Suomeksi - På svenska - In English - Sme - Fr - Ru - Et - De

Korkein oikeus

Korkein oikeus

Etusivu » Ennakkopäätökset » Ennakkopäätökset » KKO:2014:58

KKO:2014:58

Pakkokeino - Etsintä - Kotietsintä
Oikeudenkäyntimenettely - Tutkimatta jättäminen

Diaarinumero: R2012/960
Taltionumero: 1624
Antopäivä: 27.8.2014

Kysymys kotietsinnän edellytyksenä olevaa rikosepäilyä koskevan "syytä epäillä" -kynnyksen arvioimisesta ja suhteellisuusperiaatteen merkityksestä huumausaineen käyttörikosepäilyn vuoksi toimitetun kotietsinnän asianmukaisuuden arvioinnissa. Kysymys myös kotietsinnästä aiheutunutta vahinkoa koskevan korvausvaatimuksen tutkimisesta.

PakkokeinoL 5 luku 1 § 1 mom (646/2003)
PakkokeinoL 5 luku 5 § 1 mom (450/1987)
PakkokeinoL 5 luku 7 a § (871/2011)
PakkokeinoL 7 luku 1 a § (402/1995)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kotietsinnät ja niiden saattaminen tuomioistuimen tutkittavaksi

Poliisipartio oli pysäyttänyt A:n kuljettaman henkilöauton liikennetarkastusta varten 21.9.2011 noin kello 22.00. Tarkastuksen yhteydessä tehdyn puhalluskokeen tulos oli ollut puhdas. A oli kieltäytynyt huumausaineen pikatestistä. Kieltäytymisensä syyksi hän oli ilmoittanut testien epäluotettavuuden. Komisario P oli määrännyt A:n verikokeeseen tämän mahdollisesti nauttiman huumaavan aineen selvittämiseksi. Turvallisuustarkastuksessa A:lta oli löytynyt huumausaineeksi luettavaa lääkettä, jota koskevaa reseptiä hänellä ei ollut ollut mukanaan mutta jonka hän oli luvannut jälkikäteen toimittaa poliisille.

Komisario P:n määräyksellä A:n kuljettamassa henkilöautossa ja hänen hallitsemassaan toisessa henkilöautossa sekä hänen asunnossaan oli toimitettu kotietsinnät, joiden tarkoitus oli kerrottu A:lle suullisesti. Kotietsintä- ja takavarikkopöytäkirjan mukaan A:ta oli epäilty rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta ja asunnossa tehdyn kotietsinnän jälkeen myös ampuma-aserikoksesta. Asunnossa toimitetun kotietsinnän tarkoituksena oli pöytäkirjan mukaan ollut takavarikoitavan esineen tai omaisuuden löytäminen sekä sellaisen seikan tutkiminen, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä. Asunnossa toimitetussa kotietsinnässä oli löydetty ja takavarikoitu pistooli, kaksi panoslipasta, eri aseiden patruunoita sekä kaksi grammaa tupakkarouheena ollutta marihuanaa.

A oli tullut uudelleen poliisin pysäyttämäksi 9.10.2011, jolloin hänen käyttämässään autossa ja hänen asunnossaan oli toimitettu kotietsinnät. Etsinnän tarkoitus oli jälleen kerrottu A:lle suullisesti. A:n asunnossa toimitettu kotietsintä oli perustunut epäilyyn huumausaineen käyttörikoksesta. Etsinnän tarkoitukset olivat olleet samat kuin ensimmäisen asunnossa toimitetun kotietsinnän tarkoitukset. Asunnosta ei ollut löytynyt kotietsinnässä huumausainetta tai muutakaan takavarikoitavaa.

A saattoi kotietsinnät tuomioistuimen tutkittaviksi. A vaati sen tutkimista, olivatko hänen asuntoonsa ja autoihinsa tehdyt kotietsinnät olleet lain mukaisia. Lisäksi A vaati, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle kotirauhan rikkomisesta johtuvasta kärsimyksestä kummankin kotietsintäpäivän osalta erikseen 2 000 euroa.

Komisario P katsoi, että kotietsinnät ja niissä noudatettu menettely olivat olleet lain mukaisia.

