Suomeksi - På svenska - In English - Sme - Fr - Ru - Et - De

Korkein oikeus

Korkein oikeus

Etusivu » Ennakkopäätökset » Ennakkopäätökset » KKO:2015:17

KKO:2015:17

Osakeyhtiö
Samastaminen

Diaarinumero: S2013/197
Taltionumero: 449
Antopäivä: 9.3.2015

Suomalainen osakeyhtiö A harjoitti osaa liiketoiminnastaan virolaisen rajavastuuyhtiön B:n kautta ja vältti näin Suomessa perittäviä tekijänoikeuslain 26 a §:n 1 momentissa tarkoitettuja hyvitysmaksuja. Yhtiöiden omistus- ja määräysvaltasuhteet huomioon ottaen toiminnan järjestelyn keskeisenä perusteena katsottiin olleen lakisääteisen velvoitteen välttäminen. Korkeimman oikeuden ratkaisussa mainituilla perusteilla A velvoitettiin yhteisvastuullisesti B:n kanssa suorittamaan hyvitysmaksujen laiminlyönnistä johtuva korvaus.

TekijänoikeusL 26 a § 1 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

Virossa rekisteröity osakeyhtiö Arctecho OÜ (Arctecho) oli myynyt Verkkokaupan kautta suomalaisille asiakkaille muun muassa CD-levyjä ja muita laitteita, joista Suomen tekijänoikeuslain 26 a §:n mukaan laitteen valmistajan tai maahantuojan tulee suorittaa hyvitysmaksu. Hyvitys maksetaan opetusministeriön päätöksellä Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y:lle (Teosto). Arctecho ei ollut maksanut hyvitysmaksua niistä laitteista, jotka suomalaiset asiakkaat olivat sen Verkkokaupasta tilanneet.

Arctechon osakekannasta oli 30.6.2009 saakka omistanut 51 prosenttia SS, 29 prosenttia Verkkokauppa.com Oy (Verkkokauppa) ja 20 prosenttia kaksi Verkkokaupan hallituksen jäsentä. Verkkokauppa on 30.6.2009 alkaen omistanut koko Arctechon osakekannan. SS omistaa yksin Verkkokaupan koko osakekannan. SS toimii Verkkokaupan hallituksen puheenjohtajana ja toimitusjohtajana sekä Arctechon hallituksen jäsenenä.

Kanne Helsingin käräjäoikeudessa

Teosto vaati muun ohessa, että Arctecho ja Verkkokauppa velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan Teostolle korvauksena saamatta jääneistä hyvitysmaksuista vuodesta 2006 alkaen asianomaisten opetusministeriön ja valtioneuvoston asetusten mukaan määräytyvän määrän, joka täsmentyy, kun tiedot maahantuoduista laitteista on saatu.

Arctecho ja Verkkokauppa kiistivät kanteen.

Käräjäoikeuden tuomio 29.10.2010

Käräjäoikeus velvoitti Arctechon suorittamaan Teostolle vahingonkorvauksena 40 prosenttia laiminlyömistään tekijänoikeuslain 2 a luvun mukaisten laitteiden hyvitysmaksuista.

Verkkokauppaan kohdistetun kanteen osalta käräjäoikeus katsoi, ettei Verkkokauppa ollut vastuussa Arctechon vastuista kolmannelle taholle suoraan osakeomistuksensa kautta. Käräjäoikeus katsoi edelleen asiassa esitetyn näytön tukevan sitä, että Arctecho harjoitti omaa toimintaansa itse. Käräjäoikeus totesi, että Arctecho oli perustettu myös muiden kulujen kuin hyvitysmaksun säästämiseksi. Käräjäoikeus katsoi, että Verkkokaupan ei ollut näytetty harjoittavan Arctechon liiketoimintaa, vaan Arctecho harjoitti toimintaansa itsenäisesti. Verkkokauppaan kohdistettu kanne hylättiin.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Riitta Kiiski, Kari Lappi ja Henrikki Mikkola.

Helsingin hovioikeuden tuomio 5.3.2013

Arctecho ja Teosto valittivat hovioikeuteen. Teosto täsmensi vaatimustaan määrien osalta.

Hovioikeus totesi Teoston vaatineen, että Verkkokauppa velvoitetaan suorittamaan laiminlyödyt hyvitysmaksut yhteisvastuullisesti Arctechon kanssa, koska Arctecho oli sen hyvitysmaksujen kiertämistä varten luoma keinotekoinen järjestely, jolla ei ollut omaa taloudellista tarkoitusta. Teoston vaatimus Verkkokaupan yhteisvastuusta perustui yhtiöiden väliseen vastuun samastukseen.

Vastuun samastus

Hovioikeus lausui, että erillisten yhtiöiden vastuusta toistensa velvoitteista ei osakeyhtiölaissa tai muualla lainsäädännössä ollut nimenomaista säännöstä, vaan vastuun samastusta koskeva oppi perustui oikeustieteellisessä kirjallisuudessa esitettyihin näkemyksiin ja yksittäisiin oikeustapauksiin.

Korkein oikeus oli ratkaisukäytännössään (esimerkiksi KKO 1997:17) suhtautunut vastuun samastamiseen pidättyvästi. Korkeimman oikeuden antamista ennakkoratkaisuista ei voida kuitenkaan päätellä, että samastamisen mahdollisuus olisi myöskään poissuljettu.

Siitä huolimatta, että vastuun samastamisen mahdollisuuden olemassaolosta ylipäänsä ja samastamisen edellytyksistä vallitsi erilaisia näkemyksiä, hovioikeus kuitenkin katsoi, että tiettyjen edellytysten vallitessa samastaminen oli poikkeuksellisesti mahdollista ainakin samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välillä.

