2011 – 31.12.2012. Valitus jätetään enemmälti tutkimatta.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A:lle on 5.8.2011 sattunut työtapaturma, kun hän on työmatkallaan aamulla kaatunut polkupyörällä. A:lla on ollut kypärä päässään. A on 23.8.2011 laaditussa tapaturmailmoituksessa kertonut, ettei hän muista tapaturmasta muuta. Seuraava muistikuva hänellä on ollut siitä, kun työtoveri oli soittanut taksin ja he olivat olleet matkalla lääkäriin.

2. Työtoveri on 17.1.2012 päivätyssä lausumassaan kertonut nähneensä A:n taluttavan polkupyörää tuntemattoman naisen kanssa. A:n kasvot olivat olleet veressä, housut lahkeista rikki ja paita hiekassa. A oli heidän jutellessaan ollut sekavan oloinen eikä täydessä ymmärryksessä siitä, mitä hänelle oli tapahtunut. Vasta tässä vaiheessa A oli huomannut vaatteidensa olevan veriset ja päästä tippuvan verta maahan. Kypärän etureunassa oli ollut isoja naarmuja. Työtoveri oli soittanut taksin. Heidän odottaessaan työterveysasemalla pääsyä lääkärin vastaanotolle A ei ollut muistanut mitään tapahtumista eikä myöskään vierellään kävellyttä henkilöä, vaikka oli ruvennut jo muutoin ymmärtämään tilannettaan paremmin.

3. Työterveyslääkäri Camelia Jalaskoski oli 5.8.2011 kello 9.38 laatimansa sairauskertomusmerkinnän mukaan todennut A:lla kasvoissa pinnallisia haavoja sekä ruhjeita oikealla puolella vartaloa. A:n oli ollut vaikea muistaa asioita ja puhe oli ollut hidasta, mutta hän oli ollut aikaan ja paikkaan orientoitunut. Poliklinikkahoitajan kello 10.08 tekemän merkinnän mukaan A oli sanonut muistavansa huonosti, mitä oli tapahtunut, mutta oli nyt vastaanotolla alkanut muistaa tapahtumia.

4. Tampereen yliopistollisen sairaalan 5.8.2011 laaditun sairauskertomusmerkinnän mukaan A:lla ei sairaalassa ollut ollut varsinaista päänsärkyä eikä pahoinvointia ja hän oli ollut aikaan ja paikkaan orientoitunut. A:lle oli annettu aivotärähdyksen seurantaohjeet sekä ohje hakeutua lääkäriin, jos jatko-oireita ilmenee.

5. A:lla oli sittemmin ollut päänsärkyä ja pahoinvointia etenkin keskittymiskykyä vaativissa tehtävissä. Pitkittyneiden oireiden vuoksi hän oli 25.8.2011 ollut sairaalassa tutkittavana. Tästä laaditun sairauskertomusmerkinnän mukaan A:lla oli todettu olevan 15–20 minuutin muistiaukko (amnesia) tapaturman jälkeisistä tapahtumista. Muistiaukon perusteella A:lle oli asetettu diagnoosiksi lievä diffuusi aivovamma. Sairaalassa samana päivänä suoritetussa pään CT-tutkimuksessa (tietokonekerroskuvaustutkimus) ei ole todettu traumaattisia muutoksia.

6. A on sairausloman jälkeen 26.9.2011 yrittänyt palata työhönsä, mutta hänellä on ollut keskittymiskyvyn ongelmia eikä hän ollut hallinnut normaalia työskentelyä tietokoneella, minkä vuoksi sairauslomaa oli jatkettu. Oireiden syyn selvittämiseksi A:lle oli 16.11.2011 suoritettu aivojen magneettitutkimus. Tämän tutkimuksen löydös oli ollut normaali.

7. Neurologian erikoislääkärin Ritva Oikarisen 16.1.2012 päivätyn lääkärinlausunnon mukaan A:lla oli edelleen selvää keskittymiskyvyn ylläpitämisen häiriöalttiutta ja väsyvyyttä tarkkaavaisuutta vaativissa tehtävissä. Hänen oli todettu sitkeästi pyrkineen ponnistelemaan keskittymisvaikeuksiensa voittamiseksi, mikä oli aiheuttanut yhä uudelleen päänsärkyä. A:n kognitiivisten oireiden oli todettu olevan niin häiritseviä, ettei hänen ole katsottu kykenevän palaamaan vielä työhönsä.

