Suomeksi - På svenska - In English - Sme - Fr - Ru - Et - De

Korkein oikeus

Korkein oikeus

Etusivu » Ennakkopäätökset » Ennakkopäätökset » KKO:2014:78

KKO:2014:78

Todistelu - Puhelinkuulustelu - Näytön arviointi
Tapon yritys
Pahoinpitely - Törkeä pahoinpitely
Vammantuottamus - Törkeä vammantuottamus

Diaarinumero: R2013/612
Taltionumero: 2159
Antopäivä: 27.10.2014

Asiassa oli riidatonta, että A:n kädessään pitämä veitsi oli aiheuttanut B:n rintakehään noin viisi senttimetriä syvän vaakasuoran haavan. Syytteen mukaan A oli aiheuttanut kyseisen haavan veitsellä lyömällä. B kertoi asianomistajana kuultuna haavan syntyneen tilanteessa, jossa hän oli istunut sängyn reunalla ja asianosaisten välisestä riidasta tuohtuneena ponnistanut siitä voimakkaasti ylös törmäten A:n kädessä olleeseen veitseen. Asiassa todistajaksi nimetty lääkäri oli puhelimitse kuultuna arvioinut vaihtoehtoisia tapahtumainkulkuja lääketieteellisin perustein. Kysymys siitä, oliko asiassa ollut edellytyksiä kuulla lääkäriä puhelimitse. Kysymys myös näytön arvioinnista. (Ään.)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Oulun käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta ensisijaisesti tapon yrityksestä sillä perusteella, että A oli yrittänyt tappaa B:n heidän yhteisessä asunnossaan lyömällä sängystä nousemassa ollutta B:tä veitsellä rintakehään. Piston seurauksena B:llä oli todettu rintakehän seinämän lävistävä haavakanava, joka oli vioittanut rintakehän valtimoa. B:lle oli tehty päivystyksellinen leikkaus, jossa rintakehän valtimo oli suljettu. Syytteen mukaan teko oli jäänyt yritykseksi, koska B oli ajoissa saanut hoitoa potentiaalisesti hengenvaaralliseen vammaansa.

Toissijaisesti syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä sillä perusteella, että A oli tehnyt ruumiillista väkivaltaa B:lle lyömällä tätä veitsellä rintakehään sillä seurauksella, että B:lle oli aiheutunut yllä kerrottu hengenvaarallinen vamma. Pahoinpitelyä oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Viimesijaisesti syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä vammantuottamuksesta sillä perusteella, että A oli törkeällä huolimattomuudella aiheuttanut B:lle yllä kerrotun ruumiinvamman, joka ei ollut vähäinen, lyömällä sängystä nousemassa ollutta B:tä veitsellä rintakehään.

B:llä ei ollut rangaistusvaatimusta eikä yksityisoikeudellisia vaatimuksia.

A, joka ei muistanut tapahtumista mitään, kiisti syyllistyneensä tapon yritykseen, törkeään pahoinpitelyyn tai törkeään vammantuottamukseen. A kiisti lyöneensä B:tä, mutta myönsi aiheuttaneensa B:lle syntyneen vamman veitsellä vahingossa tai huolimattomuudesta ja katsoi menettelyllään syyllistyneensä perusmuotoiseen vammantuottamukseen.

Käräjäoikeuden tuomio 24.5.2012

Käräjäoikeus totesi olevan riidatonta, että B:n vammat olivat aiheutuneet A:n kädessä pitelemästä veitsestä. Syytettä tuki erityisesti todistajana kuullun sydän- ja rintaelinkirurgian erikoislääkäri X:n kertomus, jonka mukaan B:n rintaan syntyneen pistokanavan syntyminen oli vaatinut voimaa. Vaihtoehtoista tapahtumainkuvausta tuki vahvasti B:n asianomistajana antama kertomus, jolle tuli vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti antaa vahva merkitys myös syytettä vastaan puhuvana näyttönä. Näiden kertomusten perusteella ei voitu sulkea pois sitä vaihtoehtoista tapahtumainkulkua, että vamma oli syntynyt tilanteessa, jossa A oli pitänyt teräasetta kädessään B:n edessä ja B oli suuttuneena noussut vauhdikkaasti sängyn reunalta, jolloin veitsi oli tunkeutunut B:n rintakehän läpi.

Käräjäoikeus totesi, että A:n kerrotunlainen menettely täyttää vain tuottamuksellisen teon tunnusmerkistön ja katsoi A:n veitsen laadusta johtuneen erittäin suuren riskin vuoksi menettelyllään syyllistyneen törkeään vammantuottamukseen ja tuomitsi hänet neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Mika-Pekka Sarkkinen ja lautamiehet.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 17.5.2013

Syyttäjä valitti hovioikeuteen uudistaen käräjäoikeudessa esittämäänsä vaatimukset.

Hovioikeus totesi, että esitetyn todistelun perusteella veitsi oli osunut B:n rintakehään lähes vaakasuorassa. Rintakehän kudosrakenteen lävistäminen veitsellä on haavan syvyys huomioon ottaen vaatinut voimaa. B:n vamman aiheutuminen ilman A:n tekemää lyöntiliikettä olisi edellyttänyt, että B olisi ollut tilanteessa lähes pystyasennossa. Asianosaisten kokoero ja A:n varsin vahva humalatila huomioon ottaen hovioikeus piti epätodennäköisenä, että A olisi kyennyt pitämään veistä kädessään paikallaan B:n noustessa voimalla ylös ja osuessa veitseen. Lisäksi hovioikeus ei pitänyt uskottavana, että B olisi tarkoituksellisesti noussut ylös suoraan veistä kohti. Hovioikeus ei pitänyt B:n kertomusta uskottavana siltä osin kun hän on kertonut, ettei A tehnyt tilanteessa lyöntiliikettä. Tätä johtopäätöstä tuki myös B:n esille tuoma halu suojata A:ta.

