Korkein oikeus

Etusivu » Ennakkopäätökset » Ennakkopäätökset » KKO:2015:29

KKO:2015: 29

Velan vanhentuminen - Vanhentumisen katkaiseminen - Vapaamuotoinen katkaisutoimi
Todistustaakka

Diaarinumero: S2013/890
Taltionumero: 0623
Antopäivä: 8.4.2015

Velkoja oli lähettänyt 2.2. ja 23.3.2011 tavallisina kirjelähetyksinä perintäkirjeet velalliselle tämän samaan asunto-osoitteeseen. Kumpaakaan kirjettä ei ollut palautettu velkojalle. Velallinen kiisti saaneensa kumpaakaan kirjettä.

Kun velallinen ei ollut esittänyt selvitystä siitä, että jokin seikka oli voinut estää kirjeiden tai ainakin toisen kirjeen saapumisen hänen saatavilleen, velkojan katsottiin katkaisseen velan vanhentumisen ennen kuin vanhentumisaika oli 16.12.2011 kulunut umpeen.

VanhL 10 § 1 mom 3 kohta

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta ja velan vanhentumisen katkaisutoimet

A:ta oli syytetty käräjäoikeudessa muun muassa törkeästä liikenteen vaarantamisesta. If Vahinkovakuutusyhtiö Oy (jäljempänä If) oli käräjäoikeudelle 3.5.2006 toimittamassaan korvausvaatimuksessa vaatinut A:lta korvausta liikennevakuutuksesta asianomistajalle henkilövahingosta maksetusta korvauksesta 15 521,64 euroa. Käräjäoikeus oli 16.12.2010 antamallaan lainvoimaisella tuomiolla todennut A:n syyllistyneen 29.10.2005 törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Käräjäoikeudessa ei ollut käsitelty henkilövahinkojen perusteella maksettuja korvauksia.

If oli 24.5.2012 Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa vireille tulleessa kanteessaan vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan käräjäoikeudessa 3.5.2006 esitetyn korvausvaatimuksen mukaiset vakuutuskorvaukset 15 521,64 euroa korkoineen. If vetosi siihen, että se oli katkaissut vanhentumisen A:lle 2.2.2011 lähetetyllä perintäkirjeellä ja hänelle 23.3.2011 lähetetyllä muistutuslaskulla.

A kiisti kanteen, koska hän ei ollut saanut edellä mainittuja kirjeitä tiedokseen, ja If:n saatava oli vanhentunut.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomio 3.12.2012

Käräjäoikeus totesi asiassa olevan kyse siitä, oliko If katkaissut 15 521,64 euron suuruisen saatavansa velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 11 §:n 3 momentissa tarkoitetussa vuoden määräajassa siitä lukien, kun käräjäoikeus oli 16.12.2010 antanut tuomion rikosasiassa.

Käräjäoikeus katsoi If:n kirjallisilla todisteilla ja If:n palveluksessa takaisinhakukäsittelijänä työskentelevän todistajan kuulemisella näytetyn toteen, että If oli lähettänyt 2.2.2011 saatavaa koskevan kirjeen ja laskun sekä 23.3.2011 muistutuslaskun A:lle osoitteeseen, jossa A oli riidattomasti kirjeiden lähettämishetkellä asunut. If:n kirjallisella todisteena esittämällä tietojärjestelmän otteella ja todistajan luotettavana ja uskottavana pidettävällä kertomuksella oli näytetty, ettei kumpikaan kirjeistä ollut palautunut If:lle sen vuoksi, että posti ei olisi saanut kirjeitä toimitettua niissä mainittuun osoitteeseen.

Käräjäoikeus piti epätodennäköisenä ja epäuskottavana, että molemmat kirjeet olisivat kadonneet postissa tai että posti ei olisi saanut kirjeitä toimitettua perille, mutta olisi kuitenkin jättänyt palauttamatta kirjeet If:lle normaaliin tapaan siten, että niissä oli mukana merkintä lähetyksen epäonnistumisen syystä. Näillä perusteilla asiassa oli näytetty, että kirjeet tai ainakin jompikumpi niistä oli toimitettu osoitteeseen, jossa A asui.