Helsingin käräjäoikeuden päätös 10.11.2011

Käräjäoikeus katsoi, että kaikkien tehtyjen kotietsintöjen toimittamiselle oli ollut pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 1 momentin mukaiset muodolliset edellytykset. Käräjäoikeus totesi, että vaikka erityistä huomiota oli tässä tapauksessa kiinnittänyt kotietsinnän perusteina olleiden epäiltyjen huumausaineen käyttörikosten vähäisyys ja menettelyn tarpeellisuus etenkin 9.10.2011, ei kotietsintöjen edellytysten voitu silti katsoa puuttuneen eikä voitu arvioida menettelyn olleen tällä perusteella lainvastaista niissä olosuhteissa, joissa kiinniotot olivat tapahtuneet.

Kotietsintämenettelyn osalta käräjäoikeus totesi, että kotietsinnät olivat perustuneet pidättämiseen oikeutetun virkamiehen komisario P:n suullisesti antamiin määräyksiin ja että suullinen etsintämääräys on aivan yhtä lainmukainen kuin kirjallinenkin. Käräjäoikeuden mukaan olennaista oli määräyksen olemassaolo. Käräjäoikeus katsoi, että kotietsinnässä oli tältä osin menetelty pakkokeinolain 5 luvun 5 §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla. Kotietsinnän 21.9.2011 toimittamisesta kello 23.00 ei ollut epäillyn itsensä kannalta ollut haittaa eikä ollut väitetty, että ajankohdasta olisi aiheutunut haittaa myöskään asunnossa olleelle epäillyn naisystävälle. Kotietsinnän suorittamiseen pian kiinnioton jälkeen oli katsottava olleen erityinen syy. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi kotietsinnässä menetellyn virheellisesti siltä osin kuin A:lle ei ollut hänen pyynnöstään huolimatta annettu mahdollisuutta olla läsnä hänen asunnossaan 21.9.2011 toimitetussa kotietsinnässä.

Käräjäoikeus jätti tutkimatta A:n korvausvaatimuksen, koska kotietsinnän laillisuutta koskevan vaatimuksen tuomioistuinkäsittelyssä ei ole vastaajaa tai vastapuolta eikä menettelylajin tai käsittelyn luonne ole sellainen, että virheelliseksi todetun kotietsinnän perusteella voitaisiin käsitellä vahingonkorvausvaatimuksia tai antaa sellaisista joitakin suoritusmääräyksiä.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Maritta Pakarinen.

Helsingin hovioikeuden päätös 12.9.2012

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja kotietsinnät todetaan kokonaisuudessaan pakkokeinolain vastaisiksi ja että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle korvausta kotirauhan rikkomisesta johtuvasta kärsimyksestä yhteensä 4 000 euroa.

Komisario P katsoi hovioikeudelle antamassaan lausumassa, että edellytykset kotietsinnän toimittamiselle olivat olleet olemassa ja että kotietsinnässä oli kaikilta osin menetelty pakkokeinolain edellyttämällä tavalla.

Hovioikeus katsoi, että poliisilla oli kotietsintämääräysten antamishetkillä olleiden tietojen perusteella ollut syytä epäillä A:n syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen. Edellytykset kotietsintöjen toimittamiselle olivat olleet olemassa. Hovioikeus katsoi lisäksi, että kotietsintä oli voitu toimittaa suullisen määräyksen perusteella. Hovioikeus viittasi käräjäoikeuden tältä osin esittämiin perusteluihin ja totesi lisäksi, että kirjallisen etsintämääräyksen hankkiminen olisi pidentänyt A:n pitämistä kiinniotettuna. Kotietsinnän toimittamiseen kello 21:n ja 6:n välisenä aikana oli ollut erityinen aihe.

Vahingonkorvausvaatimuksen tutkimisen osalta hovioikeus totesi ensiksi, että prosessioikeudessa noudatetaan lähtökohtaisesti separaatio- eli erillisyysperiaatetta, jonka mukaan eri prosessilajeihin kuuluvia asioita ei käsitellä toistensa yhteydessä. Hovioikeus viittasi myös muun muassa uuden pakkokeinolain esitöihin (HE 222/2010 vp s. 107 – 108), joissa todetaan mahdollisuus nostaa erikseen kanne julkisyhteisöä vastaan laittomasta virkatoimesta aiheutuneesta vahingosta.

Hovioikeus totesi, ettei pakkokeinolakiin sisälly korvausvaatimuksen yhdessä käsittelemistä koskevaa säännöstä ja että myös edellä mainittu esityölausuma viittaa siihen, että tällaiset vaatimukset on tarkoitettu käsiteltäviksi erikseen. Erillistä käsittelyä puoltaa myös se, että pakkokeinoasiat on tarkoitettu käsiteltäväksi kiireellisinä.

