Suomeksi - På svenska - In English - Sme - Fr - Ru - Et - De

Korkein oikeus

Korkein oikeus

Etusivu » Ennakkopäätökset » Ennakkopäätökset » KKO:2014:92

KKO:2014:92

Tuomari
Esteellisyys
Veropetos - Törkeä veropetos
Ne bis in idem - Veronkorotus

Diaarinumero: H2014/135
Taltionumero: 2597
Antopäivä: 12.12.2014

A oli tuomittu hovioikeudessa törkeästä veropetoksesta vankeuteen. Hän oli hakenut hovioikeuden tuomioon Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa, jota ei ollut myönnetty. Sen jälkeen hän oli kahdesti hakenut kyseisen lainvoiman saaneen hovioikeuden tuomion purkamista, mitä koskevat hakemukset oli hylätty. Kaikkien hakemusten perusteena oli ollut se, että ne bis in idem -kieltoa oli rikottu siltä osin kuin oikeudenkäyntiä oli jatkettu, vaikka A:lle samasta teosta määrätty veronkorotus oli tullut lainvoimaiseksi hovioikeuskäsittelyn aikana. A oli myös hakenut useita kertoja täytäntöönpanon kieltämistä, mitä koskeviin pyyntöihin ei ollut suostuttu.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli sittemmin 20.5.2014 antamassaan tuomiossa katsonut, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklaa oli rikottu, kun rikosoikeudenkäyntiä oli jatkettu senkin jälkeen, kun veronkorotusmenettely oli tullut lopulliseksi.

A:n tämän jälkeen tekemä hakemus ylimääräiseksi muutoksenhauksi oli siirretty Korkeimman oikeuden täysistunnon ratkaistavaksi. Korkeimman oikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla katsottiin, etteivät asian käsittelyyn Korkeimmassa oikeudessa aikaisemmin osallistuneet jäsenet olleet esteellisiä osallistumaan täysistunnossa uuden hakemuksen ratkaisemiseen. (Ään.)

Täysistunto

OK 13 luku 6 § 1 mom
OK 13 luku 7 § 2 mom
OK 13 luku 7 § 3 mom

Asian käsittely korkeimmassa oikeudessa

A muun ohella vaati, että jäljempänä mainittava hovioikeuden tuomio poistetaan tai puretaan siltä osin kuin hovioikeus oli tuominnut hänet syytekohdassa 8 törkeästä veropetoksesta.

Korkein oikeus ilmoitti A:lle, että hänen hakemuksensa syytekohdan 8 osalta mahdollisesti käsitellään täysistunnossa, johon lähtökohtaisesti osallistuvat kaikki Korkeimman oikeuden jäsenet, jollei estettä ole. Korkeimman oikeuden varattua A:lle tilaisuuden lausua käsityksensä Korkeimman oikeuden kokoonpanosta A katsoi, että esteellisiä asian käsittelemiseen näyttäisivät olevan ne Korkeimman oikeuden jäsenet, joiden toimintaa hän oli arvostellut kantelussaan oikeuskanslerille. A kuitenkin jätti esteellisyyden harkinnan jäsenten omaan harkintaan.

Korkein oikeus omasta aloitteestaan pyysi oikeuskanslerinvirastosta jäljennökset A:n kantelukirjoitusten johdosta annetuista oikeuskanslerin vastauksista.

Hakemuksen oltua viisijäsenisen jaoston käsiteltävänä siirrettiin asia Korkeimman oikeuden presidentin määräyksestä täysistunnossa ratkaistavaksi siltä osin kuin kysymys on siitä, tuleeko hovioikeuden tuomio syytekohdan 8 osalta poistaa tai purkaa siltä osin kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan oikeudenkäynnissä oli loukattu ne bis in idem -kieltoa.

Täysistuntoon eivät osallistuneet jäsenten esteellisyyttä käsiteltäessä:

- valituslupa-asian ratkaisseiden jäsenten esteellisyyttä koskevalta osalta oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Pasi Aarnio, Ilkka Rautio, Jukka Sippo, Jorma Rudanko, Pekka Koponen, Tuula Pynnä ja Jarmo Littunen,
- ensimmäisen purkuhakemuksen ratkaisseiden jäsenten esteellisyyttä koskevalta osalta oikeusneuvokset Mansikkamäki, Aarnio, Rautio, Sippo, Pynnä, ja Littunen sekä
- toisen purkuhakemuksen ratkaisseiden jäsenten esteellisyyttä koskevalta osalta Sippo, Pynnä ja Littunen.

Täysistunto ratkaisi kysymyksen täysistuntoon osallistuvien jäsenten esteellisyydestä seuraavasti.

Jäsenten esteellisyyttä koskeva täysistunnon ratkaisu

Käsittelyratkaisun perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Helsingin hovioikeus on 23.12.2010 antamallaan lainvoimaisella tuomiolla tuominnut A:n syytekohdassa 8 törkeästä veropetoksesta (tekoaika 31.10.1998 – 31.10.2004). Hovioikeus on todennut, että A:lle oli määrätty veronkorotusta 18.12.2006 ja 19.12.2006 annetuilla jälkiverotuspäätöksillä, jotka olivat tulleet lainvoimaisiksi, kun korkein hallinto-oikeus oli antanut päätöksensä 11.1.2010. Koska veronkorotuksia koskeneet päätökset eivät olleet vielä tulleet lopullisiksi syytteen tullessa vireille 20.8.2009, estettä syytteen tutkimiselle ei ollut ollut.