Hovioikeus katsoi näytetyksi, että A oli lyönyt B:tä veitsellä rintaan. Voimakas lyönti teräaseella alueelle, jossa sijaitsee ihmisen elintoiminnalle tärkeitä elimiä, osoittaa, että A:n on täytynyt käsittää uhrin kuoleman mahdollisuus tekonsa varsin todennäköiseksi seuraukseksi. Hovioikeus tuomitsi A:n tapon yrityksestä kolmen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Teija Unkila, Esko Arponen ja Terhi Mokko.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja hänet tuomitaan tapon yrityksen asemesta törkeästä vammantuottamuksesta tai toissijaisesti törkeästä pahoinpitelystä.

Syyttäjä vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Taustatiedot ja kysymyksenasettelu

1. Asiassa on riidatonta, että A:n pitelemä veitsi on lävistänyt B:n rintakehän vioittaen rintakehän valtimoa. B:lle on tehty leikkaus, jossa rintakehän valtimon haavauma on suljettu. B:n vamma on ollut hengenvaarallinen.

2. Asiassa on kysymys siitä, onko A lyönyt veitsellä B:tä rintaan vai onko B:n vamma voinut aiheutua siitä, että hän on itse törmännyt A:n kädessä olleeseen veitseen. Mikäli A:n katsotaan tahallaan lyöneen B:tä rintaan, asiassa on kysymys myös siitä, onko hän pyrkinyt ehkäisemään tekonsa seurauksen syntymistä rikoslain 5 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

3. Korkein oikeus käsittelee kuitenkin ensiksi niitä edellytyksiä, joita asiantuntevan todistajan puhelinkuulemiselle laissa on asetettu. Erikoislääkäri X:ää on kuulusteltu puhelimitse sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa.

Todistajan kuuleminen puhelimitse

Sovellettavat säännökset

4. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:stä ilmenevän pääsäännön mukaan todistajaa tai muuta todistelutarkoituksessa kuultavaa henkilöä kuten asianomistajaa on kuultava siten, että hän on henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä. Tämän välitöntä kuulemista edellyttävän pääsäännön tarkoituksena on turvata tuomioistuimen mahdollisuudet arvioida kertomuksen uskottavuutta. Poikkeuksellisesti kuulemisen välittömyydestä voidaan luopua ja kuuleminen voidaan toimittaa teknisin apuvälinein, kuten videota tai puhelinta käyttäen.

5. Puhelimitse kuulemisesta säädetään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 34 a §:n 1 ja 3 momentissa. Näiden säännösten mukaan muun muassa todistajaa voidaan kuulla pääkäsittelyssä hänen henkilökohtaisesti läsnä olematta puhelimitse, jos tuomioistuin harkitsee tämän soveliaaksi ja kuultavan kertomuksen uskottavuutta voidaan luotettavasti arvioida ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan.

6. Todistajan välitön kuuleminen tuomioistuimessa on pääsääntö. Puhelimitse kuulemisen ala on tarkoitettu suppeaksi. Lain esitöiden mukaan vain puhelimitse voitaisiin kuulla esimerkiksi asiantuntevaa todistajaa sellaisesta kysymyksestä, joka ei ole erityisen altis uskottavuusongelmille. Kysymykseen voisi tulla sellaisen oikeuslääkärin tai muun lääkärin kuuleminen, joka on antanut lausuntonsa kirjallisesti. Myös pienehköjen yksityiskohtien kysyminen todistajalta tai asianomistajalta saattaisi käydä puhelimitse (HE 190/2002 vp s. 32 – 33). Esitöiden mukaan puhelimitse kuuleminen on siis tarkoitettu sellaisiin tilanteisiin, joissa uskottavuuden arviointi on helppoa tai joissa ei oikeastaan ole kyse lainkaan kuultavan uskottavuudesta. Sitä vastoin se ei tulisi kysymykseen, jos kuultavan kertomuksen uskottavuudesta on mahdollisesti tulossa kiistaa.

7. Esitöiden mukaan puhelimitse kuulemista harkitessaan tuomioistuimen tulee viime kädessä punnita tilannetta kokonaisuudessaan; kuinka keskeinen todistaja on kysymyksessä, kuinka luotettava todistajan kertomus on, ja kuinka asianosaisen oikeudet voidaan riittävästi käsillä olevassa yksittäistapauksessa turvata (HE 190/2002 vp s. 29).

8. Korkein oikeus toteaa, että lääkärin tai muun asiantuntevan todistajan kirjallisen lausunnon uskottavuutta sen asiantuntevuuden suhteen voidaan usein arvioida riittävästi häntä lainkaan kuulematta tai kuulemalla vain puhelimitse. Tilanne on toinen esimerkiksi silloin, kun tällaista todistajaa halutaan kuulustella seikoista, joiden suhteen on olemassa useampia vaihtoehtoisia tapahtumankulkuja. Tilanteessa, jossa ainoa selvitys tapahtumista on vastaajan tai asianomistajan kertomus, jonka oikeellisuus on riitautettavissa, lääketieteellisen näytön merkitys korostuu. Tällaisen todistajan lausunnon perusteiden selvittämiseksi ja arvioimiseksi on tärkeää, että niin asianosaisilla kuin tuomioistuimella on mahdollisuus tehdä todistajalle tarkentavia kysymyksiä. Arvioitaessa puhelimitse kuulemisen soveliaisuutta on lisäksi otettava huomioon, että tapahtumien havainnollistamiseen käytettävissä oleva aineisto jää todistajaa puhelimessa kuultaessa hyödyntämättä.