Näillä ja käräjäoikeuden päätöksessä lausutuilla perusteilla hovioikeus jätti A:n valtioon kohdistaman korvausvaatimuksen tutkimatta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Paimela (eri mieltä), Helena Vihriälä ja Anna-Liisa Hyvärinen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Paimela totesi, että A:n hakemus täyttää oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n 1 momentissa riita-asian vahingonkorvauskannetta tarkoittavalle haastehakemukselle asetetut edellytykset. Hänen mukaansa sekä A:n kotietsinnän lainvastaisuuden toteamista koskeva vaatimus että sen yhteydessä käsiteltäväksi tarkoitettu samaan perusteeseen nojautuva valtioon kohdistettu vahingonkorvausvaatimus olisi oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 4 §:n nojalla voitu käsitellä Helsingin käräjäoikeudessa ja vaatimukset olisi oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 7 §:n säännös huomioon ottaen voitu käsitellä samanlaisessa oikeudenkäyntimenettelyssä ja samassa tuomioistuimessa.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan hovioikeuden päätöksen muuttamista niin, että tehdyt kotietsinnät todetaan lain vastaisiksi. Lisäksi A vaati, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle aiheettomasta kotirauhan rikkomisesta 2 000 euroa.

Komisario P vastasi valitukseen ja katsoi, että kotietsintöjen toimittamiselle oli ollut edellytykset ja että kotietsinnöissä oli menetelty lain edellyttämällä tavalla.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. A:n asunnossa on toimitettu kotietsintä 21.9.2011 ja 9.10.2011 sillä perusteella, että hänen on epäilty syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen. A:lle ei ole ennen etsintöjen toimittamista annettu kirjallista etsintämääräystä, vaan etsinnän tarkoitus on ilmoitettu hänelle suullisesti.

2. Asiassa on kysymys siitä, onko asunnossa toimitetuille kotietsinnöille ollut lain mukaiset edellytykset ja onko niissä menetelty lain edellyttämällä tavalla. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden jätettyä A:n valtioon kohdistaman vahingonkorvausvaatimuksen tutkimatta kysymys on myös siitä, olisiko etsintöihin perustuva vaatimus aiheettomasta kotirauhan rikkomisesta johtuvan kärsimyksen korvaamisesta tullut tutkia.

Kotietsinnän toimittamisen edellytyksiä koskevat säännökset ja oikeuskäytäntö

3. Kotietsinnän toimittamishetkellä voimassa olleen pakkokeinolain (450/1987) 5 luvun 1 §:n 1 momentin (646/2003) mukaan rikoksesta epäillyn hallinnassa olevassa rakennuksessa ja huoneessa toimitettavan kotietsinnän edellytyksenä on, että häntä on syytä epäillä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta. Säännöksen mukaan kotietsintä voidaan toimittaa esimerkiksi takavarikoitavan esineen tai omaisuuden löytämiseksi tai muutoin sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä.

4. Mainitussa lainkohdassa säädetty "syytä epäillä" -kynnys vastaa silloisen esitutkintalain (449/1987) 2 §:ssä säädettyä esitutkinnan aloittamiskynnystä. Viimeksi mainitun säännöksen esitöissä (HE 14/1985 vp s. 16) todetaan, että rikosta on syytä epäillä, kun asioita huolellisesti harkitseva ihminen havaintojensa perusteella päätyy tällaiseen tulokseen.

5. Asiassa sovellettavaan pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:ään (402/1995) sisältyvän niin sanotun suhteellisuusperiaatteen mukaan laissa tarkoitettuja pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos pakkokeinon käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Lainkohdan esitöissä todetaan, että pakkokeinoa saadaan käyttää vain, jos käytöllä saavutettava etu tai tavoiteltu päämäärä on järkevässä suhteessa pakkokeinon aiheuttamiin haittoihin tai vastakkaisiin etuihin tai arvoihin. Pakkokeinon käytöstä päätettäessä kokonaisharkinnassa on kiinnitettävä huomiota myös esimerkiksi siihen yksityiselämän loukkaukseen, joka seuraa pakkokeinon käytöstä. Mitä lievempi rikos on, sitä enemmän saattavat harkinnassa painaa pakkokeinon sallimista vastaan puhuvat näkökohdat (HE 22/1994 vp s. 34 ja 35).