Arvioitaessa kysymystä Verkkokaupan vastuusta samastusta koskevien oppien perusteella, hovioikeus lausui, että huomioon oli otettava ensinnäkin yhtiöiden väliset omistus- ja määräysvaltasuhteet. Vastuun samastus ei kuitenkaan voinut perustua yksinomaan sanottuihin seikkoihin, vaan kysymys oli ensisijaisesti siitä, oliko Verkkokaupan katsottava harjoittaneen toimintaa tosiasiassa Arctechon kautta pääasiallisena tai yksinomaisena tarkoituksenaan saada hyötyä välttämällä hyvitysmaksuja ja aiheuttaen siten taloudellista menetystä tekijänoikeuksien haltijoille.

Arctechon ja Verkkokaupan omistussuhteet

Kuten käräjäoikeuden tuomioon oli riidattomina seikkoina kirjattu, SS oli omistanut Arctechon osakekannasta 51 prosenttia ja Verkkokauppa (aikaisemmin Arctecho Oy) 29 prosenttia 30.6.2009 saakka, minkä jälkeen Verkkokauppa oli hankkinut omistukseensa Arctechon koko osakekannan. Verkkokaupan koko osakekannan oli alusta lukien omistanut SS, joka toimi myös yhtiön hallituksen puheenjohtajana ja toimitusjohtajana. SS oli myös Arctechon kaksijäsenisen hallituksen toinen jäsen.

Arctechon tosiasiallinen asema

SS on kertonut hovioikeudessa, ettei Arctechon perustamisen syynä ollut ollut yksinomaan välttää Suomen hyvitysmaksuja, vaan muita yhtiön perustamiseen johtaneita syitä olivat olleet muun ohella Suomea alhaisemmat palkka-, varastointi- ja tilitoimistokulut sekä Viron yritysystävällinen ilmapiiri ja verotusedut. Toisaalta Arctechon toiminta oli Teoston hyvitysmaksuja koskevien vaatimusten johdosta ajettu myöhemmin alas.

SS:n mukaan Arctecholla ei ollut ollut yhtään omaa palkattua työntekijää. Sillä oli sen sijaan vuokratyöntekijöitä sekä osingoilla maksettua työvoimaa. Todistaja P:n mukaan työntekijät oli vuokrattu Logia Estonialta, OÜ Leinonen -tilitoimistolta tai Verkkokaupalta.

Arctecholla ei ollut ollut myymälää tai noutopistettä Tallinnassa, vaan kaikki myynti tapahtui Verkkokauppa.com-sivuston välityksellä ja kohdistui Suomeen. Verkkokauppa.com-sivustolla oli 10.5.2004 julkaistu lehdistötiedote, jossa oli todettu, että Verkkokauppa (silloinen Arctecho Oy) oli perustanut Tallinnaan tytäryhtiön, joka aloitti kasettimaksuttomien medioiden suoramyynnin Suomeen postitse Tallinnan varastosta. Tiedotteessa oli todettu, että tuotteet toimitettiin ilman kasettimaksua, koska myyjäyhtiö sijaitsi muualla kuin Suomessa.

Kirjallisesta todistelusta käy ilmi edelleen, että tilausten tekeminen Arctecholta tapahtui www.verkkokauppa.com-sivustolla, jossa ˮsuoratoimituksetˮ löytyivät valikosta yhtenä tuotekategoriana. Valitessaan suoratoimitukset asiakas ohjautui verkkotunnuksen www.verkkokauppa.com alla olevaan näkymään, jonka ylälaidassa oli logo, jossa oli teksti ˮVerkkokauppa.ee Suoratoimituksena Tallinnastaˮ. Sivun ylälaidassa oli lisäksi kuva näkymästä kaupungin, ilmeisesti Tallinnan, kattojen yli. Sivun otsikkona oli teksti ˮLisätietoja Tallinnan suoratoimituksista. Tilaa tuotteet ilman hyvitys- ja kierrätysmaksuaˮ. Sivulla todettiin myös, että Verkkokauppa.ee myi tyhjiä CD- ja DVD-levyjä, MP3-soittimia sekä kovalevyllisiä digibokseja ilman hyvitysmaksua Verkkokauppa.ee:n Tallinnan varaston kautta. Yhteystietona oli ilmoitettu sähköpostiosoite myynti@verkkokauppa.ee tai pyydetty vaihtoehtoisesti olemaan yhteydessä tilauksen käsittelijään. Sivulla ei ollut mainintaa Arctechosta, ja todistaja P:n mukaan toimintaa haluttiin harjoittaa nimen Verkkokauppa.ee alla.

ˮSuoratoimitustilauksenˮ tehtyään asiakas sai sähköpostitse Verkkokauppa.com-päätteisestä osoitteesta tilausvahvistuksen, jonka lähettäjäksi oli ilmoitettu Verkkokauppa.comin työntekijä ja siinä ilmoitetut yhteystiedot olivat Verkkokaupan yhteystiedot Helsingin Ruoholahdessa. Tilausvahvistuksessa ei ollut mainintaa Arctechosta tai Verkkokauppa.ee:stä.