2. A on 18.8.2014 saapuneessa hakemuksessaan vaatinut, että hovioikeuden tuomio poistetaan tai puretaan syytekohdan 8 osalta, koska hänet oli tuomittu ne bis in idem -kiellon vastaisesti toisen kerran samassa asiassa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli A:n valituksen johdosta antamassaan tuomiossa katsonut, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklaa oli rikottu, kun rikosoikeudenkäyntiä oli jatkettu senkin jälkeen, kun veronkorotusmenettely oli tullut lopulliseksi (Glantz v. Suomi, 20.5.2014). A oli tuomittu toistamiseen samasta asiasta kahdessa toisistaan erillisessä menettelyssä.

3. Korkeimman oikeuden täysistuntoon on siirretty kysymys siitä, tuleeko hovioikeuden lainvoimainen tuomio syytekohdan 8 osalta poistaa tai purkaa siltä osin kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan oikeudenkäynnissä oli loukattu ne bis in idem -kieltoa. Täysistunto on omasta aloitteestaan päättänyt ensin ottaa ratkaistavakseen sen, ovatko jäljempänä kohdissa 5, 7, 9 ja 10 mainitut Korkeimman oikeuden jäsenet, jotka ovat aikaisemmin osallistuneet hovioikeuden tuomiota koskevien valituslupahakemuksen, purkuhakemusten ja täytäntöönpanokieltopyyntöjen ratkaisemiseen, esteellisiä käsittelemään täysistuntoon siirrettyä kysymystä. Arvioitavana on myös se kysymys, mikä merkitys jäsenten esteellisyyden kannalta on A:n valtioneuvoston oikeuskanslerille tekemillä kanteluilla.

Aikaisemmat ratkaisut Korkeimmassa oikeudessa ja oikeuskanslerin ratkaisu

Valituslupahakemusta koskeva ratkaisu

4. A on Korkeimpaan oikeuteen 21.2.2011 saapuneessa valituslupahakemuksessaan esittänyt, että hänelle vuosilta 2000 – 2004 määrätyt veronkorotukset olivat tulleet lopullisiksi jo silloin, kun hän oli maksanut ne joulukuussa 2008. Hovioikeudella oli lisäksi ollut tieto korkeimman hallinto-oikeuden 11.1.2010 tekemästä päätöksestä jättää valituslupa myöntämättä A:n verotusta ja veronkorotusta koskevassa asiassa. A:n mukaan hovioikeuden ratkaisu on tarkoittanut sitä, että hänet on tuomittu ne bis in idem -kiellon vastaisesti kahteen kertaan.

5. Korkeimman oikeuden jaosto, jonka ovat muodostaneet oikeusneuvokset Jorma Rudanko ja Pekka Koponen, on 18.5.2011 päättänyt, ettei A:lle myönnetä valituslupaa ja että hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi.

Ensimmäistä purkuhakemusta koskeva ratkaisu

6. A on Korkeimpaan oikeuteen 6.6.2011 saapuneessa hakemuksessaan syytekohdan 8 osalta vaatinut hovioikeuden tuomion purkamista sillä perusteella, että se perustui ilmeisesti väärään lain soveltamiseen, koska hänet oli ajalta 2000 – 2004 tuomittu rangaistukseen veropetoksesta ne bis in idem -periaatteen vastaisesti. A on vedonnut siihen, että hän oli maksanut veronkorotuksen vuoden 2009 loppuun mennessä ja että veronkorotuspäätös oli tullut lainvoimaiseksi hovioikeuskäsittelyn aikana.

7. Korkeimman oikeuden jaosto, jonka ovat muodostaneet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Pasi Aarnio ja Ilkka Rautio, on 12.12.2011 antamassaan päätöksessä todennut, ettei A ollut esittänyt hakemuksensa tueksi sellaisia perusteita, joiden johdosta hovioikeuden tuomio voitaisiin oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n nojalla purkaa. Sen vuoksi Korkein oikeus on hylännyt hakemuksen.

Toista purkuhakemusta koskeva ratkaisu

8. A on Korkeimpaan oikeuteen 17.1.2012 saapuneessa uudessa purkuhakemuksessaan vaatinut edellä mainitun, 12.12.2011 tehdyn Korkeimman oikeuden päätöksen purkamista, koska A:n mukaan Korkein oikeus ei ollut esittänyt päätökselleen asianmukaisia perusteluja. A on hakemuksessaan ilmoittanut toistavansa aiemmassa purkuhakemuksessa esittämänsä vaatimukset perusteluineen.

9. Korkeimman oikeuden jaosto, jonka ovat muodostaneet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Tuula Pynnä ja Jarmo Littunen, on 7.12.2012 antamassaan päätöksessä todennut, että A:n ensimmäisessä purkuhakemuksessa oli toistettu lähinnä niitä perusteita ja tulkintoja, joita hän oli esittänyt jo hakemuksen kohteena olleessa lainvoimaiseen tuomioon johtaneessa oikeudenkäynnissä ja jotka hän oli esittänyt myös valituslupahakemuksessaan. Näissä olosuhteissa Korkeimmalla oikeudella ei ollut ollut aihetta perustella purkuhakemuksen hylkäämistä muutoin kuin toteamalla, että A ei ollut esittänyt laissa tarkoitettuja perusteita hakemuksensa hyväksymiselle. Siltä osin kuin hakemus oli kohdistunut hovioikeuden tuomioon, jaosto on todennut, että hakemuksessa oli toistettu aikaisemmassa purkuhakemuksessa esitetyt perusteet ja että Korkein oikeus oli hylännyt tuon hakemuksen päätöksellään 12.12.2011. Sen vuoksi Korkein oikeus jätti hakemuksen tältä osin tutkimatta.