Puhelimitse kuulemisen soveliaisuus tässä tapauksessa

9. Syyttäjä on käräjäoikeuteen toimittamassaan haastehakemuksessa vaatinut A:lle rangaistusta ensisijaisesti tapon yrityksestä, toissijaisesti törkeästä pahoinpitelystä ja viimesijaisesti törkeästä vammantuottamuksesta. A on kirjallisessa vastauksessaan kiistänyt syyllistyneensä tahallisuutta edellyttävään rikokseen ja ilmoittanut, ettei hänellä edelleenkään ole muistikuvia tapahtuneesta.

10. Keskeisenä näyttökysymyksenä asiassa on syytteen ja vastauksen perusteella ollut A:n tahallisuus. Syyttäjä on haastehakemuksessaan nimennyt kuultaviksi todistelutarkoituksessa asianomistaja B:n sekä A:n. Todistajana on kuultu lisäksi erikoislääkäri X:ää, jonka kertomuksella voidaan katsoa jo ennalta arvioiden olleen keskeinen merkitys vaihtoehtoisten tapahtumankulkujen todennäköisyyttä arvioitaessa.

11. Todisteena esitetty lääkärinlausunto on perustunut B:n vamman tutkineen ja hänet leikanneen toisen erikoislääkärin havaintoihin.

12. Erikoislääkäri X:n todistajanlausunto käräjäoikeudessa on perustunut niihin tietoihin, jotka hän on saanut edellä kerrotusta lääkärinlausunnosta. Erikoislääkäri X on jo käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevän mukaan todennut, että asiassa on merkitystä veitsen ja sen terän muodolla ja asennolla sekä ihmisen ruumiinrakenteella.

13. Erikoislääkäri X:ää on kuultu puhelimitse myös hovioikeuden pääkäsittelyssä.

14. Korkein oikeus toteaa, että asian laatu sekä edeltä ilmenevien seikkojen ja erikoislääkäri X:n lausuman merkitys näytön arvioinnissa ovat jo ennalta arvioiden edellyttäneet, että todistajan kuuleminen tapahtuu välittömästi eikä vain puhelimen välityksellä. Puhelimitse kuultaessa erikoislääkäri X ei ole voinut tehdä havaintoja asianosaisista tai tekovälineenä olleesta veitsestä. Puhelinkuulemisen ei voida katsoa olleen soveliasta.

15. Vaikka asianosaiset eivät ole Korkeimmassa oikeudessa kiinnittäneet huomiota siihen tapaan, millä erikoislääkäri X:n kuuleminen alemmissa oikeuksissa on tapahtunut, Korkein oikeus on katsonut, että A:n valituksen asianmukainen ratkaiseminen edellyttää suullista käsittelyä, missä erikoislääkäri X:ää kuullaan henkilökohtaisesti todistajana. Viivästyksen välttämiseksi Korkein oikeus on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn Oulussa. Suullisessa käsittelyssä on kuultu B:tä, A:ta ja erikoislääkäri X:ää.

Näytön arviointi

B:n kertomus tapahtumien kulusta

16. B on kertonut, että hänellä ja A:lla oli lauantaina 4.2.2012 ollut riita, joka oli johtunut A:n niin sanotusta parisuhdestatuksesta facebookissa. Riita oli ilmennyt lähinnä murjottamisena eikä siihen liittynyt kummempia tapahtumia.

17. A:lla oli illalla ollut ensi-iltanäytös Oulun kaupunginteatterissa. A oli ensiksi kieltänyt B:tä tulemasta paikalle, mutta oli myöhemmin pyytänyt häntä katsomaan esitystä. Esityksen jälkeen A oli juhlinut ensi-iltaa muiden näyttelijöiden kanssa, kun taas teatterissa myös työskennellyt B oli pääosin viettänyt iltaa omien työtovereidensa kanssa.

18. B oli illan aikana nauttinut olutta ja muuta alkoholia 7 – 8 annosta. Hän oli tullut kotiin noin kello 1 – 2 aikaan ja nukkunut A:n tullessa kotiin. A, joka oli ollut vahvassa humalassa, oli heti alkanut riidellä päivällä esillä olleesta aiheesta. B ei ollut jaksanut enää riidellä.

19. A oli mennyt keittiöön hakemaan lisää juotavaa, ja avannut pahvista viinipakkausta veitsellä, kuten B oli jälkikäteen päätellyt tuolloin kuulemansa äänen ja poliisin tapahtumapaikalta ottamien valokuvien perusteella. Hetken kuluttua A oli tullut makuuhuoneeseen veitsi kädessään ja asettunut seisomaan B:n eteen. B:llä, joka oli istunut sängyn jalkopäässä, oli tuolloin ollut vain alushousut päällään. B oli ilmoittanut lähtevänsä ulos tarkoituksenaan lähteä pois riitatilanteesta, kunnes A olisi nukahtanut.

20. A oli jatkanut riitelemistä, jolloin B oli kertomansa mukaan "nähnyt punaista" ja ponkaissut sängyltä pystyyn. Noustessaan hän oli tuntenut kipua rinnassaan. B ja A olivat huomanneet, että B:llä oli verta vuotava haava rinnassa.

21. Riita oli päättynyt siihen ja A oli hakenut paperia keittiöstä verenvuodon tyrehdyttämiseksi. B oli A:n humalatilan vuoksi soittanut hätäkeskukseen itse ja kertonut olevansa yksin. B oli kertomansa mukaan halunnut suojata itseään ja A:ta sekä heidän työnantajaansa, josta oli vähän aikaisemmin ollut kaksi isoa kielteistä otsikkoa iltapäivälehdissä.

22. Puhelun jälkeen B oli vajonnut maahan. A oli nostanut hänet ylös, hakenut hänelle saunatakin ja saattanut hänet sairasautoa vastaan kerrostalon alaovelle, jossa B oli kehottanut A:ta poistumaan.

