Korkein oikeus

Etusivu » Ennakkopäätökset » Ennakkopäätökset » KKO:2015:12

KKO:2015:12

Tappo - Tapon yritys
Kotirauhan rikkominen - Törkeä kotirauhan rikkominen
Rangaistuksen määrääminen - Rangaistuksen mittaaminen - Yhteinen rangaistus - Yhteisen rangaistuksen mittaaminen

Diaarinumero: R2013/936
Taltionumero: 252
Antopäivä: 6.2.2015

A oli tunkeutunut X:n asuntoon haltuunsa saamallaan asunnon avaimella ja yrittänyt tappaa X:n lyömällä tätä mukaansa ottamallaan veitsellä selkään ja kylkeen. Menettelyllään A oli syyllistynyt törkeään kotirauhan rikkomiseen ja tapon yritykseen. Kysymys rangaistuksen mittaamisesta.

RL 6 luku 3 §
RL 6 luku 4 §
RL 7 luku 5 § 2 mom
RL 21 luku 1 §
RL 24 luku 2 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 20.8.2012

Käräjäoikeus katsoi syyttäjän syytteestä syytekohdan 2 osalta selvitetyksi, että A oli 15.6.2012 Helsingissä oikeudettomasti tunkeutunut X:n asuntoon haltuunsa saamillaan X:n asunnon avaimilla avaamalla asunnon oven ilman X:n lupaa ja tietoisuutta hänen ollessaan nukkumassa. A oli pitänyt hallussaan veistä, jonka terän pituus oli ollut 22 senttimetriä, tarkoituksenaan kohdistaa sillä X:ään väkivaltaa. Tekoa oli pidettävä törkeänä, koska A oli ollut varustautunut henkilöön kohdistuvaan väkivaltaan soveltuvalla välineellä, veitsellä ja A:n ilmeisenä tarkoituksena oli ollut käyttää henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa, sekä koska tekoa oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen syytekohdassa 2 törkeään kotirauhan rikkomiseen.

Käräjäoikeus katsoi syytekohdan 3 osalta selvitetyksi, että A oli, tunkeuduttuaan syytekohdassa 2 kuvatulla tavalla oikeudettomasti X:n asuntoon, yrittänyt tappaa X:n lyömällä kotoaan mukaansa ottamallaan veitsellä X:ää selkään ja kylkeen. X:lle oli aiheutunut keskiselkään oikealle noin neljän senttimetrin päähän selkärangasta kolmen senttimetrin pituinen pistohaava, jonka haavan pää ei ollut ollut sormella tunnettavissa, ja kylkiluiden väliin oikeaan kylkeen pistohaava, jonka haavan pää ei niin ikään ollut ollut sormella tunnettavissa. Lisäksi A oli lyönyt X:ää nyrkkirautaa muistuttavalla veitsen kahvaosalla useita kertoja päähän aiheuttaen tälle vertavuotavia ruhjeita päälaelle ja nenänmurtuman. A oli aiheuttanut X:lle myös oikeaan käsivarteen ja sormeen viiltohaavat.

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen syytekohdassa 3 tapon yritykseen (syyte oli koskenut murhan yritystä).

Tekoihin liittyvien tapahtumien osalta käräjäoikeus lausui, että A oli viettänyt yön 14. – 15.6.2012 H:n kanssa tämän asunnolla. X oli aiemmin seurustellut H:n kanssa. Yön aikana X oli mustasukkaisuuden vuoksi rikkonut kivellä heittämällä A:n auton etu- ja takaikkunat. A oli havainnut auton rikkomisen 15.6.2012 aamulla noin kello 7. X:n aiemman toiminnan ja hänen esittämiensä uhkausten vuoksi A:lle ja H:lle oli heti ollut selvää, että X oli ollut auton rikkoja. A oli soittanut hätäkeskukseen, josta häntä oli neuvottu viemään auto poliisin katsottavaksi. A ei kuitenkaan ollut lähtenyt näyttämään autoa poliisille, vaan hän oli ensin ajanut autollaan kotiinsa. Sen jälkeen A oli saanut käyttöönsä toisen auton ystävältään ja ajanut sillä X:n asunnon läheisyyteen yhdessä H:n kanssa. H oli jäänyt kahvilaan, ja A oli mennyt X:n asunnolle.