Täytäntöönpanon kieltämistä koskevat ratkaisut

10. A on lisäksi viisi kertaa hakenut hovioikeuden tuomion täytäntöönpanon kieltämistä. Korkeimman oikeuden jaosto, jonka on 7.4.2011 muodostanut oikeusneuvos Juha Häyhä, 15.6.2011 oikeusneuvos Hannu Rajalahti, 17.8.2011 oikeusneuvos Marjut Jokela, 25.8.2011 oikeusneuvos Gustav Bygglin ja 29.8.2011 oikeusneuvos Kati Hidén, on kullakin kerralla päättänyt, ettei täytäntöönpanokieltoa määrätä.

Oikeuskanslerin ratkaisut kantelukirjoitusten johdosta

11. A on toimittanut oikeuskanslerille kantelukirjoituksia, joissa on arvosteltu täytäntöönpanokieltoa koskeneista pyynnöistä ja ensimmäisestä purkuhakemuksesta annettuja päätöksiä sen johdosta, että niissä oli laiminlyöty ratkaisujen perustelemisvelvollisuus. A on esittänyt epäilyn siitä, että ratkaisuihin osallistuneet oikeusneuvokset ja esittelijät olivat toimineet vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyöneet niitä ja syyllistyneet virkarikoksiin.

12. Oikeuskansleri on 20.3.2012 päivätyssä vastauksessaan todennut ensinnäkin, että A oli jo esittänyt Korkeimmalle oikeudelle uuden purkuhakemuksen, joka koski aiempaa purkuratkaisua. Tämän johdosta oikeuskansleri ei ole tutkinut kantelua. Oikeuskansleri on lisäksi ratkaisussaan todennut, että ylimpien laillisuusvalvojien vakiintuneessa oikeuskäytännössä Korkeimman oikeuden valitusluparatkaisuja ja purkuhakemuksiin annettuja kielteisiä päätöksiä, jotka ovat tyypillisesti hyvin niukasti perusteltuja, ei ole sinänsä pidetty lainvastaisina. Oikeuskansleri on 20.6.2012 antanut samansisältöisen ratkaisun A:n uuden kantelukirjoituksen johdosta. Kantelukirjoitusten johdosta ei ole pyydetty lausumia Korkeimmalta oikeudelta eikä sen jäseniltä tai esittelijöiltä.

Korkeimman oikeuden arviointi

Esteellisyydestä päättäminen

13. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan tuomari ei saa käsitellä asiaa, jos hän on tässä luvussa tarkoitetuin tavoin esteellinen. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan väite tuomarin esteellisyydestä ratkaistaan siinä tuomioistuimessa, jossa pääasia on käsiteltävänä. Tuomioistuin voi myös omasta aloitteestaan ottaa ratkaistavakseen kysymyksen esteellisyydestä.

14. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 9 §:n 1 momentin viimeinen virke, jonka mukaan tuomioistuin voi myös omasta aloitteestaan ottaa ratkaistavakseen kysymyksen tuomarin esteellisyydestä, on tullut lakiin eduskuntakäsittelyn aikana. Lakivaliokunnan mietinnöstä ilmenee, että säännös on tarkoitettu eräitä erityistilanteita varten täydentämään luvun 1 §:ää (LaVM 6/2001 vp s. 4 - 5).

15. Tuomarin esteellisyyttä koskevan lainsäädännön uudistamista koskevissa esitöissä ei ole käsitelty valituslupamenettelyyn tai ylimääräiseen muutoksenhakuun mahdollisesti liittyviä erityiskysymyksiä. Korkeimman oikeuden työjärjestyksen 18 §:ssä on vanhastaan säännös, jonka mukaan kantelussa tai purkuhakemuksessa tarkoitetun ratkaisun tekemiseen osallistunut jäsen ei saa ottaa osaa kantelun tai purkuhakemuksen käsittelyyn, jos esitetyt vaatimukset perustuvat ilmeisesti väärään lain soveltamiseen korkeimmassa oikeudessa tai korkeimman oikeuden jäsenen virheelliseen menettelyyn ja jos päätösvaltainen määrä jäseniä on muutoinkin saatavilla.

16. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 9 §:n 3 momentin mukaan tuomari ei saa olla ratkaisemassa häntä itseään koskevaa esteellisyysväitettä, ellei kysymyksessä ole lainkohdassa tarkoitettu kiiretilanne tai ellei väite ole selvästi perusteeton. Korkein oikeus katsoo, että näitä oikeusohjeita on noudatettava myös silloin, kun tuomioistuin omasta aloitteestaan ottaa esteellisyyskysymyksen tutkittavakseen.

Oikeuskanslerille tehdyt kantelut esteellisyysperusteena

17. A on lausumassaan katsonut, että esteellisiä asian käsittelemiseen näyttäisivät olevan ne oikeusneuvokset, joiden toimintaa hän oli aikaisemmin kanteluteitse arvostellut oikeuskanslerille. A:n mukaan tämänkaltainen arvostelu on saatettu kokea siinä määrin henkilökohtaisesti, että se saattaa vaikuttaa päätöksentekoon.