23. Sairaalassa B oli kertonut kompastuneensa kissaan ja saaneensa siinä yhteydessä pistovamman rintaansa. B:n selitystä ei ollut pidetty uskottavana ja asiasta oli ilmoitettu poliisille.

24. B oli lähettänyt yöllä leikkausta odottaessaan A:lle tekstiviestejä, joissa hän oli kertonut tilanteestaan ja pyytänyt A:ta käymään sairaalassa. Sairaalassa B oli kehottanut A:ta kertomaan, ettei tämä ollut ollut paikalla, mutta A oli todennut haluavansa selvittää asian.

A:n kertomus tapahtumien kulusta

25. A on kertonut ensi-iltaa edeltäneestä riidasta samalla tavalla kuin B. Esityksen jälkeen hän oli juonut runsaasti alkoholia ja hänen viimeinen muistikuvansa illasta oli eräästä ravintolasta. Seuraava muistikuva oli siitä, että hän oli vastaanottanut B:n sairaalasta lähettämiä tekstiviestejä.

26. A oli 5.2.2012 käynyt sairaalassa tapaamassa B:tä. B oli kertonut tarinan kissaan kompastumisesta ja pyytänyt A:ta kertomaan, ettei tämä ollut ollut paikalla. A ei ollut pitänyt kissatarinaa uskottavana ja oli ilmoittanut B:lle haluavansa selvittää asian.

Lääketieteellinen selvitys B:n vammasta ja sen syntymekanismista

27. Lääkärinlausunnon mukaan B:n rintakehällä rintalastan vieressä oli todettu oikealla noin viisi senttimetriä rintalastan yläosasta alaspäin puukonpistohaavaksi sopiva haava. B:lle oli suoritettu päivystyksellinen leikkaus, jossa oli todettu rintakehän seinämän lävistävä haavakanava, joka oli vioittanut rintakehän valtimoa. Valtimo oli suljettu ja keuhkopussissa ollut veri oli poistettu. Lääkärinlausunnon mukaan puukonpisto oli aiheuttanut potilaalle välittömän hengenvaaran.

28. Erikoislääkäri X on Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä kertonut, että hänen tapahtuma- ja hoitotietonsa perustuivat sairaalassa muiden lääkärien toimesta kirjattuihin potilastietoihin, joita erikoislääkäri X oli kuulemistaan varten vielä kerrannut. B:n rintakehällä oli todettu 2 – 3 senttimetriä leveä pistohaava rintalastan vierellä oikealla toisen tai kolmannen kylkiluuvälin kohdalla. Tutkimuksissa oli havaittu, että rintakehän sisäseinämän valtimon sivuhaara oli revennyt päärungosta irti. Rintaontelossa oli ollut noin puoli litraa tuoretta verta ja edelleen aktiivia vuotoa. Veri oli poistettu ja vuotava suoni suljettu. Lisäksi oikean keuhkon ylälohkossa oli havaittu pieni nirhauma, mikä viittasi teräaseen osumiseen.

29. Haavakanavan perusteella voitiin erikoislääkäri X:n mukaan päätellä, että haava oli noin viisi senttimetriä syvä. Suurimman vastuksen veitsen tunkeutumiselle kehoon oli aiheuttanut iho yhdessä rasvakudoksen alla olevan kylkivälilihaksen kanssa. Kylkivälilihaksen alla oleva keuhko ei juurikaan ollut vastusta aiheuttanut.

30. Erikoislääkäri X:n kuulemisen yhteydessä B ja A ovat havainnollistaneet tapahtumat niin kuin ne B:n kertoman mukaan olivat edenneet. Käsillä oli veitsi, joka valmistajalta saatujen tietojen ja esitutkintavalokuvista tehtävien havaintojen perusteella kooltaan ja pääosin muodoltaan vastasi tekovälinettä, joka oli hovioikeuden annettua tuomionsa hävitetty. Veitsi oli sahalaitainen ja kapeateräinen.

31. Rekonstruktion aluksi B istui tuolilla ja A seisoi aivan hänen edessään pitäen veistä vartalonsa edessä. B nousi voimakkaasti ylös, törmäsi A:han ja A:n perääntyessä otti vielä askeleen eteenpäin.

32. Erikoislääkäri X:n mukaan haavan syntyminen B:n rintaan oli vaatinut reilun voiman. Esitettyä syntytapaa arvioidessaan erikoislääkäri X on tuonut esiin sen, että ihmisen iho aistii kivun hyvin herkästi, minkä vuoksi piston tunteva henkilö yleensä itse yrittää perääntyä. Jos B:n askel on kuitenkin ollut peruuttamattomasti eteenpäin vievä ja A on pysynyt paikallaan, pistovoima on voinut riittää nyt kysymyksessä olevan haavan aiheuttamiseen käsillä olleen kaltaisella veitsellä edellyttäen, että veitsi on ollut A:n kädessä näytetyllä tavalla. Leikkauskertomuksesta sai erikoislääkäri X:n mukaan sen käsityksen, että pisto oli tullut aikalailla kohtisuorassa tasossa. Erikoislääkäri X on pitänyt mahdollisena, että vamma oli syntynyt asianosaisten kuvaamalla tavalla.

Näytön arvioinnin lähtökohdista

33. Rikosasioissa rangaistusta vaativalla syyttäjällä tai asianomistajalla on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin osoittamalla tavalla todistustaakka kaikista rikostunnusmerkistöön kuuluvista seikoista. Rikoksen syyksilukevan tuomion edellytyksenä on, että syyttäjä tai asianomistaja on esittänyt asiassa selvityksen, jonka perusteella vastaajan syyllisyys on näytetty toteen sellaisella varmuudella, ettei siitä jää varteenotettavaa epäilyä.