6. Kotietsinnän edellytyksiä koskevia säännöksiä tulkittaessa ja sovellettaessa on lisäksi otettava huomioon, että kotietsinnällä puututaan perustuslain 10 §:n 1 momentin turvaamaan kotirauhaan. Vaikka pakkokeinolain kotietsintää koskevat säännökset perustuvatkin perustuslain mainitun pykälän 3 momentin mukaiseen valtuutukseen säätää lailla perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä, on näitä säännöksiä sovellettaessa otettava huomioon tarve turvata kotirauhan suojan toteutuminen myös käytännössä.

7. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus nauttia kotiinsa kohdistuvaa kunnioitusta. Artiklan 2 kohdassa todetaan, että viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä esimerkiksi yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi tai terveyden tai moraalin suojaamiseksi.

8. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännössään korostanut sitä, että arvioitaessa 8 artiklan edellyttämää kotietsinnän välttämättömyyttä on kiinnitettävä huomiota siihen, onko etsinnästä johtuva puuttuminen kotirauhaan ollut järkevässä suhteessa etsinnän tavoitteisiin (esim. Funke v. Ranska 25.2.1993, kohta 57 ja Buck v. Saksa 28.4.2005, kohdat 44 – 45). Tässä arviossa on merkitystä muun muassa selvitettävän rikoksen vakavuudella ja etsinnän merkityksellä sen selvittämisen kannalta sekä tavalla, jolla etsintä toteutetaan, samoin kuin etsinnän mahdollisilla vaikutuksilla sen kohteena olevien henkilöiden maineeseen. Ratkaisun mukaan etsintään ja takavarikkoon voitiin turvautua, jotta rikoksesta saataisiin konkreettista näyttöä. Sellaista toimenpidettä on kuitenkin perusteltava relevantein ja riittävin syin ja suhteellisuusperiaatetta on noudatettava.

9. Etsinnän hyväksyttävyyttä arvioidessaan ihmisoikeustuomioistuin on antanut merkitystä myös sille, mitä oikeusturvatakeita kansallinen lainsäädäntö sisältää. Tässä arviossa keskeistä on sovellettavan lainsäädännön etsinnän edellytyksille ja etsintämenettelylle asettamien vaatimusten riittävyys, kuten etsintämääräykselle asetetut vaatimukset, ja mahdollisuus saattaa etsinnän laillisuus tuomioistuimen tutkittavaksi (esim. Heino v. Suomi 15.2.2011, kohdat 39 – 46). Jos etsintämääräys ei perustu tuomioistuimen etukäteen tekemään ratkaisuun, on käytettävissä oltava riittävän tehokas mahdollisuus laillisuuden jälkikäteiseen tutkimiseen tuomioistuimessa (Heino v. Suomi, kohta 45 ja Gutsanovi v. Bulgaria 15.10.2013, kohta 225).

Korkeimman oikeuden arviointi kotietsinnän edellytysten täyttymisestä

10. Asiassa sovellettavan pakkokeinolain 5 luvun 7 a §:n 1 momentin (871/2011) mukaan sen vaatimuksesta, jonka luona kotietsintä on toimitettu, tuomioistuimen on todettava, ovatko kotietsinnän toimittamisen edellytykset olleet olemassa. A on katsonut, ettei häntä ole ollut syytä epäillä huumausaineen käyttörikoksesta ja että kotietsintä on joka tapauksessa ollut ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan vastainen, koska se ei ole ollut sopimuksen tarkoittamalla tavalla "välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa". Rikosepäilyn kynnys on ollut hyvin alhainen ja käytetyt pakkokeinot erittäin voimakkaasti yksilön oikeuksiin puuttuvia.

11. Korkein oikeus toteaa, että kotietsinnän tulee perustua tiettyyn rikokseen kohdistuvaan epäilyyn, joten etsintään ryhdyttäessä on oltava selvillä, minkä rikoksen tutkimiseksi etsintä toimitetaan ja mihin epäily rikoksesta ja sen mahdollisesta tekijästä perustuu. Kotietsinnän edellytysten olemassaoloa arvioidaan siis epäillystä rikoksesta etsinnästä päättämisen hetkellä tiedossa olleiden seikkojen perusteella. Laki ei oikeuta kotietsintään sen selvittämiseksi, olisiko syytä epäillä tehdyksi myös muu kuin etsinnän perusteena oleva rikos.