18. A:n esittämästä syystä tuomarin esteellisyyttä voidaan arvioida oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 6 §:n 1 momentin ja 7 §:n 3 momentin nojalla. Luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tuomari on esteellinen, jos asianosainen on tuomarin vastapuoli muussa oikeudenkäynnissä tai viranomaisen käsiteltävänä olevassa asiassa. Momentin 2 kohdan mukaan esteellisyys voi perustua myös siihen, että tuomarilla on muutoin asianosaiseen sellainen suhde, että se, erityisesti käsiteltävänä olevan asian laatu huomioon ottaen, antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa. Luvun 7 §:n 3 momentin mukaan tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu tässä luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

19. Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu vastapuoliasetelmaan perustuva esteellisyys päättyy, kun asia ei enää ole vireillä. Oikeuskansleri on antanut A:n kantelukirjoituksiin perustuneet ratkaisut 20.3.2012 ja 20.6.2012 ilman, että kantelukirjoituksia olisi edes saatettu kyseisten jäsenten tietoon. Tästä syystä Korkein oikeus katsoo olevan selvää, etteivät kantelukirjoitukset ja niiden käsittely oikeuskanslerin toimesta voi antaa perusteltua aihetta epäillä kantelun kohteina olleiden jäsenten puolueettomuutta tässä asiassa. Esteellisyysväite on tältä osin selvästi perusteeton. Kanteluissa tarkoitetut jäsenet ovat siten voineet tältä osin osallistua myös esteellisyyskysymystä koskevaan ratkaisuun.

Yleistä saman oikeusasteen jäävistä

20. Käsiteltävänä oleva A:n hakemus koskee samaa hovioikeuden tuomion syytekohtaa 8, jonka osalta A on edellä kerrotulla tavalla hakenut Korkeimmalta oikeudelta ensin valituslupaa ja sen jälkeen kahdesti lainvoiman saaneen tuomion purkamista. Kaikkien hakemusten perusteena on ollut se, että ne bis in idem -kieltoa on rikottu siltä osin kuin rikosoikeudenkäyntiä oli jatkettu, vaikka hänelle samasta teosta määrätty veronkorotus oli tullut lainvoimaiseksi hovioikeuskäsittelyn aikana. Mainittua syytekohtaa koskeva asia on nyt uudelleen käsiteltävänä samassa tuomioistuimessa A:n ihmisoikeusvalituksen perusteella annetun ihmisoikeustuomioistuimen tuomion johdosta tehdyn uuden hakemuksen vuoksi.

21. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi.

22. Lainkohdassa tarkoitettu saman oikeusasteen jäävi ei ole ehdoton vaan edellyttää harkintaa siitä, voidaanko tuomarilla perustellusti epäillä oleva ennakkoasenne ratkaistavaan asiaan. Lain esitöissä todetaan, että tilanteet, joissa nousee esille kysymys tuomarin puolueettomuudesta samassa tuomioistuimessa tapahtuneen saman asian aikaisemman käsittelemisen tai ratkaisemisen johdosta, ovat hyvin erilaisia ja ettei tuomarin puolueettomuus niissä objektiivisesti tarkastellen aina vaarannu. Esitöiden mukaan säännöksellä on pyritty kuvaamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä, jonka mukaan tuomarilla ei saa olla ennakkokäsitystä tai etukäteiskantaa asiasta eikä halua edistää toisen asianosaisen etua. Esteellisyys on arvioitava erikseen kussakin yksittäistapauksessa ja arvioinnissa tulisi kiinnittää huomiota ainakin siihen, mitä kysymyksiä tuomari on aiemmin ratkaissut, minkälaisen ratkaisun hän on tehnyt ja missä vaiheessa ratkaisu on tehty (HE 78/2000 vp s. 20 ja 42).

23. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneen tulkinnan mukaan tuomarin objektiivinen puolueettomuus riippuu siitä, miltä hänen asemansa ja aikaisempi toimintansa vaikuttaa muiden näkökulmasta. Arvioitaessa tuomarin esteellisyyttä jutun asianosaisen käsityksellä on tärkeä mutta ei ratkaiseva merkitys. Ratkaisevaa on se, voidaanko asianosaisen käsitystä tuomarin puolueellisuudesta pitää objektiivisesti arvioiden perusteltuna.

24. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut useita ratkaisuja samassa tuomioistuimessa samaa asiaa käsitelleiden tuomareiden esteellisyydestä. Ratkaisussa Thomann vs. Sveitsi 10.6.1996 ihmisoikeustuomioistuin katsoi, etteivät tuomarit, jotka olivat käsitelleet rikosasian vastaajan ollessa poissa, olleet esteellisiä käsittelemään sitä kokonaan uudelleen vastaajan ollessa läsnä. Tuomioistuin viittasi muun muassa siihen, että jälkimmäisessä kontradiktorisessa oikeudenkäynnissä tuomareilla oli käytössään täydellisempi oikeudenkäyntiaineisto ja etteivät he olleet millään tavalla sidottuja aikaisempaan ratkaisuunsa (kohta 35). Vangitsemisasioita koskevissa ratkaisuissaan ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti katsonut, ettei vangitsemisesta päättäminen sinänsä tehnyt tuomaria esteelliseksi käsittelemään vangittua vastaajaa koskevaa rikosasiaa, koska rikosepäilyn toteamista ei voida rinnastaa rikokseen syyllistymistä koskevaan kannanottoon (esim. Cardona Serrat v. Espanja 26.10.2010). Tapauksessa San Leonard Band Club v. Malta 29.7.2004 ihmisoikeustuomioistuin katsoi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohtaa rikotun, kun ylioikeus samassa kokoonpanossa, jossa se oli jo aikaisemmin ratkaissut asian varsinaisena muutoksenhakuasteena, oli muutoksenhaun perusteella käsitellyt vaatimuksen uudesta oikeudenkäynnistä. Ihmisoikeustuomioistuin viittasi siihen, että ylioikeuden tehtävänä oli ollut lähinnä tutkia, oliko sen aiempi tuomio perustunut lain väärään tulkintaan, ja että siten samojen tuomareiden oli tullut päättää siitä, olivatko he itse tulkinneet tai soveltaneet lakia virheellisesti aiemmassa tuomiossaan (kohta 63).