Vanhentumisen katkaisemiseksi käräjäoikeus piti riittävänä sitä, että kirjeet oli toimitettu postitse A:n saataville tämän kotiosoitteeseen. Merkitystä ei ollut sillä, että kyseisessä osoitteessa oli asunut myös muita perheenjäseniä. Kokemussäännön perusteella voitiin katsoa, että postitse saapuneet katkaisukirjeet olivat tulleet vastaanottajan tietoon. Vanhentuminen oli katkaistu, kun velallisella oli ollut mahdollisuus ottaa selko katkaisutoimen sisällöstä.

Käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että If oli vaatinut A:lta suoritusta vanhentumislain 10 §:n 1 momentin 3 kohdassa edellytetyllä tavalla eikä saatava ollut siten vanhentunut.

Käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan If:lle korvaukseksi 15 521,64 euroa viivästyskorkoineen.

Asian on ratkaissut käräjänotaari Helmi Arola.

Turun hovioikeuden tuomio 3.10.2013

A valitti hovioikeuteen ja vaati käräjäoikeuden päätöksen kumoamista sekä kanteen hylkäämistä.

Hovioikeus totesi, että vanhentumislain esitöiden mukaisesti vanhentumisen katkaisemisessa on kysymys velkasuhteen osapuolten välisistä toimenpiteistä. Tästä johtuu, että katkaisuvaikutus syntyy vastapuolen saadessa tiedon katkaisutoimesta. Koska ratkaiseva hetki on juuri tiedonsaanti, sen on tapahduttava ennen vanhentumisajan umpeutumista riippumatta esimerkiksi muistutuksen sisältävän asiakirjan tai muun tallenteen päiväyksestä tai lähettämishetkestä. Riski esimerkiksi muistutuskirjeen perillemenosta on siten lähettäjällä.

Hovioikeus katsoi näytetyksi, että If oli lähettänyt kaksi A:lle osoitettua perintäkirjettä tämän voimassaolevaan kotiosoitteeseen, ensimmäisen 2.2.2011 ja toisen 23.3.2011.

Hovioikeus totesi, että velan vanhentuminen oli vanhentumislain 11 §:n 3 momentin mukaan alkanut käräjäoikeuden tuomion antamisesta 16.12.2010.

Hovioikeus katsoi, että pelkästään kahden perintäkirjeen lähettämistä ei ollut pidettävä riittävänä toimenpiteenä vanhentumisen katkaisemiseksi. Velan vanhentumista ei ollut katkaistu laissa säädetyllä tavalla, koska lähettäminen tapahtui lähettäjän riskillä, eikä If ollut esittänyt näyttöä siitä, että A olisi muutoinkaan saanut tiedon katkaisutoimesta.

Hovioikeus hylkäsi If:n kanteen vanhentuneena, ja vapautti A:n käräjäoikeuden tuomitsemasta korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Riitta Jousi, Tarja Huossa ja Elina Paasivirta. Esittelijä Kirsi Toivoniemi.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin.

If vaati valituksessaan, että Korkein oikeus kumoaa hovioikeuden tuomion ja velvoittaa A:n suorittamaan If:lle vahingonkärsineelle suoritettujen vakuutuskorvausten perusteella 15 521,64 euroa viivästyskorkoineen.

A vaati vastauksessaan, että hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. If on asiassa 24.5.2012 Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa vireille tulleella kanteellaan vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan If:lle 15 521,64 euroa korkoineen. Kysymys on takautumissaatavasta, joka perustuu siihen, että If on suorittanut liikennevakuutuksen perusteella asianomistajalle korvauksia henkilövahingosta, joka on aiheutunut A:n syyksi luetusta 29.10.2005 tehdystä törkeästä liikenteen vaarantamisesta.

2. If oli toimittanut korvausvaatimuksen alun perin käräjäoikeudelle jo 3.5.2006 käsiteltäväksi syyttäjän vireille panemassa rikosasiassa, jossa A:lle oli vaadittu rangaistusta muun muassa mainitusta törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Rikosasia oli päättynyt käräjäoikeuden 16.12.2010 antamaan lainvoimaiseen tuomioon, jolla syyte oli hyväksytty, mutta jossa If:n korvausvaatimuksesta ei ollut mainittu mitään, koska käräjäoikeus oli siellä tapahtuneen virheen vuoksi jättänyt korvausvaatimuksen kokonaan oikeudenkäynnissä käsittelemättä.