34. Rikosasian vastaajalla ei ole velvollisuutta esittää syyttömyyttään tukevaa näyttöä tai myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen. Vaikka vastaajan rikosasiassa antama kertomus voidaan sinänsä ottaa huomioon asiassa näyttönä, vastaajalla on oikeus myös vaieta asiassa, eikä tätä vaikenemista itsessään voida käyttää todisteena häntä vastaan. Keskeisiin rikosoikeudellisiin periaatteisiin kuuluu myös se, että epäselvässä näyttötilanteessa asia on ratkaistava syytetyn eduksi.

35. A on kertonut, ettei hänellä ole muistikuvia veitsen pistoon liittyvistä tapahtumista. Korkein oikeus toteaa, että riippumatta siitä, pitääkö väite paikkansa, A:lla on oikeus olla lausumatta sanotuista seikoista eikä tätä edellä todetulla tavalla voida käyttää todisteena häntä vastaan.

36. Rikosasian asianomistajaa ei voida velvoittaa kertomaan asiasta eikä vastaamaan hänelle esitettyihin kysymyksiin, mutta jos hän vastaa kysymyksiin, hänen on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 5 §:n 3 momentin nojalla pysyttävä totuudessa. Arviota asianomistajan kertomuksen uskottavuudesta ei kuitenkaan voida perustaa vain siihen, että asianomistajalle on laissa asetettu kerrottu velvollisuus pysyä totuudessa. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan oikeuden tulee, harkittuaan huolellisesti kaikkia esiintulleita seikkoja, päättää, mitä asiassa on pidettävä totena.

B:n kertomuksen arviointia

37. B:n kertomuksen uskottavuutta heikentää se, että hän on lausumansakin mukaan pyrkinyt suojaamaan A:ta syytteeltä asiassa. Siihen nähden, että B oli juuri ennen tapahtumaa havainnut veitsen A:n kädessä, ei ole uskottavaa, että hän olisi tarkoituksellisesti ponnistanut kohti veistä.

38. B:n kertomaa tukee kuitenkin se, että hän on - luovuttuaan paikkansa pitämättömästä kertomuksestaan tapahtumien kulusta - kertonut tapahtumasta toistuvasti pääpiirteissään yhdenmukaisesti ja kyennyt vastaamaan tapahtumankulkua koskeviin tarkentaviin kysymyksiin. B:n ilmoittamia tapahtumapaikkaa koskevia tietoja tukee havaittujen verijälkien sijainti. On myös uskottavaa, että B on halunnut poistua asunnosta riitaa välttääkseen ja on ollut sen vuoksi pukeutumassa sängyn reunalla tapahtumien alkaessa. Näitä B:n kertomia seikkoja jossakin määrin tukee hänen farmarihousujensa sijainti tapahtumapaikalta otetuissa valokuvissa. B:n kertomus viittaa vahvasti siihen, että väitetty veitsen isku on joka tapauksessa tapahtunut hyvin epätyypillisellä tavalla. Myös lääketieteellinen selvitys tukee tällaista käsitystä. Veitsi on tunkeutunut B:n kehoon jokseenkin vaakasuorasti, mikä jo sulkee pois sen vaihtoehdon, että B:n vamma olisi aiheutettu lyönnillä, jossa käsi tekee laajan kaaren. Arvioitavaksi jää pikainen tapahtuma, jossa vaihtoehtoina ovat A:n suoralla käden liikkeellä tekemä pisto kohti B:tä tai B:n omasta liikkeestä johtuva vaaka-asennossa olevan veitsen tunkeutuminen häneen. Mahdollista on sekin, että kysymys on piston ja nousuliikkeen yhteisvaikutuksesta.

39. B on esitutkinnassa kertonut, että A oli ollut sekava ja hänestä oli huokunut suuttumus ja ettei B ollut koskaan aiemmin nähnyt A:ta tällaisessa mielentilassa. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä B on selittänyt, ettei A ollut ollut erityisen aggressiivinen, mutta oli ollut todella vahvassa humalatilassa. Korkein oikeus katsoo B:n lausumien viittaavan joka tapauksessa mielentilaan, jossa A ei ole pystynyt hallitsemaan itseään. Tällainen tila lisää sen vaihtoehdon todennäköisyyttä, että A on saattanut lyödä B:tä veitsellä. Toisaalta tätä vastaan puhuu se seikka, ettei A:n aikaisempaan väkivaltaisuuteen viittaavaa tapahtumaa ole tullut esiin, vaikka A kertomansa mukaan on B:n kanssa yhdessä asuessaan useita kertoja ollut muistamattomassa humalatilassa ja heidän välillään on ennenkin ollut riitoja.

40. Näytön arvioinnissa on merkitystä myös sillä, että B:n ja A:n parisuhde on jatkunut tapahtuneen jälkeen. Tämä viittaa siihen, että B ei ole tapahtuneesta huolimatta kokenut A:ta itselleen vaaralliseksi. Asianosaisten kuulemisessa Korkeimmassa oikeudessa mikään ei viitannut siihen, että A olisi uhkaamalla tai muulla tavoin pakottanut tai painostanut B:tä kertomaan asiasta tahtonsa vastaisella tavalla.

41. B ei ole osannut kertoa nimenomaisesti, mitä hän ajatteli veitsen aiheuttamasta riskistä ponnistaessaan kohti A:ta. B:n toiminta voi kuitenkin selittyä sillä, että hän on väsymyksestään, humalatilastaan ja suuttumuksestaan johtuen arvioinut tilanteen väärin eikä ole ponnistamishetkellä ymmärtänyt törmäävänsä veitseen. Budolajeja harrastaneen B:n nousu on lisäksi voinut olla niin nopea, että veitsi on työntynyt hänen rintaansa ennen kuin hän on ehtinyt reagoida kipuun.

42. Syyttäjä on vedonnut A:n esitutkintakertomukseen, jossa tämä on lausunut "uskon, että minä olen raivon vallassa riitelymme seurauksena B:tä puukottanut asunnossamme". Lisäksi syyttäjä on vedonnut A:n puhelimesta löytyneeseen tekstiviestiluonnokseen, jossa A katuu sitä, että oli puukottanut B:tä.