25. Kohdassa 15 mainittu Korkeimman oikeuden työjärjestyksen 18 § koskee juuri tällaista ihmisoikeustuomioistuimen tuomiossa kuvattua esteellisyystilannetta, jossa ylimääräinen muutoksenhaku kohdistuu tuomioistuimen omaan ratkaisuun. Tuomarit, joiden väitetään soveltaneen lakia ilmeisesti väärin tai menetelleen virheellisesti, ovat lähtökohtaisesti esteellisiä itse arvioimaan oman ratkaisunsa oikeellisuutta. Mainittu työjärjestyksen kohta ei sitä vastoin koske alemman tuomioistuimen ratkaisuun kohdistuvaa ylimääräistä muutoksenhakua siinäkään tapauksessa, että valituslupa- tai purkuhakemukseen on aikaisemmin annettu kielteinen päätös.

26. Korkein oikeus katsoo, että edellä selostettuja – aikaisemmin käsitellyn ja nyt käsiteltävän kysymyksen laatuun ja sisältöön liittyviä – tapauskohtaisia arviointiperusteita on noudatettava myös silloin, kun kysymys on siitä, voidaanko valitusluparatkaisuun taikka ylimääräisen muutoksenhaun tai täytäntöönpanon kieltämistä koskevan pyynnön johdosta tehtyyn ratkaisuun osallistuneiden tuomareiden puolueettomuutta perustellusti epäillä. Tällöin on kuitenkin otettava huomioon oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:ssä säädetyt valituslupaharkinnan perusteet sekä 31 luvussa säädetyt ylimääräisen muutoksenhaun edellytykset, jotka määrittävät sen, mitä näissä asioissa tutkitaan.

Valituslupa-asian ratkaisseiden jäsenten esteellisyys

27. Korkein oikeus on ennakkopäätöstuomioistuin, jonka ensisijaisena tehtävänä on antaa oikeuskäytäntöä ohjaavia ja yhtenäistäviä ennakkoratkaisuja. Valituslupa voidaan myöntää vain oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:ssä säädetyin edellytyksin. Pykälän mukaan valituslupa voidaan myöntää, jos siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäynti- tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava. Kuten lainkohdan sanamuodosta ilmenee, valitusluvan myöntäminen myös oikeudenkäynti- tai muun virheen johdosta perustuu harkintaan.

28. Valituslupahakemuksen hylkääminen ei tarkoita sitä, että Korkein oikeus olisi ratkaissut itse asian, vaan kysymys on ollut sen arvioimisesta, onko valitusluvan myöntämiselle ollut laissa säädetyt perusteet. Jos muutoksenhakija on vedonnut purku- tai kanteluperusteeseen, harkittavana on ollut, onko valitusluvan myöntämiselle ollut ylimääräistä muutoksenhakua koskevien säännösten valossa erityistä aihetta väitetyn oikeudenkäynti- tai muun virheen perusteella. Jos hovioikeuden ratkaisu jonkin oikeudellisen kysymyksen osalta on ollut sen antamishetkellä vallinneen tulkinnan mukainen, valitusluvan myöntämiselle sanotulla perusteella ei yleensä ole erityistä aihetta. Tässä tapauksessa kysymys on ollut tämän kaltaisesta tilanteesta. Valitusluvan hylkäämistä koskevan ratkaisun tekeminen ei siten osoita, että ratkaisuun osallistuneille jäsenille olisi muodostunut ennakkoasenne, jonka vuoksi he olisivat esteellisiä käsittelemään samaa asiaa koskevaa ylimääräistä muutoksenhakemusta.

29. Korkein oikeus katsoo, etteivät A:n valituslupahakemuksen ratkaisemiseen osallistuneet jäsenet ole esteellisiä käsittelemään täysistunnon käsiteltäväksi siirrettyä kysymystä. Myöskään A ei ole lausumassaan esittänyt epäilyä heidän esteettömyydestään.

Ensimmäisen purkuhakemuksen ratkaisseiden jäsenten esteellisyys

30. Käsitellessään A:n ensimmäistä purkuhakemusta Korkeimman oikeuden jaoston tehtävänä on ollut muun ohella arvioida, onko hovioikeus soveltanut lakia ilmeisesti väärin, kun se oli tutkinut törkeää veropetosta koskevan syytekohdan 8, vaikka osin samaa menettelyä koskeneet veronkorotuspäätökset olivat jo tulleet lainvoimaisiksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä.

31. Hovioikeus on tutkiessaan syytekohdan 8 kokonaan soveltanut ne bis in idem -kieltoa tuolloin vakiintuneesti noudatetun kotimaisen oikeuskäytännön mukaisesti (KKO 2010:45, 2010:46 ja KKO 2010:82). Myös Korkeimman oikeuden jaosto on A:n hakemusta arvioidessaan voinut lähteä vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesta tulkinnasta.

32. Korkein oikeus on 5.7.2013 antamassaan ennakkoratkaisussa KKO 2013:59 muuttanut ne bis in idem -kiellon tulkintaa niin, että veropetosta koskevan syytteen tutkimiselle on myös samanaikaisesti vireillä olevissa asioissa este sen jälkeen, kun verotusmenettelyssä on veronkorotusta koskevaa päätösvaltaa käytetty joko määräämällä veronkorotus tai jättämällä se määräämättä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on edellä kohdassa 2 mainitussa A:ta koskevassa ratkaisussaan 20.5.2014 todennut ihmisoikeusloukkauksen, kun samaa asiaa koskevaa rikosoikeudenkäyntiä ei ollut keskeytetty veronkorotuksesta annetun ratkaisun tultua lopulliseksi.

