Suomeksi - På svenska - In English - Sme - Fr - Ru - Et - De

Korkein oikeus

Korkein oikeus

Etusivu » Ennakkopäätökset » Ennakkopäätökset » KKO:2014:45

KKO:2014:45

Oikeudenkäyntimenettely - Pääkäsittely hovioikeudessa

Diaarinumero: S2012/771
Taltionumero: 1419
Antopäivä: 26.6.2014

A ja B olivat kanteessaan vaatineet valtiolta vahingonkorvausta aiheettomista ja lainvastaisista esitutkintatoimenpiteistä ja esitutkintaan liittyvien salassa pidettävien tietojen antamisesta viranomaisten toimesta ulkopuolisille. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen katsoen muun ohella, että tuomiossa selostettu valtion näkemystä tukeva näyttö oli laajempaa ja uskottavampaa kuin A:n ja B:n näkemystä tukeva näyttö. A ja B olivat valituksessaan hovioikeudelle vedonneet siihen, että käräjäoikeus oli arvioinut näytön asiassa väärin ja että keskeisen todistajan kertomus oli paikkansa pitämätön ja ristiriidassa muun todistusaineiston kanssa. Lisäksi A ja B olivat kyseenlaistaneet käräjäoikeuden tuomion perusteena olevan oikeudenkäyntiaineiston luotettavuuden ja nimenneet tästä kysymyksestä henkilötodistelua. Hovioikeus hylkäsi A:n ja B:n pyynnön pääkäsittelyn järjestämisestä katsoen, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei jäänyt varteenotettavaa epäilystä, eikä pääkäsittelyn toimittamiselle ollut muutakaan perustetta.

Kun käräjäoikeuden tuomion perusteluista ei ilmennyt, millä perusteella valtion näkemystä tukeva näyttö oli uskottavampaa ja miten esitetyn näytön laajuus tuki tätä johtopäätöstä eikä selostettua laajaa näyttöä muutoinkaan ollut juurikaan analysoitu, ei käräjäoikeuden tuomion perusteella voinut luotettavasti arvioida näytön arvioinnin oikeellisuutta. Pääkäsittelyn toimittaminen ei myöskään ollut selvästi tarpeetonta ottaen huomioon asian laatu ja merkitys asianosaiselle. Asia palautettiin hovioikeuteen pääkäsittelyn pitämistä varten.

OK 26 luku 14 §
OK 26 luku 15 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Vaatimukset Helsingin käräjäoikeudessa

A ja B vaativat, että valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena tulojen menetyksestä 4 350 000 euroa korkoineen ja A:lle ja B:lle kummallekin erikseen korvaukseksi julkista valtaa käytettäessä tapahtuneen virheen johdosta aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä, kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä ja julkisesta halveksunnasta yhteensä 50 000 euroa korkoineen. Vaatimusten perusteena oli aiheetta aloitetun esitutkinnan, lainvastaisten ja viivyteltyjen esitutkintatoimien sekä esitutkintaan liittyvän salassa pidettävän tiedon julkisuuteen antamisen aiheuttamat taloudelliset vahingot ja henkinen kärsimys.

Valtio kiisti korvausvaatimukset perusteeltaan ja määrältään ja vaati kanteen hylkäämistä lakiin perustumattomana, toteennäyttämättömänä ja yksilöimättömänä.

Käräjäoikeuden tuomio 29.8.2011

Käräjäoikeus, selostettuaan yksityiskohtaisesti A:n ja B:n näkemyksiä tukevaa ja toisaalta valtion näkemystä tukevaa näyttöä, totesi johtopäätöksenään muun ohessa, että valtion esittämä näyttö oli laajempi ja luotettavampi kuin A:n ja B:n näyttö ja että valtion esittämän näytön perusteella asiassa oli jäänyt näyttämättä, että esitutkinta olisi suoritettu esitutkintalain 2 §:n, 5 §:n, 8 §:n, 11 §:n tai 43 §:n vastaisesti. Lisäksi käräjäoikeus katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että asian saama julkisuus olisi perustunut viranomaisten lainvastaisesti antamiin tietoihin.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Eeva Husso ja Marko Lepistö sekä notaari Maarika Vauhkonen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 24.8.2012

A ja B valittivat hovioikeuteen ja vaativat kanteen hyväksymistä. A ja B vaativat, että asiassa toimitetaan pääkäsittely.