A oli ottanut asunnostaan mukaansa suurikokoisen veitsen, jonka kahvaosa muistutti nyrkkirautaa. A ei ollut kertonut H:lle veitsestä eikä aikeestaan mennä X:n asunnolle. X:n asunnolle saavuttuaan A oli mennyt sisään asuntoon avaimilla, jotka hän oli ottanut H:n asunnosta.

Tapahtumat X:n asunnolla eivät olleet kestäneet pitkään, vain muutamia minuutteja, ja tuona aikana A oli tehnyt X:lle väkivaltaa ainakin lyömällä tätä useita kertoja päähän veitsen kahvaosalla ja viiltämällä veitsellä käsiin. A:n poistuttua X oli kävellyt asunnostaan kadulle ja soittanut hätäkeskukseen. Ambulanssi oli kuljettanut X:n sairaalaan, jossa hänellä oli todettu edellä selostetut vammat. Vammojen vakavuuden selvittämiseksi X:lle oli suoritettu muun muassa vartalon TT-kuvaus, mutta vakavia sisäelinvaurioita ei ollut todettu. Vammojen hoitaminen oli vaatinut ompeleita selkään, kylkeen, kyynärvarteen, sormeen ja päähän. X oli ollut sairaalassa seurannassa seuraavaan aamuun.

A oli poistuttuaan X:n asunnosta tavannut H:n kertomatta jälkikäteenkään H:lle tapahtumista X:n asunnossa. A oli myös vaihtanut vereentyneet vaatteet toisiin ennen paluutaan.

Käräjäoikeus katsoi, ettei A ollut kohdistanut väkivaltaa nukkumassa olleeseen X:ään niin kuin syytteessä oli esitetty, vaan X oli havahtunut jo oven avaamiseen. X ei kuitenkaan ollut ehtinyt nousta vuoteesta ennen A:n hyökkäystä.

Tahallisuuden osalta käräjäoikeus lausui, että A oli pistänyt X:ää kahdesti veitsellä keskivartaloon, jossa sijaitsevat elintoimintojen kannalta välttämättömät sisäelimet. Niiden vahingoittaminen johtaa helposti menehtymiseen. Tästä syystä oikeuskäytännössä oli vakiintuneesti arvioitu, että jo yhden veitseniskun suuntaaminen tälle alueelle osoitti tekijässä surmaamistahallisuutta. Vähimmillään kysymys oli niin sanotusta todennäköisyystahallisuudesta eli siitä, että tekijä mieltää uhrin kuoleman tekonsa varsin todennäköiseksi seuraukseksi. A oli pistänyt X:ää kahdesti kyseiselle alueelle. Selostettujen vakiintuneiden arviointiperusteiden perusteella kysymys ei ollut pelkästään A:n tunnustamasta törkeästä pahoinpitelystä vaan henkirikoksen yrityksestä.

Käräjäoikeus totesi, että A oli toiminut suunnitelmallisesti tunkeutuessaan X:n asuntoon. A oli aamun aikana varustautunut veitsellä ja X:n asunnon avaimella. A oli ennen X:n asuntoon menoaan naamioitunut aurinkolaseilla ja hupulla. Lisäksi hän oli käyttänyt kumisormikkaita. Hän oli myös salannut aikeensa H:lta.

Ajallinen etäisyys X:n tekemän vahingonteon havaitsemisesta asuntoon tunkeutumiseen oli kuitenkin jäänyt melko lyhyeksi. A:n ensimmäinen reaktio aamulla oli ollut yhteydenotto hätänumeroon, joten kysymys ei ollut ollut siitä, että vahingonteko olisi laukaissut aiemmin valmistellun suunnitelman täytäntöönpanon. A:n tekoon liittyi selvästi vähemmän ennakkosuunnittelua kuin esimerkiksi tapauksiin, joissa henkirikosta varten oli valmistettu ja asennettu räjähde laukaisulaitteineen taikka hankittu ulkopuolinen tekijä suorittamaan rikos palkkiota vastaan.