Ainakin osassa tilausvahvistuksista oli linkkiviittaus Verkkokauppa.comin sopimusehtoihin, joissa oli todettu, että Verkkokauppa.com oli Arctecho Oy:n (sittemmin Verkkokauppa.com Oy) ylläpitämä markkinapaikka, jossa tuotteiden myyjänä oli joko Arctecho Oy, Helsinki tai Arctecho OÜ Tallinna. Ehdoissa oli todettu myös, että Arctecho OÜ ylläpiti ja vastasi Verkkokauppa.ee-kauppapaikasta. Ehtojen mukaan niitä sovellettiin Verkkokauppa.comin ja sen asiakkaiden välillä tapahtuvassa kaupassa.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Hovioikeus lausui, että yhtiöiden omaisuuden ja siten myös vastuiden erillisyys on vahva pääsääntö, josta poikkeaminen edellyttää erityisiä olosuhteita, joiden perusteella yhtiön voidaan poikkeuksellisesti katsoa olevan vastuussa toisen yhtiön velvoitteista.

Tällaiset olosuhteet voivat olla käsillä silloin, kun yhtiö käytti toisessa yhtiössä määräysvaltaa ja sen voitiin katsoa tosiasiallisesti toimivan tämän kautta. Jos toimimisella toisen yhtiön kautta pyrittiin epäasianmukaisesti välttämään yhtiön vastuita erityisesti muita kuin sopimuskumppaneita kohtaan, vastuun samastusarvioinnissa tätä oli pidettävä olennaisena seikkana. Samastusarviointi perustui kuitenkin kaikkien tapauskohtaisten olosuhteiden ja seikkojen kokonaisarviointiin, jolla pyrittiin asiassa tosiasioita vastaavaan oikeudenmukaiseen lopputulokseen.

Verkkokaupalla oli ollut Arctechossa määräysvalta hankittuaan yhtiön koko osakekannan. Verkkokauppa oli kuitenkin jo tätä ennen tosiasiallisesti käyttänyt Arctechossa määräysvaltaa oman omistuksensa sekä SS:n omistuksen perusteella, ottaen huomioon lisäksi Verkkokauppa Oy:n ainoan omistajan SS:n tosiasiallinen määräysvalta Arctechossa sen hallituksen jäsenenä.

Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että ainakin ratkaisevan olennaisena syynä Arctechon toiminnan aloittamiselle oli ollut pyrkimys välttää Suomen tekijänoikeuslain mukainen hyvitysmaksuvelvollisuus myytäessä tekijänoikeuslain 26 a §:n mukaisia tallennuslaitteita Suomessa asuville kuluttajille. Viimeksi sanottu kävi ilmi muun ohella siitä, että Arctechon tuotevalikoimaan oli kuulunut ainoastaan tai ainakin lähes yksinomaan hyvitysmaksun alaisia tuotteita. ˮTallinnan suoratoimituksiaˮ oli lisäksi nimenomaisesti markkinoitu hyvitysmaksuttomana myyntinä, erottamatta Verkkokauppa.com-sivustolla Arctechon tuotteita millään muulla tavalla Verkkokaupan tuotteista. Asiakkaalle Arctechon myynti oli näyttäytynyt Verkkokaupan Tallinnan varastosta tehtyinä, hyvitysmaksusta vapaina suoratoimituksina.

Myynnin aloittamiselle Arctechon kautta oli SS:n mukaan ollut muitakin kuten varastointiin ja henkilöstökuluihin liittyviä syitä. Väitteen uskottavuutta horjutti kuitenkin muun ohella se, että Arctechon toiminta oli SS:n omankin kertomuksen mukaan ajettu alas Teoston hyvitysmaksuvelvollisuutta koskevien vaatimusten johdosta. Mikäli toiminta Tallinnasta käsin olisi hyvitysmaksuista riippumatta ollut erityisen kannattavaa, ei estettä olisi ollut sille, että tuotteiden myyntiä olisi jatkettu hyvitysmaksun sisältävillä hinnoilla. SS oli lisäksi Teoston asiamiehelle 21.12.2007 lähettämässään viestissä todennut, että syynä sille, että hän oli perustanut oman yhtiön Viroon myymään hyvitysmaksuttomia levyjä Suomeen, oli epätasavertainen kilpailutilanne, jossa muun ohella saksalaiset toimijat saivat myydä levyjä Suomeen ilman hyvitysmaksua.

Arctechon myynti oli edellä selostetuin tavoin tapahtunut Verkkokaupan internetsivuston välityksellä siten, että ˮSuoratoimituksetˮ olivat näkyneet yhtenä tuoteluokkana muiden tuoteluokkien, kuten Kamerakauppa ja Elokuvat, joukossa, erottelematta niitä Verkkokaupan myymistä tuotteista. Arctechon tilauksista lähetettävät tilausvahvistukset oli lähetetty yritystunnuksen Verkkokauppa.com-nimissä ja yhteystietoina niissä oli annettu ainoastaan Verkkokaupan Helsingin Ruoholahden yhteystiedot. Tilauksiin oli lisäksi sovellettu Verkkokaupan kanssa yhteisiä sopimusehtoja.

Siitä huolimatta, että Verkkokauppa.comin sopimusehtojen alussa oli todettu, että myyjänä oli joko Arctecho Oy tai Arctecho OÜ ja että Arctecho OÜ ylläpiti ja vastasi Verkkokauppa.ee-kauppapaikasta, ja siitä, että asiakkaan valitessa tuoteryhmistä ˮSuoratoimituksetˮ, hänen näkyvilleen oli tullut tuotevalikon ylälaidassa ˮVerkkokauppa.ee Suoratoimituksena Tallinnastaˮ -logo, Arctechon myynti asiakkaalle oli näyttäytynyt yksinomaan Verkkokaupan toimesta, yhtiön Tallinnan varaston kautta tapahtuvana myyntinä.