3. Nyt käsiteltävässä riita-asiassa A on väittänyt, että korvausvelka on vanhentunut, koska If ei ole vaatinut velkaa vuoden kuluessa käräjäoikeuden tuomion 16.12.2010 antamisesta vaan vasta nyt käsiteltävällä 24.5.2012 vireille tulleella kanteella. If on väittänyt, ettei velka ole vanhentunut, koska If on katkaissut velan vanhentumisen 2.2. ja 23.3.2011 lähetetyillä perimiskirjeillä.

4. Velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 11 §:n 1 momentin 1 kohdassa olevan pääsäännön mukaan velan vanhentuminen katkeaa muun muassa, kun velkoja esittää saatavaa koskevan vaatimuksen tuomioistuimessa. Pykälän 3 momentissa olevan poikkeussäännön mukaan vanhentumisen ei kuitenkaan katsota katkenneen, jos asian käsittely päättyy ilman, että tiedoksianto velkojan vaatimuksesta on toimitettu velalliselle. Tällöin velka vanhentuu aikaisintaan yhden vuoden kuluessa menettelyn päättymisestä.

5. Korkein oikeus toteaa, että tässä tapauksessa, kun käräjäoikeus oli jättänyt rikosoikeudenkäynnissä If:n esittämän korvausvaatimuksen kokonaan käsittelemättä puhumattakaan, että korvausvaatimus olisi annettu tiedoksi A:lle, korvausvelan vanhentuminen ei ole katkennut esittämällä vaatimus rikosoikeudenkäyntiä varten käräjäoikeudelle. Vanhentuminen on ollut kuitenkin vanhentumislain 11 §:n 2 momentin nojalla keskeytyneenä koko menettelyn ajan 16.12.2010 saakka. Pykälän 3 momentin nojalla If:llä on ollut aikaa 16.12.2011 saakka katkaista vanhentuminen joko vapaamuotoisella tai oikeudellisella katkaisutoimella.

6. If on esittänyt todisteena 2.2.2011 päivätyn korvausvaatimukseksi otsikoidun kirjeen. Kirjeessä on ilmoitettu 15 521,64 euron saatavaa koskeva vaatimus, ja pyydetty A:ta maksamaan saatava eräpäivään 2.3.2011 mennessä kirjeeseen liitetyllä tilisiirrolla, tai sopimaan maksujärjestelyistä. If on lisäksi esittänyt todisteena 23.3.2011 lähetetyn maksukehotuskirjeen, jossa edellä mainitun saatavan maksamista on vaadittu heti tai viimeistään kahden viikon kuluessa. Maksukehotuksen mukaan muussa tapauksessa If aloittaa perintätoimenpiteet.

7. A on vastauksessaan kanteeseen kiistänyt saaneensa kumpaakaan kirjettä ja todennut, että kysymyksessä olevassa osoitteessa on asunut hänen lisäkseen kolme henkilöä. If on todennut, että nämä muut henkilöt ovat A:n perheenjäseniä. A on valituskirjelmässään hovioikeudelle kertonut olevansa rakennusmies ja hän on vielä lausumassaan Korkeimmalle oikeudelle kertonut olevansa ajoittain paljonkin poissa kotoaan.

8. Asiassa on kysymys siitä, katsotaanko If:n katkaisseen vanhentumisen 2.2. ja 23.3.2011 lähettämillään perimiskirjeillä.

Sovellettava säännös

9. Vapaamuotoista vanhentumisen katkaisemista koskevan vanhentumislain 10 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan velan vanhentuminen katkeaa, kun velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta.

10. Vanhentumislain esitöissä todetaan, että vanhentumisen katkaisemisessa on kysymys velkasuhteen osapuolten välisistä toimenpiteistä. Tästä johtuu, että katkaisuvaikutus syntyy vastapuolen saadessa tiedon katkaisutoimesta. Koska ratkaiseva hetki on juuri tiedonsaanti, sen on tapahduttava ennen vanhentumisajan umpeutumista riippumatta esimerkiksi muistutuksen sisältävän asiakirjan päiväyksestä tai lähettämishetkestä. Riski esimerkiksi muistutuskirjeen perillemenosta on siten lähettäjällä (HE 187/2002 vp s. 58).