33. Korkeimman oikeuden täysistunnon arvioitavana on, onko hovioikeuden menettelyssä syytekohdan 8 osalta tapahtunut oikeudenkäyntivirhe tai onko siinä ollut kysymys ilmeisesti väärästä lain soveltamisesta. Nyt tässä harkinnassa on keskeistä se, mikä merkitys Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 20.5.2014 antamalla tuomiolla on hovioikeuden ratkaisua arvioitaessa. Kysymys on uudesta ja erilaisesta tilanteesta kuin Korkeimman oikeuden jaoston hylätessä A:n hakemuksen 12.12.2011. Kun käsitys ne bis in idem -kiellon sisällöstä on tällä tavalla myöhemmin muuttunut, Korkein oikeus katsoo, ettei pelkästään osallistumisesta sellaiseen purkuratkaisuun, joka on ratkaistu vain vallinnutta oikeuskäytäntöä noudattaen, johdu perusteltua epäilystä puolueettomuudesta. Kysymys on lisäksi sellaisen prosessuaalisen säännön soveltamisesta, johon ei sisälly yksittäistapauksen tosiseikoista tai olosuhteista riippuvia harkinnanvaraisia tekijöitä.

34. A ei ole esittänyt saman oikeusasteen jääviin perustuvaa esteellisyysväitettä. Korkein oikeus toteaa, että asianosaisen käsityksellä tuomarin esteellisyydestä voi olla tärkeä merkitys sellaisessa harkinnanvaraisessa tapauksessa, jossa asianosainen ei pidä tuomaria esteellisenä (Zajko Zahirovic v. Kroatia 25.4.2013). Asianosaisen esittämän käsityksen merkitys tuomarin esteellisyyden kannalta ilmenee myös oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 8 §:n säännöksestä, jonka mukaan asianosainen ei pääsäännön mukaan voi vedota tiedossaan olleeseen, esteellisyyden arvioinnin kannalta harkinnanvaraiseen seikkaan enää sen jälkeen, kun tuomari on ratkaissut asian.

35. Korkein oikeus katsoo edellä esitetyillä perusteilla, etteivät Mansikkamäki, Aarnio ja Rautio ole esteellisiä käsittelemään A:n uutta hakemusta täysistuntoon siirretyltä osalta.

Toisen purkuhakemuksen ratkaisseiden jäsenten esteellisyys

36. A:n toinen hakemus hovioikeuden tuomion purkamiseksi on kohdassa 9 todetulla tavalla jätetty tutkimatta siltä osin kuin hakemuksessa oli toistettu jo aikaisemman purkuhakemuksen yhteydessä ratkaistut perusteet. Jaosto on tutkinut ja todennut sen, että uudessa hakemuksessa A oli vain toistanut aikaisemmassa hakemuksessaan esittämänsä vaatimukset ja niiden perusteet. Korkein oikeus katsoo, että aikaisemman ratkaisun oikeusvoimaan perustuneeseen ratkaisuun osallistuminen ei voi aiheuttaa tuomarin puolueettomuutta koskevaa epäilyä. Myöskään A ei ole lausumassaan esittänyt epäilyä jaostoon kuuluneiden tuomareiden esteellisyydestä.

37. Korkein oikeus katsoo näillä perusteilla, etteivät Sippo, Pynnä ja Littunen ole esteellisiä käsittelemään A:n uutta hakemusta täysistuntoon siirretyltä osalta.

Täytäntöönpanon kieltämistä koskevan pyynnön epääminen esteellisyysperusteena

38. A on vaatinut hovioikeuden tuomion täytäntöönpanon kieltämistä sekä ennen valitusluparatkaisun tekemistä että sanotun ratkaisun jälkeen. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 23 §:n mukaan Korkein oikeus voi ennen muutoksenhakuasian ratkaisua määrätä, ettei hovioikeuden ratkaisua ole toistaiseksi pantava täytäntöön tai täytäntöönpanoa jatkettava, milloin siihen on syytä. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 4 §:n 3 momentin ja 13 §:n mukaan hovioikeuden tuomion täytäntöönpano voidaan kieltää samalla perusteella tuomion purkamista tai tuomiovirhekantelua koskevassa asiassa. Ratkaistessaan täytäntöönpanokieltopyynnön Korkein oikeus arvioi muutoksenhaun kohteena olevan ratkaisun täytäntöönpanon kieltämisen edellytyksiä. Tällöin ei ratkaista sitä kysymystä, myönnetäänkö asiassa valituslupa tai täyttyvätkö asiassa ylimääräiselle muutoksenhaulle säädetyt edellytykset. Tämän vuoksi ei ole syytä epäillä, että täytäntöönpanokieltopyynnöt ratkaisseille jäsenille olisi syntynyt ennakkokäsitys siitä, miten pääasia tulisi ratkaista. On selvästi vailla perusteita pitää näitä jäseniä esteellisinä osallistumaan pääasian käsittelyyn. A:n täytäntöönpanokieltopyyntöjen johdosta ratkaisuja tehneet jäsenet ovat siten voineet tältä osin osallistua myös esteellisyyskysymystä koskevaan ratkaisuun.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

39. Esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, etteivät edellä mainitut jäsenet Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Marjut Jokela, Gustav Bygglin, Kati Hidén, Jorma Rudanko, Pekka Koponen, Liisa Mansikkamäki, Pasi Aarnio, Ilkka Rautio, Jukka Sippo, Tuula Pynnä ja Jarmo Littunen ole esteellisiä osallistumaan täysistunnon ratkaistavaksi siirretyn kysymyksen käsittelemiseen ja ratkaisemiseen. Korkeimman oikeuden täysistunto voi siis käsitellä A:n hakemuksen täysilukuisena.