43. Korkein oikeus toteaa, että tapahtumahetkellä kello 4 – 5 aikaan vahvassa humalatilassa ollut A on antanut edellä tarkoitetun lausuman samana päivänä kuulustelussa kello 14 jälkeen. Juuri ennen kuulustelua A oli käynyt sairaalassa ja saanut kuulla B:ltä epäuskottavana pitämänsä kissatarinan tapahtumien kulusta. A:lla ei ole ollut ennen kuulustelua mahdollisuutta keskustella tapauksesta kenenkään ulkopuolisen kanssa, ja häntä on kuultu ilman avustajaa. Kaksi päivää myöhemmin toimitetussa kuulustelussa A on kertonut, ettei hänellä ole muistikuvia tapahtumasta ja että aikaisemmin kerrotussa oli ollut kysymys paremminkin olettamasta kuin uskomisesta. Mainitun tekstiviestin A on muistellut kirjoittaneensa yön tapahtumia seuranneena aamuna tai aamupäivällä B:ltä saamansa viestit luettuaan ja ilmeisesti pyöriteltyään tapahtumaa mielessään.

44. Korkein oikeus toteaa, että A on B:n kanssa käymänsä keskustelun perusteella voinut saada tietää, että hänen kädessään ollut veitsi oli lävistänyt B:n rintakehän ja vioittanut rintakehän valtimoa. Jos A:lla ei hänen kertomallaan tavalla ole ollut muistikuvaa tapahtumasta, on hyvin mahdollista, että hän on olettanut puukottaneensa B:tä. Myöskään ilmaisun puukottaa käyttäminen ei kuvatuissa olosuhteissa voida välttämättä katsoa sisältävän kannanottoa siihen kysymykseen, onko vamma aiheutettu veitsellä lyömällä vaiko B:n kuvaamalla tavalla. A:n kirjoittamalle tekstiviestiluonnokselle tai esitutkintalausumalle ei näissä olosuhteissa voida antaa ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa sitä, onko A tahallisesti yrittänyt surmata B:n tai pahoinpidellä tätä.

45. Todistaja erikoislääkäri X, joka on nähnyt olennaisesti tekovälineen kaltaisen veitsen ja B:n kertoman tapahtumankulun B:n ja A:n esittämänä, on pitänyt mahdollisena, että tapahtumat ovat edenneet B:n kuvaamalla tavalla.

Johtopäätökset

46. Asiassa saatu selvitys viittaa vahvasti siihen, että veitsen tunkeutuminen B:n kehoon on ollut seuraus hyvin nopeasta tapahtumasta, jonka kulkua on erityisen vaikea selvittää. Myöskään lääketieteellinen selvitys ei ole tuonut esiin seikkoja, jotka osoittaisivat arvioinnissa käsillä olevat vaihtoehdot toistaan todennäköisemmäksi. Saatu selvitys kokonaisuudessaan jättää mahdollisuuden erilaisiin tulkintoihin. Ainoat syytteessä kuvattua tapahtumaa koskevat välittömät havainnot perustuvat B:n kertomukseen. Sen mukaan tutkittava tapahtumainkulku on saanut alkunsa, kun A on seisonut istuvilla olleen B:n edessä veitsi vartalon kohdalla olevassa kädessä noin vyötärön korkeudella. Korkein oikeus pitää mahdollisena, ettei A riitatilanteessa ole halunnut väistää sängyltä noussutta B:tä, joka puolestaan suuttumuksestaan johtuen ei ollut havainnut, että A:lla ollut veitsi oli sellaisessa asennossa, että se saattoi osua häneen. Tällöin on ollut mahdollista, että A on perääntynyt vasta B:n jo törmättyä häneen ja että A:n oma vartalo on tukenut A:n kädessä ollutta veistä niin voimakkaasti, että sen kärki on tunkeutunut B:n kehoon.

47. Korkein oikeus toteaa syyttäjän ensisijaisen ja toissijaisen syytteen hyväksymisen edellyttävän, ettei asiassa jää varteenotettavaa epäilyä A:n syyllistymisestä tapon yritykseen tai törkeään pahoinpitelyyn. B:n kertomuksen uskottavuutta edellä kerrotuin tavoin arvioituaan Korkein oikeus katsoo johtopäätöksenään esitetystä näytöstä, että B:n kertoma tapahtumainkulku on varteenotettava vaihtoehto syytteen mukaiselle tapahtumainkululle. Näin ollen A:n syyllistymisestä tahalliseen rikokseen jää varteenotettava epäily ja tahallista rikosta koskevat syytteet on hylättävä.

48. A on tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon, jossa hänen syykseen on luettu törkeä vammantuottamus.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki (eri mieltä), Juha Häyhä, Ilkka Rautio, Ari Kantor ja Mika Huovila (eri mieltä). Esittelijä Caritha Aspelin.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Huovila: Toisin kuin enemmistö katson A:n syyllistyneen hovioikeuden hänen syykseen lukemaan tapon yritykseen. Todistajan kuulemisesta puhelimitse olen samaa mieltä enemmistön kanssa.

Kuten enemmistön perusteluista ilmenee, asiassa on esitetty kaksi vaihtoehtoista syntytapaa B:n vammalle. Syyttäjän mukaan A oli lyönyt veitsellä B:tä rintaan. A:n mukaan veitsi oli osunut B:n rintaan tämän noustessa seisomaan ja törmätessä tällöin voimakkaasti A:n kädessä olleeseen veitseen. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei ole aihetta epäillä, että B:n vamma olisi voinut aiheutua jollain muulla tavalla.