Valtio vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Hovioikeus totesi käsittelyratkaisussaan, että A ja B olivat nimenneet pääkäsittelyssä todistajina kuultaviksi P:n, M:n ja L:n. Heitä kaikkia oli kuultu käräjäoikeudessa, M:ää ja L:ää valtion nimeäminä. A ja B eivät olleet vaatineet itsensä kuulemista.

Asiassa oli keskeisesti kysymys jäljempänä mainittujen esitutkintalain säännösten oikeudellisesta arvioinnista, joskin tähän vaikutti osaksi myös asiassa esitetty kirjallinen ja suullinen todistelu. Käräjäoikeuden tuomiossa oli selostettu kuultavien ja todistajien kertomukset. Hovioikeus katsoi huomioiden asian aikaisemmat käsittelyvaiheet, edellä mainittu asian luonne ja laaja kirjallinen todistelu, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei jäänyt varteenotettavaa epäilystä, eikä pääkäsittelyn toimittamiselle ollut muutakaan perustetta. Näin ollen pyyntö pääkäsittelyn toimittamisesta hylättiin.

Pääasiaa koskevassa ratkaisussaan hovioikeus totesi asiassa olevan kysymys siitä, oliko poliisi aloittanut esitutkinnan perusteetta ja sen yhteydessä väitetyllä tavalla menetellyt virheellisesti tai huolimattomasti, ja johtuiko tästä menettelystä, että valtion tulisi vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n nojalla korvata menettelyn A:lle ja B:lle aiheuttama väitetty vahinko.

Mainitsemillaan lisäperusteilla hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset ja katsoi, että poliisiviranomaisten ei ollut näytetty toimineen väitetyin tavoin lainvastaisesti. Poliisi oli esitutkinnassa toiminut vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ssä tarkoitetuin tavoin kohtuudella asetettavia vaatimuksia noudattaen, joten vahingonkorvausvaatimus oli perusteeton. Syytä muuttaa käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta ei ollut.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Marjatta Möller, Erkki Koivula ja Jarmo Kilpelä. Esittelijä Jenny Öberg.

Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa

A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa siltä osin, kuin kysymys oli hovioikeuden velvollisuudesta toimittaa asiassa pääkäsittely.

A ja B vaativat, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että valtio velvoitetaan maksamaan heille käräjäoikeudessa vaaditut korvaukset. Mikäli hovioikeuden tuomiota ei suoraan kumota valituksen perusteella, A ja B vaativat, että Korkeimmassa oikeudessa järjestetään asiassa suullinen käsittely tai että asia palautetaan hovioikeuteen tai käräjäoikeuteen suullisen käsittelyn järjestämiseksi.

Valtio vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Tausta ja kysymyksenasettelu

1. A ja B ovat vaatineet käräjäoikeudessa, että valtio velvoitetaan suorittamaan heille vahingonkorvausta muun ohessa sen vuoksi, että heidän liiketoimistaan on suoritettu aiheettomasti ja lainvastaisesti esitutkintaa ja esitutkintaan liittyviä salassa pidettäviä tietoja on viranomaisten toimesta annettu julkisuuteen. Valtio on kiistänyt kanteen perusteettomana.

2. Käräjäoikeus on tuomionsa perusteluissa selostanut yksityiskohtaisesti sekä kantajan vaatimuksia että vastaajan näkemyksiä tukevaa näyttöä. Johtopäätöksenään käräjäoikeus on katsonut, että vastaajan näkemyksiä tukeva näyttö oli laajempi ja luotettavampi kuin kantajan vaatimuksia tukeva näyttö ja että tällä perusteella kantajan vahingonkorvausvaatimuksen perusteet olivat jääneet näyttämättä. Käräjäoikeus on hylännyt kanteen.