Päätöslauselma

Asia käsitellään Korkeimman oikeuden täysistunnon ratkaistavaksi siirretyltä osalta täysilukuisessa kokoonpanossa.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Kati Hidén (eri mieltä), Kari Kitunen (eri mieltä), Gustav Bygglin, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki, Pasi Aarnio, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio, Soile Poutiainen, Marjut Jokela, Jukka Sippo, Jorma Rudanko, Pekka Koponen, Ari Kantor, Tuula Pynnä, Jarmo Littunen ja Mika Huovila (eri mieltä). Esittelijä Kari Vesanen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Huovila: Korkeimmassa oikeudessa on aikaisemmin eri kokoonpanoissa ratkaistu useita erilaisia A:n tekemiä, samaan asiaan eri tavoin liittyviä hakemuksia. Nyt kysymyksessä olevaa hovioikeuden tuomion purkamista tai poistamista koskevaa hakemusta käsiteltäessä A:lle on ilmoitettu, että hänen hakemuksensa mahdollisesti käsitellään Korkeimman oikeuden täysistunnossa, johon lähtökohtaisesti osallistuvat kaikki Korkeimman oikeuden jäsenet, jollei estettä ole. Tämän johdosta A:lle on varattu tilaisuus lausua käsityksensä Korkeimman oikeuden kokoonpanosta. A, jolle on näin nimenomaisesti annettu mahdollisuus esittää jäsenten esteellisyyksiä koskevat epäilynsä ja väitteensä, ei ole ilmoittanut pitävänsä esteellisinä muita kuin niitä Korkeimman oikeuden jäseniä, joiden toimintaa hän oli arvostellut kanteluissaan oikeuskanslerille. Katson, ettei Korkeimman oikeuden tule omasta aloitteestaan ottaa tutkittavakseen ja ratkaistavakseen kysymystä jäsenten esteellisyydestä A:n esittämää väitettä laajempana. Perustelen kantaani seuraavasti.

Kuten oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:stä ilmenee, esteellinen tuomari ei saa käsitellä asiaa. Tuomarilla on velvollisuus oma-aloitteisesti todeta itse oma esteellisyytensä. Esteellisyys merkitsee tuomarin sekä oikeutta että velvollisuutta kieltäytyä käsittelemästä asiaa.

Paitsi tuomarin omasta aloitteesta esteellisyys tulee yleensä harkittavaksi asianosaisen tekemän väitteen johdosta. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan asianosaisen tulee tehdä väite tuomarin esteellisyydestä heti ryhtyessään käyttämään asiassa puhevaltaa ja saatuaan tiedon asian käsittelyyn osallistuvista tuomareista. Jos asianosainen saa myöhemmin tiedon seikasta, jolla saattaa olla merkitystä esteellisyyttä arvioitaessa, siihen perustuva väite on esitettävä viipymättä. Asianosaisen on perusteltava väite ja samalla ilmoitettava, milloin peruste siihen tuli hänen tietoonsa.

Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin voi myös omasta aloitteestaan ottaa ratkaistavakseen kysymyksen tuomarin esteellisyydestä. Säännös on lisätty lakiin eduskuntakäsittelyn aikana lakivaliokunnan ehdotuksesta täydentämään luvun 1 §:ää. Lakivaliokunnan mietinnössä on viitattu tältä osin hallituksen esityksen perusteluissa esitettyyn mahdollisuuteen, että tuomari pitää tiedossaan olevan seikan johdosta toista tuomaria esteellisenä käsittelemään asiaa. Hallituksen esityksen mukaan tuomari voisi tällöin ilmoittaa asianosaisille käsityksensä toisen tuomarin esteellisyydestä, mikäli esteellisyyttä ei jostain syystä pystyttäisi ratkaisemaan hallinnollisin toimin ennen jutun käsittelyn aloittamista. Valiokunta piti kuitenkin tässä tilanteessa parempana menettelytapaa, jossa tuomioistuin ottaa viran puolesta käsiteltäväksi kysymyksen tuomarin esteellisyydestä (LaVM 6/2001 vp s. 4 - 5).

Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 9 §:n 1 momentin sanamuodonkin perusteella on sinänsä selvää, että tuomioistuin voi omasta aloitteestaan ottaa ratkaistavakseen kysymyksen tuomarin esteellisyydestä myös muissa kuin lakivaliokunnan tarkoittamissa tilanteissa, jos siihen on aihetta. Kun kysymys on harkinnanvaraiseen seikkaan perustuvasta mahdollisesta esteellisyydestä ja varsinkin siitä, antaako jokin seikka perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa, asianosaisen väitteellä ja sen perusteilla on kuitenkin erityinen merkitys esteellisyysharkinnassa. Kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ilmenee, tuomarin objektiivinen puolueettomuus arvioidaan sen perusteella, miltä hänen asemansa ja toimintansa vaikuttavat muiden näkökulmasta. Asianosaisen käsityksellä on tällöin tärkeä joskaan ei ratkaiseva merkitys (esim. Wettstein v. Sveitsi 21.12.2000 kohta 44, San Leonard Band Club v. Malta 29.7.2004 kohta 60 ja Indra v. Slovakia 1.2.2005 kohta 49 ). Ratkaisussaan Zahirovic v. Kroatia 25.4.2013 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi valituksen olevan ilmeisen perusteeton jo sillä perusteella, ettei valittaja ollut tehnyt oikea-aikaisesti esteellisyysväitettä saatuaan tiedon tuomioistuimen kokoonpanosta tai myöhemminkään esteelliseksi väittämänsä tuomarin toimiessa puheenjohtajana oikeudenkäynnissä, vaikka mitään estettä väitteen tekemiselle ei ollut ollut.