Käräjäoikeus katsoi, että tapahtumille X:n asunnossa oli annettava valmistautumistoimia suurempi merkitys arvioitaessa sitä, oliko A vakaasti harkiten yrittänyt surmata X:n. Käräjäoikeuden arvioinnin lähtökohta näiltä osin oli, että vakaaseen harkintaan perustuva surmaamispyrkimys tarkoitti sitä, että tekijä tavoitteli uhrin kuolemaa ponnekkaasti, eikä luopunut aikeestaan teon aikana.

Asianosaisten kertomusten perusteella X ei ollut pystynyt puolustautumaan A:n hyökkäykseltä. A oli itse lopettanut väkivallan sängyllä ja päästänyt X:n nousemaan vuoteelta. X oli ollut tajuissaan koko sen ajan, kun A oli ollut asunnossa, ja hän oli myös pystynyt puhumaan ja liikkumaan. Väkivallan päättyminen ei siten ollut johtunut puolustautumisesta tai siitä, että A:lla olisi ollut syy luulla X:n varmuudella kuolevan jo saamiinsa vammoihin. Teon jatkamiselle ei ollut ollut mitään ulkopuolista estettä. Käräjäoikeuden arvion mukaan A ei ollut selostetulla tavalla toimiessaan vakaasti harkiten yrittänyt murhata X:ää, vaan hän oli syyllistynyt tapon yritykseen.

Rangaistusseuraamuksen osalta käräjäoikeus totesi, että oikeuskäytännössä oli tyypillinen rangaistus taposta 9 vuotta vankeutta, tapon yrityksestä noin 4 vuotta vankeutta ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta muutama kuukausi vankeutta, jos tekijän ilmeisenä tarkoituksena oli ollut uhrin vahingoittaminen. Käräjäoikeus katsoi, että A:n teko poikkesi tyypillisestä, ilman ennakkosuunnittelua riitatilanteessa pikaistuksissa ja päihteiden vaikutuksen alaisena tehdystä tapon yrityksestä. A oli varustautunut tekoa varten veitsellä ja X:n asunnon avaimella ja yllättänyt X:n tunkeutumalla tämän kotiin. A oli kohdistanut puolustuskyvyttömään X:ään voimakasta ja vaarallista väkivaltaa. Tuomittavan rangaistuksen tuli näistä syistä olla tuntuvasti ankarampi kuin tapon yrityksen tyypillinen rangaistus.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja tapon yrityksestä yhteiseen 6 vuoden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Pasi Kumpula ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 2.10.2013

A valitti hovioikeuteen. A vaati valituksessaan, että syytekohdassa 3 hänen katsotaan syyllistyneen vain törkeään pahoinpitelyyn ja että syyte enemmälti hylätään. A vaati lisäksi, että rangaistusta joka tapauksessa alennetaan.

Hovioikeus katsoi, ettei sillä ollut toimitetun pääkäsittelyn perusteella aihetta arvioida asiassa esitettyä näyttöä ja siitä tehtäviä johtopäätöksiä toisin kuin käräjäoikeus oli tehnyt. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden syyksilukemista.

Rangaistuksen mittaamisen osalta hovioikeus viittasi rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momenttiin sekä saman luvun 4 §:ään. Hovioikeus katsoi, että kaikki asiassa ilmenneet seikat ja teko-olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen teosta tuomittu rangaistus oli yleinen rangaistuskäytäntö huomioon ottaen liian ankara.

Hovioikeus katsoi oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi 4 vuotta 6 kuukautta vankeutta, mihin rangaistukseen se tuomitsi A:n.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Esko Lähdevuori, Petri Leskinen ja Leeni Kivalo.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että A:lle tuomittu rangaistus korotetaan kuudeksi vuodeksi vankeutta.

A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti suullisen käsittelyn, jossa syyttäjää ja A:ta kuultiin rangaistuksen määräämiseen vaikuttavista seikoista.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A:n syyksi on luettu syytekohdassa 2 törkeä kotirauhan rikkominen ja syytekohdassa 3 tapon yritys. Molempien rikosten tekoaika on ollut 15.6.2012.