12. Kotietsintää 21.9.2011 koskevan pöytäkirjan mukaan A:ta on ennen kotietsintää epäilty rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta ja kotietsintää 9.10.2011 koskevan pöytäkirjan mukaan huumausaineen käyttörikoksesta. Näiden rikosten enimmäisrangaistus on rikoslain 23 luvun 3 §:n 1 ja 2 momentin ja 50 luvun 2 a §:n mukaan kuusi kuukautta vankeutta, joten pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 1 momentissa (646/2003) epäillyn rikoksen enimmäisrangaistukselle asetettu vähimmäisvaatimus on täyttynyt.

13. Kotietsintää 21.9.2011 koskevan tutkintailmoituksen ja kuultavana olleen komisario P:n lausumien mukaan A:n kotietsintä on perustunut siihen, että A oli tultuaan pysäytetyksi ja tehdyn puhalluskokeen osoittauduttua puhtaaksi kieltäytynyt huumausaineen pikatestistä perustellen kieltäytymistään testin epäluotettavuudella. A oli pysäytetty ajovirheiden vuoksi ja häneltä oli turvallisuustarkastuksessa löydetty huumaavia lääkeaineita.

14. Korkein oikeus toteaa, että tässä tapauksessa kotietsinnät ovat perustuneet pidättämiseen oikeutetun virkamiehen eli poliisin suullisesti antamiin määräyksiin. Tämä voi jo sellaisenaan laskea kotietsinnän toimittamisen kynnystä ja se ainakin vaikeuttaa kotietsintämääräyksen perusteiden selvittämistä. Nämä seikat heikentävät etsinnän hyväksyttävyyttä ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan kannalta arvioituna.

15. Korkein oikeus katsoo, että huumausaineen pikatestistä kieltäytymisestä sinänsä ei voida tehdä johtopäätöstä huumausaineen vaikutuksen alaisena olemisesta. Poliisilla on kuitenkin A:n ajotavan ja häneltä turvallisuustarkastuksessa löydettyjen huumaavien lääkeaineiden sekä puhtaan tuloksen antaneen puhalluskokeen perusteella ollut syytä epäillä A:n syyllistyneen rattijuopumukseen kuljettamalla moottoriajoneuvoa käytettyään huumausainetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

16. Kotietsinnän tekemistä harkittaessa on otettava huomioon myös pakkokeinojen käytössä pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:n (402/1995) mukaan noudatettavasta suhteellisuusperiaatteesta johtuvat kotietsinnän toimittamisen rajoitukset. Tässä tapauksessa kysymys on ollut rikoksesta, jonka enimmäisrangaistus on kuusi kuukautta vankeutta ja josta käytännössä lähes poikkeuksetta määrätään rangaistukseksi lievä sakkorangaistus. Suhteellisuusperiaatteen merkitystä arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon, että kotietsintä rikkoo kotirauhaa, jonka suojaa turvaavat sekä perustuslain 10 § että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla.

17. Jo suhteellisuusperiaatteesta johtuu, että kotietsinnän edellytysten arvioinnissa voidaan kiinnittää huomiota myös etsinnän tuloksellisuutta koskeviin perusteltuihin odotuksiin. Jos kotietsinnästä odotettavissa oleva hyöty on hyvin epätodennäköinen tai hyvin vähäinen, tämä nostaa kotietsintäkynnystä. Etsinnältä voidaan edellyttää, että se etukäteen arvioiden on hyödyllinen laissa mainittujen etsinnän tavoitteiden, kuten omaisuuden takavarikoinnin tai epäillyn rikoksen selvittämisen kannalta.

18. A ei ole vedonnut sellaisiin seikkoihin, jotka tekisivät epätodennäköiseksi sen, että hän olisi saanut hänen käyttämäkseen epäillyn huumausaineen haltuunsa sellaisella tavalla, joka tekisi etsinnän hänen kotiinsa tarkoituksettomaksi, eikä tällaisia seikkoja ole muutoinkaan tullut esiin.

19. Korkein oikeus toteaa kuitenkin, etteivät A:n menettely tai hänen ulkoinen olemuksensa ole viitanneet merkittävään huumausaineen käyttörikokseen ja hänen hallustaan löydettyjen huumaavien lääkeaineiden määrä on ollut vähäinen eikä tapauksessa ole edes epäilty sellaista rikosta, johon liittyisi huumausaineen levittäminen. Korkein oikeus katsoo mainitut seikat huomioon ottaen, että A:n asunnossa 21.9.2011 toimitettu kotietsintä ei ole ollut sillä tavoiteltuun päämäärään nähden järkevässä suhteessa kotietsinnän kotirauhan suojaamiselle aiheuttamiin haittoihin ja että se siten on ollut sovellettavan pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:n (402/1995) kotietsinnälle asettamien rajoitusten vastainen.