Arctecho OÜ:n toiminnan itsenäisyyttä vastaan ja Verkkokaupan tosiasiallista toimimista Arctechon kautta tuki myös Itella Oyj:n kanssa tehty sovintosopimus, jonka mukaan Arctecholta perityt liikamaksut oli hyvitetty sekä Verkkokaupalle että Arctecholle. SS:n mukaan näin oli menetelty Itella Oyj:n vaatimuksesta. Hyvitykset oli sittemmin kiertäen ja välikäsien kautta hyvitetty edelleen Arctecholle. Tästä ei kuitenkaan ole esitetty selvitystä.

Sovintosopimuksesta kävi vielä ilmi, että Arctecho ja Verkkokauppa ovat myös muihin sopimuskumppaneihin kuin kuluttajiin nähden näyttäytyneet toimijoina, joiden taloudelliset intressit eivät olleet toisiinsa nähden itsenäiset, mikä osaltaan tuki Teoston väitettä Verkkokaupan tosiasiallisesta toimimisesta Arctechon välityksellä.

Hovioikeus katsoi, ettei mikään edellä esitetyistä seikoista yksin voinut johtaa Verkkokaupan vastuuseen Arctechon maksettavista hyvitysmaksuista. Ulkoistaessaan määräysvallassaan olevalle Arctecholle yksinomaan hyvitysmaksun alaisten tuotteiden etämyynnin Virosta Suomessa asuville kuluttajille Verkkokaupan ilmeisenä tarkoituksena oli ollut välttää tekijänoikeuslain 26 a §:n mukainen hyvitysmaksuvelvollisuus. Arctechon toiminta oli ollut korostuneen riippuvaista Verkkokaupasta. Arctechon liiketoiminta oli ulkopuolisiin tahoihin kuten kuluttajiin nähden näyttäytynyt toisasiallisesti Verkkokaupan liiketoimintana. Hovioikeus katsoi kaikkien mainittujen seikkojen perusteella, toisin kuin käräjäoikeus, että Verkkokauppa oli tosiasiallisesti harjoittanut liiketoimintaa Arctechon muodossa siten, että Arctecho oli samastettava Verkkokauppaan. Verkkokauppa oli siten yhteisvastuullisesti Arctechon kanssa velvollinen korvaamaan Teostolle aiheutuneen menetyksen.

Hovioikeus velvoitti Arctechon ja Verkkokaupan yhteisvastuullisesti suorittamaan Teostolle tekijänoikeuslain 26 a §:n mukaisen, 1.1.2006 - 10.9.2010 maahantuoduista ja myydyistä laitteista maksettavan hyvitysmaksun laiminlyönnistä johtuvana korvauksena 3 500 000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 1.11.2011 lukien.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Paimela (eri mieltä; erimielisyys koski kysymystä, joka ei ollut Korkeimmassa oikeudessa tutkittavana), Helena Vihriälä ja Anna-Liisa Hyvärinen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin Verkkokaupalle oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla osittain rajoitettuna koskemaan kysymystä, onko Verkkokauppa velvollinen suorittamaan yhteisvastuullisesti Arctechon kanssa Teostolle sen korvauksen, jonka hovioikeus on velvoittanut Verkkokaupan ja Arctechon suorittamaan. Korkein oikeus voi muilta osin perustaa ratkaisunsa hovioikeuden tuomiossa todettuihin seikkoihin.

Verkkokauppa vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että kanne hylätään siltä osin kuin yhtiö on velvoitettu maksamaan korvausta Teostolle. Teosto vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Virolainen rajavastuuyhtiö Arctecho OÜ (Arctecho) oli vuosien 2006 – 2010 aikana myynyt internetsivustojen kautta suomalaisille kuluttajille Suomen tekijänoikeuslain mukaan hyvitysmaksuvelvollisuuden piiriin kuuluvia laitteita. Arctecho ei ollut antanut Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y:lle (Teosto) tekijänoikeuslain 26 d §:n 2 momentissa tarkoitettuja tietoja tuoduista laitteista eikä suorittanut laitteista lain 26 a §:ssä tarkoitettua maksua Suomeen eikä Viroon. Laitteiden myyntihintaan ei myöskään ollut sisältynyt maksua vastaavaa erää.

2. Arctechon myynti oli hovioikeuden tuomion mukaan kohdistunut yksinomaan Suomessa asuviin kuluttajiin. Myynti oli tapahtunut siten, että kuluttaja oli Verkkokauppa.com Oy:n (aikaisemmin Arctecho Oy, nykyisin Verkkokauppa.com Oyj, jäljempänä Verkkokauppa) ylläpitämällä, osoitteessa Verkkokauppa.com olevalla, suomenkielisellä internetsivustolla tehnyt tuotetilauksen. Kuluttaja oli ohjautunut mainitulle sivustolle myös valitessaan osoitteeksi Verkkokauppa.ee-osoitteen.

3. Verkkokauppa.com-osoitteesta ˮSuoratoimituksetˮ löytyivät valikosta yhtenä tuotekategoriana. Suoratoimitukset-kategoriaa ei ollut eroteltu Verkkokaupan muista tuotekategorioista (esimerkiksi Kamerakauppa ja Elokuvat). Valitessaan Suoratoimitukset-kategorian asiakas on ohjautunut sivustolle, jonka otsikkona oli teksti ˮLisätietoja Tallinnan suoratoimituksista. Tilaa tuotteet ilman hyvitys- ja kierrätysmaksuaˮ. Sivulla todettiin, että Verkkokauppa.ee myy tyhjiä CD- ja DVD-levyjä, MP3-soittimia sekä kovalevyllisiä digibokseja ilman hyvitysmaksua Verkkokauppa.ee:n Tallinnan varaston kautta.