2. Törkeän kotirauhan rikkomisen syyksilukeminen on perustunut siihen, että A oli oikeudettomasti tunkeutunut X:n asuntoon haltuunsa saamillaan X:n asunnon avaimilla avaamalla sen oven ilman X:n lupaa ja tietoisuutta hänen ollessaan nukkumassa. A oli pitänyt hallussaan veistä, jonka terän pituus oli ollut 22 senttimetriä, tarkoituksenaan kohdistaa sillä X:ään väkivaltaa. Tekoa oli pidettävä törkeänä, koska A oli ollut varustautunut henkilöön kohdistuvaan väkivaltaan soveltuvalla välineellä, veitsellä ja A:n ilmeisenä tarkoituksena oli ollut käyttää henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa, sekä koska tekoa oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

3. Tapon yrityksen syyksilukeminen on perustunut siihen, että A oli, tunkeuduttuaan syytekohdassa 2 kuvatulla tavalla oikeudettomasti X:n asuntoon, yrittänyt tappaa X:n lyömällä kotoaan mukaansa ottamallaan veitsellä X:ää selkään ja kylkeen. X:lle oli aiheutunut keskiselkään oikealle noin neljän senttimetrin päähän selkärangasta kolmen senttimetrin pituinen pistohaava, jonka haavan pää ei ollut ollut sormella tunnettavissa, ja kylkiluiden väliin oikeaan kylkeen pistohaava, jonka haavan pää ei niin ikään ollut ollut sormella tunnettavissa. Lisäksi A oli lyönyt X:ää nyrkkirautaa muistuttavalla veitsen kahvaosalla useita kertoja päähän aiheuttaen tälle vertavuotavia ruhjeita päälaelle ja nenänmurtuman. A oli aiheuttanut X:lle myös oikeaan käsivarteen ja sormeen viiltohaavat.

4. Käräjäoikeus on katsonut, että A oli toiminut suunnitelmallisesti tunkeutuessaan X:n asuntoon. A oli aamun aikana varustautunut veitsellä ja X:n asunnon avaimella. A oli ennen X:n asuntoon menoaan naamioitunut aurinkolaseilla ja hupulla. Lisäksi hän oli käyttänyt kumihansikkaita. Hän oli myös salannut aikeensa H:lta, joka oli ollut hänen seurassaan sekä ennen tekoa että sen jälkeen. A:n puolustuskyvyttömään X:ään kohdistama teko oli poikennut tyypillisestä, ilman ennakkosuunnittelua riitatilanteessa pikaistuksissa ja päihteiden vaikutuksen alaisena tehdystä tapon yrityksestä. Käräjäoikeus on katsonut, että tuomittavan rangaistuksen tuli mainituista syistä olla tuntuvasti ankarampi kuin tapon yrityksen tyypillinen rangaistus, jona käräjäoikeus on pitänyt noin 4 vuotta vankeutta.

5. Käräjäoikeus on tuominnut A:n teoistaan yhteiseen 6 vuoden vankeusrangaistukseen.

6. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden syyksilukemista tai näytön arviointia ja siitä tehtäviä johtopäätöksiä, mutta on katsonut, että käräjäoikeuden teosta tuomitsema rangaistus oli yleinen rangaistuskäytäntö huomioon ottaen liian ankara. Hovioikeus on alentanut A:lle tuomitun vankeusrangaistuksen 4 vuodeksi 6 kuukaudeksi. Hovioikeus on perustellut rangaistuksen alentamista myös viittaamalla kaikkiin asiassa ilmenneisiin seikkoihin ja teko-olosuhteisiin kokonaisuudessaan.

7. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen johdosta kysymys siitä, onko A:lle tuomittua yhteistä vankeusrangaistusta korotettava.

Rangaistuksen määräämisen perusteista

8. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyden huomioon ottamisella pyritään takaamaan yhdenvertaisuusperiaatteen toteutuminen myös rangaistuksen mittaamisessa. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niissä mitatut rangaistukset (KKO 2011:102 kohdat 18 ja 19, KKO 2013:90 kohta 35, KKO 2014:5 kohta 5 ja KKO 2014:91 kohta 7).