20. Toinen A:n asuntoon kohdistunut, 9.10.2011 toimitettu kotietsintä on sitä koskevan pöytäkirjan ja komisario P:n kertoman mukaan perustunut epäilyyn A:n syyllistymisestä huumausaineen käyttörikokseen. Poliisipartio oli ilmoittanut A:n ajovirheestä ja kieltäytymisestä huumausaineen pikatestistä puhtaaksi osoittautuneen puhalluskokeen tekemisen jälkeen. Lisäksi P:lle oli ilmoitettu A:n kertoneen käyttäneensä Xanor-nimistä huumaavaa ainetta sisältävää lääkettä. P:n tarkistamista tiedoista ilmeni, että A ei ollut toimittanut poliisiviranomaiselle puheena olevaa lääkettä koskevaa reseptiä, jonka hän oli 21.9.2011 luvannut toimittaa, ja että tuolloin tehtyjen kokeiden mukaan A:n veressä oli ollut huumaavaa ainetta.

21. Asiassa on jäänyt näyttämättä, että A olisi 9.10.2011 tehdyn pysäyttämisen yhteydessä kertonut käyttäneensä Xanor-nimistä lääkeainetta. A:n hallusta ei ollut pysäyttämisen yhteydessä tehdyssä tarkastuksessa löydetty huumausainetta. Edellä todetun mukaisesti huumausaineen pikatestistä kieltäytyminen ei sellaisenaan riitä osoittamaan syyllistymistä huumausaineen käyttörikokseen.

22. Korkein oikeus toteaa, että kotietsinnän tulee perustua selvitettävää rikosta koskevaan konkreettiseen rikosepäilyyn. Näin ollen sille, että A:n oli havaittu jättäneen toimittamatta aikaisemman rikosepäilyn selvittämisen yhteydessä lupaamansa lääkemääräyksen poliisille tai että tuolloin häneen kohdistuneeseen epäilyyn on ollut tämänkertaista vahvempia perusteita, ei voida nyt kysymyksessä olevan etsinnän perusteita arvioitaessa antaa merkitystä. Korkein oikeus katsoo, että A:ta ei ole pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 1 momentin (646/2003) edellyttämällä tavalla ollut syytä epäillä huumausaineen käyttörikoksesta, joten 9.10.2011 tehtyyn kotietsintään ei ole ollut laillisia edellytyksiä.

Kotietsintämenettely

23. Pakkokeinolain 5 luvun 7 a §:n (871/2011) mukaan tuomioistuimen tutkittavaksi voidaan saattaa myös se, onko kotietsinnässä menetelty luvun 4 tai 5 §:n edellyttämällä tavalla. A on katsonut kotietsinnässä menetellyn virheellisesti, koska etsintä oli toimitettu ilman kirjallista kotietsintämääräystä.

24. Pakkokeinolain 5 luvun 5 §:n 1 momentin (450/1987) mukaan kotietsintää aloitettaessa on esitettävä kirjallinen etsintämääräys paikalla olevalle luvun 4 §:n 2 momentissa tarkoitetulle henkilölle eli esimerkiksi sille henkilölle, jonka luona kotietsintä toimitetaan. Jollei kirjallista määräystä ole, etsinnän tarkoitus on suullisesti esitettävä. Kotietsinnästä voi päättää vain pidättämiseen oikeutettu virkamies, jollei kysymyksessä ole lain 5 luvun 3 §:ssä (450/1987) tarkoitettu kiireellinen tilanne, jossa poliisimies saa toimittaa kotietsinnän ilman etsintämääräystäkin, jos asia ei siedä viivytystä.

25. A:n asuntoon tehtyyn kotietsintään ei ole annettu kirjallista määräystä. Etsinnästä on kuitenkin päättänyt pidättämiseen oikeutettu virkamies, ja sen tarkoitus on esitetty A:lle suullisesti.