Tilanteissa, joissa tuomari ei pidä itseään esteellisenä, eivätkä tuomaria pidä esteellisenä tuomioistuimen muutkaan jäsenet tai asianosainen, joka on tietoinen niistä seikoista, joilla saattaa olla merkitystä esteellisyyttä arvioitaessa, tuomioistuimella ei yleensä voi olla aihetta ottaa omasta aloitteestaan ratkaistavakseen kysymystä tuomarin esteellisyydestä. Tällaista aihetta en näe olevan tässäkään tapauksessa.

Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdasta 19 ilmenevillä perusteilla katson, että A:n väite oikeuskanslerille tehdyn kantelun kohteena olleiden jäsenten esteellisyydestä on selvästi perusteeton. Enemmistön kannan mukaisesti Korkein oikeus on päättänyt ottaa omasta aloitteestaan täysistunnon tutkittavaksi ja ratkaistavaksi kysymyksen esteellisyydestä muillakin kuin A:n esittämillä perusteilla ja myös kaikkien muiden sellaisten jäsenten osalta, jotka ovat aikaisemmin osallistuneet nyt käsiteltävänä olevassa ylimääräisessä muutoksenhakemuksessa tarkoitettuun asiaan liittyvien A:n hakemusten ratkaisemiseen. Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan esteellisyyskysymyksistä myös näiltä osin ilmoitan olevani samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvokset Kitunen ja Hidén olivat kumpikin vuorollaan samaa mieltä kuin oikeusneuvos Huovila.

Presidentti Koskelo: Olen samaa mieltä kuin enemmistö. Täydentävänä lausuntona totean seuraavan.

Kun monijäsenisessä tuomioistuimessa muodostetaan tavanomaisia, suppeampia ratkaisukokoonpanoja, voidaan varsinaisten esteellisyyksien ohella pyrkiä välttämään sellaisiakin tilanteita, joissa jokin muunlainen tai harkinnanvarainen seikka voisi herättää kysymyksiä tai aiheuttaa tarvetta nimenomaisen ratkaisun tekemiseen asiasta. Kun täysistunnossa käsitellään periaatteellisesti merkittävää tai laajakantoista oikeuskysymystä, on kuitenkin täysilukuisuudesta poikkeamista syytä välttää eikä esteellisyysperusteita ole aihetta tulkita tai soveltaa laajentavasti. Samasta syystä on tässä tapauksessa perusteltua ottaa kysymys esteellisyydestä viran puolesta arvioitavaksi ja ratkaistavaksi.

Lainkäytön perusasioihin kuuluu, että kannan muodostaminen oikeudellisiin tulkintakysymyksiin riippuu huomioon otettavista oikeuslähteistä, mutta ei siitä, kuka konkreettisessa yksittäistapauksessa on asianosaisena. Perusasioihin kuuluu myös, että tuomarilla täytyy aina olla valmius arvioida uudelleen ja tarvittaessa muuttaa aiemmin omaksumiaan tai noudattamiaan tulkintoja, mikäli oikeuslähteissä tai muissa asian arviointiin vaikuttavissa olosuhteissa ilmenee muutoksia. On normaalia, että samat oikeuskysymykset saattavat toistua myös asioissa, joissa on samoja asianosaisia kuin aiemmissa asioissa, ja että oikeuskysymyksiä joudutaan oikeuslähteiden ja olojen muuttuessa arvioimaan uudelleen.

Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 2 kohdassa tarkoitettu esteellisyys mahdollisen ennakkokäsityksen epäilyn perusteella koskeekin vain saman asian uudelleen käsittelyä. Epäilyn perusteeksi ei riitä, että asiassa on sama asianosainen ja sama oikeuskysymys kuin aiemmassa ratkaisussa, ellei kohteena ole sama tosiasiallinen tapahtumakulku.

Asian tai sen osan siirtäminen täysistunnon käsiteltäväksi perustuu puolestaan siihen, että ratkaistavana on periaatteellisesti merkittävä tai laajakantoinen kysymys (korkeimmasta oikeudesta annetun lain 7 §). Tällaista merkitystä on yleensä nimenomaan oikeudellisilla tulkintakysymyksillä, kuten tässä tapauksessa. Täysistunnossa oikeuskysymys tulee arvioitavaksi oikeuskysymyksenä.

Ottaen huomioon yhtäältä nyt täysistunnossa ratkaistavana olevien kysymysten luonne ja toisaalta samaa asiaa koskevissa aiemmissa Korkeimman oikeuden päätöksissä ratkaistujen kysymysten luonne ei ole perusteltua aihetta epäillä, että aiempiin ratkaisuihin osallistuneille jäsenille olisi voinut syntyä esteellisyyden aiheuttava ennakkokäsitys. Tässä tapauksessa täysistunnon ratkaistavana olevien oikeuskysymysten kannalta ei ole merkitystä millään tapauskohtaisiin seikkoihin liittyvillä harkintaperusteilla. Siten ne jäsenet, jotka ovat osallistuneet kysymyksessä oleviin ratkaisuihin A:ta koskevassa asiassa, eivät ole esteellisiä sen enempää kuin esimerkiksi sellaiset muut jäsenet, jotka ovat tähän mennessä tehneet vastaavanlaisia ratkaisuja muissa vastaavanlaisissa mutta eri asianosaisia koskeneissa asioissa.

Tässä asiassa kaikki jäsenet ovat esteettömiä ottamaan kantaa niihin oikeudellisiin tulkintakysymyksiin, joista täysistunnossa tehtävä ratkaisu riippuu. Asia voidaan käsitellä täysilukuisessa kokoonpanossa.

 
Julkaistu 12.12.2014  Päivitetty 15.12.2014