4. Tilauksen jälkeen asiakkaalle oli lähetetty tilausvahvistus sähköpostitse. Tilausvahvistuksen lähettäjäksi oli ilmoitettu Verkkokaupan työntekijä ja siinä ilmoitetut yhteystiedot olivat Verkkokaupan yhteystiedot Suomessa. Tilausvahvistuksessa ei ollut mainintaa Arctechosta tai Verkkokauppa.ee:stä. Tuotteet oli toimitettu tilaajalle hänen valitsemansa toimitustavan mukaisesti Arctechon Virossa sijaitsevasta varastosta Suomeen. Kuljetuksen oli toimittanut Arctechon kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti Logia Estonia Oy.

5. Arctechon osakkeista 30.6.2009 asti 51 prosenttia oli ollut SS:n ja 29 prosenttia Verkkokaupan omistuksessa. SS oli puolestaan omistanut Verkkokauppa Oy:n koko osakekannan. Loput Arctechon osakkeista olivat olleet kahden muun Verkkokaupan hallituksen jäsenen omistuksessa. Mainitun ajankohdan jälkeen Arctechon koko osakekanta oli ollut Verkkokaupan omistuksessa.

6. SS oli toiminut Verkkokaupan toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Hän on samanaikaisesti toiminut myös Arctechon hallituksen toisena jäsenenä.

7. Teosto vaati käräjäoikeudessa, että Verkkokauppa velvoitetaan suorittamaan yhteisvastuullisesti Arctechon kanssa korvausta Arctechon vuosina 2006 – 2010 maahantuomiin laitteisiin perustuvista ja saamatta jääneistä hyvitysmaksuista.

8. Teosto oli kanteessaan perustellut vaatimustaan sillä, että Arctecho oli perustettu yksinomaan lakisääteisen hyvitysmaksun kiertämistarkoituksessa. Verkkokauppa oli todellisena toimijana myös vastuussa hyvitysmaksuista.

9. Verkkokauppa oli kiistänyt vaatimukset ja katsonut, että Arctecho oli itsenäinen virolainen rajavastuuyhtiö, jonka velvollisuudet eivät voineet kuulua suomalaiselle osakeyhtiölle.

10. Käräjäoikeus katsoi, että se oli toimivaltainen tutkimaan Teoston kanteen molempien vastaajien osalta. Kysymyksessä oli sellainen tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 (ns. Bryssel I -asetus) 5 artiklan 3 kohdan mukainen sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskeva asia, joka kyseisen kohdan mukaan voitiin käsitellä sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä vahinko sattui tai saattaa sattua. Teoston kanteessa väitetty vahinko oli aiheutunut Suomessa.

11. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että Verkkokauppa ei ollut vastuussa Arctechon vastuista kolmannelle taholle suoraan osakeomistuksensa perusteella, eikä Verkkokauppa myöskään ollut harjoittanut Arctechon liiketoimintaa vaan Arctecho oli harjoittanut toimintaansa itsenäisesti. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen siltä osin kuin se kohdistui Verkkokauppaan.

12. Hovioikeus tutki 1.1.2006 – 10.9.2010 maahantuotuja laitteita koskevat vaatimukset. Hovioikeus katsoi, että Verkkokauppa oli tosiasiallisesti harjoittanut liiketoimintaa Arctechon muodossa siten, että Arctecho oli samastettava Verkkokauppaan. Hovioikeus velvoitti Verkkokaupan yhteisvastuullisesti Arctechon kanssa suorittamaan Teostolle aiheutuneista menetyksistä 3 500 000 euroa.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

13. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, oliko Verkkokauppa harjoittanut toimintaa Arctechon kautta tarkoituksin saada hyötyä välttämällä hyvitysmaksut ja voitiinko Verkkokauppa tämän vuoksi ja ottaen huomioon yhtiöiden väliset omistus- ja määräysvaltasuhteet velvoittaa suorittamaan hyvitysmaksujen laiminlyönnistä johtuva korvaus.

Tekijänoikeuslain mukainen hyvitysmaksu ja velvollisuus maksun suorimiseen

14. Tekijänoikeuslain 26 a §:n (821/2005) mukaan jos yleisön keskuuteen levitettäväksi valmistetaan tai tuodaan maahan ääni- tai kuvanauha taikka muu laite, johon teos voidaan tallentaa ja jota merkittävässä määrin käytetään teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön, valmistajan tai maahantuojan on suoritettava laitteen esitysajan tai tallennuskapasiteetin perusteella vahvistettava maksu käytettäväksi suorana hyvityksenä teosten tekijöille sekä välillisenä hyvityksenä tekijöille heidän yhteisiin tarkoituksiinsa. Valmistajan tai maahantuojan ensisijaisen vastuun lisäksi laitteiden jälleenmyyjän on 2 momentin nojalla suoritettava hyvitysmaksu, mikäli se ei kykene osoittamaan, että maksu on jo suoritettu.

15. Tekijänoikeuslain 26 a §:n mukainen sääntely perustuu Euroopan unionin tietoyhteiskunnan tekijänoikeusdirektiivin (2001/29/EY) 5 artiklan 2 kohdan b-alakohtaan. Unionin tuomioistuin on mainittua direktiiviä tulkitessaan vahvistanut, että säännökseen sisältyvä sopivan hyvityksen käsite on unionin oikeuden käsite ja sitä on tulkittava yhdenmukaisella tavalla unionin alueella (asia C-467/08, Padawan, EU:C:2010:620, kohdat 32 – 33). Hyvityksen tavoitteena on korvata tekijöille näiden suojatuista teoksista ilman niiden lupaa otettu yksityiskopio. Hyvitystä on siten pidettävä vastikkeena siitä vahingosta, joka tekijälle aiheutuu ilman lupaa otetusta kopiosta. Käytännön vaikeuksien vuoksi jäsenvaltiot voivat vahvistaa maksun, jota ei peritä suoraan yksityishenkilöiltä vaan niiltä, jotka voivat vyöryttää maksun koneiden ja laitteiden ja tarvikkeiden käyttöön antamisesta perimäänsä hintaan (asia C-435/12, ACI Adam, EU:C:2014:254, kohdat 49 – 52).

16. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että unionin oikeudessa ei ole säännöstä siitä, kenen maksettava hyvitys on. Tältä osin jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta (asia C-462/09, Opus, EU:C:2011:397, kohta 23). Unionin tuomioistuin on kuitenkin korostanut jäsenvaltioiden velvollisuutta huolehtia hyvityksen tosiasiallisesta perimisestä unionin oikeuteen perustuvan tuloksen saavuttamista koskevan velvollisuuden mukaisesti (kohdat 39 – 41).

17. Asiassa C-462/09, Opus, oli kyse tilanteesta, jossa Alankomaiden kuningaskunta oli ottanut käyttöön yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen ja jossa Saksaan sijoittautunut yritys oli markkinoinut alankomaalaisille kuluttajille kopiointiin soveltuvia välineitä. Yritys ei maksanut hyvitysmaksuja Alankomaihin eikä Saksaan. Unionin tuomioistuin totesi ensin, että suojattujen teosten tekijöille oli aiheutunut vahinkoa Alankomaiden alueella, koska ostajat asuivat siellä. Se viittasi kansallisen tuomioistuimen ilmoitukseen siitä, että kyseessä olevien kaltaisten sopimusten yhteydessä hyvitystä oli käytännössä mahdotonta periä loppukäyttäjiltä. Unionin tuomioistuin totesi, että asianomaisen jäsenvaltion tuomioistuinten on tällaisessa tilanteessa pyrittävä omaksumaan kansallisesta oikeudesta sellainen tulkinta, jolla taataan hyvityksen periminen myyjältä, joka osallistuu kyseisten välineiden maahantuontiin antamalla ne loppukäyttäjien käyttöön. Unionin tuomioistuimen mukaan jäsenvaltion valitsema hyvityksen perimistä koskeva järjestelmä ei voi merkitä sitä, ettei mainittuun jäsenvaltioon sovelleta sellaista tietyn tuloksen saavuttamista koskevaa velvollisuutta, jonka mukaan jäsenvaltion on taattava vahinkoa kärsineille tekijöille sopivan hyvityksen tosiasiallinen maksaminen korvauksena sen alueella aiheutuneesta vahingosta (asia C-462/09, Opus, EU:C:2011:397, kohdat 8 – 12 ja 37 – 39).

18. Korkein oikeus toteaa edellä todetun pohjalta, että tekijänoikeuslain 26 a §:ssä on kysymys pakottavasta lain säännöksestä. Tekijänoikeuslain 2 §:n mukaan tekijänoikeus tuottaa laissa säädetyin rajoituksin yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin. Hyvitysmaksu perustuu velvollisuuteen hyvittää teosten tekijöille lainsäädännössä sallittu yksityiskopiointi siltä osin kuin laitteita käytetään kopiointiin Suomessa.

Vastuun samastamisesta

19. Osakeyhtiölain 1 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan osakeyhtiö on osakkeenomistajistaan erillinen oikeushenkilö. Pykälän 2 momentin mukaan osakkeenomistajat eivät vastaa henkilökohtaisesti yhtiön velvoitteista. Osakeyhtiölaissa ei myöskään ole säännöstä, jonka nojalla osakkeenomistaja voitaisiin jossain tilanteessa asettaa vastuuseen yhtiön velvoitteesta.

20. Asianajajista annettua lakia lukuun ottamatta myöskään muussa osakeyhtiöiden toimintaa koskevassa sääntelyssä ei ole säännöstä osakkeenomistajan asettamisesta vastuuseen yhtiön velvoitteista. Asianajajista annetun lain 5 §:n 2 momentin mukaan osakeyhtiön osakkeenomistaja vastaa yhtiön hoidettavana olevasta asianajotehtävästä johtuvista velvoitteista yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa.

21. Sen sijaan muilla oikeudenaloilla on nimenomaisia säännöksiä, jotka oikeuttavat poikkeamaan normaaleista vastuuperusteista. Esimerkiksi verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n, konkurssilain 5 luvun 11 §:n ja ulosottokaaren 4 luvun 14 §:n nojalla muun muassa osakeyhtiö voidaan katsoa lainkohdissa mainittujen edellytysten täyttyessä sellaiseksi keinotekoiseksi järjestelyksi, jonka oikeudellinen muoto ei vastaa järjestelyn tosiasiallista sisältöä tai tarkoitusta. Tällöin osakeyhtiö voidaan syrjäyttää ja vero- tai velkavastuu kohdistaa muun muassa osakkaaseen. Ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 7 §:n perusteella toiminnan harjoittajan lisäksi korvausvelvollinen ympäristövahingosta voi olla se, joka on rinnastettavissa toiminnanharjoittajaan. Rinnastamista arvioitaessa otetaan huomioon henkilön määräysvalta, hänen taloudelliset suhteensa toiminnan harjoittajaan ja hänen toiminnasta tavoittelemansa taloudellinen etu.