26. Mainitussa pakkokeinolain 5 luvun 5 §:n 1 momentissa ei säädetä siitä, millä edellytyksillä etsinnän tarkoitus voidaan esittää suullisesti. Tässä tapauksessa määräys kotietsinnästä on annettu pian sen jälkeen, kun A on pysäytetty 21.9.2011 rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta epäiltynä ja 9.10.2011 huumausaineen käyttörikoksesta epäiltynä. Kotietsinnän tarkoituksena on kummallakin kerralla ollut A:n kotonaan mahdollisesti säilyttämien huumausaineiden etsiminen. Tällaisessa tapauksessa on perusteltua turvata se, ettei huumausainetta ehditä siirtää pois ennen etsintää. Tällainen vaara olisi ollut ilmeinen, jos A:lle olisi annettu mahdollisuus käydä kotonaan ennen etsintää tai olla yhteydessä johonkuhun, joka olisi voinut siirtää mahdollisen huumausaineen pois asunnosta. Etsinnän toimittaminen kiireellisesti on siten ollut sinänsä perusteltua. Korkein oikeus katsoo vastaavasti, että kotietsinnän tarkoituksen esittäminen suullisesti on ollut tässä tapauksessa etsinnän kiireellisyyden vuoksi lain mukaista, vaikkakin kirjallisen määräyksen puuttumisella on edellä kohdassa 14 todettu vaikutus etsinnän hyväksyttävyyden arvioinnissa.

Vahingonkorvausvaatimuksen tutkimisen edellytykset

27. Käräjäoikeus jätti A:n esittämän vahingonkorvausvaatimuksen tutkimatta todeten, että kotietsinnän laillisuuden tutkimista koskevan vaatimuksen tuomioistuinkäsittelyssä ei ole vastaajaa tai vastapuolta eivätkä menettelylaji ja käsittelyn luonne ole sellaisia, että virheelliseksi todetun kotietsinnän perusteella voitaisiin käsitellä vahingonkorvaus- ja kuluvaatimuksia. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun sen perusteluihin viitaten ja todeten lisäksi, että laittoman kotietsinnän kohteeksi joutuneella on mahdollisuus hakea korvausta mahdollisista vahingoistaan vahingonkorvauslain säännösten nojalla.

28. Pakkokeinolain 5 luvun 7 a §:ssä (871/2011) säädetään mahdollisuudesta saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi se, ovatko kotietsinnän edellytykset olleet olemassa ja onko kotietsinnässä menetelty lainmukaisesti. Pykälän 2 momentissa viitataan vaatimuksen käsittelemisen osalta pakkokeinolain 1 luvun 9 ja 12 §:n toimivaltaista tuomioistuinta ja vaatimuksen muotoa koskeviin säännöksiin. Lisäksi momentin mukaan on vaatimuksen esittäjälle ja pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Pykälässä ei säädetä liitännäisten vaatimusten käsittelemisestä kotietsintäasian tuomioistuinkäsittelyn yhteydessä. Tätä kysymystä ei käsitellä myöskään pykälää koskevissa lainvalmisteluasiakirjoissa (PeVL 66/2010 vp ja LaVM 44/2010 vp).

29. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 1 §:n nojalla voidaan syyteasian käsittelyn yhteydessä ajaa syytteessä tarkoitetusta rikoksesta johtuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta. Lisäksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaan pääasian ratkaisevan tuomioistuimen tulee ratkaista hyvitystä koskeva vaatimus samalla kun se ratkaisee pääasian. Mainitut säännökset ilmentävät sitä, että rikosoikeudenkäynnin yhteydessä voidaan käsitellä myös yksityisoikeudellisia vaatimuksia, vaikka pääsääntönä onkin niin sanottu erillisyys- eli separaatioperiaate, jonka mukaan eri prosessilajeihin kuuluvia asioita ei käsitellä samassa oikeudenkäynnissä.

30. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n nojalla valtio voi olla velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on muun muassa sillä, jonka vapautta, rauhaa tai yksityiselämää on loukattu rangaistavaksi säädetyllä teolla. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä ilmenee (KKO 2008:10, 2011:38 ja 2012:81), että julkisen vallan käytöstä aiheutuneen kärsimyksen korvaamiselle voi olla perusteita, vaikka mainitun kaltaisten oikeuksien loukkauksen aiheuttama kärsimys ei olisikaan johtunut rikokseksi katsottavasta teosta. Ratkaisukäytännön kerrotunlainen ulottuminen vahingonkorvauslain sanamuodon mukaista tulkintaa laajemmaksi on perustunut muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaan. Artiklan mukaan jokaisella, jonka sopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt. Lisäksi perustuslain 22 § edellyttää, että tulkintatilanteissa lainsoveltaja tulkitsee lakia tavalla, joka edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista.