8. A on ollut loppuvuodesta 2012 kolmen kuukauden ajan työkokeilussa ja palannut sen jälkeen entiseen ympäristötarkastajan työhönsä 1.1.2013.

9. Vakuutusyhtiö on maksanut A:lle tapaturmassa tulleiden pintaruhjevammojen ja aivotärähdyksen johdosta korvausta työkyvyttömyydestä 26.10.2011 saakka sekä sairaanhoitokuluja 16.11.2011 saakka. Vakuutusyhtiö on katsonut, että alkuvaiheen naarmutasoiset vammat ovat viitanneet enintään lievätasoiseen aivotärähdykseen, josta ei aiheudu korvattavaa työkyvyttömyyttä tai sairaanhoitokuluja enää mainittujen päivämäärien jälkeen. A on valittanut vakuutusyhtiön päätöksestä tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakuntaan, joka on hylännyt valituksen ja katsonut, että A:n työkyvyttömyys ja sairaanhoidon tarve mainittujen päivämäärien jälkeen johtui hänen neuropsykologisesta oireistostaan, joka ei ollut korvatun tapaturman seurausta. A on valittanut edelleen vakuutusoikeuteen, joka on hylännyt valituksen, hyväksynyt muutoksenhakulautakunnan perustelut ja katsonut lisäksi, ettei A ole saanut tapaturmassa aivotärähdystä vakavampaa pään vammaa.

10. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A 5.8.2011 sattuneessa työtapaturmassa saanut aivotärähdystä vaikeamman aivovamman ja ovatko A:n päänsärkyoireet ja hänellä todetut neuropsykologiset oireet syy-yhteydessä tapaturmaan ja siinä tulleeseen vammaan.

Lääketieteellisestä selvityksestä

11. A:ta hoitanut työterveyslääkäri Tuomas Sorto on 14.3.2012 päivätyssä lausunnossaan todennut, ettei A ollut ennen 5.8.2011 sattunutta polkupyörätapaturmaa käynyt työterveyden vastaanotolla minkään neurologisten taikka muistin tai keskittymiskyvyn häiriöiden vuoksi. Kyseiset oireet oli todettu vasta työtapaturman jälkeen ja ne sopivat täysin sekä ajallisesti että oireellisesti A:n onnettomuudessa saaman pään trauman aiheuttamiksi.

12. Aivovammapoliklinikan neurologian erikoislääkärin Johanna Rellmanin 3.5.2012 päivätyn lääkärinlausunnon mukaan A on ensimmäistä kertaa ollut aivovammapoliklinikan arviossa lokakuussa 2011. Lausunnon mukaan A oli polkupyöräonnettomuudessa saanut aivovammojen Käypä hoito -suosituksen luokittelun mukaisesti vähintään lievän aivovamman. Lausunnon mukaan normaali löydös yli kolmen kuukauden kuluttua tapaturman jälkeen suoritetussa pään magneettikuvauksessa on keskivaikeissakin aivovammoissa tavallinen. A:n neuropsykologisessa, aivovammalle tyypillisessä oirekuvassa oli seuranta-aikana tapahtunut kohentumista, mutta kognitiivisesta ja fyysisestä ponnistelusta aiheutuva väsymys oli edelleen merkittävää. A:n on todettu tarvitsevan vielä aktiivista neuropsykologista kuntoutusta ja hoitoa toipuakseen työkykyiseksi.

13. Neurologian dosentti Tarja Pohjasvaara on tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan pyynnöstä antamassaan, 3.9.2012 päivätyssä asiantuntijalausunnossa lausunut, ettei tapaturmalle ollut ollut silminnäkijää, sen mekanismia ei tiedetty eikä mahdollisesta tajuttomuudesta ollut tietoa. Jälkitilanteessa A:lla oli kuvattu olleen muistamattomuutta ja sekavuutta. Neurologisessa statustutkimuksessa ei ollut todettu merkittäviä muutoksia. Vamman mekanismi ja jälkidokumentoinnit eivät välttämättä tukeneet A:ta hoitaneiden lääkäreiden käsitystä siitä, että A:lle olisi Käypä hoito –suosituksen luokittelun mukaisesti syntynyt vähintään lievä aivovamma. Pohjasvaaran mukaan syy-yhteyttä ei siten voitu lääketieteellisesti osoittaa. Hänen käytettävissään olleet dokumentit viittasivat korkeintaan aivotärähdystasoiseen aivovammaan, josta ei aiheutuisi näin pitkää työkyvyttömyyttä.