3. A ja B ovat valittaneet hovioikeuteen ja uudistaneet vaatimuksensa. A ja B ovat valituksessaan katsoneet muun ohella, että käräjäoikeus on paitsi arvioinut esitetyn näytön myös asettanut näyttötaakan väärin sekä arvioinut todisteita ja todistelua virheellisistä lähtökohdista. Lisäksi A ja B ovat esittäneet, että heitä koskeneen esitutkinnan aloittamisesta päätöksen tehneen rikostarkastajan todistajankertomus oli ollut ristiriidassa muun todistusaineiston kanssa ja sisältänyt perustelemattomia, paikkaansa pitämättömiä väitteitä. A ja B ovat vielä valituksessaan kyseenalaistaneet Venäjältä saadun oikeudenkäyntiaineiston luotettavuuden sekä käräjäoikeuden tuomiossa viitattujen syyttäjäviranomaisten antamien päätösten merkityksen todisteina, kun päätökset olivat perustuneet edellä mainitun rikostarkastajan ja muiden asiassa kuultujen poliisien kertomuksiin ilman, että heidän kertomustensa luotettavuutta olisi varsinaisesti tutkittu. A ja B ovat vaatineet, että asiassa järjestetään pääkäsittely. He ovat nimenneet pääkäsittelyssä kuultavaksi edellä mainitun rikostarkastajan. Lisäksi he ovat nimenneet kaksi muuta todistajaa muun ohella siitä todistusteemasta, onko Venäjältä saatu oikeudenkäyntiaineisto luotettavaa.

4. Hovioikeus on käsittelyratkaisussaan katsonut, että asiassa oli keskeisesti kysymys esitutkintalain säännösten oikeudellisesta arvioinnista, joskin tähän hovioikeuden mukaan vaikutti osaksi myös asiassa esitetty suullinen ja kirjallinen todistelu. Käräjäoikeuden tuomiossa oli selostettu kuultavien ja todistajien kertomukset. Hovioikeus katsoi, ottaen huomioon asian aikaisemmat käsittelyvaiheet, asian luonne ja laaja kirjallinen todistelu, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei jäänyt varteenotettavaa epäilystä, eikä pääkäsittelyn toimittamiselle ollut muutakaan perustetta. Hovioikeus hylkäsi pyynnön pääkäsittelyn toimittamisesta. Pääasian osalta hovioikeus ei mainitsemillaan lisäperusteluilla muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

5. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko hovioikeus menetellyt virheellisesti jättäessään pääkäsittelyn toimittamatta.

Pääkäsittelyn toimittamista koskevat säännökset ja aikaisempi oikeuskäytäntö

6. Hovioikeuden on oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan toimitettava pääkäsittely, jos riita-asiassa asianosainen sitä vaatii. Pykälän 2 momentin mukaan pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle.

7. Jos pääkäsittely toimitetaan, oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan suullinen todistelu otetaan tarpeellisilta osiltaan uudelleen vastaan, jos asiassa on kysymys käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemästä arviosta. Todistelua ei tarvitse ottaa uudelleen vastaan, jos käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä. Viitatussa 26 luvun 12 §:ssä säädetään, että asia ratkaistaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, jollei pääkäsittelyä toimiteta.

8. Korkein oikeus on ennakkoratkaisuissaan KKO 2012:43 (kohta 14) ja KKO 2012:99 (kohta 12) todennut pääsäännön lain ja sen esitöiden mukaan olevan, että pääkäsittely toimitetaan asianosaisen vaatimuksesta ja että näin menetellään silloinkin, kun kysymys ei ole suullisen todistelun uskottavuuden arvioinnista. Pääkäsittely voidaan jättää toimittamatta vain, jos asiassa ei ole otettava vastaan suullista todistelua ja pääkäsittelyn toimittaminen on selvästi tarpeetonta ottaen huomioon asian laatu ja merkitys asianosaiselle. Asianosaisen pääkäsittelypyyntö voidaan hylätä vain, jos nämä kaikki oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät.