31. Tutkittaessa sitä, onko kotietsinnässä menetelty lainmukaisesti, joudutaan arvioimaan viranomaisten toimien lainmukaisuutta huomioon ottaen myös viranomaisen menettelystä mahdollisesti aiheutuneet vahingot ja haitat. Sama selvitys, jonka perusteella arvioidaan menettelyn laillisuutta, voi osaltaan vaikuttaa siihen, onko perusteita katsoa menettelystä aiheutuneen korvattavaa vahinkoa. Jos osoittautuu, että viranomaiset ovat menetelleet lainvastaisesti, olisi usein ilmeisesti tarkoituksenmukaista ratkaista myös mahdollisesti esitetty valtioon kohdistettu vahingonkorvausvaatimus samassa oikeudenkäynnissä. Tällaista menettelyä puoltaisivat niin prosessitaloudelliset seikat kuin myös ihmisoikeussopimukseen sisältyvä velvoite tarjota tehokas oikeussuojakeino erityisesti valtioon kohdistetun vahingonkorvausvaatimuksen joustavaan tutkimiseen. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että asiassa ei ole ainakaan tässä vaiheessa tullut esiin sellaisia oikeusturvaan tai oikeudenkäynnin sujuvuuteen liittyviä seikkoja, jotka olisivat estäneet vahingonkorvausvaatimuksen käsittelemisen samassa yhteydessä eikä myöskään erillisyysperiaate muodosta tällaista estettä.

32. Kysymyksessä oleva kotietsintä on toimitettu Helsingissä, joten Helsingin käräjäoikeus on alueellisesti toimivaltainen tuomioistuin käsittelemään A:n valtioon kohdistaman vahingonkorvausvaatimuksen. A on esittänyt vahingonkorvausvaatimuksensa kirjelmässä, joka täyttää riita-asian haastehakemukselle oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:ssä asetetut vaatimukset. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden ei olisi tullut jättää A:n vaatimusta mainitsemillaan perusteilla tutkimatta, vaan ryhtyä toimenpiteisiin hänen vahingonkorvausvaatimuksensa käsittelemiseksi, mikä olisi edellyttänyt valtion haastamista vastaajaksi ja valtion kuulemista korvausvaatimuksen johdosta. Vasta tarpeellisten kuulemisten jälkeen olisi ollut tehtävissä ratkaisu siitä, olisiko tässä tapauksessa ollut tarkoituksenmukaista käsitellä esitetty vahingonkorvausvaatimus yhdessä kotietsinnän laillisuutta koskevan asian kanssa.

33. Oikeusastejärjestys huomioon ottaen ei ole perusteltua, että Korkein oikeus ottaisi vahingonkorvausvaatimuksen välittömästi ratkaistavakseen. Asia on tältä osin palautettava Helsingin käräjäoikeuteen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan seuraavasti:

Korkein oikeus toteaa, että poliisilla on 21.9.2011 ollut pakkokeinolain (450/1987) 5 luvun 1 §:n 1 momentissa (646/2003) tarkoitetulla tavalla syytä epäillä A:n syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. Kotietsinnän toimittaminen A:n asunnossa 21.9.2011 on kuitenkin selvitettävän rikoksen laatu huomioon ottaen ollut pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:n (402/1995) sisältämän suhteellisuusperiaatteen vastaista.

Poliisilla ei ole 9.10.2011 ollut A:ta koskevalle rikosepäilylle riittäviä perusteita eikä hänen asuntoonsa 9.10.2011 kohdistetun kotietsinnän toimittamiselle ole siten ollut pakkokeinolain (450/1987) 5 luvun 1 §:n 1 momentissa (646/2003) säädettyjä edellytyksiä.

Hovioikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin A:n valtioon kohdistama vahingonkorvausvaatimus on jätetty tutkimatta.

Muilta osin hovioikeuden päätös jää pysyväksi.

Asia palautetaan vahingonkorvausvaatimuksen tutkimiseksi Helsingin käräjäoikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palauttamisen syy ottaa se omasta aloitteestaan käsiteltäväksi ja siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Pertti Välimäki, Ilkka Rautio, Jorma Rudanko ja Jarmo Littunen. Esittelijä Janne Kanerva.

 
Julkaistu 27.8.2014  Päivitetty 29.8.2014