Sairaanhoitopiirin lausunto Korkeimmalle oikeudelle

14. Korkein oikeus on pyytänyt asiassa asiantuntijalausuntoa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriltä, joka on lausuntopyynnön johdosta toimittanut Korkeimmalle oikeudelle dosentti, neurologian erikoislääkäri Minna Riekkisen 23.2.2015 päivätyn lausunnon. Riekkinen on lausunnossaan todennut, että trauman tulee olla todennettavissa silminnäkijän antamista tai muista luotettavista tapahtumatiedoista tai ulkoisista vammoista. Riekkisen mukaan näin on tässä tapauksessa ollut. Vaikka A:n työtoveri ei ollut nähnyt varsinaista onnettomuutta, hän oli tavannut A:n pian tapaturman jälkeen ja dokumentoinut havaintonsa johdonmukaisesti tilanteeseen sopien. A:lla oli myös todettu ajallisesti tapaturmaan sopivia primaarivaiheen oireita sekä sittemmin jälkitilaan sopivia, dokumentoituja oireita ja löydöksiä. Oireille ei myöskään ole ollut osoitettavissa mitään muuta vähänkään todennäköistä selittävää tekijää. A:lle oli suoritettu aivojen magneettikuvaus noin kolmen kuukauden kuluttua tapaturmasta, ja löydös oli ollut normaali. Aivojen kuvantamistutkimuksien löydöksen puuttuminen ei lausunnon mukaan sulje pois aivovammaa, sillä Käypä hoito -suosituksen mukaan keskivaikean aivovamman saaneista 25–50 prosentilla magneettikuvauksen löydös on täysin normalisoitunut kuukauden kuluttua traumasta. Myös pään TT-tutkimuksessa löydös on normaali 40 prosentilla keskivaikean aivovamman saaneista. Alkuvaiheen TT-kuvauksissa todetut vammamuutokset ovat myöhemmin tehdyissä TT-kuvauksissa usein täysin hävinneet.

15. Riekkinen on johtopäätöksinään lausunut, että aivovammojen Käypä hoito -suosituksen mukaiset kriteerit vähintään lievän aivovamman osalta täyttyvät. Koko taudinkulku on myös ollut looginen ja A on toipunut työelämään. Aivovammoista johtuvat häiriöt ovat tyypillisesti vaikeimmillaan heti vamman jälkeisinä viikkoina ja kuukausina ja lievittyvät sitten vähitellen. Päänsärky on kuvattu yleisimmäksi lievien vammojen jälkeen. Vammanjälkeisestä akuutista päänsärystä kuvataan kärsivän 20–70 prosenttia potilaista ja kroonisena päänsärkyä esiintyy 30–60 prosentilla. Riekkinen on katsonut, että A oli 5.8.2011 sattuneessa tapaturmassa saanut aivotärähdystä vaikeamman aivovamman. Myös A:n 26.10.2011 jälkeen jatkuneet oireet olivat hyvin todennäköisessä syy-yhteydessä hänelle sattuneeseen tapaturmaan.

Korkeimman oikeuden kannanotto aivovamman luokitukseen

16. Tapaturmavakuutuslaki (608/1948) on kumottu 1.1.2016 voimaan tulleella työtapaturma- ja ammattitautilailla (459/2015). Uuden lain siirtymäsäännöksen 286 §:n 1 momentin mukaan ennen uuden lain voimaantuloa sattuneisiin vahinkotapahtumiin sovelletaan sen voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Pykälän muissa momenteissa mainitaan tästä pääsäännöstä eräitä poikkeuksia. Niistä ei nyt ole kysymys. Näillä perusteilla Korkein oikeus soveltaa A:n korvausasian ratkaisemiseen tapaturmavakuutuslakia.

17. Tapaturmavakuutuslain 1 §:n (677/1962) 1 momentin ja 4 §:n 1 momentin (526/1981) nojalla työntekijällä on oikeus saada korvausta häntä kohdanneen työtapaturman aiheuttamasta vammasta tai sairaudesta. Vamma tai sairaus on oikeuskäytännössä katsottu tapaturman aiheuttamaksi, mikäli tapaturman ja vamman tai sairauden välillä on lääketieteellisesti arvioiden todennäköinen syy-seuraussuhde. Syy-yhteyden arviointi on kuitenkin luonteeltaan oikeudellista harkintaa, jossa otetaan lääketieteellisen selvityksen ohella huomioon muutkin seikat, joiden perusteella voidaan tehdä päätelmiä syy-yhteyden olemassaolosta tai sen puuttumisesta.