Korkeimman oikeuden arvio pääkäsittelyn tarpeellisuudesta

9. A ja B ovat valituksessaan hovioikeudelle vedonneet edellä kohdassa 3 selostetuin tavoin olennaisilta osin siihen, että käräjäoikeus on arvioinut näytön asiassa väärin ja että asiassa kuullun keskeisen todistajan kertomus on paikkansa pitämätön ja ristiriidassa muun todistusaineiston kanssa. Lisäksi A ja B ovat kyseenlaistaneet käräjäoikeuden tuomion perusteena olevan oikeudenkäyntiaineiston luotettavuuden ja nimenneet tätä todistusteemaa koskevaa henkilötodistelua. Arvioitaessa sitä, onko käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta jäänyt varteenotettava epäilys, on otettava huomioon, että vaikka käräjäoikeus on kirjannut yksityiskohtaisesti asiassa esitetyn kantajan ja vastaajan vaatimuksia tukevan näytön, sen ratkaisun perusteluista ei ilmene, millä perusteella vastaajan näkemyksiä tukevaa näyttöä on pidettävä uskottavampana ja miten todistusaineiston laajuus tukee tätä johtopäätöstä. Selostettua laajaa näyttöä ei muutoinkaan ole juurikaan analysoitu, eikä käräjäoikeuden tuomion perusteella siten ole voitu riittävän luotettavasti arvioida näytön arvioinnin oikeellisuutta. Jo edellä mainituista syistä hovioikeuden olisi pitänyt toimittaa asiassa pääkäsittely.

10. Pääkäsittelyn toimittamatta jättäminen asianosaisen vaatimuksesta huolimatta edellyttää näytön arvioinnista tehtävien johtopäätösten lisäksi myös sitä, että pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle. Lain esitöiden (HE 105/2009 vp s. 68) mukaan pääkäsittelyn toimittamista voidaan pitää selvästi tarpeettomana asian laadun perusteella ainakin silloin, jos ratkaistavana olisi vain oikeudenkäyntiä koskeva kysymys, valitus olisi selvästi perusteeton tai riidaton, taikka kysymyksessä olisi yksinkertainen ja selväpiirteinen rangaistuksen määräämistä koskeva asia, kuten esimerkiksi sakon muuntorangaistuksen määräämistä tai yhdyskuntapalvelun muuntamista vankeudeksi koskeva valitus.

11. Nyt ratkaistavana olevassa asiassa kyse on ollut yksityishenkilöiden valtiota vastaan ajamasta, väitetysti aiheettomista ja lainvastaisista esitutkintatoimenpiteistä ja esitutkintaan liittyvien salassa pidettävien tietojen antamisesta viranomaisten toimesta aiheutuneen vahingon korvaamista koskevasta kanteesta. Esitutkinnan perusteella nostettu syyte on sittemmin lainvoimaisesti hylätty. A:n ja B:n kanteen perusteeksi esittämät seikat ja asiassa selvitetty tapahtumainkulku huomioon ottaen asia ei ole ollut sillä tavoin yksinkertainen ja selväpiirteinen tai kanne selvästi perusteeton, kuin lainkohdan esitöissä on tarkoitettu.

12. Valittajalle vähämerkityksellisenä voidaan esitöiden (HE 105/2009 vp s. 68) mukaan pitää asiaa, jossa taloudellinen intressi on vähäinen ja joka ei liity merkittävissä määrin asianosaisen henkilöön. Esimerkiksi rikoksen törkeys, rangaistuksen ankaruus, vahingonkorvauksen määrä, rangaistuslajin muuttuminen ehdollisesta vankeudesta ehdottomaksi vankeudeksi tai merkittävä rangaistuksen koventaminen olisivat huomioon otettavia tekijöitä arvioitaessa asian merkitystä asianosaiselle.

13. Tässä asiassa on jo edellä todetuin tavoin ollut kyse A:han ja B:hen kohdistuneista vakavista rikosepäilyistä ja niiden saaman julkisuuden väitetysti aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta. A:n ja B:n valtiolta vaatima pääosin osinkotulojen vähentymiseen perustuva vahingonkorvaus on määrältään ollut yli neljä miljoonaa euroa. Kyse on siten ollut sekä asianosaisen henkilöön liittyvästä että asianosaisen kannalta intressiltään merkittävästä asiasta. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että hovioikeuden olisi myös asian merkitys asianosaiselle huomioon ottaen tullut toimittaa asiassa pääkäsittely.

14. Hovioikeus on siten menetellyt virheellisesti jättäessään A:n ja B:n vaatiman pääkäsittelyn toimittamatta.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka on otettava A:n ja B:n valitus omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen ja, ottaen huomioon palauttamisen syy, siinä laillisesti meneteltävä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Pasi Aarnio, Soile Poutiainen, Jukka Sippo ja Ari Kantor. Esittelijä Katariina Sorvari.

 
Julkaistu 26.6.2014