Hyväksyn enemmistön perustelut näytön arvioinnin lähtökohtien osalta. Korostan kuitenkin sitä, ettei näyttöratkaisua voida oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n nojalla noudatettavassa vapaassa todistusharkinnassa perustaa siihen, että asianomistajalla on lain mukaan velvollisuus puhua totta, tai siihen, että asianomistajan kertomukselle annetaan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan suuri merkitys, kuten käräjäoikeus on näyttöratkaisuaan tässä asiassa perustellut. Rikosasiassa esitetyn näytön perustuessa keskeiseltä osin asianomistajan kertomukseen kysymys on yleensä vaativasta näytönharkintatilanteesta, joka edellyttää erityisesti asianomistajan kertomuksen huolellista arviointia myös suhteessa muuhun näyttöön. Selvää on, ettei näyttöratkaisun vaikeus voi alentaa rikosasiassa yleisesti noudatettavaa korkeaa näyttökynnystä.

Tässä asiassa tapahtumainkulku on pääosin riidaton. Tekijän henkilöllisyydestä, teko-olosuhteista, aiheutuneesta vammasta tai teon vaikuttimista ei ole epäselvyyttä, mikäli B:n vamman katsotaan aiheutuneen lyönnistä. Asiassa riitaisesta vamman syntytavasta ei tosin ole muuta suoranaista näyttöä kuin B:n kertomus, mutta vamman syntymekanismia voidaan tyypillisesti arvioida myös vamman laadun ja siitä esitetyn asiantuntijatodistelun sekä osin myös yleisen elämänkokemuksen perusteella. Asiassa onkin esitetty todisteena lääkärintodistus vammasta ja kuultu todistajana erikoislääkäri X:ää vamman mahdollisista syntytavoista. Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdan 36 jälkeen perustelen seuraavasti.

B:n kertomus

B:n kertomus lähtökohtaisesti puhuu syytettä vastaan, mutta sen uskottavuutta heikentää jo esitutkinnassa ja vielä Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä selvästi ilmennyt pyrkimys suojella A:ta syytteeltä ja langettavalta tuomiolta.

B on kertonut tapahtumien kulusta pääpiirteittäin yhdenmukaisesti eri kerroilla ja kyennyt vastaamaan tapahtumaa koskeviin kysymyksin. En kuitenkaan katso tämän tukevan B:n kertomuksen uskottavuutta vamman syntytavan osalta kuten enemmistö, koska suojellakseen A:ta B:n on tarvinnut kertoa totuutta vastaamattomasti vain suhteellisen lyhyen ajanjakson tapahtumista. Asiassa esitetyn näytön perusteella ei olekaan aihetta epäillä, ettei B:n kertomus muilta osin vastaisi pääpiirteittäin tapahtumien todellista kulkua. Koska B:n saama vamma on voinut aiheutua samassa paikassa ja tilanteessa riippumatta siitä, kummalla vaihtoehtoisella tavalla se on aiheutunut, en myöskään katso enemmistön tavoin verijälkien tai B:n päällyshousujen sijainnin tukevan B:n kertomusta.

B:n esitutkintakertomus A:n mielentilasta tapahtuma-aikana sitä vastoin puhuu osaltaan syytteen puolesta. Kertomuksen mukaan A oli ollut riidan ja "puukotusteon" aikaan sekava ja huokunut suuttumusta eikä hän ollut ollut millään tavalla oma itsensä. B ei kertomuksensa mukaan ollut koskaan aikaisemmin nähnyt A:ta tällaisessa mielentilassa. B:n kertomus on tältä osin muuttunut Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä siten kuin enemmistön perustelujen kohdasta 39 ilmenee. Huomioon ottaen edellä todettu B:n pyrkimys suojella A:ta ja se, ettei asiassa ole ilmennyt mitään syytä sille, että B olisi esitutkinnassa kertonut A:n poikkeuksellisesta mielentilasta totuudenvastaisesti, esitutkintakertomusta on pidettävä tältä osin uskottavana. Kertomuksesta voidaan päätellä, kun otetaan huomioon myös A:n erittäin vahva humalatila ja jo ennen teatteriesitystä alkanut riita parisuhdestatuksesta, A:n olleen tapahtuma-aikana sellaisessa poikkeuksellisessa mielentilassa, jossa henkilö, joka ei ole taipuvainen väkivaltaan tai muuhun impulsiiviseen käyttäytymiseen, saattaa tehdä väkivaltarikoksen tai muun poikkeuksellisen teon.

B:n ja A:n parisuhteen jatkuminen ei käsitykseni mukaan juurikaan tue kumpaakaan asiassa esitetyistä tapahtumavaihtoehdoista. Parisuhteen jatkumisen A:n mahdollisesta lyönnistä huolimatta saattaisi selittää A:n mielentilan täydellinen poikkeavuus tavanomaisesta. Parisuhteen jatkumisen voidaan toisaalta katsoa myös vähentävän syytettä vastaan puhuvan näytön uskottavuutta, koska B:llä on sen vuoksi ollut vahva syy kertoa tapahtumista A:n eduksi.

A:n kertomus

A:n ilmoitus, ettei hän muista illan ja yön tapahtumia, on uskottava huomioon ottaen hänen humalatilastaan asiassa esitetty selvitys. Saatuaan tapahtumaa seuranneena päivänä tekstiviesteillä tiedon B:n tilanteesta A on kirjoittanut tekstiviestiluonnoksen ja tavattuaan B:n sairaalassa antanut esitutkintakertomuksen, jotka osoittavat hänen itsensä uskoneen, että hän oli puukottanut B:tä riitelyn seurauksena. Vaikka A ei ollut keskustellut avustajan kanssa ennen ensimmäistä esitutkintakuulustelua, joka oli suoritettu noin puoli vuorokautta tapahtumasta, A ei ole myöhemmin oikeudenkäynnissä vedonnut siihen, että avustajan puuttuminen olisi vaikuttanut hänen kertomukseensa.