9. Rangaistus on rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Arvioitavina ovat tällöin paitsi teosta aiheutuneet seuraukset myös se vahinko ja vaara, joiden teosta on ennalta arvioiden saatettu odottaa aiheutuvan. Vaaraa arvioidaan sekä seurausten todennäköisyyden että niiden laadun ja vakavuuden mukaan (HE 44/2002 vp s. 187). Tekijän syyllisyys puolestaan viittaa sekä teon vaikuttimiin että teon ilmentämään syyllisyyteen (KKO 2008:85 kohta 4).

10. Rangaistuksen määrääminen perustuu asianomaista rikosta koskevassa säännöksessä säädettyyn rangaistusasteikkoon. Sen pohjalta tapahtuvassa mittaamisharkinnassa ovat keskeisessä asemassa rangaistuksen mittaamista ohjaavat Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisut. Jos sellaisia ei ole kyseisen rikoksen osalta, huomioon voidaan ottaa samaa rikosta koskevat muut Korkeimman oikeuden ratkaisut, joissa on Korkeimmassa oikeudessa ollut kysymys myös rangaistuksen mittaamisesta. Verraten usein toistuvissa rikoksissa, jollainen myös tapon yritys on, rangaistuskäytännön yhtenäisyyden arvioinnissa voidaan kiinnittää huomiota myös rangaistuskäytäntöä kuvaaviin tilastollisiin ja muihin selvityksiin, mikäli niistä ilmenevää rangaistustasoa voidaan pitää lain mukaisten rangaistuksen mittaamisperusteiden kannalta oikeudenmukaisena (KKO 2011:102 kohta 19, KKO 2014:5 kohta 6 ja KKO 2014:91 kohta 9).

11. Rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhteistä rangaistusta mitattaessa lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

12. Rikoslain 21 luvun 1 §:n, 5 luvun 1 §:n ja 6 luvun 8 §:n mukaan tapon yrityksestä tuomittava rangaistus on vähintään 14 päivää ja enintään yhdeksän vuotta vankeutta. Rikoslain 24 luvun 2 §:n mukaan törkeästä kotirauhan rikkomisesta tuomitaan sakkoa tai vankeutta enintään 2 vuotta.

Rangaistuksen mittaamiskäytäntöä tapon yrityksissä

13. Rangaistuksen mittaamista koskevassa ennakkoratkaisussa KKO 2002:3 kysymys oli kahden rikoksentekijän syyksi luetusta, kostoksi tehdystä tapon yrityksestä. Tekijät olivat aloittaneet uhriin kohdistuvan väkivallan eräässä asunnossa ja jatkaneet sitä syrjäisellä paikalla, jonne uhri oli sen jälkeen jätetty vähäpukeisena ja pahoin loukkaantuneena. Uhriin oli kohdistettu kaikkiaan seitsemän puukoniskua ja häntä oli lyöty useita kertoja nyrkillä pään alueelle sekä kuristettu vyöllä. Tekijöiden katsottiin toimineen koko tapahtuman ajan vakaasta harkinnasta. Teon katsottiin kokonaisuudessaan osoittavan kummassakin tekijässä sellaista julmuutta ja raakuutta, jolla oli rangaistusta mitattaessa syyllisyyttä lisäävä merkitys. Mitatessaan kummallekin tekijälle rangaistusta Korkein oikeus otti toisaalta huomioon alentavana tekijänä aikaisemman ehdottoman vankeusrangaistuksen. Korkein oikeus tuomitsi toisen tekijän 5 vuoden ja toisen 4 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Huomioon otetut aiemmat ehdottomat rangaistukset olivat pituudeltaan ensiksi mainitun tekijän osalta 3 kuukautta ja jälkimmäisen tekijän osalta 1 vuosi vankeutta.