11. Vapaamuotoisen katkaisutoimen toimittamista koskevasta todistelusta todetaan vanhentumislain 10 §:n esitöissä, että vaikka lain säännökset katkaisutavasta ja katkaisun sisällöstäkin ovat varsin väljät, tulisi katkaisu tehdä niin, että se voidaan tarvittaessa jälkikäteen todentaa. Riitatilanteessa velkojan on kyettävä näyttämään, milloin vanhentuminen on katkaistu (HE 187/2002 vp s. 54). Vielä esitöissä todetaan, että säännöksessä ei mainita erikseen katkaisutoimelta vaadittavaa todistettavuutta, koska katkaisun toteennäyttäminen on velkojan oman edun mukaista. Todistustaakka vanhentumisen katkaisemisesta on yleisten prosessuaalisten periaatteiden mukaan velkojalla (HE 187/2002 vp s. 56).

Kirjelähetyksellä toimitettavaa vanhentumisen katkaisemista koskeva todistelu

12. Korkein oikeus toteaa, että vapaamuotoinen velan vanhentumisen katkaiseminen voidaan toimittaa monilla tavoilla. Kun velkoja käyttää postilähetyksenä toimitettavaa kirjettä, velkojan tulee näyttää ensiksikin, että hän on lähettänyt kirjeen, ja toiseksi, että kirje on tullut velallisen saataville siten, että hän on voinut ottaa siitä selon. Kirjelähetystä käyttäessään velkojan valittavana ovat postilain mukaan muun muassa saantitodistusta vastaan luovutettava kirjelähetys, kirjattu kirjelähetys tai tavallinen kirjelähetys. Varmimmin sekä kirjeen lähettäminen että sen vastaanottaminen voidaan yleensä todistaa, kun on käytetty saantitodistuskirjettä, ja eniten epävarmuutta lähettämisestä ja vastaanottamisesta voi syntyä, kun on käytetty tavallista kirjettä. Toisaalta saantitodistuskirjettä käytettäessä voidaan tehdä virheitä, joiden takia voi käydä epävarmaksi, onko lähetys tullut velallisen saataville. Olosuhteista riippuen taas on mahdollista, että tavallisen kirjeen lähettäminen ja saapuminen velallisen saataville voidaan näyttää toteen.

13. Vaikka todistustaakka velan vanhentumisen katkaisemisesta on velkojalla, yleisin säännöin ei voida määritellä, millä edellytyksillä velkojan voidaan katsoa täyttäneen todistamisvelvollisuutensa yhtäältä siitä, onko velkoja lähettänyt kirjeen, ja toisaalta siitä, onko kirje tullut velallisen saataville. Tässä asiassa on riidatonta, että If on lähettänyt kaksi perintäkirjettä tavallisena kirjelähetyksenä samaan A:n asunto-osoitteeseen.

14. Perusteltuna ei voida pitää, että velallinen saisi estää vanhentumisen katkaisemisen laiminlyömällä hänen saatavilleen tulleen postilähetyksen avaamisen. Tästä syystä Korkein oikeus katsoo velan vanhentumisen katkaisemiseksi olevan riittävää, että velkoja on osoittanut perintäkirjeen tulleen velallisen saataville, eikä katkaiseminen edellytä, että velallinen ottaisi todellisuudessa selon hänen saatavilleen tulleesta perintäkirjeestä.

15. On kuitenkin mahdollista, että asianmukaisesti lähetetty kirje ei saavu perille. Tätä mahdollisuutta voidaan kuitenkin pitää melko vähäisenä. Vielä vähäisempänä voidaan pitää sitä mahdollisuutta, että velalliselle hänen osoitteeseensa peräkkäin lähetetyt kaksi kirjettä tai vielä useampi kirje eivät saapuisi perille. Hyvin todennäköisenä voidaan pitää sitä, että ainakin yksi kirje saapuu velallisen saataville. Tästä syystä yleensä jo kahden kirjelähetyksen tapauksessa voidaan pitää perusteltuna, että velalliselle siirtyy velvollisuus esittää selvitystä siitä, että jokin seikka on uskottavasti voinut estää lähetyksen saapumisen hänen saatavilleen.

Velan vanhentumisen katkaiseminen tässä tapauksessa

16. Asiassa esitetty todistelu ei ole antanut aihetta epäillä, että kumpikaan kirjeistä olisi palautunut takaisin lähettäjälleen. Tämä puoltaa sitä, että kirjelähetykset ovat tulleet A:n saataville.