Omakohtaisten muistikuvien puuttumisesta huolimatta A:n käsitys tapahtumien kulusta ei ole vailla merkitystä. Merkittävää on erityisesti se, että hän on uskonut puukottaneensa B:tä vielä senkin jälkeen, kun hän oli keskustellut tämän kanssa sairaalassa ja ilmoittanut haluavansa selvittää asian. Olisi ollut luonnollista, että B olisi viimeistään siinä vaiheessa, kun A ei ollut uskonut hänen kissatarinaansa eikä suostunut B:n ehdotukseen kertoa olleensa muualla, selostanut tapahtumien todellisen kulun A:lle.

B:n vammasta esitetty näyttö

B on saanut noin viisi senttimetriä syvän lähes vaakasuoran haavan, joka on lävistänyt kylkiluiden välisen ihon, rasvakerroksen ja kylkivälilihaksen. Erikoislääkäri X:n mukaan haavan syntyminen veitsellä on edellyttänyt reilua voimaa. Erikoislääkäri X on pitänyt B:n esittämää haavan syntytapaa sinänsä mahdollisena, mutta on korostanut sitä, että haavan syntyminen tällä tavalla edellyttää "peruuttamatonta" liikettä eteenpäin ja veitsen pysymistä tukevasti paikoillaan. Erikoislääkäri X on vielä todennut, että iho aistii herkästi kivun, ja piston tunteva henkilö yleensä perääntyy.

Totean aluksi, että haavan asento vaakasuorassa viittaa pikemminkin lyöntiin kuin siihen, että se olisi syntynyt B:n noustessa seisomaan sängyltä, koska kehon liike suuntautuu tällöin osittain ylöspäin. En pidä uskottavana, että kevytrakenteinen ja B:tä selvästi pienikokoisempi A olisi vahvassa humalatilassa voinut pitää veistä niin tukevasti kädessään, että se olisi B:n noustessa voimakkaasti kohti pysynyt paikallaan. Erittäin epäuskottavana pidän sitä, että B, joka oman kertomuksensakin mukaan oli nähnyt veitsen A:n kädessä, olisi havainnostaan ja ihon tuntemasta kivusta huolimatta noussut veistä kohden niin voimakkaasti kuin syvän haavan syntyminen olisi erikoislääkäri X:n kertomus huomioon ottaen edellyttänyt. Tällainen itsesuojeluvaiston vastainen toiminta ei käsitykseni mukaan voi selittyä B:n humalatilalla huomioon ottaen, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ollut tapahtuman jälkeen sairaalassa suoritettujen puhalluskokeiden perusteella yhden promillen luokkaa, eikä väsymyksellä tai suuttumuksella.

Johtopäätös

Johtopäätöksenä totean, että vammasta ja sen mahdollisista syntytavoista saatu selvitys tukee sitä vaihtoehtoa, että B:n vamma on syntynyt lyönnin seurauksena. Tämä selvitys puhuu edellä todetuin tavoin erittäin vahvasti sitä vastaan, että vamma olisi voinut syntyä B:n kertomalla tavalla. B:n kertomuksen uskottavuutta vamman syntytavan osalta rasittaa myös hänen edellä todettu pyrkimyksensä suojella A:ta, eikä kertomus saa tukea muusta näytöstä. Se on edeltä ilmenevin tavoin osin ristiriidassa myös A:n tapahtunutta seuranneena päivänä antamasta kertomuksesta ja kirjoittamasta tekstiviestistä ilmenneen A:n käsityksen kanssa, joka osaltaan tukee syytettä edellä selostetuilla perusteilla. Näyttö on siten B:n epäuskottavaa kertomusta lukuun ottamatta yhdensuuntaista ja tukee vahvasti sitä, että A on lyönyt veitsellä B:tä. Katson, ettei veitsellä lyönnistä jää varteenotettavaa epäilyä.

Hyväksyn hovioikeuden perustelut siltä osin kuin niissä on katsottu A:n teon täyttävän tapon yrityksen tunnusmerkistön ja teon olleen tahallisen.

Tehokasta katumista koskevan väitteen osalta totean, että puukolla lyönnin jälkeen B oli soittanut ambulanssin paikalle. A oli puolestaan tuonut B:lle aamutakin ja taluttanut tämän ulko-ovelle.

Rikoslain 5 luvun 2 §:n 3 momentin mukaan yrityksestä ei rangaista, jos rikos jää täyttymättä tai tunnusmerkistössä tarkoitettu seuraus syntymättä tekijästä, yllyttäjästä tai avunantajasta riippumattomasta syystä, mutta hän on vapaaehtoisesti ja vakavasti pyrkinyt estämään rikoksen täyttymisen tai seurauksen syntymisen.

Ratkaisussaan KKO 2009:48 Korkein oikeus katsoi uhria puukottaneen tekijän pyrkineen vapaaehtoisesti ja vakavasti toimimaan rikoksen täyttymisen ehkäisemiseksi ja jätti hänen tekonsa yrityksenä rankaisematta, kun tekijä oli heti puukotuksen jälkeen hätäkeskukseen soittamalla kutsunut sairasauton paikalle ilmoittaen syyllistymisestään puukotukseen ja uhrin hengenvaarasta runsaan verenvuodon johdosta.

Vaikka A on edellä todetulla tavalla auttanut B:tä puukotuksen jälkeen, A:n menettelyn ei voida katsoa osoittaneen sellaista vakavaa pyrkimystä estää rikoksen täyttyminen tai seurauksen syntyminen, jota tehokasta katumista koskevan edellä selostetun säännöksen soveltaminen edellyttää.

Edellä mainituilla perusteilla katson, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota.

Oikeusneuvos Mansikkamäki: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Huovila.

 
Julkaistu 27.10.2014