14. Tuoreessa rangaistuksen mittaamista koskevassa ennakkoratkaisussa KKO 2014:91 tekijä tuomittiin tapon yrityksestä ja raiskauksesta yhteiseen 7 vuoden vankeusrangaistukseen. Tapon yrityksen osalta oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi harkittiin 5 vuotta 6 kuukautta vankeutta. Tapauksessa tekijä oli työntänyt uhrin rautatieasemalle saapuvan junan eteen, minkä johdosta tälle oli aiheutunut hengenvaaralliset vammat, muun muassa laaja kasvoaivovamma, jossa otsaluu on painunut sisään. Uhrin oli katsottu säilyneen hengissä sattuman johdosta hänen sinkouduttuaan veturin keulasta takaisin asemalaiturille. Tekijän syyksi luetun tapon yrityksen katsottiin olleen poikkeuksellisen vahingollinen ja vaarallinen. Lisäksi tekijän katsottiin tarkoittaneen tappaa uhrin, joten teko osoitti hänessä erityisen suurta syyllisyyttä.

15. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen laatiman tutkimuksen Rikollisuustilanne 2013 mukaan tapon yrityksestä tuomitut rangaistukset vaihtelivat runsaasta kahdesta vuodesta noin viiteen vuoteen. Keskirangaistus tapon yrityksestä oli 3,5 – 4 vuotta vankeutta.

Rangaistuksen mittaaminen tässä tapauksessa

16. Korkein oikeus toteaa aluksi, että käräjäoikeus on seikkaperäisesti perustellut rangaistuksen mittaamisensa ja sen, miksi se on katsonut, että A:lle tuomittavan yhteisen rangaistuksen tuli olla tuntuvasti ankarampi kuin tapon yrityksen tyypillinen rangaistus. Hovioikeus on kuitenkin alentanut käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta vuodella ja kuudella kuukaudella viittaamalla ainoastaan laista ilmeneviin rangaistuksen määräämistä ja mittaamista koskeviin lähtökohtiin ja yleisperiaatteisiin. Hovioikeus ei ole yksilöinyt niitä seikkoja, joiden perusteella se on alentanut rangaistusta, eikä hovioikeuden perusteluista voida siten päätellä, mihin seikkoihin rangaistuksen huomattava alentaminen on perustunut.

17. Korkein oikeus toteaa edelleen, että tapon yritykset poikkeavat vahingollisuutensa ja vaarallisuutensa sekä teosta ilmenevän tekijän syyllisyyden kannalta usein merkittävästi toisistaan. Tämä on otettava huomioon arvioitaessa yksittäistapauksessa rangaistuksen mittaamisharkinnassa tilastollisten selvitysten merkitystä (KKO 2014:91 kohta 9). Teon yksilölliset piirteet tulee siten ottaa huomioon rangaistuksen mittaamisharkinnassa.

18. Hovioikeuden syyksilukeminen on jäänyt lainvoimaiseksi. Rangaistuksen mittaamisen lähtökohtana on siten se jäljempänä todettu A:n menettely, jonka alemmat oikeudet ovat lukeneet A:n syyksi.

19. A on lyönyt X:ää selkään ja kylkeen veitsellä, jonka terä on ollut 22 senttimetriä pitkä. Aiheutuneet haavat ovat olleet niin syvät, ettei niiden pohja ole ollut sormella tunnettavissa. A on lisäksi aiheuttanut veitsellä X:lle viiltohaavoja ja lyönyt nyrkkirautaa muistuttavalla veitsen kahvaosalla X:ää päähän useita kertoja. Väkivallan alkaessa X on ollut nukkumassa ja havahtunut A:n sisään tuloon. A on alkanut käyttää väkivaltaa X:ää kohtaan tämän ollessa vielä sängyllä makaamassa. X ei ole pystynyt puolustautumaan A:n hyökkäykseltä, mutta A on itse lopettanut väkivallan ja päästänyt X:n nousemaan vuoteelta. Lyönneistä on aiheutunut vertavuotavia ruhjeita ja nenänmurtuma. Lääkärinlausunnon mukaan aiheutuneet vammat eivät ole aiheuttaneet hengenvaaraa.