18. Korkein oikeus toteaa, ettei A:lle 5.8.2011 sattuneelle tapaturmalle ole ilmennyt silminnäkijöitä. Sitä, mitä on tapahtunut ja onko vamma todennäköisesti syntynyt tapaturman seurauksena, arvioidaan tällaisessa tilanteessa vakuutetun kuvauksen, muun tapaturmasta saadun selvityksen ja asiassa esitetyn lääketieteellisen selvityksen perusteella. Arvioinnissa on merkitystä myös lääketieteellisellä tutkimustiedolla kyseisenlaisten vammojen ja oireiden syntymisestä.

19. Korkein oikeus toteaa, että A:lle 5.8.2011 sattuneesta tapaturmasta esitetty selvitys on alusta lähtien ollut yhdensuuntaista. A:n työtoverin kohdassa 2 kerrotut havainnot A:sta sekä työterveysasemalla ja sairaalassa tapaturmapäivänä laaditut merkinnät tukevat A:n kuvausta tapaturmamekanismista ja viittaavat siihen, ettei tapaturma ole liike-energialtaan ollut vähäinen.

20. Lääketieteellisen kirjallisuuden mukaan aivotärähdykselle ei ole vahvistettuja yhdenmukaisia kriteereitä. Joulukuussa 2008 julkaistun aivovammojen Käypä hoito -suosituksen mukaan vain hyvin lieviä vammoja voidaan kutsua aivotärähdyksiksi. Suosituksessa on esitetty aivovamman määritelmä, jonka mukaan aivovammaan tulee päähän kohdistuneen trauman lisäksi liittyä ainakin jokin seuraavista:

1) minkä tahansa pituinen tajunnan menetys

2) millainen tahansa muistin menetys, joka koskee vammaa välittömästi edeltäneitä tai seuraavia tapahtumia

3) mikä tahansa henkisen toimintakyvyn muutos (esimerkiksi sekavuus) vammautumisen yhteydessä tai

4) paikallista aivovauriota osoittava neurologinen oire tai löydös, joka voi olla ohimenevä tai pysyvä

5) osoitukseksi riittää myös aivojen kuvantamistutkimuksissa todettava vammamuutos.

21. A:n tapaturmaan mahdollisesti liittyvästä tajuttomuudesta ja sen pituudesta ei ole dokumentoitua selvitystä. A:n kertomusta tapaturman jälkeisestä muistiaukosta tukevat kohdassa 3 mainitut tapaturmapäivänä laaditut merkinnät, joiden mukaan A ei ollut muistanut alkutapahtumista mitään. Sittemmin 25.8.2011 päivätyssä sairauskertomusmerkinnässä muistiaukon pituudeksi on arvioitu 15–20 minuuttia. A:n sekavuudesta tapaturman jälkeen on kertonut A:ta tapaturmapäivän aamuna auttanut työtoveri. Neuropsykologisten oireiden, kuten keskittymisvaikeuksien ja tarkkaavaisuuden säätelyn häiriöiden, joita A:lla oli sittemmin todettu, tiedetään voivan liittyä aivovammojen jälkitiloihin.

22. A:lla ei tapaturman jälkeen suoritetuissa pään CT-tutkimuksessa eikä aivojen magneettikuvauksessa ollut todettu tapaturmalöydöksiä. Asiassa esitetyssä lääketieteellisessä selvityksessä on kuitenkin todettu, että pään CT-tutkimuksen ja aivojen magneettitutkimuksen kuvantamistulokset voivat olla normaaleja keskivaikean aivovamman saaneilla, mikäli kyseisiä tutkimuksia ei ole suoritettu melko pian tapaturman jälkeen. A:lle oli suoritettu pään CT-tutkimus noin kolmen viikon kuluttua tapaturmasta ja aivojen magneettitutkimus noin kolmen kuukauden kuluttua tapaturmasta. Korkein oikeus katsoo edellä sanotun perusteella, ettei A:lle suoritettujen kuvantamistutkimusten normaaleilla tutkimuslöydöksillä voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että A on tapaturmassa saanut aivotärähdystä vaikeamman aivovamman.