22. Silloin kun on kysymys muista kuin erityissäännöksin säädellyistä tilanteista Korkein oikeus on oikeuskäytännössään yleensä noudattanut osakeyhtiölain mukaista yhtiöiden varojen ja vastuiden erillisyysperiaatetta.

23. Ratkaisun KKO 1997:17 perusteluissa Korkein oikeus totesi, että osakeyhtiöt ovat itsenäisiä oikeushenkilöitä, joilla on oma, osakkaittensa varallisuudesta erillinen omaisuutensa. Tästä periaatteesta ei ole säädetty poikkeusta osakeyhtiölain 1 luvun 2 §:ssä tarkoitetussa konsernisuhteessa olevien osakeyhtiöiden osalta. Emoyhtiön määräysvalta tytäryhtiössään ei siten sinänsä oikeuta pitämään emoyhtiötä tytäryhtiön omaisuuden omistajana. Korkein oikeus katsoi, että asiassa ei ollut esitetty selvitystä, että emoyhtiö olisi harjoittanut liiketoimintaansa tytäryhtiönsä muodossa tai että yrityskiinnitystä haettaessa olisi tarkoitettu loukata emoyhtiön hyväksi tytäryhtiön muiden velkojien oikeuksia.

24. Ratkaisussa KKO 2008:20 oli kysymys kaupungin vastuusta sen omistamissa vuokrataloyhtiöissä havaituista kosteusvaurioista. Korkein oikeus lausui muun muassa, että perustamalla erillisiä yhtiöitä asuntojen tuotantoa ja vuokrausta varten kaupunki ei ollut pyrkinyt siirtämään omia tehtäviään muille vapautuakseen sillä olevista velvoitteista ja niiden mahdollisesta laiminlyönnistä aiheutuvasta vastuusta.

25. Vaikka ratkaisuissa on noudatettu osakeyhtiön erillisyysperiaatetta, ratkaisujen perusteluista voidaan päätellä, että sellaisissa tilanteissa, joissa on esimerkiksi kysymys osakeyhtiömuodon väärinkäyttämisestä, vastuun arvioinnissa voidaan kuitenkin päätyä toisenlaiseen lopputulokseen. Sellaista vastuuarvion lopputulosta, jossa oikeushenkilön, esimerkiksi osakeyhtiön, erillisyys sivuutetaan ja velvoitteesta vastuuseen asetetaan yhtiön todellinen määräysvallan käyttäjä kuten osakas, sanotaan yleensä vastuun samastamiseksi tai lyhyemmin samastamiseksi.

26. Ratkaisussa KKO 1996:2 taloudellisiin vaikeuksiin joutuneen kommandiittiyhtiön toimintaa jatkamaan oli perustettu osakeyhtiö, jonka katsottiin olevan kommandiittiyhtiön vastuunalaisten yhtiömiesten tosiasiallisessa määräysvallassa. Kommandiittiyhtiön liiketoiminta luovutettiin osakeyhtiölle, minkä jälkeen kommandiittiyhtiö hakeutui konkurssiin. Osa kommandiittiyhtiön työntekijöistä siirtyi heti osakeyhtiön palvelukseen ja osa jäi kommandiittiyhtiön palvelukseen. Valtio oli maksanut palkkaturvana työntekijöiden palkkoja. Asiassa oli kysymys siitä, voitiinko osakeyhtiön katsoa olevan vastuussa valtiolle niistä palkkaturvana maksetuista palkkaveloista, jotka olivat erääntyneet ennen liikkeen luovuttamista ja konkurssin jälkeen. Tuomion perusteluissa Korkein oikeus lausui muun muassa tapauksen olosuhteista olleen pääteltävissä, että yhtiöjärjestelyn eräänä ilmeisenä tarkoituksena oli ollut työntekijöiden suojaksi säädetyn palkkaturvalainsäädännön hyväksikäyttö. Järjestelyn tuloksena oli saatu valtion varoja kommandiittiyhtiön velkana olleiden työntekijöiden työsuhdesaatavien suoritukseksi. Se oli osaltaan mahdollistanut liiketoiminnan jatkamisen osakeyhtiössä. Osakeyhtiön katsottiin olevan vastuussa palkkaturvasaatavista. Korkein oikeus toteaa, että tapauksen lopputulos tarkoitti vastuun samastamisesta toisessa suhteessa kuin mistä nyt käsiteltävässä asiassa on kyse.

27. Myös oikeuskirjallisuudessa samastaminen on katsottu poikkeustapauksissa mahdolliseksi. Koska kysymys on selvästä poikkeussäännöstä osakeyhtiön ja osakkaan vastuun erillisyyden pääsääntöön nähden, samastamisen on katsottu edellyttävän vahvoja perusteita. Samastamisen on katsottu voivan tulla kyseeseen lähinnä silloin, kun kyse on sopimuksen ulkopuolisesta velvoitteesta tai lakisääteisestä velvoitteesta (ks. Manne Airaksinen – Pekka Pulkkinen – Vesa Rasinaho, Osakeyhtiö I, 2. painos, 2010, s. 18 – 19). Lisäksi samastamisen puolesta voi ensiksikin puhua se, että yhtiö ei ole hallinnollisesti ja taloudellisesti itsenäinen suhteessa omistajiinsa kuten jos emoyhtiö harjoittaa tosiasiassa liiketoimintaansa tytäryhtiön muodossa. Toiseksi samastamista puoltaa yleensä se, että omistaja on menettelyt moitittavasti tai epälojaalisti ulkopuolisiin nähden yhtiön perustaessaan tai sitä käyttäessään ja että menettelyllä on tarkoitettu vahingoittaa velkojia (ks. esimerkiksi Eva Tammi-Salminen, Sopimus, kompetenssi ja kolmas, 2001, s. 290 – 294 ja Jukka Mähönen – Seppo Villa, Osakeyhtiö I Yleiset opit, 2006, s. 140 – 143).