20. Korkein oikeus toteaa, että käytetty väkivalta on ollut voimakasta. Mainitunkaltaisella veitsellä lyömisestä keskivartaloon olisi voinut aiheutua edellä kerrottua vakavammatkin ja mahdollisesti hengenvaaran aiheuttavat vammat. Teko on siten ollut vaarallinen.

21. Tahallisen rikoksen tehneen syyllisyyttä arvioitaessa merkityksellistä on myös se, missä määrin rikoksen tekopäätös osoittaa tekijän vakaata aikomusta rikkoa lakia. Rikoksentekijän tahallisuuden aste vaikuttaa siten rangaistuksen mittaamisessa huomioon otettavaan syyllisyysarvosteluun (KKO 2014:5 kohdat 8 ja 9 sekä KKO 2014:91 kohta 22).

22. A:n on katsottu tahallaan kahdesti lyöneen tai pistäneen X:ää veitsellä ja vähintäänkin mieltäneen X:n kuoleman tekonsa varsin todennäköiseksi seuraukseksi. Hänen ei kuitenkaan ole katsottu vakaasti harkiten yrittäneen tappaa X:ää.

23. Toisaalta A on toiminut suunnitelmallisesti tunkeutuessaan X:n asuntoon. Hän on varustautunut tekoaan varten asunnostaan ottamallaan puukolla ja haltuunsa saamallaan X:n asunnon avaimella. Matkan varrella hän on vaihtanut autonsa ystävänsä autoon. Asuntoon mennessään hän on ollut naamioituneena aurinkolaseilla ja hupulla sekä käyttänyt kumihansikkaita. Teon jälkeen A on vaihtanut vereentyneet vaatteet toisiin sekä hävittänyt käyttämänsä veitsen ja vaatteet ennen kiinniottoaan.

24. Korkein oikeus katsoo, että teon varsin huolellinen etukäteissuunnittelu sekä ilmeinen tarkoitus käyttää voimakasta väkivaltaa X:ää kohtaan osoittavat A:ssa suurta syyllisyyttä. Tässä arvioinnissa huomioon on kuitenkin otettava se, että A on ilmeisesti toiminut osin suuttumustilassa sen johdosta, että X oli vahingoittanut A:n autoa. Ajanjakso vahingonteosta X:n asuntoon tunkeutumiseen on ollut suhteellisen lyhyt, noin puolitoista tuntia. A on häntä Korkeimmassa oikeudessa kuultaessa kertonut, että teon taustalla oli ollut pidemmän aikaa jatkunut X:n A:han ja H:hon kohdistama moninainen häiriköinti ja että hänen tarkoituksenaan oli ollut saada se loppumaan.

25. Korkein oikeus katsoo, että A:n teon moitittavuutta ja hänen syyllisyyttään arvioitaessa merkittävä painoarvo on kuitenkin annettava teon vaarallisuudelle ja suunnitelmallisuudelle eli sille, että A on yllättänyt X:n tunkeutumalla haltuunsa saamaansa asunnon avainta hyväksi käyttäen tämän kotiin ja aloittanut voimakkaan ja vakavan väkivallan X:ää kohtaan tämän ollessa vielä makaamassa vuoteella ja siten varsin puolustuskyvyttömänä. Näihin seikkoihin nähden A:n syyksi luettua tekoa on pidettävä erityisen moitittavana.

26. Kysymyksessä oleva teko on siten selvästi poikennut tavanomaisesta, ilman ennakkosuunnittelua pikaistuksissa ja päihtyneenä tehdystä tapon yrityksestä. Kun otetaan huomioon edellä mainittu teon erityinen moitittavuus, A tulee tuomita tapon yrityksestä selvästi ankarampaan rangaistukseen kuin mitä edellä kohdassa 15 mainittu rangaistuskäytäntö osoittaisi keskimääräiseksi rangaistukseksi.

27. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetusta tapon yrityksestä olisi erikseen tuomittuna 5 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistus.