23. Korkein oikeus katsoo, että edellä todetut seikat A:lle sattuneen tapaturman mekanismista ja sen liike-energiasta, hänen sekavuudestaan tapaturman yhteydessä, hänen muistiaukostaan tapaturman jälkeen sekä aivovamman jälkitilaan sopivasta oirekuvasta tukevat sitä asiassa esitettyä lääketieteellistä johtopäätöstä, että A on 5.8.2011 sattuneessa tapaturmassa saanut todennäköisesti aivotärähdystä vaikeamman aivovamman.

Korkeimman oikeuden kannanotto tapaturman jälkeiseen oireistoon

24. A on tapaturman jälkeen kärsinyt ensimmäisten viikkojen ajan päänsärystä ja pahoinvoinnista. Sittemmin hänellä on todettu keskittymisvaikeuksia, tarkkaavaisuuden säätelyn häiriöitä sekä toiminnan ja ajattelun jähmeyttä tarkkaavaisuutta vaativissa tehtävissä. Pidempikestoinen kognitiivinen rasitus on myös aiheuttanut hänelle päänsärkyoireita sekä väsyvyyttä.

25. Asiassa esitetyn lääketieteellisen selvityksen mukaan aivovamman akuuttivaiheeseen voi liittyä päänsärky- ja pahoinvointioireita. Myös A:lla sittemmin todetut, kohdassa 24 selostetut neuropsykologiset oireet ovat aivovamman jälkitiloissa tavallisia. A:n oirekuva tukee Korkeimman oikeuden arvion mukaan johtopäätöstä, että edellä mainitut oireet ovat syy-yhteydessä A:n tapaturmassa saamaan, kohdassa 23 mainittuun aivovammaan. Syy-yhteyttä tukee myös se asiassa esitetty lääketieteellinen seikka, että A:n neuropsykologiset oireet olivat olleet vaikeimmillaan heti tapaturman jälkeisinä viikkoina ja kuukausina ja lieventyneet sitten vähitellen. A on palannut entiseen ympäristötarkastajan työhönsä 1.1.2013.

26. A:lla ei ennen tapaturmaa ollut ollut neuropsykologisia oireita, vaan ne ovat ilmenneet vasta tapaturman jälkeen. Siten myös ajallinen yhteys tukee oireiston syy-yhteyttä tapaturmaan. A:lla todetut neuropsykologiset oireet eivät kuitenkaan ole pelkästään aivovammojen jälkitiloissa esiintyviä, minkä vuoksi syy-yhteyden arvioinnissa on otettava huomioon myös mahdollisuus, että oireet johtuvat muusta samantapaisia oireita aiheuttavasta vammasta tai sairaudesta. Korkein oikeus toteaa tältä osin, että mitään muuta selittävää tekijää, joista A:n neuropsykologinen oireisto olisi voinut aiheutua, ei ole esitetty olleen.

27. Korkein oikeus katsoo, että edellä mainitut seikat tukevat siten sitä asiassa esitettyä lääketieteellistä johtopäätöstä, että A:n päänsärkyoireet ja neuropsykologinen oireisto ovat todennäköisessä syy-yhteydessä hänen 5.8.2011 sattuneessa tapaturmassa saamaansa aivovammaan.

Korvauksen perustetta koskevat johtopäätökset

28. Korkein oikeus katsoo, että A on 5.8.2011 sattuneessa tapaturmassa saanut todennäköisesti aivotärähdystä vaikeamman aivovamman ja että A:n päänsärkyoireet sekä neuropsykologinen oireisto ovat todennäköisessä syy-yhteydessä hänen mainitussa tapaturmassa saamaansa aivovammaan.

Päätöslauselma

Vakuutusoikeuden päätös kumotaan.

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva määrätään suorittamaan A:lle aivotärähdystä vaikeamman aivovamman sekä tähän syy-yhteydessä olevan päänsärky- ja neuropsykologisen oireiston johdosta lainmukainen korvaus. Asia palautetaan vakuutusoikeuteen tästä aiheutuvia toimenpiteitä varten.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Soile Poutiainen, Jorma Rudanko, Tuula Pynnä ja Tuomo Antila. Esittelijä Aksu Jokinen.

 
Julkaistu 5.2.2016  Päivitetty 17.2.2016