28. Korkein oikeus toteaa, että mainitut seikat ovat merkityksellisiä esimerkiksi konserniyhtiöiden vastuun samastamista arvioitaessa. Kuitenkaan mikään seikka yksinään, kuten esimerkiksi pelkkä määräysvalta, ei riitä vastuun samastamisen perusteeksi.

29. Korkein oikeus toteaa, että osakeyhtiölain olennainen pääperiaate on, että osakkeenomistajat vastaavat yhtiön velvoitteista vain yhtiöön sijoittamallaan pääomalla. Osakeyhtiölain mukainen yhtiön erillisyyden periaate voidaan kuitenkin poikkeuksellisesti syrjäyttää. Se edellyttää joko sellaista muussa laissa säädettyä perustetta kuin edellä kohdissa 20 – 21 on mainittu tai samastamiseksi kutsuttua tilannetta, jossa konsernirakennetta, yhtiöiden välisiä suhteita tai osakkeenomistajan määräämisvaltaa on selvästi käytetty keinotekoisella ja moitittavalla tavalla siten, että siitä on seurannut esimerkiksi yhtiön velkojien vahingoittaminen tai lakisääteisen vastuun kiertäminen.

Asian arviointi tässä tapauksessa

30. Korkein oikeus toteaa, että Arctecho on kohdissa 5 ja 6 kuvatuin tavoin ollut koko toimintansa ajan Verkkokaupan tai Verkkokaupan yksin omistaneen SS:n omistuksessa ja määräysvallassa. SS:n ja Verkkokaupan omistuksessa oli 30.6.2009 asti yhteensä 80 prosenttia Arctechon osakkeista. Tämän ajankohdan jälkeen Arctecho oli Verkkokaupan kokonaan omistama tytäryhtiö.

31. Arctechon toiminta on perustunut siihen, että Verkkokaupan internetsivuilla on ollut myynnissä hyvitysmaksun alaisia laitteita, jotka on toimitettu suomalaisille kuluttajille Arctechon varastosta Virosta. Korkein oikeus katsoo, että keskeinen syy Arctechon perustamiseen Viroon rekisteröitynä rajavastuuyhtiönä on ollut tarkoitus välttää hyvitysmaksujen maksaminen Suomeen myydyistä hyvitysmaksun alaisista tuotteista. Verkkokauppa on tosin kertonut, että syitä yhtiön toiminnan käynnistämiseen on ollut muitakin, kuten Viron alhaisempi kustannustaso sekä verotusedut. Arctechon toiminta on kuitenkin ajettu alas siinä vaiheessa, kun hyvitysmaksuja on ryhdytty siltä vaatimaan. Näin on tehty siitä huolimatta, että hyvitysmaksu olisi voitu sisällyttää Arctechon myymien laitteiden vähittäismyyntihintaan, kuten maksu Suomessa säännönmukaisesti sisällytetään.

32. Vaikka Arctecho on hankkinut laitteet laitevalmistajilta ja tehnyt toimituksia koskevat kuljetussopimukset, on sen toiminnan katsottava olleen tosiasiassa täysin epäitsenäistä suhteessa Verkkokauppaan. Arctechon toiminta on myös asiakkaisiin nähden näyttäytynyt Verkkokaupan toimintana.

33. Korkein oikeus katsoo, että Verkkokauppa on näin toimiessaan tosiasiassa harjoittanut tiettyä osaa perusliiketoiminnastaan Arctechon kautta tarkoituksin saada hyötyä välttämällä Suomessa perittävät lakisääteiset hyvitysmaksut. Yhtiöiden omistus- ja määräysvaltasuhteet huomioon ottaen yhtiörakenteen keskeisenä perusteena ja tavoitteena on ollut lakisääteisen velvoitteen välttäminen. Toiminnassaan Verkkokauppa on menetellyt moitittavasti. Mikäli hyvitysmaksut jäävät suorittamatta, vahingonkärsijänä ovat Suomessa tekijänoikeuslailla suojattujen teosten tekijät. Hyvitysmaksu perustuu velvollisuuteen hyvittää teosten tekijöille lainsäädännössä sallittu yksityiskopiointi siltä osin kuin laitteita käytetään kopiointiin Suomessa.

34. Korkein oikeus katsoo asiaa eri näkökannoilta punnittuaan, että Verkkokaupan menettely on ollut niin moitittavaa, että Arctechon osakeyhtiöoikeudellinen erillisyys voidaan tässä tapauksessa syrjäyttää ja katsoa Verkkokaupan olevan vastuussa Teostolle hyvitysmaksuista suoritettavasta korvauksesta. Tätä tulkintaa tukee myös unionin tuomioistuimen kohdassa 17 mainittu tuomio asiassa Opus, jonka mukaan asianomaisen jäsenvaltion tuomioistuinten tulee pyrkiä omaksumaan kansallisesta oikeudesta sellainen tulkinta, jolla taataan hyvityksen periminen myyjältä, joka osallistuu kyseisten välineiden maahantuontiin antamalla ne loppukäyttäjien käyttöön.

35. Korvauksen määrän osalta Verkkokaupalle ei ole myönnetty valituslupaa. Korvaus määräytyy siten hovioikeuden tuomiossa sanotulla tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pertti Välimäki, Hannu Rajalahti, Pekka Koponen, Tuula Pynnä ja Jarmo Littunen. Esittelijä Katariina Sorvari.

 
Julkaistu 9.3.2015