Yhteisen rangaistuksen mittaaminen

28. Samalla kerralla tuomittavina olevien rikosten keskinäinen yhteys voi vaikuttaa joissakin tilanteissa yhteistä rangaistusta lieventävästi ja joskus taas sitä koventavasti. Rikoslain 7 luvun säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu, että rikoksentekijän kokonaissyyllisyyttä vähentävänä seikkana voidaan pitää esimerkiksi sitä, jos tekijä on tehnyt vain yhden rikollisen teon, joka kuitenkin täyttää useamman rikoksen tunnusmerkistön. Rikosten keskinäisestä yhteydestä ilmenevä suunnitelmallisuus voi toisaalta vaikuttaa yhteisen rangaistuksen koventamisperusteena (HE 40/1990 vp s. 32). Yhtenäisrangaistusjärjestelmään siirtymisen tavoitteena on kuitenkin ollut, että yhteistä rangaistusta mitattaessa on pyrittävä aikaisempaa enemmän kokonaisrangaistukseen, joka olisi oikeudenmukaisessa ja kohtuullisessa suhteessa tuomittavina olevien rikosten kokonaisuuteen (HE 40/1990 vp s. 31).

29. A:n syyksi luetuilla törkeällä kotirauhan rikkomisella ja tapon yrityksellä on vahva keskinäinen yhteys. Ne ovat osa samaa lyhytkestoista tapahtumaa ja tekokokonaisuutta. Lisäksi huomioon on otettava, että törkeänä kotirauhan rikkomisena A:n syyksi luetun menettelyn on edellä osaltaan katsottu osoittaneen sellaista suunnitelmallisuutta, joka on lisännyt tapon yrityksestä ilmennyttä A:n syyllisyyttä ja siten vaikuttanut jo tällä perusteella rangaistusta korottavasti. Tällaisessa tilanteessa törkeällä kotirauhan rikkomisella on vain vähäinen A:n rangaistusta korottava vaikutus. Korkein oikeus katsoo, että 5 vuoden 4 kuukauden yhteinen vankeusrangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa A:n syyksi luettujen rikosten vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

30. A on päässyt ehdonalaiseen vapauteen 14.9.2014. Rangaistuksen korottaminen merkitsee siten sitä, että A joutuu uudestaan suorittamaan vankeusrangaistusta. A on Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä kertonut, että hän on 15.9.2014 aloittanut työskentelyn siivous- ja kiinteistöhuoltoalan töitä tekevässä yrityksessä. Kysymyksessä on vakituinen ja kokopäiväinen työsuhde, jossa on neljän kuukauden koeaika. A on kertonut olleensa myös vankeusaikanaan työssä sekä kouluttautuneensa kuorma-auton kuljettajaksi. Hänellä ei ilmoituksensa mukaan ole tutkinnassa uusia rikosepäilyjä.

31. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2014:80 katsonut hovioikeuden tuomitseman ja tekijän jo kärsimän 2 vuoden 2 kuukauden rangaistuksen riittäväksi seuraamukseksi mainitussa asiassa tekijän syyksi luetusta teosta, vaikka Korkein oikeus olisi korottanut hovioikeuden tuomitsemaa rangaistusta neljällä kuukaudella käräjäoikeuden tuomitsemaan määrään. Korkein oikeus perusteli tätä sillä, että kyseisen tapauksen olosuhteissa näin aiheutuvan lisärangaistuksen määrääminen olisi merkinnyt tosiasiallisesti sellaista rangaistuksen ankaroitumista, jota ei enää voitu pitää perusteltuna.

32. Oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetuista teoista on 10 kuukautta hovioikeuden tuomitsemaa vankeusrangaistusta pitempi. A:n ehdonalaisen vapauden alkamisesta kulunut aika on lyhyt ja toisaalta rangaistuksen korotus ja siitä vankilassa vielä suoritettava osa merkittävä. Tämän vuoksi sille seikalle, että A on jo päässyt ehdonalaiseen vapauteen hovioikeuden hänelle tuomitsemasta rangaistuksesta, ei voida tässä tapauksessa antaa rangaistusta mitattaessa merkitystä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:lle tuomittu yhteinen rangaistus korotetaan 5 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeutta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki, Ilkka Rautio, Jukka Sippo ja Ari Kantor. Esittelijä Kaisa Klinga.

 
Julkaistu 6.2.2015