17. Kirjeiden tarkka lähettämisaika on selvitetty, joten A:lla olisi ollut mahdollisuus esittää selvitystä osoittaakseen, miksi tuona ajankohtana lähetetyt postilähetykset eivät ole voineet tulla hänen saatavilleen. Pelkästään selitykset muiden perheenjäsenten asumisesta samassa huoneistossa ja tarkemmin yksilöimättömistä työmatkoista eivät riitä osoittamaan, etteivätkö A:lle lähetetyt perintäkirjeet tai ainakin toinen kirje olisi tullut hänen saatavilleen.

18. If on lähettänyt kirjeet A:lle useita kuukausia ennen velan vanhentumisajankohtaa, joten hänen voidaan katsoa saaneen niistä tiedon hyvissä ajoin ennen vanhentumisajan umpeutumista.

19. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo If:n näyttäneen, että se on katkaissut velan vanhentumisen ennen kuin vuosi on kulunut käräjäoikeuden tuomion antamispäivästä 16.12.2010. A on siten velvollinen suorittamaan vakuutusyhtiölle ne vahinkoa kärsineelle suoritettuja vakuutuskorvauksia vastaavat 15 521,64 euroa, joista oli esitetty korvausvaatimus Turun käräjäoikeudessa 3.5.2006.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Soile Poutiainen, Pekka Koponen ja Mika Huovila. Esittelijä Antti Huotari (mietintö).

Esittelijän mietintö

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Huotari: Mietintö vastasi Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluja kohtaan 11 saakka sekä kohdan 14 osalta. Riidatonta on, että If on lähettänyt kaksi perintäkirjettä tavallisena kirjelähetyksenä A:n asunto-osoitteeseen, eikä esitetty todistelu ole antanut aihetta epäillä, että kumpikaan kirjeistä olisi palautunut takaisin lähettäjälleen. Tämän jälkeen Korkein oikeus lausunee seuraavan.

Vanhentumislaissa on pyritty selkeyteen ja helppoon sovellettavuuteen. Ei ole pidetty suotavana, että vanhentumisen katkaisua koskevat kysymykset nousisivat riitaisuuksien ja oikeudenkäyntien pääasialliseksi kohteeksi (esimerkiksi HE 187/2002 vp s. 18 ja s. 22).

Muistutuskirjeen perillemenoon liittyy lain esitöistäkin ilmenevä riski. Riski voi toteutua vielä kirjeen postilaatikkoon tai huoneistokohtaiseen postiluukkuun kantamisen jälkeenkin siten, että tiedonsaantia ei todellisuudessa tapahdu. Tavalliseen kirjelähetykseen nojautuva velkoja kantaa lain esitöiden mukaan muistutuskirjeen perillemenoon liittyvän riskin. Sanotun riskin johdosta Korkein oikeus ottanee harkintansa lähtökohdaksi sen, että näytöksi kiistetyn tiedonsaannin tapahtumisesta ei riitä velalliselle tavallisena kirjeenä lähetetty muistutuskirje.

Lain esitöiden mukaan vanhentumisen katkaisemisessa on kysymys velkasuhteen osapuolten välisistä toimenpiteistä ja katkaisuvaikutus syntyy vasta silloin, kun vastapuoli saa tiedon katkaisutoimesta. On helpompi varautua esittämään näyttöä tiedonsaannin tapahtumisesta kuin sen tapahtumatta jäämisestä. Todistelu velkasuhteen molempien osapuolten havaintopiirin ulkopuolelle jäävästä katkaisutoimesta ei olisi otaksuttavasti mielekästä. Tavalliseen kirjelähetykseen turvautuva velkoja valitsee katkaisutoimen, jossa velallisen tiedonsaanti katkaisutoimesta jää velkojan havaintomahdollisuuksien ulkopuolelle ja siten epävarmaksi. Tiedonsaannin tapahtumisen varmistamatta jättävä velkoja voi ennalta suhteuttaa saatavansa merkityksen riskiin siitä, että tiedonsaantia ei näin tapahtuisikaan. Korkein oikeus ottanee harkintansa lähtökohdaksi sen, että vaikutukseltaan epävarman katkaisutoimen toistaminen ei riitä kääntämään todistustaakkaa siten, että velallisen olisi vanhentumisen katkaisemista koskevan väitteen torjuakseen kyettävä näyttämään tiedonsaannin tapahtumatta jääminen.

If ei ole esittänyt riittävää näyttöä siitä, että A olisi todellisuudessa saanut tiedon velan vanhentumisen katkaisemisesta. Korkein oikeus ei siten muuttane hovioikeuden tuomion lopputulosta.

 
Julkaistu 8.4.2015